Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
40+ psyykkiset muutokset
27.02.2022 |
Toisessa ketjussa keskusteltiin muiden miellyttämisen lopettamisesta. Aikalailla järjestäen tuli esiin, että suuri osa muuttui 40 ikävuoden taitteessa terveen itsekkääksi. Tämä oli sivujuonne keskustelussa, joten halusin avata asialle oman ketjun.
Millaisia psyykkisiä muutoksia koit 40+ iässä? Joku sanoi tuolla ketjussa, että tuntui kuin koko ihminen olisi vaihdettu.
Täytän itse tänä vuonna 40, joten odotan mielenkiinnolla. Jokin prosessi alkoi viime vuonna, muutin paljon elämääni. Esimerkiksi juuri tuo miellyttämisen lopettaminen ja lopetin aiemminkin kohtuullisen alkoholin käytön. Mutta selitin sen sillä että poikkeusoloissa vietin enemmän aikaa itseni kanssa, mutta liekö esivaihdevuodet?
Kommentit (68)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on tullut se ihminen, joksi olin kasvamassa nuorena, ennen kuin aloin mukautua: ehdoton, omissa oloissa viihtyvä, anarkistinen.
Tiedän, mitä haluan. Jokainen elämäni harha-askel on johtunut siitä, että olen antanut jonkun ylipuhua itseni. En ole täällä miellyttämässä ketään.
Koko aikuisikäni olen yrittänyt päästä sisään tähän maailmaan, joka vaikuttaa koko ajan typerämmältä. Viime vuosina tämä on lakannut kiinnostamasta. Oma todellisuuteni riittää minulle.
Minua kiinnostaa lähinnä pitää oma keho ja pää mahdollisimman toimintakuntoisena. Lepo, liikunta, luonto, hyvä ruoka ja rakkaus. Kaikki muu on menettänyt merkityksensä.
Vierailija kirjoitti:
N 40 v olen alkanut ärsyyntyä ja ahdistuakin helpommin. Uskoisin että se johtuu hormonitoiminnan muutoksista, eli luultavasti ne esivaihdevuodet alkaa nostaa päätään.
Tämä ja olen alkanut haastamaan ihmisiä. Ei naurata tai hymyilytä. En jaksa smalltalkkeja, pinnallisia tyhjänpuhumisia.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut prosessoivaa tyyppiä koko elämäni, joten mitään erityistiä äkkimuutoksia en ole kokenut. Tässä iässä omat vanhemmat alkavat kuitenkin vanheta, samoin saman ikäluokan sukulaiset. Se mietityttää paljonkin. Oma ulkoinen vanheneminen on tullut ensimmäistä kertaa ajatuksiin.
Onneksi olet vielä tässä iässä saanut pitää vanhempasi. Toisaalta, omalta kannaltani ajateltuna, paremmin nuorempana jaksoi huolehtia sairaista vanhemmista. En enää fyysisesti pystyisi samaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
+40 oletteko kokeneet menetyksiä, ikäviä?
Silmät aukeavat mitä enempi vastoinkäymisiä...
Ei multa ole miellyttämisenhalu mihinkään kadonnut, paremminkin vaan lisääntynyt. On vaikea sanoa ei. Onneksi vain töissä vaaditaan jotain, muuten saan olla rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin "itsenäistyin" vasta nelikymppisenä. Lakkasin välittämästä muiden mutinoista ja ajattelin että kyllä tässä iässä saa esim. ottaa päikkärit jos väsyttää eikä kenelläkään ole siihen mitään sanomista.
Saan vaihtaa alaa, miksi pitäisi pienellä palkalla palvella samaa työnantajaa ilman toivoa etenemisestä tai palkankorotuksesta.
Mietin että hypinkö vielä viisikymppisenä muiden pillin mukaan ja päätin että en hemmetissä.
Toisaalta minussa on herännyt lempeitä ja rakkaudellisia tunteita erilaisia ihmisiä kohtaan. Sydän sulaa kun näen pieniä taaperoita, reippaat nuoret työharjoittelussa, mummot lumessa, papparaiset jotka yrittää vielä heittää vitsiä joka tilanteessa.. En ole koskaan ollut erityisen ihmisrakas, mutta ehkä vain sen vuoksi että olen ollut epävarma itsestäni.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on tullut se ihminen, joksi olin kasvamassa nuorena, ennen kuin aloin mukautua: ehdoton, omissa oloissa viihtyvä, anarkistinen.
Tiedän, mitä haluan. Jokainen elämäni harha-askel on johtunut siitä, että olen antanut jonkun ylipuhua itseni. En ole täällä miellyttämässä ketään.
Koko aikuisikäni olen yrittänyt päästä sisään tähän maailmaan, joka vaikuttaa koko ajan typerämmältä. Viime vuosina tämä on lakannut kiinnostamasta. Oma todellisuuteni riittää minulle.
Minua kiinnostaa lähinnä pitää oma keho ja pää mahdollisimman toimintakuntoisena. Lepo, liikunta, luonto, hyvä ruoka ja rakkaus. Kaikki muu on menettänyt merkityksensä.
