"En halua harrastaa seksiä- enkä olisi koskaan halunnutkaan!"
Tuli sellainen pamaus puolisolta että en tiedä mitä ajatella.
Olemme seurustelleet kohta kymmenen vuotta, kihloissa oltu neljä vuotta. Kaksi lastakin meillä on.
Noin vuoden ajan avovaimoni on ollut enemmän tai vähemmän "outo", etäinen. Varsinkin aina seksin jälkeen seuraavana päivänä on huonolla tuulella. Joko vihainen tai surullinen.
Olen välillä kysellyt, onko kaikki hyvin niin "joo on", on vastaus jokakerta.
Nyt sitten viikonloppuna kysyin taas mikä hänellä on, niin ilmeisesti hänellä tuli raja vastaan tai jotain. Antoi tulla ihan täyslaidallisen.
Sanoi, että hän ei halua harrastaa seksiä enää ikinä. Kun kysyin syytä, hän sanoi, ettei ole koskaan halunnutkaan, vaan on vasta viime aikoina saanut kerättyä rohkeutta kertoakseen tämän minulle.
Häntä ei kuulema seksi ole koskaan kiinnostanutkaan, itsetyydystä ei ole koskaan harrastanut, ja olisi kieltäytynyt seksistä kanssani jo heti ensimmäisellä kerralla, jos ei olisi ollut niin nuori ja epävarma. Kuulema kun kaikki muutkin niin hänenkin on pakko, jos haluaa parisuhteen, ajatteli.
Nyt hän vaatii minulta seuraavaa: joko eroamme, tai minun on suostuttava hyväksymään hänen kantansa ja minun tulisi elää seksittömässä suhteessa.
Rakastan häntä aivan mielettömästi, ja ero tuntuu järkyttävältä ajatukselta. Hän ei kuitenkaan halua edes kuunnella, kun yritän ehdottaa että ehkä jos hän tutustuisi omaan vartaloonsa hän löytäisi seksuaalisuutensa.
Typeryyttäni menin myös sanomaan, että ei ole normaalia jos ei halua yhtään minkäänlaista seksuaalista tyydytystä. Hän raivostui tietenkin ja sanoi, että hän ei ole mikään friikki, vaan aseksuaali.
Mitä minä nyt teen.. en halua erota hänestä, mutta en lopettaa seksielämääni. En ainakaan vielä pysty kuvittelemaan harrastavani seksiä muiden kanssa, ja toisekseen se ei hänelle kävisikään. Kuulema jättää minut itse jos käyn vieraissa.
Toisaalta olen surullinen, mutta toisaalta taas vihainen siitä, että antoi suhteemme mennä näin pitkälle ennenkuin kertoi. Kaksi lasta ja yhteinen auto ja talo on hommattu.
Mitä sanoo av-väki?
Kommentit (136)
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:00"]
Tuon yhden haluttoman kanssa on turha jankata. Ottaa itseensä ihan kaiken. Eikä tämä keskustelu auta aloittajaa yhtään. Voisin kysyä aseksuaaleilta seuraavaa: mieheni kuristaa minut tajuttomuuden rajalle joskus seksin aikana. Kaulaani jää siniset sormenjäljet. Olenko normaali? Jos vastaus on, että en ole normaali, olette aivan yhtä "rajoittuneita" kuin väitätte minun olevan. Mutta tiedättekö mitä? Ei käy ihon alle sitten pätkääkään. Meillä harrastetaan rietasta ja rajua seksiä kristillisessä avioliitossa ja se on meidän asia. Ei yhtään haittaa olla seksuaalisten mieltymysteni kanssa epänormaali. N32v
[/quote]
Niin, eli jokaisella on oikeus toteuttaa tai olla toteuttamatta seksuaalisuuttaan haluamallaan tavalla (kunhan pysytään täysi-ikäisyyden ja vapaaehtoisuuden rajoissa). Mikä tässä siis on se ongelma?
