Missä on Jarmo Björkqvist?
Joko on puolet istuttu ja pääsee jo vapaalle ihmisten joukkoon teeskentelemään, että on normaali fiksy ja urheileva mies, joka ei muuta halua kuin ehjän perheen joka elää hänen vaatimallaan tavalla?
Valitettavasti se ensimmäinen vaimo kertakaikkiaan väsyi tommosen hullun vallan alla elämään ja hakeutui ensin politiikkaan mukaan, mikä oli hyväksyttävä syy olla poissa kotoa. Ja sitten alkoi vapaus näyttää vielä kiinnostavammalta, niin alkoi eroa suunnitella.
Mutta Jamon mielestä ei saa erota. "Ajattele lastasi saatana" oli painava argumentti, mutta kukaan muu normaali ihminen ei tajua että miksi.
Sitten vaan vaimoon kymmeniä veitsenreikiä, ettei vaan saa eroa. Ja pidättävää poliisia potkii turpaan.
Erikoisinta oli mielestäni siinä oikeudenkäynnissä, jossa siis käytiin käräjiä päivänselvästä asiasta, niin Jamo halusi puolustuksekseen (??) esitellä eri käyriä ja käppyröitä, missä mallissa liitto oli. Niin mitenkä se sitten oikeuttaa puukottamaan vaimonsa reikiä täyteen?
Jotain on Jarmolla päässä vikana ja pahasti. Eniten vituttaa se, että kulkee tuolla ja näyttää normaalilta, vaikka ei ole sitä missään nimessä. Toivottavasti kakku jatkuu ja pysyy inessä vaan.
Kommentit (41)
Eikö saanut elinkautisen, niitä ei puoliteta, vaan istutaan 12 vuotta ja sitten anotaan vapautumista aikaisintaan. En muista minä vuonna tämä murha tapahtui. Kuvottava äijä on kyllä ja toivottavasti istuu kauan. Rikoksensa oli järkyttävä, vaihtoi muistaakseni vielä veitsen, kun ensimmäisestä katkesi terä. Heidän pieni lapsi näki mitä tapahtui.
Ymmärrän J.B:a ja motiivejaan. Hyvä mies oikeanlaiselle naiselle.
Joko jamppa vapailla? Onko löytänyt uuden uhrin eiku vaimon?
Miten Jamolla menee? Onko päässyt paljonkin jo avotalosta säätämään. Jamolle on kulissit tärkeitä ja kaiken pitää olla tiptop ja näyttää hyvältä. Jamon talossa oli aina nurmikko leikattuna ja kattorännit puhdistettuna. Kuitenkin sitten kiittämätön vaimo ei jaksanutkaan kontrolloivan ja mustasukkaisen pikkuinsinöörin vallan alla. Seuraus: kymmeniä puukoniskuja. Syy: vaimon ja koiran.
Lisäksi pidättämään tullutta poliisia potki naamaan sanoen "tässä ei ole sitten mitän henkilökohtaista" Mitäköhän se silläkään tarkoitti?
Vierailija kirjoitti:
Eikö saanut elinkautisen, niitä ei puoliteta, vaan istutaan 12 vuotta ja sitten anotaan vapautumista aikaisintaan. En muista minä vuonna tämä murha tapahtui. Kuvottava äijä on kyllä ja toivottavasti istuu kauan. Rikoksensa oli järkyttävä, vaihtoi muistaakseni vielä veitsen, kun ensimmäisestä katkesi terä. Heidän pieni lapsi näki mitä tapahtui.
tapahtui 2006
Jartsa on rangaistuksensa suorittanut...laskettakoon vapaaksi
Tuo oli yksivuotiasta kohtaan jo niin kauhee, että repi ruokalapun voimalla pois ja pikkuinen joutui lääkäriin.
Hän koitti kaivaa Paulan sydäntä rinnasta ulos ja kirjoitti verellä seinään RAKASTA LASTASI TAI VASTAAVAA?
TODELLISUUDESSA MIES ITSE EI RAKASTANUT. PAULA RAKASTI JA HALUSI SUOJELLA PIENTÄ,
RIP PAULA
Vierailija kirjoitti:
Miten Jamolla menee? Onko päässyt paljonkin jo avotalosta säätämään. Jamolle on kulissit tärkeitä ja kaiken pitää olla tiptop ja näyttää hyvältä. Jamon talossa oli aina nurmikko leikattuna ja kattorännit puhdistettuna. Kuitenkin sitten kiittämätön vaimo ei jaksanutkaan kontrolloivan ja mustasukkaisen pikkuinsinöörin vallan alla. Seuraus: kymmeniä puukoniskuja. Syy: vaimon ja koiran.
Lisäksi pidättämään tullutta poliisia potki naamaan sanoen "tässä ei ole sitten mitän henkilökohtaista" Mitäköhän se silläkään tarkoitti?
Tämmöinen muka aikaansaava ja ajoissa remontoiva mies se on meilläkin sukuun kannettu. Ja jälki sen näköistä.
Osa tietää todellisen luonteen ja ne jotka ei tiedä, uskoo pintaa ja manipulaatiota. Ja me jotka tiedämme, olemme vaan ilkeitä ..jepjep..
Opiskelee Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa nykyisin.
Vierailija kirjoitti:
Opiskelee Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa nykyisin.
Mitä se opiskelee? Onko mennyt uusiin naimisiin?
Mitä tekee nykyään? Vieläkö kirjoittaa fläppitaululle rakkaustasoista ja kotikenttä-alueista? Sitten voi todeta että tää ei rauhoitu tää case tästä ja hakea veitsen.
Vieläkö on asioita selvitettävänä vai tuliko siinä 56 sivuisessa kirjeessä selitettyä kaikki itselle hyvin? Tosin vaimo on hautausmaalla.
"Kaikkia vapauttamisharkinnassa vaikuttavia seikkoja kokonaisuutena punnitessaan hovioikeus katsoi, että hakija voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen ja määräsi vapauttamispäiväksi 14.7.2020, jolloin vankilassa oloaikaa tulee kertyneeksi 14 vuotta, hovioikeus totesi."
Raaasti poliitikkovaimonsa murhannut Jarmo Björkqvist pääsee vapauteen
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006233560.html
Jarmo on hyvä poika. Jarmosta ei saa puhua pahaa. Kaikki me teemme pieniä virheitä elämässä
Vierailija kirjoitti:
Se oli kauhea tapaus ja tuomio niin väärin vaimoa kohtaan. Toivottavasti lapsi ei joudu olemaan isänsä kanssa ikinä tekemisissä.
Miten lapsiparka ikinä selviää tuollaisesta? Äiti tapettu, isä tappajana... Hirveä kohtalo lapsella.
Missä Jarmo Björkqvist nykyään vaikuttaa?
Kyllä elinkautinen saisi kestää vähintään 30 vuotta ilman vankilomia, avovankiloita ja koevapauksia.
Oliko hän jossakin vankilaohjelmassa?
Se oli kauhea tapaus ja tuomio niin väärin vaimoa kohtaan. Toivottavasti lapsi ei joudu olemaan isänsä kanssa ikinä tekemisissä.