Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Masentuneen/itsetuhoisen kanssa seurustelu
07.07.2015 |
En tiedä onko sillä merkitystä, mutta olemme molemmat siis vajaa kolmikymppisiä.
Aloin puolisen vuotta sitten seurustelemaan lapsuudenystäväni kanssa, kun paljastui että romanttisia tunteita toisiamme kohtaan on ollut puolin ja toisin ties kuinka monta vuotta. Olemme siis olleet aina melko läheisiä ystäviä, ja hän on useat kerrat jo ennen seurusteluamme avautunut minulle kroonisesta masennuksestaan ja pyytänyt tukeani niinä muutamina hetkinä kun on ollut itsemurhan partaalla. Olen itse kuitenkin aiemmin ollut suhteissa masennuksesta kärsivien ihmisten kanssa ja saanut niistä hyvin huonoja kokemuksia, ja käynyt itsekin läpi vakavan masennuksen, joten en ikinä ajatellut häntä potentiaalisena kumppanina ennen kuin nyt kun tunteet ottivat lopulta vallan.
Hiljattain ennen seurustelumme alkamista mies oli viimein saanut monilta osin järjestettyä elämäänsä kuntoon ja vaikutti yleisestikin paljon hyvinvoivammalta. Tässä viime kuukausina hän on kuitenkin alkanut enenevissä määrin jälleen avautumaan, kuinka tietää kuolevansa nuorena ja nimenomaan oman käden kautta. Mies on ristiriitaisesti myös kertonut, että olen antanut hänelle syyn jatkaa eteenpäin ja etteihän sitä ikinä kuitenkaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan; on muun muassa vihjaillut naimisiinmenosta, vaikka ennen (kaveriaikoina) puhui että pitäisi moista systeemiä varsin turhana.
Hän käy avohoidossa juttelemassa terapeutille ja on suunnitellut tulevaisuuttaan ainakin toistaiseksi eteenpäin, mikä on toki hyvä merkki, mutta minua jotenkin ahdistaa tämä koko tilanne syystä jota on hyvin vaikea muodostaa sanoiksikaan. Rakastan poikaystävääni ja tällä hetkellä menee kaikki välillämme paremmin kuin hyvin, mutta niiden ihanien yhdessäolohetkien haihduttua jään aina vain miettimään, että mikä pointti tällä suhteella edes on kun toinen loppujen lopuksi haluaa vain kuolla nuorena. Tuntuu kuin tässä suhteessa ollessa koko oma tulevaisuuteni olisi määritelty toisen elämänhalun keston mukaan.
Olen tietysti tukenut häntä parhaani mukaan ja haluaisin enemmän kuin mitään saada viettää hänen kanssaan loppuelämäni. On kuitenkin kusipäinen olo kyseenalaistaa suhdetta näin, koska eihän kukaan voi sairaudelleen mitään. Sitten taas samalla mieleeni tykyttävät ne naistenlehtien toitottamat faktat, että omaa hyvinvointiaan ei saisi uhrata seurustelun vuoksi, ja että tuhlaankohan vain aikaani roikkumalla tässä suhteessa jos tulevaisuutta ei ole?
Tämä oli nyt lähinnä oksennusavautuminen ja vertaistuen hakemista jos jollakulla vaikka olisi samankaltaisia kokemuksia. Osaisiko kukaan antaa mitään järkeviä neuvoja, miten suhtautua tilanteeseen?
Kommentit (24)
Olen seurustellut tuollaisen kanssa, rakastin oikeasti. En jaksanut sitä oravanpyörää ja jätin hänet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurustelin toistakymmentä vuotta miehen kanssa, jolla oli seurustelumme aikana kolme vakavaa masennuskautta. Hän ei ollut itsetuhoinen, vaan fyysisesti kyvytön nousemaan sängystä. Sai erittäin vahvaa lääkitystä, joka teki hänet henkisesti välinpitämättömäksi. Viimeinen masennus oli kaikkein pahin, hän ei nukkunut ja sai pakkomielteisiä ajatuksia. Pidin hänestä huolta ja katsoin, että sai syötyä ja puhtaita vaatteita. Tuin ja rakastin. Kun hän pääsi jaloilleen, hän ilmoitti muuttuneensa, ja ettei hänellä ollut enää tunteita minua kohtaan, vaan oli rakastunut työtoveriinsa. Se oli sitten siinä.
Ei koskaan enää mt-ongelmaista miestä.