Hyvin sanottu! Minäkin tunnistan tuon "ihmisen, joksi olin kasvamassa nuorena". Kiinnosti kirjat, taide ja luonnossa yksin kulkeminen. Samat kiinnostaa nyt, tai oikeastaan koko ikäni kiinnostanut mutta nyt sallin itseni tehdä noita asioita täysillä.
Nuorempana (aikuisena) kuvittelin, että elämä on tuolla jossakin ja muilla on jotain mahtavia kykyjä joilla he pääsivät kiinni elämään ja minun on ponnisteltava, kehityttävä ja muututtava voidakseni päästä noihin kultapossukerhoihin. No nyt olen haistattanut niille paskat ja tajunnut että ne perustui hännystelyyn ja nuoleskeluun, eikä todellisella ihmisen "hyvyydellä" ole niissä mitään osaa eikä arpaa.
Kelpaan itselleni ja olen itselleni hyvää seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ollut ikäni epävakaan pers. häir. piirteitä. Nyt olen rauhallinen kuin itse Buddha. Liekö tämä kestävää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
+40 oletteko kokeneet menetyksiä, ikäviä?
Silmät aukeavat mitä enempi vastoinkäymisiä...
Silmät aukeaa, kun samanikäisiä alkaa kuolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psyyke hajosi jo vuosia ennen kuin tuli 40 täyteen. Jokainen vuosi siitä on vain kiihdyttänyt alamäkeä ja nyt olen enää juuri ja juuri kasassa pysyvä ihmisraunio. joka on luovuttanut elämän suhteen. En näe enää mitään elämisen arvoista ja päivät ovat tyhjyyttä täynnä. Kohdallani siis toteutui tuo välinpitämättömyyden kasvu. Muutuin välinpitämättömäksi muille ihmisille, muiden mielipiteille ja omalle hyvinvoinnilleni. En jaksa enää maailmaa ja vetäydyin omaan asuntooni pysyvästi ja lähes täydellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Psyyke hajosi jo vuosia ennen kuin tuli 40 täyteen. Jokainen vuosi siitä on vain kiihdyttänyt alamäkeä ja nyt olen enää juuri ja juuri kasassa pysyvä ihmisraunio. joka on luovuttanut elämän suhteen. En näe enää mitään elämisen arvoista ja päivät ovat tyhjyyttä täynnä. Kohdallani siis toteutui tuo välinpitämättömyyden kasvu. Muutuin välinpitämättömäksi muille ihmisille, muiden mielipiteille ja omalle hyvinvoinnilleni. En jaksa enää maailmaa ja vetäydyin omaan asuntooni pysyvästi ja lähes täydellisesti.
Voih :(
40 v oli vielä ihan ok mutta nyt lähes 50 v ei maistu enää mikään yhtä puulta kuin tämä kaikki..on vaan niin
ahdistunut tähän kaikkeen ..ei oikein lähde mistään suunnalta mikään ajatus.
Ihmettelen vaan sitä että mies täyttää kohta 55 ja hänellä ei ole minkäänlaista ajatusta esim: elämän kestosta hän pitää itseään jatkuvana-eli samaa systeemiä kuin 15 vuotiaana .Esim: voin ajaa autolla 200 koska minulle ei ikinä tapahdu mitään.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin "itsenäistyin" vasta nelikymppisenä. Lakkasin välittämästä muiden mutinoista ja ajattelin että kyllä tässä iässä saa esim. ottaa päikkärit jos väsyttää eikä kenelläkään ole siihen mitään sanomista.
Saan vaihtaa alaa, miksi pitäisi pienellä palkalla palvella samaa työnantajaa ilman toivoa etenemisestä tai palkankorotuksesta.
Mietin että hypinkö vielä viisikymppisenä muiden pillin mukaan ja päätin että en hemmetissä.
Toisaalta minussa on herännyt lempeitä ja rakkaudellisia tunteita erilaisia ihmisiä kohtaan. Sydän sulaa kun näen pieniä taaperoita, reippaat nuoret työharjoittelussa, mummot lumessa, papparaiset jotka yrittää vielä heittää vitsiä joka tilanteessa.. En ole koskaan ollut erityisen ihmisrakas, mutta ehkä vain sen vuoksi että olen ollut epävarma itsestäni.
Mulla sama, välillä liikutun ja itkettää kun näen suloisen taaperon, pieniä vauvoja, päiväkotilaisia retkellä huomioliivit päällä, pieniä lapsia taapertamassa. Liikuttaa niin se niiden elämänilo, viattomuus, puhtaus, usko huomiseen ja tulevaan.
Rakastan kaikkia lapsia - siis vieraitakin - ja toki omia myös, mutta jotenkin tajuan kollektiivisella tasolla että nuo lapset on se ihmiskunnan tulevaisuus. Meidän kaikkien pitäisi suhtautua lapsiin arvostavasti ja rakastavasti, eikä niin lapsivihamielisesti kuin moni suomessa suhtautuu.
Olen onnellinen että en ole enää hedelmällinen. Se helpotus säteilee muuhunkin elämääni.
No jaa, ihan yhtälailla voisi kysyä
"Psyykkiset muutokset 0+, 10+, 20+, 30+, 50+, 60+ jne..."
Alue: Aihe vapaa
En tiedä vielä. Vm. 1982.