Lue keskustelun säännöt.
Pelkään että syntyvä lapsi on vammainen
08.07.2015 |
Onko kenelläkään muulla ollut tällaista pelkoa? Olen rv 30 ja pelkään ja murehdin koko ajan, että lapsi ei ole terve. Tuntuu, että jotenkin "vaistoan" sen ettei kaikki olle kunnossa. Kävin seulonnoissa ja jos niissä olisi ilmennyt sikiön olevan vammainen, olisin tehnyt abortin. Rakenneultrassa sikiön reisiluu oli hieman normaalia lyhyempi, mutta ei kuulemma aiheuta sinällään tarvetta jatkotoimenpiteille. Tämä lisäsi huolta, mutta ajattelin että lääkärit kyllä tietävät onko kaikki ok vai ei. Mutta tämä ahdistus on vain jatkunut ja pahentunut ja mietin koko ajan mitä teen jos (ja kun?) lapsi oikeasti on vammainen.
Tiedän 100% varmasti, että minusta ei ole hoitamaan vammaista lasta. Olen miettinyt asiaa niin paljon, että alan olla jo varma, että vauva on vammainen. Mies ei ota minua tosissaan vaan käskee lopettaa huolehtimisen. Mutta kun en voi! Ja kyllä, olen käynyt psykologilla juttelemassa asiasta eikä siitäkään ollut apua.
Tämä raskaus on ollut muutenkin aivan erilainen kuin edelliset eikä edellisissä raskauksissa ollut tällaisia huolia. Siksikin tämä on outoa. Olen aivan hajalla tämän asian kanssa ja tuntuu että olen kamala ihminen ja että kukaan ei ymmärrä minua :(
Olen jopa kateellinen niille, jotka ovat jääneet seulassa kiinni, saaneet tiedon esim. kromosomipoikkeamasta ja "päässeet" keskeytykseen. Kuulostaa kamalalta, tiedän. Mutta kun tiedän sen (kyllä, olen miettinyt näitä asioita PALJON), etten pysty vammaista lasta hoitamaan. En pysty. Ja kyllä, tiedän että lapsi voi vammautua vaikka 5-vuotiaana jne., mutta asia on kuitenkin ihan eri.
Kommentit (40)
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 15:19"]Tuolla tavalla murehtimalla siitä saattaa tullakin "poikkeava". Äidin kuuluisi olla onnellinen ja ajatella myönteisesti raskausaikana. Äipän stressaantuminen saa varmaan sikiönkin stressaantumaan ja stressistähän aiheuttaa kaikenlaisia sairauksia.
[/quote]
No höpöhöpö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 20:29"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 15:46"]
Varmaan kaikki on ihan hyvin.Voihan lapsen antaa adoptoitavaksi, jos on varma etrei voimavarat riitä.
[/quote]
Jos olisin teiniäiti ja lapsi olisi ensimmäinen, adoptio olisi varmastikin hyväksyttävä ratkaisu. Minulla on kuitenkin isompia lapsia ja mies. Miten ihmeessä selittäisin asian lapsilleni? Tai ylipäänsä kenellekään? Ulkopuoliset varmasti tuomitsisivat ratkaisuni. Sitä paitsi adoptoiko kukaan vammaista lasta, oikeasti?
Ap
[/quote]
Aivan varmast adoptoidaan suomalainen vammainenkin lapsi. Mutta minulle jäi epäselväksi, miksi ajattelet, että tuleva lapsi olisi vammainen?
Minä vaistosin kans että kaikki ei ole kunnossa. Ultrat ok. Vakavasti sairaan lapsen sainkin.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 16:06"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 15:35"]
Minkäs asteinen vamma se saisi olla, jotta pystyt lapsesi kanssa elämään? Kai tiedät, että vamma voi olla hyvin vähäinenkin. Sinä haluat täydellisen lapsen?
[/quote]
Kukaan ei ole täydellinen enkä täydellistä lasta halua. Mutta suhteellisen "normaalin" silti. Eniten pelottaa downin syndrooma, koska on suhteellisen "yleinen" ja siihen voi liittyä tuo lyhyt reisiluu. Ja tiedän, että minusta ei ole down-lapsen vanhemmaksi.
