Rakkaudesta kaveruudeksi, pystyykö täältä nousemaan?
Viime viikolla mieheni pudotti pommin: hän ei enää tiedä mitä tuntee minua kohtaan. Tai siis sanoo kyllä rakastavansa ja viihtyvänsä hyvin seurassani, mutta tunteet tuntuvat väljähtyneen ystävyyden tasolle. Mitään haluja ei hänellä minua kohtaan ole. Viimeisen puolen vuoden aikana seksi on tullut harvinaiseksi ja nyt myös kaikki läheisyys tuntuu kadonneen (suukot, halaukset jne). Tokihan minä nyt olen huomannut, ettei kaikki ole ollut kunnossa ja useasti olen asiasta yrittänyt kysellä, mutta mies on tähän asti vaan vakuutellut kaiken olevan hyvin.
En nyt oikein tiedä miten tästä eteenpäin? Eroa mies ei halua vielä edes ajatella, sillä hän sanoo haluavansa yrittää saada suhteen taas toimimaan. Erota en kyllä minäkään todellakaan halua, sillä minun tunteeni miestäni kohtaan eivät ole laimenneet minnekään! Asiasta ollaan kyllä nyt paljon puhuttu, mutta se ei tunnu johtavan minnekään. Yritin varovasti ehdottaa pariterapiaa, mutta miehen mielestä kolmannelle osapuolelle puhuminen ei tule kuuloonkaan. Onko kellään kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Miten teillä selvittiin vai selvittiinkö? Ollaan yhdessä oltu melkein 8 vuotta ja meillä on yksi vajaan vuoden ikäinen lapsi.
Kommentit (7)
Meillä oli samantyyppinen tilanne neljä vuotta sitten - tosin olimme silloin olleet yhdessä vasta neljä vuotta, eikä meillä ollut lapsia. Miehelle kävi kuitenkin niin, että hän koki " rakkauden kuolleen" eikä sanojensa mukaan tuntenut minua kohtaan enää mitään. Se ei tietysti ollut mitään kivaa kuultavaa ja olin ihan hajalla.
Meille tuli silloin ero, ja minä muutin omaan asuntoon. Sain kuitenkin raahattua mieheni parisuhdeterapiaan, joka oli sitten meidän pelastuksemme. Mies suhtautui terapiaan todella vastahakoisesti, mutta suostui sinne tulemaan (sanoi tosin alussa, ettei tilanteemme enää siitä muuksi muutu). Terapeuttimme oli tosi hyvä. Hän kysyi asioita, joita emme olleet tulleet ajatelleeksi, ja ohjasi keskustelua eri suuntiin kuin mihin olisimme kahden koskaan päässeet. (Kaksistaanhan meidän tuli vain kierrettyä kehää, kunnes " keskustelumme" aina päättyi samanlaiseen riitaan" ). Jälkeen päin mies on monesti sanonut olevansa mulle kiitollinen siitä, että pakotin hänet terapiaan. Minä taas olen iloinen siitä, ettei hän jääräpäisesti pitänyt kiinni päätöksestään, vaan huomasi, ettei ero ollut sittenkään pakollinen juttu.
Niin ja tunteet ovat kyllä löytyneet uudestaan! Aluksi oltiin jopa melkein uudestaan rakastuneita, ja yhdessä selviytyminen antoi voimaa. Ja kyllä vieläkin tuntuu, että selviydymme jatkossakin - vaikka vauvavuosi (esikoistyttö nyt 1v5kk) onkin ollut taas aika rankka kokemus..
Mutta vauvanne myötä teidän tilanteennehan on ihan toinen. Tämähän on klisee, mutta myös totta: On tosi tosi tosi tavallista, että tunteet jäävät vähän sivuseikaksi ensimmäisen vauvavuoden aikana! Joitain pariskuntia lapsen syntymä saattaa lähentää entisestään (ja tämähän on tavallaan se perusmyytti ja " oletus" , johon me sitten peilataan omia suhteitamme), mutta useammin taitaa kyllä käydä toisin, ainakin väliaikaisesti. Onkin tosi hyvä, että miehesi ei ole suinpäin eroamassa, vaan haluaa vielä miettiä asiaa. Erityisesti lapsen kannalta olisi surku, jos teille tulisi " turha" ero tässä vaiheessa.
