Keksikää 14-vuotiaallemme rangaistus!
14-vuotias poikani löi siis eilen illalla 2,5-vuotiasta pikkusiskoaan (sisko oli siis hajoittanut veljensä iPadin).
Poika ei lyönyt päähän, mutta sisko kaatui iskun voimasta niin, että taju lähti muutamaksi sekunniksi. Loppujenlopuksi tyttö oli kuitenkin ihan kunnossa, ei tarvinnut edes ensiapuun viedä kun itse olen hoitoalalla. Tänään tyttö siis ihan normaali itsensä, ei ole saanut (tähän menneessä näkyviä) traumoja tai vammoja.
Pojalle pitäisi kuitenkin tulla rangaistus. Tietenkin mieheni huusi hänelle eilen, mutta jokin pahempi rangaistus. Olen nimittäin ehdottomasti sitä mieltä, että pienempiin ei todellakaan käydä käsiksi!
Kännykkää ei pystytä takavarikoimaan, piilotti sen ja laturin jonnekin. Poika ei omista läppäriä, ja meidän perheessä vain vanhemmilla on tietokoneet, joita lapset eivät saa käyttää. Niin, ja se iPadkin on rikki.
Aresti ollaan määrätty, mutta se ei oikein toimi kun ei muutenkaan ole kesälomalla ulkona (kaverit kuulemma kaikki ulkomailla/mökillä/jossain muualla lomalla).
Kukaan lapsistamme ei saa viikkorahaa, eli ei pystytä laittamaan edes rahahanoja kiinni!
Kaiken lisäksi ei voida antaa pojalle enempää kotitöitä, koska tekee jo muutenkin 10-vuotiaan siskonkin (jolla on melkein joka toinen viikko kuumetta ja joka toinen vatsatauti, siis ihan oikeasti) hommat. Enkä voi omia töitäni hänelle antaa, ne ovat sellaisia joita ei osaisi ja haluan tehdä ne itse.
Nyt te voisitte siis ehdottaa minulle, mitä rangaistuksia antaisitte pojalle?
Pahoittelen myös, että rivivälit eivät toimi.
Kommentit (71)
Ap voi rankaista itseään, jos tekisi muutakin kuin istuisi koneella esim vahtisi lapsiaan niin lapset ei ehtisi rikkoa tavaroita.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:14"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:34"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:24"]Ihan ensiksi pitäisi miettiä kuinka tyttö ajatteli korvata pojan hajonneen iPadin. Asiat täytyy priorisoida, ja nyt kävi näin. Toimimalla väärässä järjestyksessä annatte vain epäterveen signaalin jälkikasvullenne, sellaisen jossa tytöillä ei ole mitään vastuuta mistään ja miehen osa on vain ottaa turpaansa naissukupuolelta. Valinta on teidän.
[/quote]
Puhut kaksivuotiaasta.
[/quote]
Kyllä 2v pitää myös rangaistus antaa. Vai oliko luvan kanssa ipadilla?
Rikkominen on tottakai vahinko mutta jos on lu atta ottanut niin siitä rankkua
[/quote]
Mitä mä just luin? 2-vuotias muistaa tasan puoli minuuttia jos on kielletty johonkin koskemasta. 14-vuotiasta tulisi rangaista siitä, ettei pidä tavaroistaan huolta. Mitäs jätti pienen saataville. Oma moka. Minä olen omilleni sanonut, että jos ei huolehdi ja pieni saa käsiinsä, on turha ulista.
Rangaitusta kerrakseen jo koko oleminen lomalla: ei kavereita, ei rahaa, tekee toistenkin työt, pikkusisaruksia kiljumassa ja koskemassa hänen omaisuuteensa, huomio pienimmäiseen ja sairastavaan siskoon. Mitä sinä/isä teitte viimeksi kaksin sen 14v pojan kanssa?
