Miten pyytää apua arkeen omalta äidiltä?

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 22:19"]

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 22:02"]

Palkatkaa apua, kesällä varmasti löytyy opiskelijoita jota ei ole päässeet töihin. Tai au pair tai ihan mikä vaan. Jos äitisi haluaisi auttaa, hän olisi apuaan tarjonnut. 

Miksi yrittätte pitää lasten hoitopäivät lyhyinä oman terveyden uhalla? Kannattaisiko siitä periaatteesta luopua ensin ennen äidin vaivaamista? ( Ja juu, olen sitä koulukuntaa joka pyytää apua vanhemmiltaan vain hätätilanteessa ja silloinkin kun muuta vaihtoehtoa ei ole + ajattelen että tulevina vuosina vanhukset on pakko hoitaa hautaan halusin tai en  -enkä haluaisi, mutta pakko on-)

[/quote] Mummi vastaa: Autan lasteni perheitä omasta halustani, olen osana heidän elämäänsä. Mitä varten ne lähisukulaiset on, jos niiden puoleen ei voi kääntyä hädän hetkellä? Samoin uskallan kääntyä heidän puoleensa, jos minulla on avun tarvetta. Enkä tässä ollenkaan ajattele vielä hautaan menoa, työelämässä olevana ihmisenä.

Samoin saan apua sisaruksiltani ja autan taas vuorostani heitä.

[/quote]

Ajattelutapasi on kaunis mutta kaikilla mummoilla ei ole halua tai voimia auttaa lähisukulaisia. Itsekin epäilen että ap:n äiti olisi jo apuaan tarjonnut. Tässä mietitäänkin myös mitä muita tapoja on helpottaa arkea. Kaikilla ei isoäitiä edes ole esim minulla koska äitini on jo haudassa vaikka lapset ovat melko pieniä.

Miten se ostettu apu mitä on ehdotettu? Tuskin yhden henkilön (äiti) mahdollisella avulla tuo kierre katkaistaan. Ruuat 1xvko kotiovelle, 2xkk siivous. Lastenhoitoapua (MLL) sovitusti. Ostat kuivurin ja tiskikoneen jos ei jo ole. Jätteitä ei tartte kierrättää hetkeen jos se helpottaa. Hae MLL tms tukimummoa avuksi, alkuun outoa mutta jo pian ensimmäinen 'tukiverkkosi'. Turha netti veks, nukkumaan kun pääsee. Miehen kanssa selkeät vuorot kumpi tekee iltaisin töitä jos tarvii paikata. Univelka on sulla varmaan pahin.. Viikonloppuna hoida lapset lauantai aamupäivä, mies sunnuntai. Itse lepäätte vuoroillanne, ei kotitöitä.

Tsemppiä!

Tv. 4v+2v+2v ja vaativat työt, ei sukua auttamassa

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 19:38"]Äitini on tulossa sunnuntaina kylään ja kerään tässä rohkeutta myöntää ääneen, ettemme pärjää näissä ruuhkavuosissa pelkästään ydinperheenä. Tarvitsemme apua. Kaksi vaativa(hko)a työtä, takana yt-neuvottelut, työpaikan vaihtoa, avioliitto-ongelmia, talousstressiä, myös toinen lapsistamme on oireillut, toinen heräilee edelleen öisin. Tuntuu etten saa pidettyä näitä lankoja enää käsissä. Yritämme pitää lasten päiväkotipäivät mahdollisimman lyhyinä, mutta se tarkoittaa omien yöunien pihistämistä. Nukun yö toisensa jälkeen noin viisi tuntia. Alamme olla aika poikki. Ei, emme kaipaa apua edes niitä parisuhdeiltoja varten (mitä ne on?), mutta sellaista läsnäoloa, osallistumista, vaikka lasten hakemista päiväkodista, apua kun lapset sairastavat, ehkä harrastuksiin osallistumista. Tai että joku joskus tulisi meille kylään ja sanoisi, että keskity sinä nyt niihin lapsiin, minä keitän teille iltapuuron tai pesen tämän lattian.

Niin typerältä kuin tämä kuulostaakin, niin avun pyytäminen tuntuu niin vaikealta. Se ei ole ollut suvussamme tapana. Jokainen on hoitanut tonttinsa ja lapsensa itse, ja sitten oikeastaan avioliitto avioliiton perään on kariutunut. Yllätyskö tuo.