Ajattelin vielä, että hienoa jos miehesi kokee sinut ystävänä, eikä esim ole jotenkin katkera tai muuten vihamielinen. Ystävyyshän on tosi hyvä pohja rakkaudelle, tai toisinkin päin.
Voi kun saisit miehen suostumaan ammatti-ihmisen puheille. Jospa menisit ensimmäisen kerran yksin, ja yrittäisit sitten uudestaan saada hänet mukaasi? Tai teet miehen kanssa samanlaisen sopimuksen kuin yksi ystäväni eron tultua: Erotaan jos on pakko, mutta haluan että selvitetään silti nämä meidän asiat parisuhdeterapiassa.
Toivon teille kaikkea hyvää! Voimia!
t. Ompunäiti
Sitä todellakin täällä tarvitaan. Mä olen ihan rikki täällä, sillä en todellakaan osannut edes epäillä miehen miettivän moisia. Keskustelu tosiaan junnaa paikoillaan ja uskon todellakin, että pariterapiasta voisi olla apua ongelmien selvittämisessä. Täytyy nyt vaan yrittää miestä varovasti suostutella sinne.
-hazelhen
Olin juuri aikeissa kirjoittaa samasta ongelmasta.
Meillä tosin olen itse se, jolta tuntuu tunteet kadonneen. Lapsia on kaksi, 5v ja 1v ja yhdessä ollaan oltu yli 10v.
Minä en ole miehelleni uskaltanut mitään asiasta puhua, mutta olen miettinyt, että joskos uskaltautuisin yksinäni puhumaan jollekin ulkopuoliselle...
Mitä tahoa suosittelisitte? Ja mihin olisi mahdollista päästä, kun ei mistään vaarallisesta ja akuutista asiasta ole kyse?
Onko tietoa esim. yksityisten psykologien hinnoista?
Mua on alkanut monet asiat miehessä ärsyttää, mutta kun itse olen hyvällä tuulella tuntuu, että meillä menee ihan kivasti. Joten ystävyyttä kyllä löytyy, tosin nyt tuntuu, että ei oikein ole mitään yhteistä. Mies on päivät töissä ja minä kotona.
Puhuminen ' vakavista' asioista ei meillä oikein tahdo luonnistua, joka on tosi suuri puute, mutta näin vain on. Molemmat on temperamenttisia ja jos juttutuokio mene suoraksi huudoksi niin sitten toinen loukkaantuu ja on hiljaa.
Mistä lähtisin hakemaan apua itselleni? Ehkä joku terapeutti saisi silmäni taas avautumaan ja näkemään miehessäni jotain ' haluttavaakin' . Hellyydenosoitukset on meilläkin jääneet aika vähiin, hyvä jos pusu päivässä, sänkypuuhista nyt ei voi edes puhuakaan.
Pitkään parisuhteeseen mahtuu monenlaisia kausia, se on jo paljon jos ollaan hyviä ystäviä ja viihdytään yhdessä.
Rakastuminen katoaa, niinhän sitä sanotaan, siis se rakastumisen tunne, mutta rakastaa voi ja pystyy myös huonompina kausina.
Elämässä (parisuhteessa) ei aina mene yhtä hyvin, on nousuja ja laskuja.
Teillä on juuri takana vauvakausi. Kyllä siinä suhde arkipäiväistyy, lapsi vie niin ison osan voimista ja läheisyydestä.
Ne pienet arkipäivän hellyydenosoitukset katoavat arjen pyörteisiin, tai sitten niistä voi tulla sellainen asia, minkä oletetaan aina johtavan seksiin. Pitkässä parisuhteessa voi tulla pitkiäkin seksittömiä kausia, ja jos niistä otetaan paineita, voi olla ettei uskalla enää muutenkaan lähestyä, halata, suukottaa.
