Henkilökohtainen sota-ahdistus
Miten te kestätte tilanteen tuomaa ahdistusta?
Antakaa neuvoja, pelkään. Ei ketään, kenen kanssa keskustella.
Kommentit (42)
Valitettavasti ahdistus ihan paikallaan. Max 2 vuotta niin sama edessä täällä, ala jo valmistautua vähintään henkisesti.
Minkälaisilla ajatuksilla voi saada ahdistusta hallintaan?
Minua henk koht vituttaa niin paljon se että menee pitkästä aikaa hyvin ja JUST kun sain paketin kasaan asioilta menee pohja 😡. Mieluimmin ottanut tän siihen kun kaikki ketuttaa muutenkin.
Niinpä. Rauhoitti katsoa livenä kiovaa.
Nyt onkin aika pelätä. Sitten kanavoidaan pelko toiminnaksi, yhdessä. Et ole yksin vaikka siltä tuntuu
No, jos se sota tulee se ei kestä kuin korkeintaan kaksi viikkoa ja ulottuu korkeintaan itärajalta helsinkiin.
Kannattaa realisoida kiinteä omaisuus ja muutta läheisten lähelle
Työahdistuskin päällä ja päätä ja sydäntä särkee, joka paikkaa kolottaa, ruoka ei maita.
Kyseleekö lapset tai ovatko he peloissaan?
Olen elämässäni tottunut turvaamaan Jumalaan. Se on auttanut monien vaikeiden asioiden läpi. Jumalaan turvaan nytkin ja minua lohduttaa ajatus että MITÄÄN ei tapahdu hänen sallimattaan
Tiedän että tämä ärsyttää joitakin.
Mutta minulle tämä on todellinen apu ja lohtu.
Pelottavinta on meidän Sönkkö Sanna...ei hyvältä näytä
Yleisesti ottaen, ei pidä ahdistua asioista joille ei itse voi yhtään mitään. Tai jos koet voivasi, niin tee se mitä voit. Media ottaa kaiken sodasta irti, ei ehkä kannata seurata.
Mitä vittua te pelkäätte? Kuuluuko tai näkyykö sodan ääniä. Pelätkää sitten vasta kun on oikeasti aihetta. Nyt ei ole. Kaikki on hyvin meillä Suomessa.
Minua myös ahdistaa. En olisi uskonut tällaista täysimittaista hyökkäystä näkeväni, vaikka toki tästä on puhuttu viikkokaupalla. Toivon, että Suomi jättää Nato-hakemuksen ensi tilassa. Kuka tietää, mihin tämä johtaa - tuskin jää Ukrainaan.
Vierailija kirjoitti:
No, jos se sota tulee se ei kestä kuin korkeintaan kaksi viikkoa ja ulottuu korkeintaan itärajalta helsinkiin.
Tällä kertaa Helsinki tuskin kiinnostaa Venäjää. Se on itäraja. Kulkureitti itää pitkin pohjoiseen. Ruotsiin ja Norjaan.
Itse jotenkin ajattelen, että se on sellainen asia johon en itse pysty mitenkään vaikuttamaan, joten en murehdi liiaksi. Toki huolestuttaa ihan jo Ukrainan puolesta, mutta tässä maallikkona ei oikein pysty tekemään mitään. Sodat on kamalia.
Olen juuri saamassa paketin takaisin kasaan. Tässä korona-aikana pandemiasta riippumattomista syistä tipahdin ikään kuin välitilaan odottamaan.
Koskaan en ole ollut näin lähellä asumista omassa talossa, enkä näin lähellä vakinaista työsuhdetta. Sodan varjo pelottaa, koska sota voisi helposti viedä pois talon ja työn. Toisille varmasti pikku homma joku oma talo, minulle siitä on tullut pelastava oljenkorsi kaiken muun keskelle. Yksin en pysty sitä pitämään, jos puolisolle jotain sodassa kävisi (rauhan aikana tilanne voisi hyvinkin olla positiivisempi).
Pelkään myös, että tilanne pitkittyy ja jotain tapahtuu vasta muutamaa vuotta myöhemmin, eli sitten kun esikoispoikani on 17-18-vuotias. Sitten olisi tykinkuulana isänä ja poika 😞
Kauhealta tuntuu. Kaikki traumat iski päälle ja pelkään.