Tiesitkö : Ainoastaan Suomessa ja Ruotsissa on ilmainen kouluruokailu
Ja kaiken lisäksi terveellistä ja ravitsevaa ruokaa.
Muistakaa syödä hyvin, oppilaat.
Kommentit (59)
Paljonko on lapsilisät muissa maissa?
Onneksi on monipuolinen, maksuton kouluruoka. Omalle lapselle sanoin että se ei aina voi olla lempiruokaa mutta ihan kelvollista se on ja syömään kyllä pystyy. Ei olisi kiva joka aamu pakkailla voileipiä lapselle evääksi.
" Ilmainen kouluruoka on todella hieno asia. Kaikki lapset saavat lämpimän aterian. Asuin ennen Englannissa ja siellä sai maksaa kouluruuasta noin 56 euroa kuukaudessa. Monet eivät sitä maksaneet lapsilleen vaan laittoivat sen sijaan eväät mukaan kouluun. Eli monet lapset eivät syöneet lämmintä ateriaa lainkaan koulupäivän aikana.
Yleinen eväs siellä oli pieni sipsipussi ja suklaapatukka tai keksi.
Joillakin oli vaalea kolmioleipä."
Juurikin näin.
Monesti oman maan hyvän asiat korostuu heillä jotka ovat asuneet muissa maissa ja nähneet/eläneet muunkin maan arkea.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on monipuolinen, maksuton kouluruoka. Omalle lapselle sanoin että se ei aina voi olla lempiruokaa mutta ihan kelvollista se on ja syömään kyllä pystyy. Ei olisi kiva joka aamu pakkailla voileipiä lapselle evääksi.
Olen täysin samaa mieltä!
Saa linjastolta ottaa valmiin, lämpimän aterian joka päivä.
Suomi on aivan älyttömän puhdas ja kaunis maa!
Lapsemme ovat saaneet kasvaa ilman luotien viuhuntaa tai pa-ko-lais-leirejä.
Tajusin tämän konkreettisesti muutama vuosi sitten kun sattumalta näin kun so-taa paenneet pa-ko-lais-lapset ( tuota turvaa ilman vanhempiaan!) istahtivat puistoon hämmentyneinä ja vain kuuntelivat hiljaa lintujen laulua ja katsoivat ohi lipuvia joutsenia lähes liikkumatta, kuin unessa.
Vierailija kirjoitti:
Suomen valtio maksaa lapsiperheille tuloa nimeltä lapsilisä, sen tarkoitus on tukea lapsiperheen toimeentuloa osallistumalla kustannuksiin kyseisen etuuden avulla.
Tiesittekö, että virossa maksetaan paljon parempia perheellisten tukia mitä suomessa?
”Selvä hyppäys Viron syntyvyysluvuissa tapahtui vuoden 2017 lapsilisäuudistuksen jälkeen, jolloin valtio alkoi maksaa kolmilapsisille ja tätä suuremmille perheille 300 euron suuruista kuukausittaista suurperhelisää.
Ensimmäisestä ja toisesta lapsesta saa Virossa lapsilisää 60 euroa ja kolmannesta lapsesta 100 euroa kuussa. Kun suurperhelisä lasketaan mukaan, kolmen lapsen perheelle kertyy siis kuukausittaista tukea 520 euroa. Se on selvästi enemmän kuin Suomessa, jossa valtion maksama tuki kolmesta lapsesta on yhteensä 334 euroa.
Lindpärg aikoo olla Mildredin kanssa kotona 18 kuukautta. Se on ansiosidonnaisen vanhempainvapaan pituus Virossa. Valtio maksaa vauvan kanssa kotiin jäävälle vanhemmalle tältä ajalta täyttä palkkaa, kunhan summa ei ylitä 3 548 euroa kuukaudessa.”
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä paikkansa. Afrikassakin on se timanttimaa missä on ilmainen kouluruoka.
Totta. Muissakin maissa saa ilmaisen ruoan, esim. ”Sweden, Finland, Estonia and India are among the few countries which provide free school meals to all pupils in compulsory education, regardless of their ability to pay. Many countries provide meals to improve attendance rates.”
”In Australia, NSW and Victoria both run targeted free breakfast programs, with Victoria expanding their free breakfast program to 1,000 schools in 2020. Meanwhile, ACT Labor recently announced a trial of free breakfast and lunch three days a week for students at five public schools.”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoastaan Suomessa on ilmainen äitiyspakkaus raskaana oleville äideille ja adoptioäideille.
Monet muut maat seurasivat samankaltaisella yksittäisillä pakkauskokeilulla perässä, mutta ainoastaan Skotlanti jatkoi 2017 vuodesta kaikille äideille pakkausta, kuten Suomi.
Anteeksi mutta mitä olennaista merkitystä on äitiyspakkauksella. Mielummin ottaisin Saksan yli tuplasti suuremman lapsilisän ja 0,- maksavan synnytyksen ja ostaisin itse haluamani vaatteet.
Näkis vaan tuonkin.
Äitiyspakkauksen voit ottaa rahana ja ostaa niillä vaikka itsellesi haluamasi vaatteet.
