Olen tylsistynyt työtön. Mikä olisi halpa tekeminen/harrastus, jonka parissa saisin vietettyä tunteja päivässä?
Alkanut tämä samaa toistava elämä ja arki kyllästyttämään näin vuosien työttömyyden jälkeen. Päiväni koostuvat nyt ruokailuista, netin selaamisesta, kirjojen lukemisesta, ikkunasta ulos katselemisesta, urheilusta ja nukkumisesta. Haluaisin näiden rinnalle jonkun pitkäkestoisemman ja tavoitteellisen tekemisen.
Olen pohtinut pienoismalleja, palapelejä ja konsolipelaamista. Neulomista yritin, mutta siitä ei tullut mitään.
Mitä muuta voisin kokeilla tai mitä suosittelisitte?
Kommentit (129)
Tuttuja ajatuksia. Olen itse paljon nuorempi, mutta joskus kaipaan aikaa, kun opiskelin. Vaikka en viihtynyt siinä ryhmässä hyvin niin kyllä se toi silti rytmiä elämään ja vapaa aikaa arvosti enemmän ja nautti siitä, kun oli selkeä ero. Nyt tosin olen myöhemminkin opiskellut, mutta nyt en. Koiraani kaipaan myös ja se toi jokaiseen päivään iloa ja ohjelmaa. En silti voi ottaa lemmikkiä myöskään itse nyt ja ymmärrän kuinka se on vastuullinen päätös. Niinpä arkeni on aika tavanomaista. Ulkoilen joka päivä ja teen ruokaa itse. Sitten loppupäivä meneekin usein tv:n ja netin parissa. Urheilua varsinkin seuraan paljon. Rahaa ei minullakaan paljon ole. Yleensä ostankin hyvin vähän ja vaatteet yms tilaan netistä, kun helpompi vertailla hintoja eli harvoin tulee shoppailemaan mentyä. Siihen saisi vähän aikaa kulumaa. Joku tietysti asuu lähempänä kauppakeskuksia ja on helpompi mennä vaan katselemaan. Itsellä pitäisi olla syy lähteä sinne asti.
Vaikeaa silti neuvoa mitään, kun oma arkikin on aika tavallista. En oikein enää tykkää ajatuksesta, että pitäisi harrastukseen lähteä kellonlyömällä kun nuorempana tuli paljon käytyä monessakin jutussa. Nyt pitäisi löytää ihan tosi kiinnostava juttu että siellä kävisin. En ole nyt sellaista keksinyt. Minulle myös kulkeminen vaikeaa autottomuuden takia. Myös tuo ystävien puutuminen ja läheisten hyvin pieni määrä on kurja juttu ja välillä surullinen olo sen vuoksi vaikka yksin olen tottunut olemaan.
Rahan vähyys rajoittaa jonkin verran. Olen tässä laskenut juuri riittäisikö säästöt johonkin lomareissun pohjoiseen, mutta eivät taida riittää. Sieltä säästöistä kun on mennyt tarpeellisiin juttuihin niin paljon. Nuo majoitukset niin kalliita. Ja älkää käsittäkö väärin, että lomailisin paljon vaan en siis käy oikeastaan missään ja säästöille on siis tärkeämpää käyttöä. Olen yleensä hyvä keksimään ohjelmaa ja en tylsisty helposti. Tykkään itse oppia uutta ja seurata tapahtumia. Silti välillä mikään ei oikein riitä ja surullinen olo on. Tuo "lainakoira" olisi itselläkin kiva juttu, mutta en tiedä ketään joka lenkittäjää kaipaisi ja toisaalta nii tuodun varmaan liikaakin toisten koiraan. Tästä nyt tuskin on sinulle apua, mutta tuttuja ajatuksia.
Siis edelliseen korjaus eli kiintyisin liikaa toisten koiraan.
Vierailija kirjoitti:
Olisi ihanaa ostaa maalaustarvikkeet.
Maalailisin kokeellisesti ajatuksen virtaa taulupohjalle.
Öljyväreillä ja muillakin väreillä.
Ostin sellaiset jo 90-luvulla.
Mitään en ole vielä maalannut.
Opettele kokkaan. Tietysti halpoja reseptejä jos ei ole fyrkkaa paljon, mutta kun kokeilee uusia reseptejä niin se on antoisaa. Kuten vaikka alle euron maksava moniviljapatonki uuniin kun eka valelee sen olliiviöjyllä. Sen jälkeen hieroo siihen valkosipulia ja päälle laittaa tomaattia, jonka muhinoi sulassa, sitruunassa. Basilikaa ja ehkä tuorejuustoa päälle vielä. Ja hintaa muutama euro.
Maalaaminen on kyllä hiton kallista. Akryyliväritkin maksaa helkutisti
Sarjakuvapiirtämisen alkeet. Voi tehdä juttuja vaikka omasta elämästä, ajatuksista, havainnoista.
Jooga, netistä löytyy ihan hirveästi ilmaisia tunteja. Joogastudioilla on myös aika paljon ilmaisia kokeilutunteja ihan livenä ainakin pk-seudulla. Kesällä on ilmaista puistojoogaa monissa kaupungeissa.
