Nuorena lapset saaneet(20-30v)

Vaihdoin barbinuket vauvaan, tuntuu juu että jotain jäi välistä, mutta tuo on jo samanikäinen kun itse olin kun tuon sain ja aloittajan mukaan jos vielä alkaisin jakaantumaan niin olisin yhä nuorena synnyttävä.

"Keskimäärin ensimmäinen vauva ynnytetään 28,5 - vuotiaana. Eniten vauvoja syntyy 30-34 - vuotiaille äideille."

http://yle.fi/uutiset/isaksi_ja_aidiksi_tullaan_aina_vain_myohempaan__keskimaarainen_ensisynnytysika_jopa_34_vuotta/7847099

Eli sanokaa mitä sanotte, alle 30-vuotias on ihan tilastollisestikin melko nuori äiti.

Musta jotenkin tuntuu, että todella monella nuorena lapsensa saaneilla on todella vääristynyt ja vihamielinen käsitys ns. oikeasta nuoruudesta. Aina otetaan esille nuo samat kliseet (ryyppäys, huumeet, perseenjakaminen, irtosuhteet) ja korostetaan sitä, että itse olin kyllä niin kypsä ja vastuullinen ettei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Itse koen, että nuoruus on enemmän viimeisiä hetkiä vapautta ja huolettomuutta, mahdollisuutta päättää oman elämänsä suunta, kokea uusia asioita ilman rajoitteita, matkustella, tutustua uusiin ihmisiin ja myös vaikka bilettää jos siltä tuntuu.

Tulee mieleen lausahdus "Some people die at 25 and aren't buried until 75."

Tilasto on aivan eri asia kuin biologinen fakta ja nuoruus on biologiaa, ei tilastoa.

Sain lapset 26 ja 28 vuotiaana. Nyt olen 32. Sain ennen lapsia elää nuoruutta. Vaikka olen huomannut että meille koulutetuille se opiskeluaika on eri asia kuin itsensä toteuttaminen joka alkaa kun pääsee töihin ja saa rahaa. Sitten alkaa vasta elämästä nauttiminen ja monet pariskunnat hankkii lapsia vasta lähemmäs nelikymppisinä että voi nauttia rahasta ja vapaa-ajasta. Itse koen olevani ihan vapaa omaan aikaan vaikka yh olenkin. Vaikka ei se sama asia ole kuin ennen lapsia. Ja vielä olen nuori elämään nuoruutta. Lapset voi jo mennä huoletta yökylään ja hoitajia löytyy kun eivät vaippaikäisiä ole.

Mä en ymmärrä mitä se on mitä multa jää kokematta lapsen kanssa. Olen 1-vuotiaan 21-vuotias yksinhuoltaja, näen paljon kavereita, käydään eri tapahtumissa, rannalla, matkustelen, shoppailen, teen kaikkea mitä tekisin ilmankin lasta. Käyn baarissa kerran kuussa kun isovanhemmat haluaa hoitaa lasta. Kerran viikossa haluavat lapsen myös päivällä hoitoon, jolloin voin lähteä yksin tekemään jotain. Pitäiskö siellä baarissa olla joka viikonloppu ja raahata miehiä himaan vai mitä?

Välillä kaipaan täydellistä hiljaisuutta. Terveisin migreeni

Lapset 20-30 vuotiaana saava ei ole nuori vaan lastentekoiässä. Lasten saaminen vaikeutuu monilla jo lähempänä kolmeakymppiä. Nuoruus, joka jatkuu ja jatkuu on kauhea nykyajan oikku, kun kaikille ei löydy paikkaa yhteiskunnassa.

Jotkut kaipaa omaa aikaa, toiset ei. Itse en kestäisi ilman omia hetkiä nykyään. Esikoisen kanssa meni 1,5 vuotta ennenkuin oltiin ekan kerran erossa. Enkä silloinkaan kaivannut omaa aikaa. Nyt kun kaksi lasta leikki-ikäistä, pää hajoaa jos ei saa olla joskus vuorokautta omissa menoissa.