T. Freud-jankkaajaa puhutellut aseksuaali
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 23:43"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 22:41"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 21:50"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 21:09"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 16:01"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 15:38"]Okei, eli avovaimosi on aseksuaali. Se on täysin normaalia ja jopa jokseenkin yleistä. Toivottavasti saatte asiat sovittua, olisi sääli erota tuossa vaiheessa, jos muuten rakkautta riittää. [/quote] Milloin te ihmiset ymmärrätte, että frigidiys ei ole lisääntymiskykyiselle ihmiselle normaalia!? Ei se vain toimi niin:D Ihan aina on vikaa jossakin, jos ei seksi kiinnosta. Sen vian löytäminen voi olla joskus vaikeaa, kun kyseessä voi olla trauma tai elimellinen ongelma. N32v
[/quote]
Sä olet jotenkin häirikkö näissä haluttomuus- ja aseksuaalisuuskeskusteluissa. Voitko yehdä kaikille osapuolille palveluksen ja oikeasti pitää nuo mielipiteet ihan itselläsi? On ihmisiä, jotka eivät nauti seksistä eikä heitä tarvitse luokitella millään tavalla. En edes ymmärrä, miksi sinusta kyseinen asia tuntuu pahalta? Löydät varmasti itsellesi haluavaa seuraa, joten edes samaistumisen ei pitäisi olla pontimesi näihin kommentteihisi. Siis, että samaistut jotenkin aseksuaalin kumppaniin, joka ei saa tarpeitaan tyydytettyä. Oikeasti olen loukkaantunut monta kertaa juuri sinun jutuistasi, se ei ole siksi, että minä olen viallinen, vaan sinä sanot asiat loukkaavasti, etkä halua tajuta tätä, joten et aivan normaali ole itsekään. (Jos aseksuaalit eivät sinusta ole.)
[/quote]
Tajuatko kuinka paljon se aiheuttaa miehelle kärimystä, että aseksuaalit feikkaavat että nauttivat seksistä? Feikkaavat siis avioliiton parhaat hetket? Miksi mies ei ansaitse totuutta? Miksi pitää vuosikaudet valehdella rakkaimmalleen? Ei siis edes pitäisi olla koskaan sellaista tilannetta, että aseksuaalin kumppanin pitäisi olla puutteessa oman puolisonsa aseksuaalisuuden takia. Jos olet sinut asian kanssa, niin kerrothan sitten kaikille tapailemillesi miehille vähintään toisilla treffeillä, että seksisä et nauti etkä tule koskaan nauttimaankaan?
[/quote]
Minä en ole feikannut mitään koskaan enkä puhunut siitä. Vaan siitä, että ihmisen on muka pakko nauttia seksistä, tai hänessä on jotain vikaa. Olen AINA kertonut miehille, etten pidä seksistä, mutta minua INHOTTAA kun tää yksi paska kutsuu minua epänormaaliksi silmät pyöreänä. Haistakoot paskaa.
[/quote]
Niin, onhan se toki poikkeavaa olla aseksuaali. Suurimmalla osalla ihmsillä on seksuaaliset halut ja seksuaalisuus on myös todella iso osa ihmisyyttä, elei jopa suurin osa ihmisyydestä. Kts. esim Freud. Ilmeisesti et ole tilasi kanssa sinut. Suosittelisin kokeilmaan psykoanalyysia. kaikkea hyvää sinulle! :)
[/quote]
Freud on hylätty epätieteellisenä jo vuosikausia sitten :D Seksuaalisuus ei ole "suurin osa ihmisyyttä". Sinun sietäisi nyt opiskella sekä filosofian että psykologian alkeita ja vähän nopeasti!
t. psykologi
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 15:25"]No itse olen elänyt lähes seksittömässä suhteessa jos vuosia vaimon masennuksen takia. Koita jaksaa lasten takia, niin minäkin teen.
[/quote] suosittelen tätä kulissia jos pää kestää. pitää myös kyllä käydä vieraissa ettei tukehdu omiin nesteisiin. mut se kuuluu tähän kulissiin :/
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:03"][quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:00"]
Tuon yhden haluttoman kanssa on turha jankata. Ottaa itseensä ihan kaiken. Eikä tämä keskustelu auta aloittajaa yhtään. Voisin kysyä aseksuaaleilta seuraavaa: mieheni kuristaa minut tajuttomuuden rajalle joskus seksin aikana. Kaulaani jää siniset sormenjäljet. Olenko normaali? Jos vastaus on, että en ole normaali, olette aivan yhtä "rajoittuneita" kuin väitätte minun olevan. Mutta tiedättekö mitä? Ei käy ihon alle sitten pätkääkään. Meillä harrastetaan rietasta ja rajua seksiä kristillisessä avioliitossa ja se on meidän asia. Ei yhtään haittaa olla seksuaalisten mieltymysteni kanssa epänormaali. N32v
[/quote]
Ymmärsin noista lainatuista keskusteluista, että täällä oli ainakin kaksi aseksuaalia keskustelemassa.
ohis
[/quote]
Joo, mutta tuo yksi on tietty persoona, joka tuppaa terrorisoimaan haluttomuuskeskusteluja ja pillastuu, jos frigidiyttä väitetään epänormaaliksi. Ketjuja on poistettu ja pätkitty hänen kilareiden takia ennenkin.