Keväällä/kesällä ilmaisia puistojumppia järjestetään monissa kaupungeissa. Paljon jumppia myös netissä, mutta itselläni on niin vähän tilaa kotona, että sisäjumpat vain ärsyttävät, kun tulee aina huonekalu vastaan.
Facebookista löytyy parhaiten ilmaisia liikuntatunteja, jotka eivät ole kaupungin/kunnan järjestämiä.
Satutko asumaan alueella (tai olemaan vain sen alueen kirjaston asiakas), jonka kirjaston palveluihin kuuluu Viddla tai Kirjastokino? Näistä voi katsoa ilmaiseksi leffoja, mutta toki rajatusti paikkakunnasta riippuen.
Onko paikkakunnallasi mahdollista 3D-tulostaa? Itse tulostin rikkinäisen, tuotannosta poistuneen muovisen huonekalun osan, joka on edeltäjäänsä parempi. Tarkoitus tulostaa lisää. Tulostumista odotellessa kirjoittelen työhakemuksia. Pk-seudulla tulostus maksaa 70 snt/tuloste.
t. toinen työtön
Piirtäminen. Voit aloittaa B-sarjan lyijykynillä ja kopiopaperilla. Youtubesta löytyy valtavasti tutoriaaleja ja kirjastosta voi lainata oppaita. Ideoita saa netistä tai luonnosta.
Kun olet riittävän hyvä piirtämään, on aika siirtyä maalaamaan. Edullisin muoto on akvarellimaalaus siitäkin huolimatta että ostaisit kunnon värit. Kannattaa käyttää tuubeja ja täyttää paletit niillä. Edullisia, hyvälaatuisia värejä saa jopa Kärkkäiseltä (van gogh). Akvarelli- ja gouache- (peiteväri) värien etu on siinä, että ne ovat kuivuttuaan täysin käyttökelpoisia kunhan ne vedellä aktivoidaan. Esim. siveltimien pesu ei myöskään vaadi yhtä paljon kuin öljy- ja akryylimaalien kanssa. Akvarelleja toi mukava harrastaa myös kaupunki- tai luonto-oloissa.
Mestarimaalaritkin piirtävät samaan tyyliin kuin pianisti tekee päivittäistä sormiharjoittelua.
108 jatkaa
Siis 3D-tulostin rikkinäisen osan TILALLE uuden EHJÄN osan. 😂 Netti on pullollaan ilmaisia 3D-malleja.
Anteeksi, mutta en tajua. Jos olisin työtön, luulen, että suurin huoleni olisi talous. Siinä se aika menisikin, ruoka pitäisi tehdä kaikki alusta, ei eineksiä, parvekkeella pitäisi viljellä kaikenlaista. Loput ajasta menisi ulkoiluun ja työnhakuun. Työnhaku tai opiskeluhan on itsessään jo työ.
Jos nämä ei ole vaihtoehtoja, miten olisi ompeluseura? Siellä näkisi ihmisiä.
Mikä siinä on ettei voi mennä töihin? Työtä sinä tarvitset eikä mitään uutta harrastusta.
Ei halpa, mutta koukuttavin on tietokone pelit. Varsinkin netissä pelattavat nettipelit.
Vierailija kirjoitti:
Kaljakellunta ostat vain uimapatjan kaljaa ja alat kellua
Aika kallista, halpaa harastusta etsittiin.
Opiskele netissä joku tutkinto ulkomaisesta yliopistosta. Tai edes joitakin kursseja. Tiedä vaikka löytäisit itsellesi uuden alan. Verkossa on paljon paikkoja joissa opiskella ilmaiseksi yliopistokursseja. Eimikään Manchesterin
yliopisto tai vastaava tule kelaan ilmoittamaan että olet opiskellut heiltä verkossa kursseja tai tutkinnon.
Vierailija kirjoitti:
Opiskelu, haet yhteishaussa. Nyt on esim ennakkotehtävät AMK/YAMK julkaista, niiden parissa saat menemään seuraavat viikot. Sitten kun pääsee sisään, saa päivät hyvin kulumaan opiseluun.
Hyvä idea, mutta mistä sinä tiedät minkä takia joku on työtön?
Kiitos kaikille ideoista. Ajattelin niistä kiinnostavimpia tässä kevään ja kesän aikana testailla.
Tänään kävin ostamassa 1000:n palan palapelin. Pienoismalleja en tähän hätään löytänyt enkä maalaustarvikkeita. Aloitetaan nyt tuolla palapelillä ja kokeillaan sen jälkeen näitä muita ehdotuksia.
ap
Lenkkeily, lintuharrastus, onkiminen, kuorolaulu. Nämä nyt ainakin ja käytännössä ilmaisia.
Lenkkeily, lintuharrastus, onkiminen, kuorolaulu. Nämä nyt ainakin ja käytännössä ilmaisia.
Suomessa oikeastaan mikään ei ole halpaa. Pelkästään olemassa olosta saa maksaa paljon