Ex-koulukiusaaja! Milloin koit muutoksen kiusaajasta keskimääräistä empaattisemmaksi ihmisten ymmärtäjäksi?

Tyypillistä narskun älämölöä

Ei se meidän kiusaaminen ollu niin pahaa. Heiteltiin jonkun pipoa ringissä ja se tyyppi jonka pipoa heiteltiin juoksi aina sen kohalle jolla se oli.

Ai jaaha. T***ko se siinä kirjoittelee?

Mä vasta 30-40 vuotiaana tajusin, että olen ollut kiusaaja. Mulla ei ollut ketään yksittäistä uhria, kuhan olin aukonut päätäni randomisti kaikille. Ns. tehnyt huomioita ääneen.

Sellaisia tosi typeriä: "miksi ihmeessä kukaan värjää hiuksensa tuommoiseksi tipun väriseksi?" "tipu, tipu tweet tweet..." "hah, tollahan on toinen silmä kiero!" ja osotellut ihmistä. "onpa ruma paita!"

Ihan vaan kävellyt koulussa ja laukonut. Asiaahan ei auttanut yhtään, että bestikseni oli samanlainen idiootti. toinen kommentoi, toinen nauroi ääneen, että kato niinpä onkin.

Vain yksi luokkakaveri aikoinaan noussut vastaan, että meidän jutut ei ole kovin hauskoja, vaikka meitä niin naurattaakin. Tuommoista kakaramaista touhua ei vaan aina jaksais. Me sitten taas naurettiin ja lujaa.

Sitten meni parikytä vuotta ennenkuin hänen juttunsa uppos muhun. Olen pahoillani kaikesta ja on oma käytös hävettänytkin. En ole enää möläyttelijä.

Minulla asenteet muuttuivat vähitellen lempeämmiksi lukiosta lähtien. Kiusaamiseen vaikutti paljon karmeat kotiolot, oli perheväkivaltaa ja alkoholismia.

Omien lasten saaminen opetti lisää myötätuntoa, ja nyt olen ap:n tavoin empaattinen ja myötätuntoinen ihminen, puolustan epäoikeudenmukaisen kohtelun uhreja, teen vapaaehtoistyötä jne. Ja tietty kadun kovasti huonoa käytöstä lapsuudessa.