N32v
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:07"][quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:00"]
Tuon yhden haluttoman kanssa on turha jankata. Ottaa itseensä ihan kaiken. Eikä tämä keskustelu auta aloittajaa yhtään. Voisin kysyä aseksuaaleilta seuraavaa: mieheni kuristaa minut tajuttomuuden rajalle joskus seksin aikana. Kaulaani jää siniset sormenjäljet. Olenko normaali? Jos vastaus on, että en ole normaali, olette aivan yhtä "rajoittuneita" kuin väitätte minun olevan. Mutta tiedättekö mitä? Ei käy ihon alle sitten pätkääkään. Meillä harrastetaan rietasta ja rajua seksiä kristillisessä avioliitossa ja se on meidän asia. Ei yhtään haittaa olla seksuaalisten mieltymysteni kanssa epänormaali. N32v
[/quote]
Niin, eli jokaisella on oikeus toteuttaa tai olla toteuttamatta seksuaalisuuttaan haluamallaan tavalla (kunhan pysytään täysi-ikäisyyden ja vapaaehtoisuuden rajoissa). Mikä tässä siis on se ongelma?
T. Freud-jankkaajaa puhutellut aseksuaali
[/quote]
On oikeus joo. Aiheena tässä vänkkäämisessä on NORMAALIUS ja EPÄNORMAALIN NORMALISOINTI. Upposiko?
N32v
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:09"][quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 23:43"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 22:41"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 21:50"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 21:09"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 16:01"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 15:38"]Okei, eli avovaimosi on aseksuaali. Se on täysin normaalia ja jopa jokseenkin yleistä. Toivottavasti saatte asiat sovittua, olisi sääli erota tuossa vaiheessa, jos muuten rakkautta riittää. [/quote] Milloin te ihmiset ymmärrätte, että frigidiys ei ole lisääntymiskykyiselle ihmiselle normaalia!? Ei se vain toimi niin:D Ihan aina on vikaa jossakin, jos ei seksi kiinnosta. Sen vian löytäminen voi olla joskus vaikeaa, kun kyseessä voi olla trauma tai elimellinen ongelma. N32v
[/quote]
Sä olet jotenkin häirikkö näissä haluttomuus- ja aseksuaalisuuskeskusteluissa. Voitko yehdä kaikille osapuolille palveluksen ja oikeasti pitää nuo mielipiteet ihan itselläsi? On ihmisiä, jotka eivät nauti seksistä eikä heitä tarvitse luokitella millään tavalla. En edes ymmärrä, miksi sinusta kyseinen asia tuntuu pahalta? Löydät varmasti itsellesi haluavaa seuraa, joten edes samaistumisen ei pitäisi olla pontimesi näihin kommentteihisi. Siis, että samaistut jotenkin aseksuaalin kumppaniin, joka ei saa tarpeitaan tyydytettyä. Oikeasti olen loukkaantunut monta kertaa juuri sinun jutuistasi, se ei ole siksi, että minä olen viallinen, vaan sinä sanot asiat loukkaavasti, etkä halua tajuta tätä, joten et aivan normaali ole itsekään. (Jos aseksuaalit eivät sinusta ole.)
[/quote]
Tajuatko kuinka paljon se aiheuttaa miehelle kärimystä, että aseksuaalit feikkaavat että nauttivat seksistä? Feikkaavat siis avioliiton parhaat hetket? Miksi mies ei ansaitse totuutta? Miksi pitää vuosikaudet valehdella rakkaimmalleen? Ei siis edes pitäisi olla koskaan sellaista tilannetta, että aseksuaalin kumppanin pitäisi olla puutteessa oman puolisonsa aseksuaalisuuden takia. Jos olet sinut asian kanssa, niin kerrothan sitten kaikille tapailemillesi miehille vähintään toisilla treffeillä, että seksisä et nauti etkä tule koskaan nauttimaankaan?
[/quote]
Minä en ole feikannut mitään koskaan enkä puhunut siitä. Vaan siitä, että ihmisen on muka pakko nauttia seksistä, tai hänessä on jotain vikaa. Olen AINA kertonut miehille, etten pidä seksistä, mutta minua INHOTTAA kun tää yksi paska kutsuu minua epänormaaliksi silmät pyöreänä. Haistakoot paskaa.