Ap
[/quote]
Mistä sinä sen valmiiksi tiedät? Minäkin olin varma,että minusta ei ole sairaan lapsen vanhemmaksi. Mutta toisin kävi. Aloin 30 viikon jälkeen aavistella, että kaikki ei ole ok, ja tämä raskaus ei pääty normaalisti. En osannut tehdä mitään lapselle valmiiksi. 34 viikolla selvisi, että lapsi sairas. Syntyi 37 ja oli ensimmäisen kuukauden teholla.
Sitten alkoi järkyttävä sairaalassa ramppaaminen, ollaan oltu varmaan 1/3 lapsen eliniästä sairaalassa, lapsi nyt 2v. Jos etukäteen olisin teinnyt että lapsi sairas, olisin sanonut että minusta ei siihen ole. Mutta kyllä minusta tähän on, vaikka tämä välillä ihan järkyttävän raskasta on.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 20:29"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 15:46"]
Varmaan kaikki on ihan hyvin.Voihan lapsen antaa adoptoitavaksi, jos on varma etrei voimavarat riitä.
[/quote]
Jos olisin teiniäiti ja lapsi olisi ensimmäinen, adoptio olisi varmastikin hyväksyttävä ratkaisu. Minulla on kuitenkin isompia lapsia ja mies. Miten ihmeessä selittäisin asian lapsilleni? Tai ylipäänsä kenellekään? Ulkopuoliset varmasti tuomitsisivat ratkaisuni. Sitä paitsi adoptoiko kukaan vammaista lasta, oikeasti?
Ap
[/quote]
kyllä adoptoisi. se ei ole kaikille mörkö ja yleensä ihminen rakastaa lastaan vaikka ei terve olisi, vaikka se olisi adoption kautta. Eipä siinä voisi muuta sanoa kun totuuden, lapsi oli sairas ja äiti ei sitä hyväksynyt, todella mahtavaa kuvaa lapsille. Ei se helppoa ole hyväksyä sairasta lasta, mutta silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 13:12"]
Minä vaistosin kans että kaikki ei ole kunnossa. Ultrat ok. Vakavasti sairaan lapsen sainkin.
[/quote]
Mikä sairaus lapsella sitten oli?
Ap
Millaisia lapsia ap mahtaa kasvattaa, kun asenne omaan, _ehkä_ vammaiseen lapseen on tuollainen? Kuinka opetat lapsia suhtautumaan erilaisuuteen, niihin vammaisiin? Entä, jos miehesi sairastuu jossain vaiheessa, vaikkapa jonkun aivoverenkierron häiriön takia (näitä tapahtuu paljon)?
Yritän siis kysyä, oletko miettinyt tätä asiaa yhtään laajemmin kuin nyt, tämän syntymättömän lapsen ja ennenkaikkea itsesi kannalta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 16:06"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 15:35"]
Minkäs asteinen vamma se saisi olla, jotta pystyt lapsesi kanssa elämään? Kai tiedät, että vamma voi olla hyvin vähäinenkin. Sinä haluat täydellisen lapsen?
[/quote]
Kukaan ei ole täydellinen enkä täydellistä lasta halua. Mutta suhteellisen "normaalin" silti. Eniten pelottaa downin syndrooma, koska on suhteellisen "yleinen" ja siihen voi liittyä tuo lyhyt reisiluu. Ja tiedän, että minusta ei ole down-lapsen vanhemmaksi.
Ap
[/quote]
No entäs cp-vamma? Senkö hyväksyisit? Minkä asteisen?
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 20:29"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 15:46"]
Varmaan kaikki on ihan hyvin.Voihan lapsen antaa adoptoitavaksi, jos on varma etrei voimavarat riitä.
[/quote]
Jos olisin teiniäiti ja lapsi olisi ensimmäinen, adoptio olisi varmastikin hyväksyttävä ratkaisu. Minulla on kuitenkin isompia lapsia ja mies. Miten ihmeessä selittäisin asian lapsilleni? Tai ylipäänsä kenellekään? Ulkopuoliset varmasti tuomitsisivat ratkaisuni. Sitä paitsi adoptoiko kukaan vammaista lasta, oikeasti?
Ap
[/quote]
Miten selittäisit asian itsellesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erilaisuuden pelko on kyllä pahin vamma kaikista. Siinä ei downkaan paljon paina.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 13:08"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 20:29"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 15:46"]
Varmaan kaikki on ihan hyvin.Voihan lapsen antaa adoptoitavaksi, jos on varma etrei voimavarat riitä.
