Muita, ketkä pitivät oman sukunimen naimisiinmennessä?

Meillä myös mies otti minun nimeni. Omasta tahdostaan, itse pidin itsestäänselvänä että ottaisin miehen nimen, mutta mies halusi minun nimeni koska se on hänestä ulkomaalaisperäisenä "hienompi". Kyllä sitä miehen sukulaisista jotkut ilkeimmät juoruakat jo häissä paasasivat kuinka pahan akan on poikaparka ottanut, kun on alistanut tämän oman sukunimensäkin ottamaan.

Meillä kanssa arvottiin - itse olen aina tiennyt että pidän oman harvinaisen sukunimeni ja lapsien nimestä tuli vähän erimielisyyttä. Molemmat tietysti halusivat omalle nimelle. Joten reiluinta oli arpoa.

Olen aina ajatellut pitäväni oman sukunimeni. Nykyisellä miehelläni on kuitenkin niin kaunis (ja harvinainen) sukunimi, että voisin todella harkita siihen vaihtamista sitten joskus...

23-arpoja jatkaa vielä että lapset tulivat sitten minun nimelleni.

Minun sukunimeni ei ole harvinainen tai edes hienokaan, mutta pitäisin sen silti, jos menisin naimisiin. Ihan vain siksi, että minusta nimen vaihtaminen on täysin turhaa. Nykyään, kun erot ovat harmillisen yleisiä, on noloa, kun jotkut vaihtavat sukunimeä kuin paitaa.

Uskomatonta, voiko olla totta, että tällainen vieläkin muka aiheuttaa ihmetystä!? Itse pidin oman nimeni mennessäni naimisiin yli 20 vuotta sitten. Minusta se oli silloinkin ihan tavallista. Lapsien nimestä sovittiin niin, että jos ensimmäinen on poika, annetaan hänelle mieheni sukunimi, jos tyttö, minun nimeni. Tuli kaksospojat, harmi! Minun nimeni olisi ollut harvinaisempi, kun meitä ei ole kuin 3 Suomessa.

Tiesittekö muuten, että Itä-Suomessa naisilla on ollut aina oma sukunimensä, Länsi-Suomessa taas nainen on vaan ollut jonkun miehen tytär (esim. Anna Jaakontytär). Tämä miehen sukunimen ottaminen on aika "uusi" juttu, ehkä n. sata vuotta vanha. Saisi olla mielestäni historian oikku. Harmittaa, kun en löydä lapsuuden ystäviäkään, kun ovat ottaneet naidessaan miehen sukunimen!

Jos mies olisi joku Mättö, Hyyryläinen tai Mäkäräinen, niin todellakin pitäisi oman sukunimeni, vaikka se onkin tavallinen tyyliin Korhonen. 

[quote author="Vierailija" time="14.07.2015 klo 21:53"]

[quote author="Vierailija" time="14.07.2015 klo 21:31"]

Ja lapsille tulee myös minun sukunimeni. Tämä herättää jostain syystä kummastusta...

[/quote]

Tuttava teki juuri näin. Pariskunta oli jo naimisissa, kun lapset syntyivät ja menivät äidin nimelle, en tiedä miksi. Todennäköisesti moni luulee uusperhheksi ja lasten isää isäpuoleksi.

[/quote]

Mitä väliä mitä muut luulevat? Eiköhän riitä, että perhe itse tietää tilanteen.

Ainniin, meillä on kyllä koko perheellä sama sukunimi mutta ollaan uusperhe. Vain harva tietää sen.  

Meillä myös sovittiin (kuten viestissä 27) että jos eka lapsi on poika niin sukunimeksi tulee miehen, jos taas tyttö niin omani. Tyttö tuli. Itse pidin joka tapauksessa oman nimeni.

Minä pidin myös oman sukunimeni. Lapsia ei tiedossa niin sen suhteen ei ole ongelmaa :)

Mulla myös oma sukunimi vaikka se onkin yksi Suomen yleisimmistä. Miehellä sellainen sukunimi, joka on harvinainen, ulkomaalaisen kuuloinen ja ei sovi etunimeni kanssa yhtään. Kuulostaa jotai Romanialaiselta mustalaiskuningattarelta. Paitsi viimeaikoina olen leikitellyt ajatuksella jos vaihtaisin sittenkin mieheni sukunimeen, koska meille on tulossa vauva jolle tulee isän sukunimi.

Tietysti oma nimi. Osa identiteettiäni. Minulla ruma ja harvinainen nimi. Kun opin hyväksymään nimeni, hyväksyin itseni kokonaan. Siksi en vaihda.

Aion pitää oman nimeni, koska se sopii minulle. Miehellä on ulkomaalainen nimi, joten kuulostaisi tyhmältä perinteinen suomalainen etunimi, mutta vierasperäinen sukunimi. Lapsellamme on miehen sukunimi, vaikka yhtä hyvin voisi olla minunkin. Hänelle oli tärkeää saada lapselle hänen sukunimensä, koska heitä on Suomessa alle viisi.