[/quote]
Niin, onhan se toki poikkeavaa olla aseksuaali. Suurimmalla osalla ihmsillä on seksuaaliset halut ja seksuaalisuus on myös todella iso osa ihmisyyttä, elei jopa suurin osa ihmisyydestä. Kts. esim Freud. Ilmeisesti et ole tilasi kanssa sinut. Suosittelisin kokeilmaan psykoanalyysia. kaikkea hyvää sinulle! :)
[/quote]
Freud on hylätty epätieteellisenä jo vuosikausia sitten :D Seksuaalisuus ei ole "suurin osa ihmisyyttä". Sinun sietäisi nyt opiskella sekä filosofian että psykologian alkeita ja vähän nopeasti!
t. psykologi
[/quote] tiede on hassua... erään opin mukaan seksi on välttämättömyys jottemme kuole sukupuuttoon... mut vissiin tähänkin on keksitty lääke...runkkaaminen ja koeputkihedelmöitys :(
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:35"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:29"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:26"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:18"]
Aseksuaalisuus ei missään nimessä ole normaalia. Seksuaalisuus kuuluu ihmisen elämään, se on minuus.
Se, että on aseksuaali, on ok, mutta kannttaisi myös harkita yrittää selvittää mistä se johtuu, eikä vihata ihmisiä, joille seksuaalisuus tärkeää.
[/quote]
Olen aseksuaali eikä se ole minulle vaikea asia. Miksi pitäisi selvittää, mistä aseksuaalisuuteni johtuu kun asialla ei ole minulle merkitystä? Miksi minun pitäisi haluta seksiä kun elämässä on paljon muitakin asioita?
En vihaa ketään, jolle seksuaalisuus on tärkeää, miksi vihaisin?
Sinä voit elää seksuaalista elämääsi ja minä voin elää aseksuaalista elämääni - ja molemmat olemme onnellisia. En edes näe tässä ongelmaa.
[/quote]
Aivan ja minä lopetan vihaamasta heti kun mua ei sanota epänormaaliksi. Jos sanotaan, vihaan, koska se loukkaa.
[/quote]
Miksi et myönnä että olet poikkeava? Vai ihanko oikeasti luulet, että suurin osa on aseksuaaleja? Mä näen vihan läpi ja näen, että et ole sinut tilasi kanssa. Kenties haluaisit olla kuten muutkin. Se on varmasti tuskaisaa ja aiheuttaa vihaa niitä kohtaa jotka ovat sitä enemmistöä. Auttaisiko jos juttelisit ammattilaisen kanssa tilastasi? Saisit vähän itsevarmuutta ja hyväksyisit, että olet tältä osin poikkeava. Ei kaikki ole samanlaisia.
[/quote]
Olen sinisilmäinenkin. Suurin osa maapallon ihmisistä ei ole. Totta helvetissä loukkaantuisin, jos minulle tultaisiin sanomaan, että en ole normaali. Haukkua siitä, ettei nauti seksistä on sama kuin haukkua, ettei joku tykkää hattarasta. Koska arvaa mitä? Lisääntymisen kanssa asialla ei ole mitään tekemistä. Tulin normaalia helpommin raskaaksi ja minulla on kaksi lasta.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:47"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:44"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:38"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:32"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:29"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:25"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:15"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 23:51"]Mistä tulee käsitys, että on epänormaali jos ei halua seksiä? Mitä muita asioita pitää haluta, jotta on normaali? Pitääkö haluta omia lapsia? Iso omakotitalo? Nelivetoauto? Koira? Kissa? Ja kuka ylipäätään on oikeutettu sanomaan, mitkä on normaaliuden kriteerit? [/quote] Koska me ollaan eläimiä. Siksi. Puhdasta biologiaa. Ihmisen tärkeinpiä tarpeita on lisääntyä ja paritella. Ei sitä muuta mitkään hienot termit tai mitkään toisten selkääntaputtelut. Puhutaan, että asioita medikalisoidaan liikaa. Tiedätkös, on myös usein vaarana, että epänormaali väännetään normaaliksi. Esim adhd lapsen vanhemmat alkavat pitämään lapsensa käytöstä normaalina. Mitä se ei ole. Mulla on tapana sekä puhua, että kirjoittaa mielipiteeni suoraan ja kaunistelematta. Jos se tekee musta paskan ja jotain hajottaa niin pysykää pois julkisista keskusteluista. N32v
[/quote]
No en todellakaan pysy, mutta kerron sinulle millaista ikävää sanasi saavat aikaan. Elät sitten sen tiedon kanssa.
