mieleenpainuvimmat liikennemokat!
Kertokaa liikennemokia mitä olet nähnyt tai tehnyt itse, joita ei ihan joka päivä eteen tule.
Itsellä kolme on jäänyt mieleen:
1. Motarilta pois menevä liittymä jakautui kahteen kaistaan ennen liikenne valoja. No tämä huippu kuski ryhmittyi ensin vasemmalle kääntyvien kaistalle, ja sitten sulkuviivan jälkeen kiilasi oikealle kaistalle, edessä olevani auton eteen, pysähtyi liikenne valoihin. Avasi ovensa sepposen selälleen, toisen kaistan puolelle, käveli taakse pysähtyneen auton luo , kysyi jotain viittoi ensin oikealle ja sitten vasemmalle. Hyppäsi takaisin autoonsa, käänsi vasemmalle kaistalle takaisin, osa autosta edelleen oikealla kaistalla, osa vasemmalla, ja nokka suojatiellä.
Veti hiljaiseksi ajo suoritus, olikohan tarkoitus hölmöillä mahdollisimman paljon 20 metrin matkalla..
2. Keskusta alueella joku löysi oivan paikan pysähtyä odottamaan kaveriaan, keskelle liikennettä.
Auto oli pysähtynyt tuon suoja tien eteen vasemmalle kaistalle, ja odotti siis vasemmalla puolen olevasta kerrostalosta tulevaa henkilöä. Ei kannattanut ajaa oikealla olevalle parkkipaikalle tai talon pihaan. Siinä sitten takaa tulevat autot poukkoilivat ensin oikealle kaistalle ja sitten takaisin, tällöin oli vielä vilkas liikenne, onneksi ei ihan pahimpaan ruuhka aikaan.
3. Talvella Tuurin kyläkaupan parkkipaikalle oli tehty kolmas parkkirivi, kokonainen parkkirivi autoja jumissa kahden välissä, kaupassa kuuluikin monta kuulutusta; seuraavia autoja pyydetään siirtämään...
Kommentit (65)
[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 22:16"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 14:57"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 14:52"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 13:41"]Edellä ajava auto laittoi vilkun vasemmalle liikenneympyrään ajaessaan. Ajattelin vahingoksi. Satuin jatkamaan matkaa saman auton perässä, hetken päästä toisessa liikenneympyrässä täysin samalla kaavalla vilkku vasemmalle. Yksi hämmentävimmistä hetkistä ikinä. Toki siinä ympyrässä pyöritään vasemmalle, mutta... :D [/quote] Tämä tarkoittaa sitä että poistuu ympyrästä kolmannesta eli siitä mikä on ympyrään ajettaessa vasemmalla. Ihan normaalia vilkutusta. [/quote]Ei todellakaan ole! Toivottavasti kommenttisi oli vitsi.. Ympyrään mentäessä ei käytetä vilkkua, poistuttaessa vilkutetaan oikealle. [/quote] Varsinkin vanhat ihmiset harrastavat tätä, koska ennen näin oli tapana opettaa -.-
[/quote]
Taitavat ajaa siten kun ajoivat samassa risteyksessä ennen kuin siinä oli liikenneympyrä.
Kiitos av mammat illan parhaista nauruista!
Jooo, piti pihasta lähteä peruuttamalla, ja auto ei ollut suorassa linjassa, joten vähän joutui venkslaamaan. Mulla oli kiire ja lisäksi kadulla oli odottamassa toinen auto että pääsisi ajamaan siihen pihaan, joten paineet nous kun en millään tuntunut savaan autoa oikeeseen kulmaan. Niinpä sitten päätin että kyllä se nyt menee ja vauhdilla hurautin pihasta pois. Menihän se ja sivupeili sivuikkunasta sisään, kun otti piha-aitaan kunnon osuman.
Ajoin motarin liittymää väärään suuntaan. Jostain syystä siinä ei ollut kielletyn ajosuunnan merkkiä ja navigaattorikin kovasti kannusti kääntymään. Olin jo sisään ajaessa vähän epävarma, ja epävarmuus muuttui varmuudeksi kun tajusin, että tästähän minä äsken itse ajoin ulos! (sekin oli vahinko, mutta menin sitten käymään kaupassa, ja pidin tauon kun nyt tuli ulos ajettua).
Onneksi liittymässä ei juuri silloin ollut ketään tulijoita. Sain tehtyä uukkarin jossain puolessavälissä, onneksi oli tilaa.
Luotan yhä vähemmän navigaattoriin.
Puolustuksena voin sanoa, että olin ollut edellisen vuorokauden vatsataudissa ja aivoni oli nähtävästi hieman tiltissä sen vuoksi.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 12:52"]
Moottoritiellä on sattunut muutaman kerran niin, että olen itse ohituskaistalla ohittamassa jonoa, eikä takanani tule ketään. Silti jonon viimeisen on pakko kiilata suoraan eteen ohituskaistalle niin, että itse on lyötävä jarrut pohjaan ettei tule kolaria.
[/quote]
Ette vaan olisi niitä kusipäitä jotka ajaa aina vasemmalla kaistalla?