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:12"]Miksi 14v joutuu tekemään sairaana olevan kotityöt? Miksi ei saa siitä edes palkkaa=viikkorahaa? Patoutunut vitutus purkautui kun vielä tablettikin hajotettiin... Kiva varmaan kuunnella muiden viikkorahoista, omista koneista ym.
[/quote]
Ei ap sanonut, ettei poika saisi rahaa, vaan ei viikkorahaa. Tuli minulle ainakin mieleen että jos saa rahaa esim. että tekee kotityöt
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:13"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:56"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:53"] [quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:18"]14-vuotias poikani löi siis eilen illalla 2,5-vuotiasta pikkusiskoaan (sisko oli siis hajoittanut veljensä iPadin). Poika ei lyönyt päähän, mutta sisko kaatui iskun voimasta niin, että taju lähti muutamaksi sekunniksi. Loppujenlopuksi tyttö oli kuitenkin ihan kunnossa, ei tarvinnut edes ensiapuun viedä kun itse olen hoitoalalla. Tänään tyttö siis ihan normaali itsensä, ei ole saanut (tähän menneessä näkyviä) traumoja tai vammoja. Pojalle pitäisi kuitenkin tulla rangaistus. Tietenkin mieheni huusi hänelle eilen, mutta jokin pahempi rangaistus. Olen nimittäin ehdottomasti sitä mieltä, että pienempiin ei todellakaan käydä käsiksi! Kännykkää ei pystytä takavarikoimaan, piilotti sen ja laturin jonnekin. Poika ei omista läppäriä, ja meidän perheessä vain vanhemmilla on tietokoneet, joita lapset eivät saa käyttää. Niin, ja se iPadkin on rikki. Aresti ollaan määrätty, mutta se ei oikein toimi kun ei muutenkaan ole kesälomalla ulkona (kaverit kuulemma kaikki ulkomailla/mökillä/jossain muualla lomalla). Kukaan lapsistamme ei saa viikkorahaa, eli ei pystytä laittamaan edes rahahanoja kiinni! Kaiken lisäksi ei voida antaa pojalle enempää kotitöitä, koska tekee jo muutenkin 10-vuotiaan siskonkin (jolla on melkein joka toinen viikko kuumetta ja joka toinen vatsatauti, siis ihan oikeasti) hommat. Enkä voi omia töitäni hänelle antaa, ne ovat sellaisia joita ei osaisi ja haluan tehdä ne itse. Nyt te voisitte siis ehdottaa minulle, mitä rangaistuksia antaisitte pojalle? Pahoittelen myös, että rivivälit eivät toimi. [/quote] Kännykkäliittymän irtisanominen koulun alkuun saakka. Samoin iPadin korjaus tai uusiminen vasta joululahjaksi. Kunnon asiallinen puhuttelu ja lisäksi esitelmän teko, yksi a4 riittänee, aivovammoista. Ei todellakaan ole vaaratonta tuollainen, että taju menee. Veisin lapsen ehdottomasti lääkärin arvioitavaksi. Vaikka itse olen lääkäri ja jopa kirurgian erikoisalalta. Samaten jokin rangaistus sille padin rikkoneelle pikkumuksulle. Vai jättikö poika padin tahallaan poljettavaksi jonnekin? [/quote] Muuten kuulostaa hyvältä, mutta tuskin se 2,5-vuotias on sitä tablettia ihan tahallaan ja ymmärryksen kanssa rikkonut. Siksi taaperoa ei voi rankaista. [/quote] Tietenkin taaperoa rankaistaan myös. Pitää oppia jo aikaisin, että jos tekee jotain tuhmaa, niin siitä tulee sanktio. Ai, mut tämhän on perheen ihana lutunen iltatähti, niin eihän nyt hellanduudelis sentään voi meitin ihqupakkausta rankaista.....
[/quote]
Jos tabletti on tuon ikäisen ulottuvilla, itseään teini saa syyttää. Miten ajattelit tuon ikäistä rankaista? Varsinkin kun aikaa on jo kulunut, eikä hän välttämättä edes muista koko asiaa enää?