[/quote]
Tajuatko, että suurin osa ihmisistä pitää aseksuaaleja epänormaaleina. Olet pahoillani jos tää tuli sulle yllätyksenä mutta usemmille se seksuaalisuus on MERKITTÄVÄ ellei jopa merkittävin osa minuutta. Jos et kestä muiden mielipiteitä, niin älä lue niitä. Sulje tämä keskustelu. Et voi mitenkään vakuuttaa muita tilasi normaliudella, kun suurin osa pitää seksuaalisuuta arvossa. Olen oikeasti pahoillani puolestasi, vaikutat vihaiselta ja onnettomalta. Kokeile sitä psykoanalyysia!
[/quote]
Miksi haluat olla noin rajoittunut? Minä säälin sinua ja vihaan alentuvaa käytöstäsi. Mene sinä sinne psykoanalyysiin, niin opettelet siellä hiukan käytöstapoja ja toisten kunnioittamista. Josei kerran äly riitä rajoituksia poistamaan ja haluat elää pikkuisessa maailmassasi.
[/quote]
En ole rajoittunut vaan tuon vain esille sen faktan, että suurin osa ei ole aseksuaaluja ja aseksuaalisuus ei ole normi ihmisten joukossa. Jos käytöstavoista puhutaan, niin sinä purat vihaasi meihin, joilla ei ole poikkemia seksuaalisuudessa. Se kertoo siitä, että sulla on todella huono itsetunto ja tunnet suurta vihaa siitä, että et ole kuten muut.
[/quote]
En, vaan siitä, että väität, etten ole normaali.
[/quote]
Pidätkö tosiaan normaalina sitä, että ihminen ei ole seksuaalinen? Suurin osa ihmisistä on kanssani samaa mieltä. Olen pahoillani jos se loukkaa sinua. Ihmisyyteen kuitenkin kuuluu seksuaalisuus noin lähtökohtaisesti. Viha normaalia seksuaalisuutta kohtaan johtuu kyllä jostain. Oletko ikinä miettinyt näitä asioita syvällisesti, ilman vihaa?
[/quote]
Pidän normaalina sitä, että ihminen ei nauti seksistä. Ja nyt menepä jo nukkumaan.
Ap:n vaimo on ollut sikäli epäitsekäs, että on tehnyt ap:n mieliksi 10 vuotta kaikenlaista sängyssä. Mutta olisi hänen ollut syytä kertoa, ettei saa siitä itse MITÄÄN. Mutta kun sinunkin kommenttejasi lukee, niin en yhtään ihmettele, ettei tee mieli kertoa asiaa kellekään.
Sitäpaitsi luulen, että vaimo uskoi nuorena että pystyy esittämään haluavaa ikuisesti ja nyt onkin jokin muuttunut (tullut ikää lisää ja toive elämästä, jossa voi itsekin saada ja nauttia) eikä enää kestä valintaansa esittää nautintoa.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:13"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:03"][quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:00"] Tuon yhden haluttoman kanssa on turha jankata. Ottaa itseensä ihan kaiken. Eikä tämä keskustelu auta aloittajaa yhtään. Voisin kysyä aseksuaaleilta seuraavaa: mieheni kuristaa minut tajuttomuuden rajalle joskus seksin aikana. Kaulaani jää siniset sormenjäljet. Olenko normaali? Jos vastaus on, että en ole normaali, olette aivan yhtä "rajoittuneita" kuin väitätte minun olevan. Mutta tiedättekö mitä? Ei käy ihon alle sitten pätkääkään. Meillä harrastetaan rietasta ja rajua seksiä kristillisessä avioliitossa ja se on meidän asia. Ei yhtään haittaa olla seksuaalisten mieltymysteni kanssa epänormaali. N32v [/quote] Ymmärsin noista lainatuista keskusteluista, että täällä oli ainakin kaksi aseksuaalia keskustelemassa. ohis [/quote] Joo, mutta tuo yksi on tietty persoona, joka tuppaa terrorisoimaan haluttomuuskeskusteluja ja pillastuu, jos frigidiyttä väitetään epänormaaliksi. Ketjuja on poistettu ja pätkitty hänen kilareiden takia ennenkin. N32v
[/quote]
