Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten päästä yksinäisyydestä?

Vierailija
07.07.2015 |

Vaihtoehtoisesti edes kestää sitä yksinäisyyttä, kelpaisi sekin.

Minulla ei ole elämässäni juurikaan läheisiä ihmisä, ja yksinäisyys on ollut aika totaalista jo monia vuosia. Perhe asuu kaukana, vanhempiin ja sisaruksiin on ihan hyvät, mutta kuitenkin melko etäiset välit. Meidän arki on eri kaupungeissa.

Ystäviä minulla ei ole ollut yli kymmeneen vuoteen. Oikeastaan olen ollut ilman yhtäkään ystävää koko teini-ikäni ja tähänastisen nuoren aikuisuuteni. Alunperin menetin silloiset ystävät siihen, kun jouduin koulukiusatuksi. Olen kuitenkin käynyt kouluja ihan normaalisti, valmistunut ja ollut töissä, käynyt harrastuksissa.

Minulla ei ole ketään kenelle puhua, viettää aikaa tai mitään. Ei ketään kenelle soittaa, jos on kurja olo. Ei ketään, kenen kanssa viettää kivoja hetkiä. Se tuntuu pahalta. Tuntuu, että elämästä puuttuu ihan helvetin merkittävä osa ja tuntuu, että olen menettänyt paljon kokemuksia tämän yksinäisyyden vuoksi.

Olen alkanut inhota itseäni sen vuoksi. Koen olevani vastenmielinen, koska olen tällainen, yksinäinen luuseri. Etsin itsestäni jaktuvasti vikoja, luonteestani, ulkonäöstäni, painostani, kasvonpiirteistäni. Kukaan ei osaisi kaivata viikkoihin, vaikka en vastaisi puhelimeen. Surullista olla tällainen ihmisroska.

Kommentit (80)

Vierailija
61/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 00:39"]

minkä ikäinen olet? pk-seudulla väkeä riittää, yksinäisiä on paljon. sinulla on siis hyvät mahdollisuudet laajentaa tuttavapiiriäsi.

[/quote]

23v.

Vierailija
62/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 00:44"]

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 00:39"]

minkä ikäinen olet? pk-seudulla väkeä riittää, yksinäisiä on paljon. sinulla on siis hyvät mahdollisuudet laajentaa tuttavapiiriäsi.

[/quote]

23v.

[/quote]

ok. silloin kun oikein pahalta tuntuu, on kaikenlaisia auttavia puhelimia, jotka on sitä varten että joku kuuntelee huolia. opiskelet vielä? kannatta tutustua opiskelijakavereihin. vaikka tuntuisi, ettei halua käydä missään, niin jos käy edes joskus jossain opiskelijatapahtumassa, niin sen jälkeen joku muistaa sut, ja sun on helpompi pyytää vaikka jotakuta lenkille. noilla erilaisilla tapahtumilla on tosi suuri merkitys tutustumisen kannalta, joten kannattaa etsiä joku sellainen juttu, joka sua kiinnostaa ja johon haluat osallistua. kuorolaulu on yks hyvä, jos vaan oot musikaalinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikset laita ilmoitusta Iskuriin? TAKAAN, että saat seuraa.
T. 40 v M

Vierailija
64/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 00:02"]Yksinäiset jakakaa täällä sähköpostiosoitteitanne :)
[/quote]
mies23cm@hotmail.com

Vierailija
65/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jossain vaiheessa yksinäisille tulee yksinäisen olemus ja ihmiset alkavat karttaa noidankehä on valmis. Sama käy myös mt-potilaille.

Vierailija
66/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 01:09"]

Jossain vaiheessa yksinäisille tulee yksinäisen olemus ja ihmiset alkavat karttaa noidankehä on valmis. Sama käy myös mt-potilaille.

[/quote]

Näin se käy. Ainoat tutut mitä on, on päästään eläkkeellä olevia hihhuleita, joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Itse yrittää vielä eteenpäin elämässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokeile omeglea!!! :)

Vierailija
68/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulkaa omegleen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

omeglesta saa seuraa

Vierailija
70/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 01:09"]

Jossain vaiheessa yksinäisille tulee yksinäisen olemus ja ihmiset alkavat karttaa noidankehä on valmis. Sama käy myös mt-potilaille.