Miehen suku on aivan samanlainen. Anoppi on monta kertaa muistanut todeta, kuinka hän on osuutensa jo tehnyt ja kuinka häntä ei kukaan auttanut. Muistan ikuisesti sen, kuinka hän kertoi omasta erostaan. Jäätyään kolmen lapsen totaaliyksinhuoltajaksi, hän päätti ettei alentuisi avun pyytämiseen. Eikä koskaan pyytänyt. No, katkeraksihan hän jäi.

Miten katkaista tämä sukupolvien ketju? Haluan tarjota lapsilleni parempaa, olla sitten aikoinaan heidän perheissään apuna ja läsnä, mutta pelkään että väsähdän ja kyllästyn totaalisesti sitä ennen.  
[/quote] palatkaa hoitaja niin homma ratkaisut :)

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 22:54"]

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 19:38"]Äitini on tulossa sunnuntaina kylään ja kerään tässä rohkeutta myöntää ääneen, ettemme pärjää näissä ruuhkavuosissa pelkästään ydinperheenä. Tarvitsemme apua. Kaksi vaativa(hko)a työtä, takana yt-neuvottelut, työpaikan vaihtoa, avioliitto-ongelmia, talousstressiä, myös toinen lapsistamme on oireillut, toinen heräilee edelleen öisin. Tuntuu etten saa pidettyä näitä lankoja enää käsissä. Yritämme pitää lasten päiväkotipäivät mahdollisimman lyhyinä, mutta se tarkoittaa omien yöunien pihistämistä. Nukun yö toisensa jälkeen noin viisi tuntia. Alamme olla aika poikki. Ei, emme kaipaa apua edes niitä parisuhdeiltoja varten (mitä ne on?), mutta sellaista läsnäoloa, osallistumista, vaikka lasten hakemista päiväkodista, apua kun lapset sairastavat, ehkä harrastuksiin osallistumista. Tai että joku joskus tulisi meille kylään ja sanoisi, että keskity sinä nyt niihin lapsiin, minä keitän teille iltapuuron tai pesen tämän lattian. Niin typerältä kuin tämä kuulostaakin, niin avun pyytäminen tuntuu niin vaikealta. Se ei ole ollut suvussamme tapana. Jokainen on hoitanut tonttinsa ja lapsensa itse, ja sitten oikeastaan avioliitto avioliiton perään on kariutunut. Yllätyskö tuo. Miehen suku on aivan samanlainen. Anoppi on monta kertaa muistanut todeta, kuinka hän on osuutensa jo tehnyt ja kuinka häntä ei kukaan auttanut. Muistan ikuisesti sen, kuinka hän kertoi omasta erostaan. Jäätyään kolmen lapsen totaaliyksinhuoltajaksi, hän päätti ettei alentuisi avun pyytämiseen. Eikä koskaan pyytänyt. No, katkeraksihan hän jäi. Miten katkaista tämä sukupolvien ketju? Haluan tarjota lapsilleni parempaa, olla sitten aikoinaan heidän perheissään apuna ja läsnä, mutta pelkään että väsähdän ja kyllästyn totaalisesti sitä ennen.   [/quote] palatkaa hoitaja niin homma ratkaisut :)

[/quote]

jos on stressiä rahasta niin ei sitä noin vain hoitajaa palkata...

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 09:39"]

Mielenkiintoinen keskustelu. Oma äitini on kuollut, ja anoppi asuu kaukana eikä ole mikään lattianpesijätyyppi. Odotan vähän kauhulla, miten arki asettuu kun menemme molemmat töihin. Tähän asti emme mekään ole apua pyytäneet emmekä saaneet, mutta olemme miehen kanssa tosi toimiva tiimi.

Kavereissa on näitä, joiden äidit auttavat. Tuovat pyytämättä ja yllättäen makaronilaatikon, pesevät ikkunat aikansa kuluksi lapsia vahtiessaan jne. Kadehdin heitä. Mutta jotenkin tosi moni näistä kavereista tuntuu pistäneen välit poikki äitiinsä, kun suhde on mennyt liian tiiviiksi eikä yhteisiä pelisääntöjä ole löytynyt. Äideillä on ollut omat epärealistisen korkeat standardinsa kodinhoidon suhteen ja tyttäret ovat taantuneet lapsen tasolle kiukuttelemaan. Ehkä taloon ei mahdu kahta emäntää, ja monet äidit ja anopit vaistoavat sen ja pysyvät taka-alalla.