Kaipaan toisinaan. Ensimmäisen lapsen sain 19-vuotiaana. Nyt lapsia on 3 ja ikää 22. Toisaalta minulla on nopeampaa ohi pikkulapsivaihe ja olen nuorekas äiti vielä pitkään.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 11:05"]

Tilasto on aivan eri asia kuin biologinen fakta ja nuoruus on biologiaa, ei tilastoa.

[/quote]

No tästä voidaan toki kiistellä erikseen, eli onko nuori äiti tässä tapauksessa kulttuuriin vai biologiaan sidottu juttu. Onhan joissain maissa yli 20-vuotias naimaton nainenkin jo auttamatta vanhapiika, jota kukaan ei enää halua.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 11:11"]Lapset 20-30 vuotiaana saava ei ole nuori vaan lastentekoiässä. Lasten saaminen vaikeutuu monilla jo lähempänä kolmeakymppiä. Nuoruus, joka jatkuu ja jatkuu on kauhea nykyajan oikku, kun kaikille ei löydy paikkaa yhteiskunnassa.
[/quote]
Tämä lapsien tekeminen ja yhteiskunnasta paikan löytyminen ei liity toisiinsa. Päinvastoin. Yhteiskunnalle nämä töissäkäyvät, veroja maksavat, paljon kuluttavat, tukia saamattomat ihmiset ovat kaikkein tuottavimpia. Heti kun lapsi astuu kehiin alkaa yhteiskunnan tulonsiirrot. Eli tässä maassa ei muita kaivatakaan.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 11:07"]

Mä en ymmärrä mitä se on mitä multa jää kokematta lapsen kanssa. Olen 1-vuotiaan 21-vuotias yksinhuoltaja, näen paljon kavereita, käydään eri tapahtumissa, rannalla, matkustelen, shoppailen, teen kaikkea mitä tekisin ilmankin lasta. Käyn baarissa kerran kuussa kun isovanhemmat haluaa hoitaa lasta. Kerran viikossa haluavat lapsen myös päivällä hoitoon, jolloin voin lähteä yksin tekemään jotain. Pitäiskö siellä baarissa olla joka viikonloppu ja raahata miehiä himaan vai mitä?

[/quote]

Et ymmärrä, etkä voikaan ymmärtää. Ei tietenkään tarvitse bilettää 24/7 ja jakaa itseään ympäriinsä, tämä on taas näitä typeriä yleistyksiä. Mutta kai nyt sen ymmärrät, ettet ole samalla tavalla vapaa tekemään asioita tai suuria elämänmuutoksia kuten lapseton ikäisesi? Et voi huolehtia vain ja ainoastaan itsestäsi, vaan sinun tulee asettaa lapsen tarpeet edelle.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 11:18"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 11:07"]

Mä en ymmärrä mitä se on mitä multa jää kokematta lapsen kanssa. Olen 1-vuotiaan 21-vuotias yksinhuoltaja, näen paljon kavereita, käydään eri tapahtumissa, rannalla, matkustelen, shoppailen, teen kaikkea mitä tekisin ilmankin lasta. Käyn baarissa kerran kuussa kun isovanhemmat haluaa hoitaa lasta. Kerran viikossa haluavat lapsen myös päivällä hoitoon, jolloin voin lähteä yksin tekemään jotain. Pitäiskö siellä baarissa olla joka viikonloppu ja raahata miehiä himaan vai mitä?

[/quote]

Et ymmärrä, etkä voikaan ymmärtää. Ei tietenkään tarvitse bilettää 24/7 ja jakaa itseään ympäriinsä, tämä on taas näitä typeriä yleistyksiä. Mutta kai nyt sen ymmärrät, ettet ole samalla tavalla vapaa tekemään asioita tai suuria elämänmuutoksia kuten lapseton ikäisesi? Et voi huolehtia vain ja ainoastaan itsestäsi, vaan sinun tulee asettaa lapsen tarpeet edelle.
[/quote]
Niin tekemään mitä asioita tai suuria elämänmuutoksia? Kaikki on järjestely- ja asennekysymys. Mun kaveripiiri ei muutenkaan ole sellainen että vaan spontaanisti lähdetäisiin yhtäkkiä bilettämään, kaikilla muillakin on omat velvollisuutensa, opiskelut ja työt. Kaikesta sovitaan aina vähintään viikko etukäteen, jotta kaikki voi järjestää aikaa yhteisiin juttuihin, bileisiin, tyttöjen iltaan yms. Mun kaveriporukasta myöskään kukaan ei juo paljoa, joten ajanvietto on aina rauhallista ja myös lapselle sopivaa. Mut aina kutsutaan yhdessä lapsen kanssa illanviettoihin, ja kaikki pitävät mun lapsesta. Ehkä se on mun onni, kyllä mullakin on tuttuja joiden kaverit bilettää joka viikonloppu ja he kokevat jäävänsä paitsi jostain. Mulla taas ei ole muutenkaan tapana lähteä yksin ryypiskelemään. :)

