Häät perjantaina?
Eli onko ihan tyhmä idea? Haluamamme tärkeä päivämäärä olisi perjantaina, mutta yleensähän häät ovat lauantaisin. Kuinka itse suhtautuisit häihin, jotka pidettäisiin perjantaina? Onko vieraille vaikeampi järjestää vapaa perjantai kuin lauantai? Miten vaikuttaisi vieraiden halukkuuteen tai juhlatuuleen tuo perjantai?
Kommentit (27)
Meillä oli perjantaihäät. Yli sata vierasta tuli ja jaksoivat juhlia myöhään. Hyvä mieli jäi! Aloitettiin vasta klo 17 maistraatin vihkimisellä josta suorasn klo 18 ruoka. Kesällä monilla on loma niin ei karsinut vieraita.
Riippuu vähän vieraista ja siitä kuinka kaukaa he ovat tulossa. Henkilökohtaisesti jos järjestäisin häät arkipäivänä, järjestäisin ne kyllä vasta illalla, esim. klo 18 alkaen, mutta omassa lähipiirissäni on ehkä tavallista enemmän tavallista virka-aikaa tekeviä, joilla on viikonloput vapaat. Vuorotyöläisillä se lauantaikin voi olla ihan hyvin työpäivä, joten silloin se lienee sama pyytävätkö perjantain vai lauantain vapaaksi.
Yksissä perjantaihäissä olen ollut, mutta ne alkoivat juurikin klo 18. Vihkiminen tapahtui juhlapaikalla, joten siihen ei mennyt ylimääräistä aikaa ja ruokailu aloitettiin jo ennen klo 19. Iltajuhla toimi oikein hyvin kun ei ollut erillisiä siirtymiä tai taukoja.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli häät perjantaina (samoin tärkeän päivämäärän vuoksi). Ei ollut ongelma, kaikki kutsutut tulivat paikalle ja vaikuttivat viihtyvänkin. Vieraita oli yli 100. Juhlat alkoivat muistaakseni vasta klo 17 tai jopa 18, meillä oli maistraatin henkikirjoittaja paikan päällä vihkimässä, ja seremonia oli siviilivihkimisen tapaan lyhyt, joten aikaa itse hääjuhlaan jäi enemmän. Eikä tarvinnut toki varata aikaa kirkosta juhlapaikkaan siirtymiseen.
Mokkasiinit eivät sovi häihin.
Ihan yhtä haastavaa se vuorotyöläiselle on järjestää mikä tahansa viikonpäivä varmasti vapaaksi ilman että seuraavana päivänä on töitä. Häiden päivämäärä pitäisi tietää vähintään pari, kolme kuukautta etukäteen että tietäisi laittaa vapaatoiveen - siis toiveen - työvuorosuunnitteluun.
Ihan sama muidenkin vastaavien menojen kanssa, ei pidä olettaa että pääsen viikon varoitusajalla varmasti osallistumaan yhtään mihinkään.
Mä järjestäisin perjantaihäät vasta illalla, aikaisintaan klo 17. Muutenkin olen harkinnut iltahäitä, vieraita ei ole tarkoitus kutsua yli 150 km:n päästä ja aika pienellä porukalla.