Asioita joita katuu vanhemminten

Että olin liian kiltti. Olisi vaan pitänyt mättää kunnolla pataan niitä kiusaavia pikkupissiksiä, eikä miettiä että mitähän siitäkin seuraa..

Se että tein väärän miehen kanssa lapsen. Paria ihmissuhdetta kadun. Ja sitä etten ole matkustellut tarpeeksi.

En matkustanut ja urheillut kun vielä ilman selkäkipuja pystyin.

Ettei opiskellut enempää.

Vierailija kirjoitti:

Aika monet perheettömät, varsinkin naiset tuntuu iän myötä yhä enemmän kaivata lapsia.

Ehkä nuorena on niin paljon menoa ja on niin nuorekas että lapsia ei kaipaa. Vanhemmiten huomaa että elämä onkin aika tyhjää yksin .

Tutkitusti naiset katuvat vanhana eniten sitä, että uhrasivat elämänsä lasten ja miesten hyysäämiseen, eivätkä toteutttaneet omia unelmiaan.

Tutkitusti miehet katuvat vanhana eniten sitä, että eivät viettäneet aikaa lastensa kanssa tai hankkineet lapsia ollenkaan.

Kadun sitä, että nuorena niin sokeasti uskoin ja menin mukaan sen ajan tapaan elää. Eli täytyy kokeilla kaikkea mahdollista: matkustella, naida, olla akateeminen, osata sijoittaa pörssissä ja voittaa kasinolla, ostella asioita, tuntea paljon erilaisia ihmisiä, hallita kulttuurin eri muotoja vähintään keskustelutasolla, sama juttu urheilussa ja niin edelleen. No, tuli pitkälti suoritettua tuo ja muuta.

Joskus 35-vuotiaana ymmärsin, etten halua olla ikuinen teini. Enemmän ei ole paremmin. Minä olen minä, en kokemusteni ja urani summa. Aloin elää omaa elämääni, joka on rauhallista. Asetuin vaimon ja lapsen kanssa tylsään lähiöön. Pidän siitä, että mitään ei tapahdu. En kaipaa nuoruuttani, jolloin toteutin muiden odotuksia. Nyt osaan nauttia pienistä asioista ja olen oikeasti onnellinen.

M55

Tupakan polttamisen aloittamista ja aurinkovoiteen käyttämättä jättämistä. Ja sitä, kun tuli suututtua/huudettua joskus lapsille, kun oli itse niin väsynyt.

Kadun sitä että rajoitin itseäni nuorena poikaystävän takia. En lähtenyt vaihtoon koska se olisi tarkoittanut eroa poikaystävästä, valitsin koulun sen mukaan että se oli poikaystävän kanssa samassa kaupungissa, tein abortin koska poikaystävä ei halunnut lasta ja minua pelotti jäädä yksin sen kanssa. Yllätys yllätys päädyttiin kuitenkin eroon vuosien jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omistusasunto. Olisin halunnut, mutta on myöhäistä.

Miksi se on myöhäistä?

Utelee hän, joka osti ensiasunnon 52 vuotiaana.

Ilmeisesti on tärkeää ehtiä omistamaan se asunto jokusen vuoden ennenkuin veivi lentää nurkkaan.

Kaikkea muuta ihminen katuu. paitsi nuorena naimista.

Minä pääsin pukille ekan kerran jo 14 vuotiaana ja en kadu sitä vieläkään

P. Anomies

Opiskelujen keskeyttäminen.

Tuntuu että kadun kaikkea sitä minkä teki sekä kaikkea sitä minkä jätin tekemättä.

Eikä tämä tuntemus kyllä mitenkään väärä ole kun nykyelämääni katson.

Miten sitä onkin voinut elää sekä vastoin itseään että päin sitä itseään?!

Vierailija kirjoitti:

Kadun sitä että rajoitin itseäni nuorena poikaystävän takia. En lähtenyt vaihtoon koska se olisi tarkoittanut eroa poikaystävästä, valitsin koulun sen mukaan että se oli poikaystävän kanssa samassa kaupungissa, tein abortin koska poikaystävä ei halunnut lasta ja minua pelotti jäädä yksin sen kanssa. Yllätys yllätys päädyttiin kuitenkin eroon vuosien jälkeen.

