Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Keksikää 14-vuotiaallemme rangaistus!

Vierailija
10.07.2015 |

14-vuotias poikani löi siis eilen illalla 2,5-vuotiasta pikkusiskoaan (sisko oli siis hajoittanut veljensä iPadin).

Poika ei lyönyt päähän, mutta sisko kaatui iskun voimasta niin, että taju lähti muutamaksi sekunniksi. Loppujenlopuksi tyttö oli kuitenkin ihan kunnossa, ei tarvinnut edes ensiapuun viedä kun itse olen hoitoalalla. Tänään tyttö siis ihan normaali itsensä, ei ole saanut (tähän menneessä näkyviä) traumoja tai vammoja.

Pojalle pitäisi kuitenkin tulla rangaistus. Tietenkin mieheni huusi hänelle eilen, mutta jokin pahempi rangaistus. Olen nimittäin ehdottomasti sitä mieltä, että pienempiin ei todellakaan käydä käsiksi!

Kännykkää ei pystytä takavarikoimaan, piilotti sen ja laturin jonnekin. Poika ei omista läppäriä, ja meidän perheessä vain vanhemmilla on tietokoneet, joita lapset eivät saa käyttää. Niin, ja se iPadkin on rikki.

Aresti ollaan määrätty, mutta se ei oikein toimi kun ei muutenkaan ole kesälomalla ulkona (kaverit kuulemma kaikki ulkomailla/mökillä/jossain muualla lomalla).

Kukaan lapsistamme ei saa viikkorahaa, eli ei pystytä laittamaan edes rahahanoja kiinni!

Kaiken lisäksi ei voida antaa pojalle enempää kotitöitä, koska tekee jo muutenkin 10-vuotiaan siskonkin (jolla on melkein joka toinen viikko kuumetta ja joka toinen vatsatauti, siis ihan oikeasti) hommat. Enkä voi omia töitäni hänelle antaa, ne ovat sellaisia joita ei osaisi ja haluan tehdä ne itse.

Nyt te voisitte siis ehdottaa minulle, mitä rangaistuksia antaisitte pojalle?

Pahoittelen myös, että rivivälit eivät toimi.

Kommentit (71)

Vierailija
1/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:32"]

Voi poikaparkaa!!! Kamalat kotiolot, ihme että on vielä jotenkin järjissään? Uuden ipadin joku joutuu hänelle kuitenkin hankkimaan, sen sanoo jo laki.

[/quote]

Näytä minulle se lainkohta, missä velvoitetaan hankkimaan ipad lapselleen!

Laki määrittelee kyllä elatusvelvollisuuden lapseensa nähden, eli asumus, ruoka, vaatetus. Enpä ole kyllä törmännyt siihen, että erinäiset elektroniset välineet olisivat lain piirissä. 

Vierailija
2/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:18"]14-vuotias poikani löi siis eilen illalla 2,5-vuotiasta pikkusiskoaan (sisko oli siis hajoittanut veljensä iPadin).

Poika ei lyönyt päähän, mutta sisko kaatui iskun voimasta niin, että taju lähti muutamaksi sekunniksi. Loppujenlopuksi tyttö oli kuitenkin ihan kunnossa, ei tarvinnut edes ensiapuun viedä kun itse olen hoitoalalla. Tänään tyttö siis ihan normaali itsensä, ei ole saanut (tähän menneessä näkyviä) traumoja tai vammoja.

Pojalle pitäisi kuitenkin tulla rangaistus. Tietenkin mieheni huusi hänelle eilen, mutta jokin pahempi rangaistus. Olen nimittäin ehdottomasti sitä mieltä, että pienempiin ei todellakaan käydä käsiksi!

Kännykkää ei pystytä takavarikoimaan, piilotti sen ja laturin jonnekin. Poika ei omista läppäriä, ja meidän perheessä vain vanhemmilla on tietokoneet, joita lapset eivät saa käyttää. Niin, ja se iPadkin on rikki.

Aresti ollaan määrätty, mutta se ei oikein toimi kun ei muutenkaan ole kesälomalla ulkona (kaverit kuulemma kaikki ulkomailla/mökillä/jossain muualla lomalla).