Hauska ilmiö tämä , että aina, kun joku suomalainen on edes varovaisesti julkisesti ylpeä maastaan tai kehuu pitävänsä jostain asiasta sitä, jostain suomalaisesta asiasta, ensimmäisenä tulee yleensä (aina kuitenkin suomessa asuva ja työskentelevä) virolainen kertomaan että heillä kylläkin siellä virossa on tämäkin asia paremmin, ruoka, vaatteet, sosavustukset, ym, ym.ym.
Työpaikoilla huomattu sama asia. Wonder why?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen valtio maksaa lapsiperheille tuloa nimeltä lapsilisä, sen tarkoitus on tukea lapsiperheen toimeentuloa osallistumalla kustannuksiin kyseisen etuuden avulla.
Tiesittekö, että virossa maksetaan paljon parempia perheellisten tukia mitä suomessa?
”Selvä hyppäys Viron syntyvyysluvuissa tapahtui vuoden 2017 lapsilisäuudistuksen jälkeen, jolloin valtio alkoi maksaa kolmilapsisille ja tätä suuremmille perheille 300 euron suuruista kuukausittaista suurperhelisää.
Ensimmäisestä ja toisesta lapsesta saa Virossa lapsilisää 60 euroa ja kolmannesta lapsesta 100 euroa kuussa. Kun suurperhelisä lasketaan mukaan, kolmen lapsen perheelle kertyy siis kuukausittaista tukea 520 euroa. Se on selvästi enemmän kuin Suomessa, jossa valtion maksama tuki kolmesta lapsesta on yhteensä 334 euroa.
Lindpärg aikoo olla Mildredin kanssa kotona 18 kuukautta. Se on ansiosidonnaisen vanhempainvapaan pituus Virossa. Valtio maksaa vauvan kanssa kotiin jäävälle vanhemmalle tältä ajalta täyttä palkkaa, kunhan summa ei ylitä 3 548 euroa kuukaudessa.”
nyt suomalaiset joukolla tonne viroon töihin. Siellä on ihan KAIKKI paremmin .
Pikkusen kyllä kyrpii yrittäjänä maksaa jtn muitten räkänokkien näkkäreitä, no me eletään sossuvaltiossa ja pakko vaan kestää

Esimerkiksi palkat, virossa tavallinen duunari elää herroiksi sillä runsaalla kuukausipalkalla mitä siellä maksetaan. Eläkkeet ja työetuisuudet kaikki aivan valtaisat.
Mutta jenkeissä saa ylilihavan omaishoidosta niin hyvää tukea, ettei kannata käydä töissäkään.
Vierailija kirjoitti:
Pikkusen kyllä kyrpii yrittäjänä maksaa jtn muitten räkänokkien näkkäreitä, no me eletään sossuvaltiossa ja pakko vaan kestää
Pikkusen varmaan kyrpii noita lukuisia lapsettomia pareja maksaa yrittäjien tukia ja teidän muksujen lapsilisiä, ilmaista koulutusta,jne,jne,jne. Silti ne harvoin inisee siitä.

Ja Tohtori Now hoitaa tositeeveessä flärdät kondikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkusen kyllä kyrpii yrittäjänä maksaa jtn muitten räkänokkien näkkäreitä, no me eletään sossuvaltiossa ja pakko vaan kestää
Pikkusen varmaan kyrpii noita lukuisia lapsettomia pareja maksaa yrittäjien tukia ja teidän muksujen lapsilisiä, ilmaista koulutusta,jne,jne,jne. Silti ne harvoin inisee siitä.
Et taida ihan olla perillä yrittäjien rahoista, ei tule lapsilisiä, jne muita kurarahoja jos vähänki tienaat ylimäärästä toisinku vaikka kela työttömällä.
Vierailija kirjoitti:
Pikkusen kyllä kyrpii yrittäjänä maksaa jtn muitten räkänokkien näkkäreitä, no me eletään sossuvaltiossa ja pakko vaan kestää
Ihan omia näkkäreitäs makselet jälkikäteen.
Vierailija kirjoitti:
Paljonko on lapsilisät muissa maissa?
Tiedän vain sen, että Saksassa on 219,- ekasta ja tokasta, 225 kolmannesta ja siitä seuraavista 250,- kuussa.
No vaikkapa koko maailmaan ;).
Ihan yleisesti tunnettu tosiasia että kansainväliset urheilijat matkustavat Suomeen kun on operoitava raaja takuuvarmalla pieteetillä.
Beckhaminkin koipi ei taitaisi niin hyvin vörkkiä ellei Sakari Orava olisi sitä turussa operoinut yli 10 vuotta sitten. Kun piti se maailman paras hoito löytää sillekin jannulle.
Muut tyypit löytyy ihan googlettamalla ketä käyny suomessa hoidoissa, oligarkkien ja multimiljonäärien synnytyspelkoiset muijat jonotti suomeen synnyttämään ykistyisesti yhteen aikaan ruuhkaksi asti. Ja todennäköisesti tekee niin vieläkin.