Ootteko tekin käyttäneet väkivaltaa poikaan vai mistä on oppinut, että tuo olisi ok? Jos saa joskus lapsia, niin mätkii sitten niitä. Hyvää miestä ootte kasvattamassa...
Ei ehkä rangaistusta, mutta tuo että on lyönyt noin pientä niin kovaa, että taju on lähtenyt on todella huolestuttavaa. Ehkä nuorisopsykologin tai lääkärin luona käynti olisi paikallaan pikimmiten.
Mä en muutakuin keskustelis pitkään ja vakavasti että ipdot ja muut saa aina korjattua, mutta haljennu pääkallo onki sit eri jutttu. Että väkivaltaa ei saa ikinä käyttää tms ja jos jatkossa käyttää nii jotai entiiä sossulle tehtävä ilmoitus :-D näin jälkeenpäin kun mietin, niin rangaistukset oli ihan turhia. Se "miksi" jäi aina vähä liian piiloon. Mutta sen kerran muistan ikuisesti kun jotai läppäsin isoveljeä ja äiti katto "järkyttyneenä" pitkään ja sanoi että etkai sä käytä väkivaltaa, et toi on ehdottomasti kielletty, se on väärin ja noloa, että asiat voidaan hoitaa puhumalla ja jotain muuta viisasta siihen tms tms. En oo kertaakaan edes läpsäissyt ketään sen jälkeen. Edes perseellepuristelioita XD Jotenki se meni nii että en voi nostaa itseäni muiden yläpuolelle ja oikeuttaa itseäni käyttää väkivaltaa muita kohtaan...
Voi poikaparkaa!!! Kamalat kotiolot, ihme että on vielä jotenkin järjissään? Uuden ipadin joku joutuu hänelle kuitenkin hankkimaan, sen sanoo jo laki.
10-v on jatkuvasti kipeä, viikottain jopa. Kannattaisiko oikeasti mennä lääkäriin, ettei ole jotain vakavampaa vialla? Ei ole normaalia tuollainen.
Lisäksi 14-vuotiaalla on selkeä vihanhallintaongelma, johon pitää puuttua. Hän on sentään lyönyt 2,5 v leikki-ikäsen tajuttomaksi, eikä ole ilmeisesti edes ollut pahoillaan. Kannattaisi istua hänen kanssaan ihan pöydän ääreen ja keskustella miten vakavasta teosta on kyse. Keskusteluun kannattaa valmistautua, esim. etsimällä tietoa aivovammoista. Kertokaa pojalle myös selvästi, että hänen tekonsa on rangaistava ja jos asia menisi oikeuteen häntä rankaistaisiin varmasti (tosin alaikäisenä vähemmän, mutta esim. joutuisi maksamaan vahingonkorvauksia ja tod. näk. sosiaalitoimen kanssa tekemisiin). Myös lasun voi tehdä omasta lapsestaan jos ei usko muuten saavansa apua ja tilannetta ratkaistua.
Ethän halua, että pojastasi kasvaa väkivaltainen mies?
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:34"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:24"]Ihan ensiksi pitäisi miettiä kuinka tyttö ajatteli korvata pojan hajonneen iPadin. Asiat täytyy priorisoida, ja nyt kävi näin. Toimimalla väärässä järjestyksessä annatte vain epäterveen signaalin jälkikasvullenne, sellaisen jossa tytöillä ei ole mitään vastuuta mistään ja miehen osa on vain ottaa turpaansa naissukupuolelta. Valinta on teidän.
[/quote]
Puhut kaksivuotiaasta.
[/quote]
Kyllä 2v pitää myös rangaistus antaa. Vai oliko luvan kanssa ipadilla?
Rikkominen on tottakai vahinko mutta jos on lu atta ottanut niin siitä rankkua