Minä en mitään terrorisoi, vaan leskustelen aivan asiallisesti, jos sinäkin pysyt asiallisena. Ja ei tarvitse ketään täällä loukata, kun varsinkaan ei ymmärrä puheena olevaa asiaa. Mitään "ketjuja" ei ole minkään kilareiden takia poistettu.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:19"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:09"][quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 23:43"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 22:41"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 21:50"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 21:09"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 16:01"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 15:38"]Okei, eli avovaimosi on aseksuaali. Se on täysin normaalia ja jopa jokseenkin yleistä. Toivottavasti saatte asiat sovittua, olisi sääli erota tuossa vaiheessa, jos muuten rakkautta riittää. [/quote] Milloin te ihmiset ymmärrätte, että frigidiys ei ole lisääntymiskykyiselle ihmiselle normaalia!? Ei se vain toimi niin:D Ihan aina on vikaa jossakin, jos ei seksi kiinnosta. Sen vian löytäminen voi olla joskus vaikeaa, kun kyseessä voi olla trauma tai elimellinen ongelma. N32v [/quote] Sä olet jotenkin häirikkö näissä haluttomuus- ja aseksuaalisuuskeskusteluissa. Voitko yehdä kaikille osapuolille palveluksen ja oikeasti pitää nuo mielipiteet ihan itselläsi? On ihmisiä, jotka eivät nauti seksistä eikä heitä tarvitse luokitella millään tavalla. En edes ymmärrä, miksi sinusta kyseinen asia tuntuu pahalta? Löydät varmasti itsellesi haluavaa seuraa, joten edes samaistumisen ei pitäisi olla pontimesi näihin kommentteihisi. Siis, että samaistut jotenkin aseksuaalin kumppaniin, joka ei saa tarpeitaan tyydytettyä. Oikeasti olen loukkaantunut monta kertaa juuri sinun jutuistasi, se ei ole siksi, että minä olen viallinen, vaan sinä sanot asiat loukkaavasti, etkä halua tajuta tätä, joten et aivan normaali ole itsekään. (Jos aseksuaalit eivät sinusta ole.) [/quote]
Tajuatko kuinka paljon se aiheuttaa miehelle kärimystä, että aseksuaalit feikkaavat että nauttivat seksistä? Feikkaavat siis avioliiton parhaat hetket? Miksi mies ei ansaitse totuutta? Miksi pitää vuosikaudet valehdella rakkaimmalleen? Ei siis edes pitäisi olla koskaan sellaista tilannetta, että aseksuaalin kumppanin pitäisi olla puutteessa oman puolisonsa aseksuaalisuuden takia. Jos olet sinut asian kanssa, niin kerrothan sitten kaikille tapailemillesi miehille vähintään toisilla treffeillä, että seksisä et nauti etkä tule koskaan nauttimaankaan? [/quote] Minä en ole feikannut mitään koskaan enkä puhunut siitä. Vaan siitä, että ihmisen on muka pakko nauttia seksistä, tai hänessä on jotain vikaa. Olen AINA kertonut miehille, etten pidä seksistä, mutta minua INHOTTAA kun tää yksi paska kutsuu minua epänormaaliksi silmät pyöreänä. Haistakoot paskaa. [/quote]
Niin, onhan se toki poikkeavaa olla aseksuaali. Suurimmalla osalla ihmsillä on seksuaaliset halut ja seksuaalisuus on myös todella iso osa ihmisyyttä, elei jopa suurin osa ihmisyydestä. Kts. esim Freud. Ilmeisesti et ole tilasi kanssa sinut. Suosittelisin kokeilmaan psykoanalyysia. kaikkea hyvää sinulle! :) [/quote] Freud on hylätty epätieteellisenä jo vuosikausia sitten :D Seksuaalisuus ei ole "suurin osa ihmisyyttä". Sinun sietäisi nyt opiskella sekä filosofian että psykologian alkeita ja vähän nopeasti! t. psykologi [/quote] tiede on hassua... erään opin mukaan seksi on välttämättömyys jottemme kuole sukupuuttoon... mut vissiin tähänkin on keksitty lääke...runkkaaminen ja koeputkihedelmöitys :(
[/quote]
Tajuatko millään, että seksiä voi harrastaa ja raskaaksi tulla, vaikka ei nauttisi siitä pätkääkään?
