Entiset koulukiusatut, miten menee?

Jännitän ihan sairaasti uuteen kouluun menoa, josta en tunne ketään. Karsea tunne, jään varmasti yksin. :(

Kuntoutustuella. Useampi vakava masennus, lääkityksestä ja terapiasta huolimatta.

Kotiin erakoituneena, opiskelu ei suju.

Hyvin menee, ihme kyllä. Vaikeuksien kautta voittoon.. paljon työtä se on vaatinut erityisesti itsetunnon osalta. Liian vaatimattomaksi minua sanotaan edelleen, vaikea kai uskoa itseensä tarpeeksi vieläkään. Olen kuitenkin terve, maisterin paperit taskussa, mieleinen työ esimiehenä, hyvä palkka, ihanat lapset, ihana mies, olen onnellinen.

Hyvin! Annoin heipat koko koululle ja muutin toiseen kaupunkiin, sain ns "uuden alun". Kovaa oli mutta kannatti! Nyt on paljon ystäviä ja ihana perhe. Kiusaamisesta meni pahasti itsetunto aikoinaan ja sen takia mm minut raiskattiin joten jätin kaiken taakseni enkä ikinä enää palaa

Huono itsetunto vaivaa ja edelleen käyn terapiassa vaikka aikaa on kulunut pian 16vuotta kun yläasteelta pääsin. ei miestä, ei lapsia. olen todella arka ihmisten parissa. Ei töitä, eikä kunnon koulutusta. Tällästä hiljaa yksin elämistä. asun kaikesta kaukana. Jopa omasta perheestä. Kiva asua sielä missä kukaan ei tunne menneisyyttä eikä tuomitse.

Jos olisikin ollut vain koulukiusaamista niin elämä olisi ihan ok, mutta sen lisäksi välinpitämättömät vanhemmat, yhteiskunnan typerät vaatimukset ja huonot kaverit kaksikymppisenä aiheuttivat paljon haittaa. Voi silti olla että elämäni tulee olemaan ihan ok joskus neljänkympiin kieppeillä, mutta yksinäistä se on varmaan jatkossakin.

Loistavasti, valmistuin yliopistosta joitain vuosia sitten (toisin kuin max. pk-, ao- tai amk-pohjaiset kiusaajat), avomies kovapalkkainen ja samalta koulutustasolta, vakituinen hyväpalkkainen työpaikka isossa kansainvälisessä yhtiössä (asiantuntijarooli, kiusaajat max. kassaneitejä), asun Helsingin keskustassa (kiusaajat edelleen siellä maaseudulla), uusi MB alla (kiusaajilla tuskin), lisäksi minulla mm. omistusasunto, kalliit vaatteet ja samppanjat, iso kaveripiiri. Joskus huvitan itseäni ajatuksella, että kävisin yläasteen luokkakokouksessa - mutta enpä taida jaksaa vaivautua. Ois varmaan kannattanut olla mun kaveria eikä hakata ja haukkua joka toinen päivä.

Mt-ongelmainen alkoholisoitunut työtön sossupummi. Ainoat ihmiskontaktit työkkäri pari kertaa vuodessa ja kaupan kassa. Olen käytännössä erakko ja joskus saattaa mennä kuukausia, että puhun toiselle ihmiselle.

Tsemppiä kaikille, olette ihania. <3 Tämäkin ketju on yksi esimerkki siitä, miksi koulukiusaamisesta pitäisi tehdä rangaistavaa.

Ihan hyvin menee. Opiskelut suoritettu, vastuullinen työ, perhe ja oma taloa. Jäljet on silti jäänet. Paljon aikaa ja omaa energiaa kuluu näin aikuisiälläkin pahan mielen takia ja turhien asioiden miettiseen, joka johtuu heikosta itseluottamuksesta.

Aika hyvin nyt. Aiemmin oli niin huono itsetunto että ajauduin jopa suhteeseen joka huononsi sitä lisää, jouduin keskeyttelemään kouluja ja sellaista. Masennus on vaivannut vuosia ja on se vieläkin olemassa, mutta sosiaalisten tilanteiden pelko, ahdistushäiriö ja muut vastaavat eivät enää vaivaa juurikaan. Itsetunto on todella hyvä ja olen vielä sen verran nuori etten ole menettänyt liikaa elämää mt-ongelmien kanssa painiessa.

Muuten menee hyvin, mutta lähes vainoharhainen epäluulo ihmisiä kohtaan on arkipäivää. Tuohonkin on toki tottunut mutta välillä meinaa vaan väsyttää.

Ihan ok. Ihmisiin en luota, mistä on oikeastaan ollut hyötyä elämässä, etenkin työelämässä. 

On ammatti ja vakituinen minulle sopiva työ, kaksi lasta, omakotitalo, aviomies jne. 

Ystävyyssuhteet on vähän hankalia, kun en osaa luottaa ihmisiin. Avioliitto on ihan ok, mutta mieskin on entinen koulukiusattu.

Lapset on reippaita ja toistaiseksi eivät ole joutuneet kiusatuiksi koulussa. Tarkkaillaan asiaa säännöllisesti ja tietävät kiusaamisesta paljon ja vastustavat sitä ja auttavat kiusattuja. 

Itseäni on vaivannut koulukiusattuna olosta saakka ajoittain ahdistus, mutta pärjäilen sen kanssa. Välillä se on melkein pois, välillä pahempana.

Te erakoituneet...ootteko netissä / livessä jossain ryhmissä kuitenkin? Vertaistuki ym? Tai onko löytynyt nettikaveria, yhtä, kahta. Oletteko etsineet?

Ihan hyvin menee, mutta edelleen oletan, ettei minusta erityisemmin pidetä. Viihdyn paljon itsekseni. Ystäviä vain vähän. Töissä, opiskeluissa ym. olen kyllä ollut osana kaveriporukoita, mutta vähän siellä reunamilla eli en ihan sisäpiirissä. Hyvä kouluts ja työ sekä perhe on.

Ihan OK. Opiskelen yliopistossa ja vaihdan alaa.

Koulukiusaamisella ei ollut sen kummempaa vaikutusta minuun. Yleensä tölvitty on kuitenkin niin paljon, että se on saanut rajoittamaan muista välittämistä, silloin kun huomaan kohteen olevan "väärä". Esimerkiksi raiskauksien uhreja ei tule sympatiseerattua sen takia, kun on henkistä raiskausta kokenut pitkin ikää ja ilman syytä.

[quote author="Vierailija" time="14.07.2015 klo 18:04"]

Ihan hyvin menee, mutta edelleen oletan, ettei minusta erityisemmin pidetä. Viihdyn paljon itsekseni. Ystäviä vain vähän. Töissä, opiskeluissa ym. olen kyllä ollut osana kaveriporukoita, mutta vähän siellä reunamilla eli en ihan sisäpiirissä. Hyvä kouluts ja työ sekä perhe on.

[/quote]

Sama täällä.

[quote author="Vierailija" time="14.07.2015 klo 17:43"]

Tsemppiä kaikille, olette ihania. <3 Tämäkin ketju on yksi esimerkki siitä, miksi koulukiusaamisesta pitäisi tehdä rangaistavaa.

[/quote]

  Vaikeaa on tehdä rangaistavaa jostakin mikä on vaikea rajata ja mikä on yleisesti hyväksyttyä. Mun mielestä pitäis vaan keskustella ylipäätään vallasta ja nautinnosta yleisellä tasolla. Ihmiset kiusaa toisiaan, koska ne on pahoja ja sadomasokistisia. Ei sitä voi katkaista, mutta siitä tulee jutella ja käydä läpi miten paineita voisi purkaa fiksummin.