nuori ja yksinäinen

Olen pian 19 vuotta täyttävä nuori nainen. Koen olevani yksinäinen ja tämä tunne saa minut erittäin surulliseksi ja turhautuneeksi... Ulkona on kaunis kesäinen sää ja vielä lämmin, ja mitä minä teen? istun sisällä tietokoneen ääressä. Kesälomaa on kulunut jo reilu kuukausi, ja olen sen aikana ollut vain muutaman kerran jonkun ystävän kanssa. Minulla ei ole paljon ystäviä, lähinnä kavereita, joiden kanssa viestittelen, mutta ainakin itse koen ystävät sellaisiksi joiden kanssa vietetään paljon aikaa yhdessä, ei vain viestitellä. 

Koen olevani mukava ja sosiaalinen ihminen, ja viihdyn ihmisten seurassa ja siksi tämä yksinäisyys onkin nyt alkanut tuntua pahalta. Haluaisin olla paljon menossa, käydä festareilla tai muuten vaan viettää aikaa eritavoin jonkun kanssa, nyt kun siihen olisi mahdollisuus. Olisi niin paljon asioita, mitä haluaisin tehdä. Nyt tuntuu lähinnä siltä että ainoat joiden kanssa vietän aikaa ovat omat sukulaiseni. Minulla ei ole poikaystävää jonka kanssa viettää aikaa, sellaisenkin toivoisin joskus löytäväni. Joillakin kavereistani on poikaystävä ja joillakin ei, heillä tuntuu kuitenkin riittävän aikaa poikaystäviensä lisäksi muille kavereilleen muttei minulle... Jo muutaman vuoden ajan minulla on ollut sellainen ns. parasystävä, mutta nyt välimme ovat selvästi viilentyneet sillä en ole ollut hänen kanssaan oikein tekemisissä tänä kesänä. Koen jääväni kaikesta paitsi enkä nauti täysillä elämästä tällä hetkellä.

Mielestäni olen ollut aloitteellinen kaverisuhteissani. Kyselen ihmisiltä, mitä he tekevät ja haluaisivatko he tehdä kanssani jotakin. Kyse ei ole siis mielestäni siitä, että en vain itse pyydä ketään ikinä mihinkään. Usein heillä on jotakin muuta menoa, töitä tms tai sitten ajankohta ei vain käy. Kuitenkin se usein jää siihen, myöhemmin minulta ei kysytä että kävisikö nyt. Sekään ei myöskään varsinaisesti kannusta pyytämään ketään mihinkään, kun ikinä se ei vastakkaiselle osapuolelle käy. Ihmetystä herätti taannoin myös se, että eräs ystävä ei edes kysynyt tulisinko erääseen tapahtumaan enkä edes tiennyt hänen menostaan sinne, vaikka samantyyppisessä tapahtumassa olimme olleet yhdessä viimevuonnakin. 

Välillä olen pohtinut, että onkohan minussa sittenkin jotain vikaa, etteivät ihmiset vain viihdy seurassani. Miksi sitten muilla on paljon ystäviä, ja ovat koko ajan jossain ja minä vain kyhnötän kotona? Poikaystäväasiaa olen myöskin joskus miettinyt, mitä jos en koskaan löydä ketää joka aidosti pitäisi minusta sellaisena kuin olen? Negatiiviset kokemukset ja huono itsetunto yhdessä ovat tehneet minusta varautuneen.

Koen kuitenkin että tulevaisuuteni tuo mukanaan mahdollisuuksia. Sain koulupaikan ja aloitan siellä syksyllä. Jospa sieltä löytäisin uusia ystäviä, toisaalta minua pelottaa jo nyt että mitä jos en sittenkään saa uusia hyviä ystäviä...

En tiedä mikä tämän kirjoituksen idea oli, kai halusin vain purkautua jollekin ajatuksistani. Mielelläni lukisin muiden samassa tilanteessa olevien mietteitä...