Sinuna nyt ensinnäkin varoisin painostamasta miestäsi, varoisin puhumasta asiasta jatkuvasti/liikaa, syyttelemästä, ihmettelemästä.
Hyvä olisi, jos pystyisitte tekemään jotain mukavaa yhdessä, mitä se sitten onkin, elokuvia, urheilua, pieni matka. Ja jos lähdette yhdessä jonnekin, ilman paineita seksiin.
Ja tätä yhdessä tekemistä pitäisi löytyä jatkuvasti, ei vaan kerran. Antakaa aikaa toisillenne, tehkää asioita yhdessä, ihan arkisesti, ilman sen kummempia.
Suunnitelkaa asioita yhdessä, puhukaa. Mielestäni ei ole niinkään tärkeää puhua jatkuvasti " isoista" asioista, kuin jakaa mielipiteitään ja tuntemuksiaan arjesta/arjessa. Jos helpottaa ja sopii muuten kuvioihinne, niin istukaa yhdessä iltaa viinilasillisen ääressä.
Meillä on miehen kanssa säännöllisesti maailmanparannussessioita viinilasillisen ääressä. Meillä on takana yli 20 v avioliittoa.
Jotenkin yritän tässä anoa, että en tekisi tuosta isompaa numeroa. Intohimo toista kohtaan ei voi olla jatkuvaa, jatkua vuodesta toiseen, tulee suvantovaiheita. Elämä on pääosin arkea, tehkää siitä hyvää ja nähkää hyvä pienissä asioissa.
Kovasti helpotti kuulla, että tällaisesta voi oikeasti päästä " yli" . Mies nyt sitten otti pariterapian ihan itse puheeksi pari päivää sen jälkeen, kun olin sitä ehdottanut. Nyt ollaan sitten jonossa kaupungin perheneuvolaan. Eka käynti on parin viikon kuluttua. Toivottavasti se tästä lähtee. Nyt ollaan järkätty kahdenkeskistä aikaa ja ollaan menossa perheen kesken lomalle:-) Eli ainakin halua löytyy saada tämä taas toimimaan. Toivomme terapian tarjoavan meille työkaluja joilla paikata tämä suhde.
Tosi kiva kuulla ap, että olette menossa sinne terapiaan. On varmaan hyvä juttu tehdä sekä perheen että kahdenkeskisiä mukavia suunnitelmia, vaikka tilanne onkin nyt tämä. Omassa terapiassamme meitä itse asiassa käskettiinkin tekemään yhdessä erilaisia asioita
i l m a n, että koko ajan jompi kumpi pohtii sitä yhtä ja samaa ongelmaa, tai että ainoastaan siitä puhutaan. Se oli hyvä kehoitus, koska sillä tavalla aloimme löytää takaisin toistemme " luo" tavallaan niiden asioiden kautta, joista olimme ennenkin yhdessä tykänneet.
Paljon onnea teille!!
t. Ompunäiti
Googlaapa sellainen kuin ' kataja ry' . Sivuilta löytyy paljon tietoa erilaisista parisuhdekursseista. Itse olen ollut Rikasta minua -kurssilla, joka oli aivan mahtava. Kauan sitten kadonneet tunteet kumppania kohtaan löytyivät kurssin avulla, mitä en olisi ikinä uskonut mahdolliseksi.
Kyllä se tosiaan taitaa olla ennemmin sääntö kuin poikkeus, että jossain vaiheessa rakkaus muuttuu kaveruudeksi ellei sitä kipinää/liekkiä muista/jaksa pitää yllä. Mutta jos vain molemmilta löytyy tahtoa ja halua nähdä vähän vaivaa, tunteet löytyvät ihan varmasti. Niin kuin joku taisi jo mainita, ne ovat ne jokapäiväiset pienet jutut, jotka pitävät tunnetta yllä, ei niinkään satunnaiset hotelliviikonloput tms.