Noh, minusta tuo että hän kertoo sulle avoimesti aikovansa kuolla nuorena on ihan hyvä syy lopettaa suhde, kyllä kai mies sen ymmärtää, jos oikeasti sinusta välittää?
Oma faijani lopetti itsensä kun olin 8, ja mulle kyllä tollaset itsaripuheet olis niin punainen vaate että häipysin samantien, niin julmalta kun se varmaan kuulostaakin...
Ja sen verran muista, että toisen itsari ei ole ikinä sun syytä, joten älä tunne mitään velvollisuuden- tai syyllisyyden tunteita vaikka jotkut kovasti yrittävätkin toisia kiristää ja syyllistää itsemurhalla.
Olin hyvin kiinnostunut eräästä miehestä, kunnes hän kertoi mielenterveys- ja alkoholiongelmastaan. Huumeita käytti myös, vaikkakin "lieviä". Hän vaikutti ulospäin ihan tasapainoiselta, mutta kiinnostukseni sammui. Epäilen, että terve itsesuojeluvaisto puuttui peliin.
Onko kellään kokemuksia, että kumppani olisi parantunut masennuksesta, tai että miten sitä voisi yrittää edesauttaa?
Ahdistaa, koska mies on aina ollut merkittävimpiä ihmisiä elämässäni, ja jos jättäisin hänet olisi se hänelle hyvin mahdollisesti itsemurhan paikka enkä kestäisi sitä. Tuntuu, että ehkä tein hirveän virheen alkaessani tähän suhteeseen, niin pahalta kuin tämä tuntuukin myöntää itselleni. Hän on poikaystävänä muuten aivan täydellinen ja olen hyvin rakastunut, mutta tämä masennus on jatkuvasti riippakivenä taustalla, enkä esimerkiksi uskalla haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta lainkaan. Asia on myös vaikea ottaa hänen kanssaan puheeksi kuulostamatta syyllistävältä ja painostavalta, vinkkejä tähän?
Olen vähän umpikujassa ja neuvoton. Arvostaisin kuulla mitä vain kokemuksia aiheesta.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti, millaista olisi olla hänen lapsenaan?
.
Jos aloitat suhteen ja sitten jätät, se lienee pahempi kuin olla aloittamatta suhdetta?
Pistä mies syömään vahvoja kalaöljynappeja. Hänen aivoistaan puuttuu rasvahappoja.
Raahaa mies lenkille pari kertaa päivässä. Liikkuminen auttaa enemmän kuin höpölääkkeet, joita mättää 800 000 ihmistä Suomessa.
Kalaöljy (söin E-EPA -kapseleita) auttoi minua parisuhteen päätyttyä, kun olin (naurettavasti) tappamassa itseäni miehen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai masennuksesta voi parantua! Mutta se vaatii sen ihmisen omaa toivetta ja halua parantua, toki se masentuneena on vaikeaa ja se parantumisen halu voi olla kateissa... En osaa selittää paremmin, mutta ymmärtänet varmaan...
Mies tarvitsee ainakin terapiaa ja kenties masennuslääkkeistä voisi olla apua pahimman vaiheen yli...
En itse ainakaan ihan suorilta kehottaisi noin vain jättämään miestä, mutta kyllä miehelle pitää saada ulkopuolista apua. Melko varma olen, ettei tuollaisissa tilanteissa pelkkä rakkaus paranna, siis tarkoitan että nyökytellään ja silitellään päätä vaan sitä ammattiapua on saatava. Ja se on totta, että sinun on pidettävä itsestäsi huolta, jotta jaksat tukea muita.
Tarkoitukseni ei ollut loukata, mutta tämä on mielipiteeni aiheeseen. Tsemppiä sulle ja teille.
Outoa,että täällä ehdotetaan lähtemään suhteesta karkuun, vaikka ap rakastaa kundia. Eihän sitä aina karkuun voi ongelmia lähteä ymmärtääkseni. Eihän sitä kannata sit koskaan aloittaa seurustelusuhdetta, kun ongelmatonta suhdetta ei olekkaan. Tai karkuun menemisellä saa olla aina aloittaa uuden suhteen, kunnes taas menoks...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä jos mies olisi pyörätuolissa. Varmaan silloinkin pitäisi jättää mokoma riippakivi ja keskittyä omiin perseselfieidensä räpsimiseen.