[/quote]

joo mutta oma aktiivisuus palkitsee kyllä jossain vaiheessa. jos löytää sellaisen ihmisen, jonka seurassa viihtyy, niin yhtäkkiä se ihminen ottaakin kontakia, kun itse on ottanut kontaktia ensin.

kaikki ihmiset on eniten kiinnostuneita itsestään, ei muista ihmisistä, esim. siitä yksinäiseksi itsetään tuntevasta, tai edes siitä mielenkiintoisesta seurapiirileijonasta, jonka kaveri suurin osa haluaa olla. vaan itsestään. sen takia ihmiset tykkää, jos niihin ottaa kontakia ja antaa niiden puhua itsestään, on kiinnostunut niiden jutuista. on hyvä kuuntelija. esittää kysymyksiä niiden elämästä.

ja ei sitä koskaan ole ainut yksinäinen tai mt-ongelmainen. näissäkin jutuissa voi löytää vertaistukea, seuraa samankaltaisessa tilanteessa olevista.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 01:09"]

Jossain vaiheessa yksinäisille tulee yksinäisen olemus ja ihmiset alkavat karttaa noidankehä on valmis. Sama käy myös mt-potilaille.

[/quote]

Ikuisesti tuomittu yksinäisyyteen?

Vierailija
72/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tutustu ihmeessä joihinkin hyviin tyyppeihin. Baarissa tai terasilla se on nyt niin helppoa heinäkuussa. Älä tähtää tasoasi ylemmäksi, siitä tulee vain pahamieli, mutta älä pyytele anteeksi olemassa oloasikaan. Muista juoda riittävästi että on positiivinenn mieli.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hieman apua on siitä että oppii nauttimaan elämän pienistä asioista. Sateessa kävely, sateen tuoksu sen loputtua, tällaisia. Hassuja, mutta itse ajattelen positiivisemmin elämää kun kiinnitän huomiota näihin pieniin, monen mielestä tyhmiin ja epäolennaisiim juttuihin.
Eihän se yksinäisyyttä paranna, ei todellakaan, mutta tekee itsestä jotenkin eheämmän :-)

Vierailija
74/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menkää vaikka kaljalle keskenänne. Ei taida olla yhtään naista yksinäisenä. Itse oon pohjois-savosta m32 ja itsekin yksinäinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minkä ikäinen ap?

Vierailija
76/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 01:09"]Jossain vaiheessa yksinäisille tulee yksinäisen olemus ja ihmiset alkavat karttaa noidankehä on valmis. Sama käy myös mt-potilaille.
[/quote]
En alle kirjoittaisi tuota mt-potilaan osaa, olen eläkkeellä mielenterveden takia. Ja mulla noidan kehä on kyllä sellainen että hypomaniassa tulee tutustuttua ihmisiin ihan liikaakin, ja mulla ei oikeasti ole tarvetta suurelle ystäväpiirille. Kiusallisia tilanteita, kun tahtoisi ystävistä eroon, ja ei oikein osaa. Hyvätkin ystävät on lähinnä rasite.

Vierailija
77/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 01:39"]

Hieman apua on siitä että oppii nauttimaan elämän pienistä asioista. Sateessa kävely, sateen tuoksu sen loputtua, tällaisia. Hassuja, mutta itse ajattelen positiivisemmin elämää kun kiinnitän huomiota näihin pieniin, monen mielestä tyhmiin ja epäolennaisiim juttuihin. Eihän se yksinäisyyttä paranna, ei todellakaan, mutta tekee itsestä jotenkin eheämmän :-)

[/quote]

tuo on tärkeää.

itse olen täältä av:lta poiminut vinkin kirjoittaa positiivisuuskirjaa. eli ostin muistikirjan, ja siihen kirjoitan aina välillä positiivisia juttuja mitä on päivän aikana sattunut, missä olen onnistunut jne. tämä kääntää omat ajatukset niihin positiivisiin asioihin, kun antaa niille enemmän tilaa elämässään.

Vierailija
78/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pyssyllä

Vierailija
79/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 02:46"]

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 02:20"]

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 02:15"]

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 02:09"]

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 02:05"]

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 01:57"]

Seurakunnasta saa ystäviä :)

[/quote]

En kehtaa mennä, kun tunnen olevani niin luuseri ja kaikki on ihan normaaleita sielä.

[/quote]

ei ne oo. ei kukaan oo täysin normaali. jos vaan kiinnostaa, niin seurakuntaan on varmaan helppo mennä, kun se toiminta on niin hyvin järjetettyä.

[/quote]

Jos ois ees joku ystävä kenen kanssa mennä. En mä itsekseni viiti.

[/quote]

mikä olis pahinta, mitä vois tapahtua, jos menisit sinne yksinäsi?

[/quote]

Se että tulis fiilis etten kuulu joukkoon ja ahdistais.

[/quote]

mutta olisko se niin vaarallista? ehkä pitäis vaan ajatella, mitä voit itse saada ja mennä vaan. kokeilumielessä. sitten joskus myöhemmin uudestaan. mikä sua kiinnostais? kuorolaulu? liikunta? retket?

Vierailija
80/80 |
08.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hank ijoku harrastus, jossa olet hyvä ja siihen liittyen hankit sosiaalisia suhteita. Tunnet ehkä itsesi varmemmaksi ja rohkeammaksi, kun itsevarmuus harrastuksen suhteen on korkealla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme seitsemän yksi