Kukaan lapsistamme ei saa viikkorahaa, eli ei pystytä laittamaan edes rahahanoja kiinni!

Kaiken lisäksi ei voida antaa pojalle enempää kotitöitä, koska tekee jo muutenkin 10-vuotiaan siskonkin (jolla on melkein joka toinen viikko kuumetta ja joka toinen vatsatauti, siis ihan oikeasti) hommat. Enkä voi omia töitäni hänelle antaa, ne ovat sellaisia joita ei osaisi ja haluan tehdä ne itse.

Nyt te voisitte siis ehdottaa minulle, mitä rangaistuksia antaisitte pojalle?

Pahoittelen myös, että rivivälit eivät toimi.
[/quote]

Lasta on siis rangaistu jo etukäteen. Elämänsä on kurjaa.
Nyt alatte antamaan rahaa. Hommatte uuden puhelimen ja läppärin sekä vähemmän kotitöitä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kyllä ihme jos 14-vuotiaalla on pinna kireällä kun joutuu tehdä sisarensa kotitöitä. Varmaan myös 2,5v on arvojärjestyksessä tärkeämpi

Vierailija
4/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:23"]

Rangaistus ei ehkä auta. Juttele vakavasti poikasi kanssa ja ohjaa tarvittaessa aggressionhallinta-apua saamaan. Todennäköisesti kyseessä oli impulsiivinen teko, ei varmaankaan ollut tarkoituksena vahingoittaa. Vakava juttu joka tapauksessa. Ja ymmärrän kyllä harmituksen laitteen rikkimenosta, reagointitapa vaan oli väärä.

[/quote]

kannatan tätä. Jos jatkossa tulee vielä yksi jerta että poika tekee vastaavaa, kannattaa hakea apua aggressiohallintaan. 

Oma teinini hermostui kerran niin että paiskasi kännykkäni lattiaan ja se särkyi. Perheneuvola voi auttaa jos nuori ei hallitse voimaa tai on aggressiivinen suuttuessaan. 

Vierailija
5/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:59"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:23"]

Rangaistus ei ehkä auta. Juttele vakavasti poikasi kanssa ja ohjaa tarvittaessa aggressionhallinta-apua saamaan. Todennäköisesti kyseessä oli impulsiivinen teko, ei varmaankaan ollut tarkoituksena vahingoittaa. Vakava juttu joka tapauksessa. Ja ymmärrän kyllä harmituksen laitteen rikkimenosta, reagointitapa vaan oli väärä.

[/quote]

kannatan tätä. Jos jatkossa tulee vielä yksi jerta että poika tekee vastaavaa, kannattaa hakea apua aggressiohallintaan. 

Oma teinini hermostui kerran niin että paiskasi kännykkäni lattiaan ja se särkyi. Perheneuvola voi auttaa jos nuori ei hallitse voimaa tai on aggressiivinen suuttuessaan. 
[/quote]

Toivottavasti perheneuvolasta saisi apua kauheisiin kotiolosuhteisiin. Lasu voisi myös auttaa

Vierailija
6/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:19"]Ihan vilpittömästi kehotan kysymään ammatti-ihmiseltä apua.
[/quote]

Siis vahnemmille

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan vilpittömästi kehotan kysymään ammatti-ihmiseltä apua.

Vierailija
8/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Irtisanoisin kännykkäliittymän kuukaudeksi. Jos kerta kehtaa vielä piilottaa kännykän ja laturin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulen, että paskana oleva tabletti on aivan riittävä rangaistus. Se todennäköisesti sapettaa poikaa niin paljon, ettei millään muulla ole hänen silmissään juurikaan merkitystä. Huudot ja selkäsaunat sun muut lienevät aivan yhdentekeviä siihen nähden, että ilmiselvästi hänen kokolailla ainoa viihteensä ja kontaktinsa ulkomaailmaan on tabletin myötä poistunut.