Miehen olisi itse päästävä oman elämänsä hallitsijaksi. Luetuta hänellä self help-kirjallisuutta, ihan laidasta laitaan, kaikkea mikä liittyy paranemiseen, mielen hallintaan, henkiseen hyvinvointiin ja kasvuun. Hänen paranemisensa on hänen vastuullaan ja sinun vastuusi on normaali parisuhteen vastuu sekä ensisijaisesti oma vastuu omasta elämästäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.07.2015 klo 00:16"]
Pistä mies syömään vahvoja kalaöljynappeja. Hänen aivoistaan puuttuu rasvahappoja.
Raahaa mies lenkille pari kertaa päivässä. Liikkuminen auttaa enemmän kuin höpölääkkeet, joita mättää 800 000 ihmistä Suomessa.
Kalaöljy (söin E-EPA -kapseleita) auttoi minua parisuhteen päätyttyä, kun olin (naurettavasti) tappamassa itseäni miehen vuoksi.
[/quote]
Joo, ja maitohappobakteereita myös! Täällä näitä alapeukutetaan mutta näistähän on tutkimustietoa lisääntyvässä määrin. Ei niistä haittaakaan ole. Lääkkeistä voi ollakin, ainakin ahdistusta voivat jopa lisätä.
Hankala tilanne. Mä olen suhteessa keskivaikeastimasentuneen ihmisen kanssa, mutta ollaan tähän asti selvitty puhumalla vaikeistakin hetkistä. Uskon että ihminen voi muuttua sekä hyvää että huonoon suuntaan elämänsä aikana moneen kertaan. Tässä suhteessa on kuitenkin riski katsoa kumpaan se muuttuu ja milloin. Helpompaa olisi ehkä vain lähteä, mutta välillämme on niin paljon rakkautta etten kykene/halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa mitä hän syö---
Masentunut ei saisii juoda energiajuomia, kofeiinipitoisia juomia, sokeri tai light limuja...
Pitäisi syödä monipuolisesti kunnollista ruokaa, ei pizzaa tai pastaa.
Seurusteluaikanamme mies oli erittäin masentunut. Puhelimessa kertoi usein pelkäävänsä, että tekee itselleen jotain. Pelottavaahan se oli. Ja kovia aikoja on ollut avioliitossakin, itsemurhalla uhkailua ja viikkojen vuoteessapötköttelyjä. Mutta koko ajan on helpottanut ja kirkastunut. Edelleen mielialat vaihtelevat kovasti, mutta paljon on jo iloa elämässä. Naimisissa olemme olleet kohta 20 vuotta.
Vallankäyttöähän tuo on ja hän myös kiristää sua. Tuntisit sitten syyllisyyttä kun hän tappaisi itsensä. Sitähän noi itsarityypit hakee. Todella itsekeskeisiä ihmisiä jotka ei välitä toisten tunteista muuten kuin että nauttivat jos surraan ja säälitään.
On kokemusta, valitettavasti.. Miehellä masennuksen lisäksi kaksisuuntainen mielialahäiriö ja käytti kannabista "lääkkeenä". Mitään lääkitystä ei suostunut käyttämään.
No, rehellisesti sanottuna seurustelu hänen kanssaan... No.. Se oli itseni huijaamista, joka johti itseni menettämiseen. Suhteesta toipuminen on kestänyt _kauan_ ja on varjostanut nykyistä pitkää suhdetta. :(
Olen sitä mieltä, että jos hälytyskellot soi, niin kuuntele ja toimi. Niin minunkin olisi pitänyt tehdä puolen vuoden seurustelun jälkeen ja yritinkin erota. Ei olisi saanut kääntyä kannoilla, koska näin miten pois kävelevä mies painoi linkkuveistä ranteeseen. Oli siis juuri tätä sarjaa, joka uhkasi tappaa itsensä jos joutuisi jätetyksi. Kuinka ollakkaan hän loppujen lopuksi (ja onneksi niin) jätti minut ja elää yhä. Itsemurhalla kiristäminen on väärin eikä pidä alistua siihen.
No ei kai tuo aloittajan mies sillä varsinaisesti uhkaile, marisee vain. Mun mielestä ne puheet kannattaisi tavallaan unohtaa. Jos se tekee itsemurhan ei se oo mitenkään aloittajan syytä tai vastuulla (vaikka on ihan turha väittää ettei itsemurha KOSKAAN olis kenenkään toisen syytä - kyllähän moni kiusattu tappaa itsensä).
Alue: Aihe vapaa
Nostelen.