Stressaatko sitä, että pidät lapset häiritsemättä miestä?

Päinvastoin...kun alan itse väsyä lapsen pelleilyyn, yllytän sen iskän kimppuun, sillä on pidempi pinna.

Stressaan ja en tajua, mistä se tulee. Mies ei ole ikinä syyllistänyt vähääkään, osallistuu hoitoon, itsellä menee yhtälailla hermot kiukutteluun kuin miehellä (ehkä jopa helpommin). Lapsuudenkodissa meitä lapsia hyssyteltiin olemaan hermostuttamatta isää, johtuen osin yötöistä, juontaakohan sitten sieltä.

Kyllä sun miehen pitäisi vähän pohtia suhtautumistaan, 19. Ei se vauva rauhoitu, jos miehesi on hermostunut. Odotahan, kun lapselle tulee uhmaikä. Siinä sitä kärsivällisyyttä vasta tarvitaankin eikä käy päinsä hermostua heti, kun lapsi ei olekaan enkeli. Juttele miehesi kanssa ja jos asenne lapseen ei muutu, niin hankkikaa ammattiapua. Nähtävästi mies ei ole ihan ollut perillä, mihin on ryhtymässä. Lapsi taatusti "häiritsee", ei se kysele, mikä fiilis vanhemmilla sattuu olemaan, että sopiikohan kiukutella. Vanhemman vastuulla on huolestia jaksamisestaan niin, että lapsena olemisesta ei rankaista lasta. Ei valvota myöhään, jos sen seurauksena on ettei jaksa kuunnella lapsen kitinöitä jne.

Onko tuollaisia koteja vieläkin? Miksi sallit tuollaisen? Mitä oletat lasten muistavan lapsuudestaan myöhemmin?

Tulee mieleen lapsuudenkotini, jossa yritettiin olla huomaamattomia, kun aina oli h••vetti irti kun isä tuli töistä. Jos mentiin isän lähelle, oli vastauksena "mee matkoihis". Isä saattoi alkaa raivoamaan vaikka kun kipeänä ollessani yskin. Siskoni oli laitettu soittotunneille, mutta ei uskaltanut tehdä soittolåksyjään, kun se aiheutti raivokohtauksen. Pelättiin aina, että kohta isä taas kilahtaa ja syyksi riitti mikä vaan.

24 jatkaa. Meillä molemmat huolehtii, että lapsi pysyy pois jaloista, kun toinen tekee jotain tärkeää. Jos jompikumpi on vaikka sairaana, niin toinen ottaa vetovastuun. Olen alusta asti antanut miehen hoitaa lasta omalla tavallaan, vaikka mulla on ollut enemmän kokemusta lapsista. Halutessaan on voinut kysyä neuvoa. Näin miehen itseluottamus lapsen kanssa pärjäämiseen on kasvanut ja hän myös ottaa mielellään vastuuta. Neuvolan täti katsoi ihmetellen, kun lapsen ollessa pieni annoin miehen riisua vauvan neuvolassa ja itse istuin juttelemassa tädin janssa enkä puuttunut miehen tekemisiin. Kuulemma ei usein semmoista näe, että äiti ei olisi päsmäröimässä, jos molemmat vanhemmat ovat läsnä.

Tai en "antanut" miehen riisua kasta, vaan hän oma-aloitteisesti teki sen.