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:17"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:07"][quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:00"] Tuon yhden haluttoman kanssa on turha jankata. Ottaa itseensä ihan kaiken. Eikä tämä keskustelu auta aloittajaa yhtään. Voisin kysyä aseksuaaleilta seuraavaa: mieheni kuristaa minut tajuttomuuden rajalle joskus seksin aikana. Kaulaani jää siniset sormenjäljet. Olenko normaali? Jos vastaus on, että en ole normaali, olette aivan yhtä "rajoittuneita" kuin väitätte minun olevan. Mutta tiedättekö mitä? Ei käy ihon alle sitten pätkääkään. Meillä harrastetaan rietasta ja rajua seksiä kristillisessä avioliitossa ja se on meidän asia. Ei yhtään haittaa olla seksuaalisten mieltymysteni kanssa epänormaali. N32v [/quote] Niin, eli jokaisella on oikeus toteuttaa tai olla toteuttamatta seksuaalisuuttaan haluamallaan tavalla (kunhan pysytään täysi-ikäisyyden ja vapaaehtoisuuden rajoissa). Mikä tässä siis on se ongelma? T. Freud-jankkaajaa puhutellut aseksuaali [/quote] On oikeus joo. Aiheena tässä vänkkäämisessä on NORMAALIUS ja EPÄNORMAALIN NORMALISOINTI. Upposiko? N32v
[/quote]
Mitä tarkoitat epänormaalin normalisoinnilla? Aseksuaalisuus, eli se, ettei saa nautintoa seksistä on täysin normaalia. Tulee raskaaksi, voi lisääntyä ja haluta lapsia.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:19"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 01:09"][quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 23:43"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 22:41"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 21:50"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 21:09"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 16:01"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 15:38"]Okei, eli avovaimosi on aseksuaali. Se on täysin normaalia ja jopa jokseenkin yleistä. Toivottavasti saatte asiat sovittua, olisi sääli erota tuossa vaiheessa, jos muuten rakkautta riittää. [/quote] Milloin te ihmiset ymmärrätte, että frigidiys ei ole lisääntymiskykyiselle ihmiselle normaalia!? Ei se vain toimi niin:D Ihan aina on vikaa jossakin, jos ei seksi kiinnosta. Sen vian löytäminen voi olla joskus vaikeaa, kun kyseessä voi olla trauma tai elimellinen ongelma. N32v [/quote] Sä olet jotenkin häirikkö näissä haluttomuus- ja aseksuaalisuuskeskusteluissa. Voitko yehdä kaikille osapuolille palveluksen ja oikeasti pitää nuo mielipiteet ihan itselläsi? On ihmisiä, jotka eivät nauti seksistä eikä heitä tarvitse luokitella millään tavalla. En edes ymmärrä, miksi sinusta kyseinen asia tuntuu pahalta? Löydät varmasti itsellesi haluavaa seuraa, joten edes samaistumisen ei pitäisi olla pontimesi näihin kommentteihisi. Siis, että samaistut jotenkin aseksuaalin kumppaniin, joka ei saa tarpeitaan tyydytettyä. Oikeasti olen loukkaantunut monta kertaa juuri sinun jutuistasi, se ei ole siksi, että minä olen viallinen, vaan sinä sanot asiat loukkaavasti, etkä halua tajuta tätä, joten et aivan normaali ole itsekään. (Jos aseksuaalit eivät sinusta ole.) [/quote]
Tajuatko kuinka paljon se aiheuttaa miehelle kärimystä, että aseksuaalit feikkaavat että nauttivat seksistä? Feikkaavat siis avioliiton parhaat hetket? Miksi mies ei ansaitse totuutta? Miksi pitää vuosikaudet valehdella rakkaimmalleen? Ei siis edes pitäisi olla koskaan sellaista tilannetta, että aseksuaalin kumppanin pitäisi olla puutteessa oman puolisonsa aseksuaalisuuden takia. Jos olet sinut asian kanssa, niin kerrothan sitten kaikille tapailemillesi miehille vähintään toisilla treffeillä, että seksisä et nauti etkä tule koskaan nauttimaankaan? [/quote] Minä en ole feikannut mitään koskaan enkä puhunut siitä. Vaan siitä, että ihmisen on muka pakko nauttia seksistä, tai hänessä on jotain vikaa. Olen AINA kertonut miehille, etten pidä seksistä, mutta minua INHOTTAA kun tää yksi paska kutsuu minua epänormaaliksi silmät pyöreänä. Haistakoot paskaa. [/quote]
Niin, onhan se toki poikkeavaa olla aseksuaali. Suurimmalla osalla ihmsillä on seksuaaliset halut ja seksuaalisuus on myös todella iso osa ihmisyyttä, elei jopa suurin osa ihmisyydestä. Kts. esim Freud. Ilmeisesti et ole tilasi kanssa sinut. Suosittelisin kokeilmaan psykoanalyysia. kaikkea hyvää sinulle! :) [/quote] Freud on hylätty epätieteellisenä jo vuosikausia sitten :D Seksuaalisuus ei ole "suurin osa ihmisyyttä". Sinun sietäisi nyt opiskella sekä filosofian että psykologian alkeita ja vähän nopeasti! t. psykologi [/quote] tiede on hassua... erään opin mukaan seksi on välttämättömyys jottemme kuole sukupuuttoon... mut vissiin tähänkin on keksitty lääke...runkkaaminen ja koeputkihedelmöitys :(
[/quote]
Mainitsin jo tuolla aikaisemmin, ja muutkin ovat maininneet, että monet aseksuaalit haluavat ja hankkivatkin lapsia.