Vierailija
10/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän siinä huutamisessa ja iPadin rikkoutumisessa ole tarpeeksi rangaistusta. Ja siinä että taatusti teini itsekin pelästyi miten pienemmälle kävi.
Olisin huolissani teidän perheestä ja varsinkin vanhemmista noin muuten kertomasi perusteella, hanki ap itsellesi apua :(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rangaistus ei ehkä auta. Juttele vakavasti poikasi kanssa ja ohjaa tarvittaessa aggressionhallinta-apua saamaan. Todennäköisesti kyseessä oli impulsiivinen teko, ei varmaankaan ollut tarkoituksena vahingoittaa. Vakava juttu joka tapauksessa. Ja ymmärrän kyllä harmituksen laitteen rikkimenosta, reagointitapa vaan oli väärä.

Vierailija
12/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:22"]

Irtisanoisin kännykkäliittymän kuukaudeksi. Jos kerta kehtaa vielä piilottaa kännykän ja laturin!

[/quote]

Prepaid-liittymiä saa alta vitosen halvimmillaan ja sellaisen se todennäköisesti hankkii jos noin tekee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:19"]Ihan vilpittömästi kehotan kysymään ammatti-ihmiseltä apua.
[/quote]

Miksi? Tämä on ensimmäinen kerta kun on tehnyt mitään tuollaista.

Ja kolmosen ehdotus on myös hyvä, taidan tehdä niin! Mutta onko ehkä liian lievä rangaistus?

Ap

Vierailija
14/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan ensiksi pitäisi miettiä kuinka tyttö ajatteli korvata pojan hajonneen iPadin. Asiat täytyy priorisoida, ja nyt kävi näin. Toimimalla väärässä järjestyksessä annatte vain epäterveen signaalin jälkikasvullenne, sellaisen jossa tytöillä ei ole mitään vastuuta mistään ja miehen osa on vain ottaa turpaansa naissukupuolelta. Valinta on teidän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:23"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:22"]

Irtisanoisin kännykkäliittymän kuukaudeksi. Jos kerta kehtaa vielä piilottaa kännykän ja laturin!

[/quote]

Prepaid-liittymiä saa alta vitosen halvimmillaan ja sellaisen se todennäköisesti hankkii jos noin tekee.
[/quote]

No, tämä ei tullut edes mieleeni! Paitsi jos pidän pojan edelleen arestissä, sitten ei voi mennä kauppaan ostamaan prepaidia.

Ja teille, jotka sanotte iPadin rikkoutumisen olevan tarpeeksi paha rangaistus, niin millä te sen perustelette? Siinä ei kuitenkaan vahingoitettu toista ihmistä.

Ap

Vierailija
16/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka kuinka itse olet hoitoalalla, vai "hoitoalalla", päähän kohdistuneesta iskusta syntynyt tajuttomuus on aina aiheellista tutkituttaa lääkärissä. Pää- ja niskavammat voivat oireilla vasta joidenkin päivien kuluttua. Pitäisihän sun hoitoalan ihmisenä tietää.

Vierailija
17/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Särkynyt ipad riittänee. Voit toki vielä vääntää veistä haavassa ja todeta pojalle että olisi saanut uuden (tai risa ipad oltaisiin korjattu) jos ei olisi eilen käyttäytynyt niin kuin käyttäytyi.

Vierailija
18/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:24"]Ihan ensiksi pitäisi miettiä kuinka tyttö ajatteli korvata pojan hajonneen iPadin. Asiat täytyy priorisoida, ja nyt kävi näin. Toimimalla väärässä järjestyksessä annatte vain epäterveen signaalin jälkikasvullenne, sellaisen jossa tytöillä ei ole mitään vastuuta mistään ja miehen osa on vain ottaa turpaansa naissukupuolelta. Valinta on teidän.
[/quote]

Hei, tuo iPadin rikkonut tyttäremme on 2,5-vuotias! Hänkin pyysi vapaaehtoisesti anteeksi veljeltään!

Ap

Vierailija
19/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tärkeämpää olisi opettaa pojalle hallitsemaan tunteitaan. Tuollaiset rangaistukset vain lisäävät pojan katkeruutta. En usko, että rangaistukset opettavat yhtään mitään. Mietitäänpä vaikka vankiloita.

Vierailija
20/71 |
10.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko poika pahastikin nettiriippuvainen, kun kerta kävi käsiksi?