Minusta tuntuu, että sellaiselle, joka on yli kolmikymppiseksi asti "elänyt itselleen" huolehtien vain itsestään ja omista tarpeistaan, voi lapsen saaminen olla lopulta kovempi pala kuin nuorelle äidille, jonka elämä ei samalla tavalla ole vakiintunutta. Olen itse saanut lapsen 18-vuotiaana ja kuulen vieläkin 15 vuoden jälkeen tuon ap:n esittämän kysymyksen. Olen ollut koko aikuisikäni äiti, joten en osaa edes kuvitella, millaista elämäni olisi, jos minulla ei olisi lasta. Olen kuitenkin viettänyt opiskelijaelämää (myös juhlien), matkustellut, harrastanut, tavannut kavereita. Näitä kaikkia niin, että lapsen tarpeet ovat etusijalla ja varmaan suunnilleen saman verran kuin jos lasta ei olisi. En todellakaan tiedä, mitä ap:n tarkoittamia vapauksia minulta on puuttunut.

Jos alkaa ahdistaa? Vanhempana kuin 30 v. ei sut ala ahdistaa? Sain vielä toistaiseksi ainoan lapseni 24-vuotiaana ja koin olevani ihan hyvän ikäinen äidiksi.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 11:51"]Jos alkaa ahdistaa? Vanhempana kuin 30 v. ei sut ala ahdistaa? Sain vielä toistaiseksi ainoan lapseni 24-vuotiaana ja koin olevani ihan hyvän ikäinen äidiksi.
[/quote]

*sut=sit

Ei ole oikein koskaan ollut sellaista "nuoruuden vapautta" joten en sellaista kaipaa... Tuli kyllä vähän rellestettyä eikä sitä jaksanut pidemmän päälle. Hieman kaipaan omaa aikaa (esim. kuntosali), että on jotain muutakin edes muutama tunti viikossa kuin lapsen kanssa oloa, tekee hyvää lapsellekin ettei ole mun kanssa 24/7 symbioosissa. Joskus ahdistaa, silloin eristäydyn, enkä halua kavereita kylään.

Mä vietin villiä nuoruutta 15-21 vuotiaana. Lapset oli tehty 25 vuotiaana.
Nyt 39 vuotiaana saan ihan riittävästi omaa aikaa.
Lasten ollessa pieniä olin kotona ja kävin kuntosalilla, lenkillä, kirjastossa jne. Kun mies tuli töistä.
En koskaan ole kaivannut mitään omaa aikaa kamalasti. En ole voinut lähteä edes ulkomaille miehen kanssa, vaan aina raahattu lapset mukaan, koska mä tykkään heidän seurasta.

Olen saanut lapseni 21v, 23v, 30v ja viimeisen kun olin 42v. Enpä ole vapautta tai nuoruutta kaivannut, ehdin elämään villin ja vapaan teini-iän. Ja olemme perhekeskeisiä joten meitä ei haittaa olla isolla porukalla yhdessä. Mulla on ollut aina mahdollisuus matkustella ja harrastaa myös yksin, työ joka vie maailmalle välillä ja lupa vaikka lueskella jos haluan - eihän perhe sitä estä:D Nyt olen 55v ja vapautta on vaikka muille jakaa, töistäkin jäin pois ja "toteutan itseäni" tekemällä niitä asioita mistä nautin, tienaan juuri sen verran kuin tarvitsemme ja silloin kun tarvitsemme.