Vielä kerran siis: useimmiten aseksuaalit ovat fysiologisesti täysin "normaaleja", heillä on libido eli hekin tarvitsevat seksuaalisen "purkautumisen" ja he kykenevät fyysisesti harrastamaan seksiä. He eivät vain useimmiten TYKKÄÄ siitä seksistä, koska eivät tunne himoa kumppaniaan kohtaan. Jotkut kyllä pitävät seksistä sen tuoman fyysisen mielihyvän vuoksi, jotkut taas inhoavat sitä yli kaiken, koska kuten muutkin, aseksuaalit ovat yksilöitä joilla on omat mieltymyksensä.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 17:20"]Ootteko te miehet, joilla aseksuaali vaimo ikinä harrastaneet seksiä naisen kanssa joka on sekaisin kiimasta ja mahlat valuu reisiä pitkin? En meinaa millään ymmärrä, että ette ole tajunneet että vaimonne ei nauti jos vaimo makaa lahnana, ei kiihotu, ei kostu?? Eikö jo nämä kerro siitä, että vaimo ei halua seksiä. Siis oletteko oikeasti luulleet, että on normaalia vaan pursottaa liukkaria kuivaan vaginaan ja yhtyä vaimoon joka ei liiku, ei ähki, ei voihki ei vaadi munaa sisäänsä? Ei halua kokeilla asentoja? ja jolle riittää kerta pari viikkoon? Ja oletteko tosissaan luulleet naista joka makaa paikallaan ja jonka pillu pitää voidella ennen aktia kiihottuneeksi? Oletteko koskaan edes nussineet naista joka on kiihottunut? En vain tajua, miten ette ole tajunneet noista vihjeistä, että vaimojanne ei nussiminen kiinnosta?
[/quote]
Kirjoitin viestin 35, siis vähän sama tilanne kuin AP:lla.
En ole ollut muiden kuin vaimoni kanssa. Liukkaria ei koskaan ole tarvittu. Kostuu ihan hyvin kun hetki ensin halaillaan ja hyväillään.
En tiedä onko vaimoni aseksuaali, vain estynyt vai onko hänen sukupuolivietti vain heikko.
Reisille valuvan kiimainen ei kyllä koskaan ole ollut eikä tee aloitetta mihinkään suuntaan.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 23:51"]Mistä tulee käsitys, että on epänormaali jos ei halua seksiä? Mitä muita asioita pitää haluta, jotta on normaali?
Pitääkö haluta omia lapsia? Iso omakotitalo? Nelivetoauto? Koira? Kissa?
Ja kuka ylipäätään on oikeutettu sanomaan, mitkä on normaaliuden kriteerit?
[/quote]
Eihän tässä ollut nyt kysymys siitä mikä on normaalia ja mikä ei, vaan siitä että ei pidä valehdella miehelleen ja sitten yhtäkkiä monen vuoden jälkeen kertoa asioiden oikea laita. Kyllä se on yhden lajin pettämistä sekin. Eikä pidä puhua kaikkien naisten puolesta, ettei seksi ole tärkeää naisille. Minulle on ja olen harrastanut sitä 13-14 vuotiaasta lähtien. Ensimmäiset vuodet toki omin käsin. Voi sanoa että luonto veti tikanpojan puuhun.
.
Olisi kivs kuulla Ap:n mietteitä asiasta vielä.
Ap, kokeilkaa edes sitä minipillereiden lopttamista ja olkaa jatkosakin ilman hormonaalista ehkäisyä. Se voi oikeasti auttaa. Lisäksi jos vaimosi on käyttänyt jo ensimmäisestä yhdynnästä asti hormonaalista ehkäisyä, niin se voi aiheuttaa se, ettei haluja ole koskaan ollutkaan.