Miten pyytää apua arkeen omalta äidiltä?

Äitini on tulossa sunnuntaina kylään ja kerään tässä rohkeutta myöntää ääneen, ettemme pärjää näissä ruuhkavuosissa pelkästään ydinperheenä. Tarvitsemme apua. Kaksi vaativa(hko)a työtä, takana yt-neuvottelut, työpaikan vaihtoa, avioliitto-ongelmia, talousstressiä, myös toinen lapsistamme on oireillut, toinen heräilee edelleen öisin. Tuntuu etten saa pidettyä näitä lankoja enää käsissä. Yritämme pitää lasten päiväkotipäivät mahdollisimman lyhyinä, mutta se tarkoittaa omien yöunien pihistämistä. Nukun yö toisensa jälkeen noin viisi tuntia. Alamme olla aika poikki. Ei, emme kaipaa apua edes niitä parisuhdeiltoja varten (mitä ne on?), mutta sellaista läsnäoloa, osallistumista, vaikka lasten hakemista päiväkodista, apua kun lapset sairastavat, ehkä harrastuksiin osallistumista. Tai että joku joskus tulisi meille kylään ja sanoisi, että keskity sinä nyt niihin lapsiin, minä keitän teille iltapuuron tai pesen tämän lattian.

Niin typerältä kuin tämä kuulostaakin, niin avun pyytäminen tuntuu niin vaikealta. Se ei ole ollut suvussamme tapana. Jokainen on hoitanut tonttinsa ja lapsensa itse, ja sitten oikeastaan avioliitto avioliiton perään on kariutunut. Yllätyskö tuo.

Miehen suku on aivan samanlainen. Anoppi on monta kertaa muistanut todeta, kuinka hän on osuutensa jo tehnyt ja kuinka häntä ei kukaan auttanut. Muistan ikuisesti sen, kuinka hän kertoi omasta erostaan. Jäätyään kolmen lapsen totaaliyksinhuoltajaksi, hän päätti ettei alentuisi avun pyytämiseen. Eikä koskaan pyytänyt. No, katkeraksihan hän jäi.

Miten katkaista tämä sukupolvien ketju? Haluan tarjota lapsilleni parempaa, olla sitten aikoinaan heidän perheissään apuna ja läsnä, mutta pelkään että väsähdän ja kyllästyn totaalisesti sitä ennen.