[/quote]

Niinpä. Todella mielenkiintoinen keskustelu. Minunkin äitini on kuollut ja tavallaan on helpotus että kukaan ei enää puutu asioihini.  Lapset ovat jo kasvaneet ohi hankalimmat vuodet. Niistä on selvitty mm ystävien avulla. Vastavuoroinen lapsenhoito on hyvä keksintö eikä mene rahaa. Ja näitä ystäviä olen löytänyt mm netistä kun olen laittanut ilmoituksen ja kaksi ainakin tietää että heidän lapsi on koska vaan tervetullut meille yökyläänkin. Ystävä on ollut mummon paikalla päiväkotihaussa joskus ja välillä olen jotain maksanutkin. Kummit ovat joskus myös auttaneet, ehkä kerran vuodessa. Korostan että itse täytyy myös olla valmis auttamaan. Jos lapseni olisi jatkuvasti sairas tai uupunut niin siirtäisin hänet toiseen hoitopaikkaan.

Kommentteja?

Jos pyytää suoraan, asettaa toisen hyvin ikävään tilanteeseen. On pakko suostua tai sitten kieltäytyä mikä vaikuttaa todella tylyltä. Kyllä hän varmasti tietää miten paljon työtä lapsiperheessä on. Kerro hänelle että olet väsynyt kun sinulla on paljon työtä. Sitten hän tarjoaa apuaan jos haluaa.

Täällä saa paremmin vastauksia jos aiheena on posliinipillu vs rämemajava tai viivapillu vs lörppärömpsä. Myös nuori nainen ja vanha mies keskustelut ovat suosittuja samoin kuin vloggareiden haukkumiset. Tsemppiä.

Tuo "veli ja isä laiskottelee mökillä" -ketju saa kysymään, että tekeekö lasten isä mitään? Siis tekeekö oikeasti, vai hoitaako pelkästään esim. työnsä. Hänelle kuuluu puolet kotitöistä ja lastenhoidosta. Entäs isäsi, voiko häntä pyytää apuun, puhut vaan äidistäsi? 

Jos tuo kolmosen ehdotus ei tuota tulosta kannattaa varmaan yrittää jotain MLL:n lastenhoitajaa tai vastaavaa silloin tällöin, voihan olla että äitisikin on harmaat irvessa "oman osansa" jo tehnyt ja sen loputtua iloinnut siitä ettei enää koskaan joudu siihen. Kiva että sinä haluat katkaista kierteen! Voi kuitenkin olla että pystyt sen tekemään vasta seuraavalle sukupolvelle, eli olla itse se joka hoivaa ekana sekä omia lapsiaan että heidän lapsiaan.

On mielestäni kyllä todella kyseenalaista yrittää sinnitellä noin pahalla univajeella jatkuvasti vain jotta lapset eivät joutuisi olemaan tarhassa pitempää päivää, pitemmän päälle tuo on erittäin vaarallista terveydellesi (jos normaali unentarpeesi on tuota suurempi) ja seuraukset paljon vakavammat lastenkin kannalta kuin vähän lisää aikaa päiväkodissa...

No siis, ihan vaan off topic, ei kaiken tarvitse olla niiiiin siistiä eikä kaikilla tarvitse olla aikaa vieviä harrastuksia, joten jos itse voi järjestää omia asioitaan, kannattaa tehdä se.

Palkkaa apua. Se on simppeleintä, eikä tarvitse vuosikymmeniä myöhemmin kuunnella kitinä. Toinen hyvä keino on vastavuoroinen auttaminen jonkin toisen perheen kanssa. Harrastuksiin on erittäin helppo kuskata vuoroviikoin jne.

Sairaita lapsia hoitamaan on firmoja ja siivous ja jopa ruoanlaitto on helppo ulkoistaa.

Ja jos työpaikka on perseestä, siihen kannattaa ottaa henkinen irtiotto niin ettei sitoudu lainkaan, vaan vaalii vain omaa etuaan ja esimerkiksi hyödyntää vapaita niin paljon kuin kussakin tilanteessa pystyy.

t. kahden lapsen äiti

Toki tuollaisessa tilanteessa kannattaa muutenkin joustaa niistä vaatimuksistaan arjelle jos ne ovat kovat, ei se lattian pesu niin tärkeää ole ja lasten harrastuksiakin kannattaa vähentää jos ne aiheuttavat kohtuutonta vaivaa perheelle.