[/quote]
Jos olisin teiniäiti ja lapsi olisi ensimmäinen, adoptio olisi varmastikin hyväksyttävä ratkaisu. Minulla on kuitenkin isompia lapsia ja mies. Miten ihmeessä selittäisin asian lapsilleni? Tai ylipäänsä kenellekään? Ulkopuoliset varmasti tuomitsisivat ratkaisuni. Sitä paitsi adoptoiko kukaan vammaista lasta, oikeasti?
Ap
[/quote]
Aivan varmast adoptoidaan suomalainen vammainenkin lapsi. Mutta minulle jäi epäselväksi, miksi ajattelet, että tuleva lapsi olisi vammainen?
[/quote]
Minä vain vaistoan sen. Koskaan aikaisemmin ei ole tällaisia pelkoja ollut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin vaistosin että lapsi oli sairas. ja niinhän se sitten oli.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:12"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 13:08"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 20:29"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 15:46"]
Varmaan kaikki on ihan hyvin.Voihan lapsen antaa adoptoitavaksi, jos on varma etrei voimavarat riitä.
[/quote]
Jos olisin teiniäiti ja lapsi olisi ensimmäinen, adoptio olisi varmastikin hyväksyttävä ratkaisu. Minulla on kuitenkin isompia lapsia ja mies. Miten ihmeessä selittäisin asian lapsilleni? Tai ylipäänsä kenellekään? Ulkopuoliset varmasti tuomitsisivat ratkaisuni. Sitä paitsi adoptoiko kukaan vammaista lasta, oikeasti?
Ap
[/quote]
Aivan varmast adoptoidaan suomalainen vammainenkin lapsi. Mutta minulle jäi epäselväksi, miksi ajattelet, että tuleva lapsi olisi vammainen?
[/quote]
Minä vain vaistoan sen. Koskaan aikaisemmin ei ole tällaisia pelkoja ollut.
Ap
[/quote]
mitä sitten ap jos pelkosi käy toteen? puratko sen vihan ja katkeruuden siihen viattomaan lapseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelitko kysyä miehesi mielipidettä adoptioon antamisesta? Miten ajattelit ratkaista asian, jos miehesi haluaisi pitää lapsen kaikesta huolimatta?
Mäkin mietin, miten ap opettaa lapset suhtautumaan erilaisuuteen. Vai lakaistaanko kaikki sellainen maton alle. Tuntuu aika erikoiselta minusta, jonka sukulaispiirissä on vammainen. Lapset ajattelisivat vammaisen nähdessään, että tuollaista meidän äiskä ei halunnut.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:17"]
Ajattelitko kysyä miehesi mielipidettä adoptioon antamisesta? Miten ajattelit ratkaista asian, jos miehesi haluaisi pitää lapsen kaikesta huolimatta?
[/quote]
Miehelle vammainen lapsi olisi todennäköisesti vielä suurempi järkytys kuin minulle.
Ap
Minun tytöllä on Turnerin oireyhtymä. Hän on ihan terve tyttö, mutta pienikokoinen. Hän on lahjakas, luokkansa paras nyt 11-vuotiaana. Turner löytyi vasta vuosi sitten. Rakenneultrassa lääkäri mainitsi, että tytöllä on lyhyehköt reisiluut.
Tuolla tavalla murehtimalla siitä saattaa tullakin "poikkeava". Äidin kuuluisi olla onnellinen ja ajatella myönteisesti raskausaikana. Äipän stressaantuminen saa varmaan sikiönkin stressaantumaan ja stressistähän aiheuttaa kaikenlaisia sairauksia.
Jos lääkärit ovat kerran sanoneet että kaikki ok niin etukäteen turhaan murehtiminen ei auta eikä ole hyödyksi kenellekään.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 15:46"]
Varmaan kaikki on ihan hyvin.Voihan lapsen antaa adoptoitavaksi, jos on varma etrei voimavarat riitä.
[/quote]
Jos olisin teiniäiti ja lapsi olisi ensimmäinen, adoptio olisi varmastikin hyväksyttävä ratkaisu. Minulla on kuitenkin isompia lapsia ja mies. Miten ihmeessä selittäisin asian lapsilleni? Tai ylipäänsä kenellekään? Ulkopuoliset varmasti tuomitsisivat ratkaisuni. Sitä paitsi adoptoiko kukaan vammaista lasta, oikeasti?
Ap