Sama! Ja kaiken hyvän lisäksi vielä oli niin, ettei tuo silloinen poikaystävä ollut edes silloin "se oikea" vaan lähinnä yhdessäolo perustui vain siihen, ettei just ollut sopivampaa/parempaakaan tarjolla mutta kun joku piti olla..

olisi pitänyt pitää parempaa huolta terveydestä eikä uskoa lääkäreiden burana ja keppijumppa puheita.olisi pitänyt itse vaatia magneettikuvausta selkään.vaivaa sit vanhana krempat.

seurustelun yrittäminen olis kannattanu aloittaa 20 kymppisenä. myöhemmin ihminen tottuu liikaa yksinelämiseen,

huonot ihmissuhteet pitäisi katkaista heti.

pitäisi suunnitella jo ylä-asteella jokin järkevä koulutus ja tutkia työllistymismahdollisuuksia esim.tehdä tilastoo mihin töihin eniten haetaan tekijöitä ja valita sitten koulutus.

ylipäätänsä psykologian lukemisesta jo ylä asteella olis ollu hyötyä.

ei pitäisi tehdä fyysisesti raskaita töitä montaa vuotta,koska nivelet kärsii vahinkoa. moni duunari tosi kipee jo 40 vuoden iässä,selkä paskana.kannattaa vaihtaa ammattia kun on vielä terve.

moni on varmaan kuitenkin tehnyt parhaansa, niillä tiedoilla kun sillon oli,esim.kun olin nuori ei ollut internetiä mistä lukea tietoa ja ohjeita eri asioihin.

Kadun sitä, että roikun vuosia sellaisen ihmisen perässä jotka ei välittänyt minusta samalla tavalla, koska luulin että se oli elämäni rakkaustarina. Kuvittelin, että en voi koskaan sanoa hänelle mihinkään "ei", jos haluan suhteen kestävän. Ymmärsin vasta jälkeenpäin, että en edes minä en pitänyt siitä suhteesta. Kuvittelin, että on olemassa sellainen todellisuus, jossa eläisimme yhtä onnellisina elämämme loppuun asti kuin suhteen ensimmäiset viikot olivat olleet. Nuo vuodet vetivät minut kunnolla turvalleni, pitkiä ystävyyksiä jäi katkolle ja olin vähällä keskeyttää opinnot. Pahimmalta tuntuu jälkikäteen että etäännyin omasta perheestäni, joka ei pitänyt tästä ihmisestä hänen käytöksensa takia. Onneksi menin lopulta niin pohjalle, että tajusin kääntää suunnan ja päättää sen suhteen. Jouduin sen jälkeen monta vuotta miettimään että mitä oikein tapahtui.

Mutta toisaalta, opin noista vuosista enemmän kuin koskaan elämäni aikana. Olen elänyt ja kasvanut niin kohteliaiden ja hyväkäytöksisten ihmisten keskellä, että en ole joutunut koskaan kyseenalaistamaan, mitä minä haluan ja miksi. Elin puuduttavassa turvallisessa tyhjiössä. Kun kävin läpi nuo synkät vuodet ja jouduin taistelemaan itsestäni, olen ollut sen jälkeen paljon onnellisempi. Ei ole enää vaikeaa kieltäytyä, ei ole enää pakonomaista tarvetta miellyttää. Minussa ei ole enää sellaista epävarmuutta, jonka takia varmasti olin etsinyt jotakuta vahvaa persoonaa näyttämään minulle suuntaa.

Ehkä ei pitäisi siis katua, mutta kadun vähän silti. Kaikesta siitä jäi aika paljon tunne-elämän painolastia. Harmittaa myös ihan hirveästi, että en tavannut mummia ja vaaria kovin paljon heidän viimeisinä terveinä vuosinaan, koska oli niin kiire juosta hyväksikäyttävän inhotuksen perässä. Voi kun olisi silloin ymmärtänyt, miten nopeasti aika menee ja miten vähän kohtaamisia voi olla jäljellä edes niiden kaikkein tutuimpien kanssa.

Kadun sitä, että erosin liian helposti, ja varsinkin sitä, etten jaksanut varmistaa lasten hyvinvointia eron yhteydessä. Nyt he kärsivät edelleen vuosia myöhemmin eron yhteydessä alkaneista oireista. 

En kadu mitään. "Elämä on lahjaksi annettu ja se on ihanasti sanottu."

kadun että olen joskus ollut niin sokea muiden murheille ja keskittynyt omiin asioihin

en ole huomannut, miettiä asioita muiden kantilta ja olenkäyttäytynyt lapsellisen typerästi.oikein nolottaa se vanha teini ikäisen käytös.

ehkä nyt osaisin paremmilla ihmissuhde taidoilla.

Kaduttaa että olen suostunut seksiin koska en ole kehdannut pakittaa tilanteesta.

Lasten tukistamista. Olin todella väsynyt äiti. Syyllisyyttä kannan vielä asiasta 20 vuotta myöhemmin.  Onneksi näyttävät selvinneen ihan hyvin.