-6

ÖÖÖ, eikö teidän perheenne päätä sitä, että mitä jaksatte? Tarkoitan sinua ja miestäsi! Kukaan ei pakota lapsia tekemään, joten hoida myös aikaansaannoksesi, eikö! Ette voi vaatia suvun jakavan päätöksiänne (lapsiasi) ja hoitovastuun siirtyvän sinne (kun haluatte lomaa). Sorry, mutta olen itse halunnut lapseni ja hoitanut myös heidät ihan itse, jote eipä myötätuntoa heru.

En kyllä tuossa tilanteessa omalta vanhemmalta kehtaisi apua lattianpesuun pyytää. Ehkä lastenhoitoapua juu mutta ei kai kukaan tosissaan omia vanhempia pyydä oman perheensä kotia siivoamaan.

Mainitset talousstressin, mutta toisaalta myös vaativat työt. Tilanteesta riippuen kannatan siivoojan palkkaamista, esim, joka toinen viikko. Helpottaa tosi paljon.
Sitten mainitset, että yritätte pitää lasten päiväkotipäivät mahdollisimman lyhyinä, ja siitä johtuen nukut vain 5 tuntia yössä. Öh, miten nämä liittyy yhteen ja miksi ihmeessä et nuku enempää?, jaksaisitkin paljon paremmim.

Teidän on helpotettava arkeanne. Vaatimustasoa alemmaksi, harrastuksia pois, siivoaminen vähemmälle. Kunnalta voi myös pyytää apua tiukkaan elämäntilanteeseen (kodinhoitaja, perhetyöntekijä tms.?). Yöunia pidemmäksi. Lapsen oireiluun puututtava ja selvitettävä syyt. Talousstressiä voi yrittää helpottaa myymällä talo/asunto ja muuttamalla kohtuuhintaiseen vuokra-asuntoon tai edullisempaan omistusasuntoon.

13 jatkaa: Olen pahoillani, että joudutte elämään ilman tukiverkkoja. On mahdollista, ettei tilanteeseen tule muutosta perheen ja suvun puolelta. Silloin täytyy vain hyväksyä tilanne ja 1) helpottaa omaa arkea 2) rakentaa perheen ulkopuolisia tukiverkkoja esim. palkkaamalla apua.
-
Toimiiko teidän paikkakunnalla ruokaostosten kotiintuonti? Yksinhuoltaja-ystäväni tilaa Citymarketin palvelun kautta viikon ruokaostokset kotiinsa ja se on ollut iso helpotus arjessa (=autoton suurperhe).
-
Jos lapset päiväkodissa, niin eikö päivissä ole jo tarpeeksi aktiviteettia? Jos harrastukset ahdistaa tai rasittaa, itse skippaisin ne pois. Lapset kyllä kerkeää myöhemminkin tehdä yhtä sun toista.
-
Tee isoja satsia ruokaa kerralla ja pakasta osa. Sosekeitot, makaroonilaatikko yms. voi olla parinkin päivän ruokaa. Joskus myös eines on paikallaan.

Ei lapsi mene rikki pitkistä päiväkotipäivistä. Tärkeämpää on että itse jaksat ja saat nukkua. Päiväkodin kanssa voi myös neuvotella lapsen päiväunien lyhentämisestä jos se helpottaisi. Itse olen joutunut selviämään pikkulapsivaiheen ilman tukiverkkoa, työpaikkoja on vaihtanut koska on ollut hankalaa yhdistää perhettä ja työtä. Sairaan lapsen hoitajia olen etsinyt netistä ym. Kouluikäisten kanssa on jo helpompaa. Sukulaiset eivät ole auttaneet juuri lainkaan käytännön asioissa koska ovat itse työelämässä tai sairaita ja nyt jo kuolleet (osa). Kaukaisemmat esim. tädit auttavat vain omia lapsiaan. Hyvä jos miehesi osallistuu. Talous kannattaa järjestää niin ettei ole liian tiukilla (myydä asunto tms.).

Mielenkiintoinen keskustelu. Raskasta lapsiperhearkea meilläkin. Mietin onko tätä vain länsimaissa, ettei perheet ja suvut tue toisiaan. Lapsiperheet niin yksin, vanhukset yksin. Ei ole yhteisöllisyyttä. Olisko esim varamummo-toiminnasta apua molemmin puolin?