"En halua harrastaa seksiä- enkä olisi koskaan halunnutkaan!"
Tuli sellainen pamaus puolisolta että en tiedä mitä ajatella.
Olemme seurustelleet kohta kymmenen vuotta, kihloissa oltu neljä vuotta. Kaksi lastakin meillä on.
Noin vuoden ajan avovaimoni on ollut enemmän tai vähemmän "outo", etäinen. Varsinkin aina seksin jälkeen seuraavana päivänä on huonolla tuulella. Joko vihainen tai surullinen.
Olen välillä kysellyt, onko kaikki hyvin niin "joo on", on vastaus jokakerta.
Nyt sitten viikonloppuna kysyin taas mikä hänellä on, niin ilmeisesti hänellä tuli raja vastaan tai jotain. Antoi tulla ihan täyslaidallisen.
Sanoi, että hän ei halua harrastaa seksiä enää ikinä. Kun kysyin syytä, hän sanoi, ettei ole koskaan halunnutkaan, vaan on vasta viime aikoina saanut kerättyä rohkeutta kertoakseen tämän minulle.
Häntä ei kuulema seksi ole koskaan kiinnostanutkaan, itsetyydystä ei ole koskaan harrastanut, ja olisi kieltäytynyt seksistä kanssani jo heti ensimmäisellä kerralla, jos ei olisi ollut niin nuori ja epävarma. Kuulema kun kaikki muutkin niin hänenkin on pakko, jos haluaa parisuhteen, ajatteli.
Nyt hän vaatii minulta seuraavaa: joko eroamme, tai minun on suostuttava hyväksymään hänen kantansa ja minun tulisi elää seksittömässä suhteessa.
Rakastan häntä aivan mielettömästi, ja ero tuntuu järkyttävältä ajatukselta. Hän ei kuitenkaan halua edes kuunnella, kun yritän ehdottaa että ehkä jos hän tutustuisi omaan vartaloonsa hän löytäisi seksuaalisuutensa.
Typeryyttäni menin myös sanomaan, että ei ole normaalia jos ei halua yhtään minkäänlaista seksuaalista tyydytystä. Hän raivostui tietenkin ja sanoi, että hän ei ole mikään friikki, vaan aseksuaali.
Mitä minä nyt teen.. en halua erota hänestä, mutta en lopettaa seksielämääni. En ainakaan vielä pysty kuvittelemaan harrastavani seksiä muiden kanssa, ja toisekseen se ei hänelle kävisikään. Kuulema jättää minut itse jos käyn vieraissa.
Toisaalta olen surullinen, mutta toisaalta taas vihainen siitä, että antoi suhteemme mennä näin pitkälle ennenkuin kertoi. Kaksi lasta ja yhteinen auto ja talo on hommattu.
Mitä sanoo av-väki?
Kommentit (136)
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:15"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 23:51"]Mistä tulee käsitys, että on epänormaali jos ei halua seksiä? Mitä muita asioita pitää haluta, jotta on normaali? Pitääkö haluta omia lapsia? Iso omakotitalo? Nelivetoauto? Koira? Kissa? Ja kuka ylipäätään on oikeutettu sanomaan, mitkä on normaaliuden kriteerit? [/quote] Koska me ollaan eläimiä. Siksi. Puhdasta biologiaa. Ihmisen tärkeinpiä tarpeita on lisääntyä ja paritella. Ei sitä muuta mitkään hienot termit tai mitkään toisten selkääntaputtelut. Puhutaan, että asioita medikalisoidaan liikaa. Tiedätkös, on myös usein vaarana, että epänormaali väännetään normaaliksi. Esim adhd lapsen vanhemmat alkavat pitämään lapsensa käytöstä normaalina. Mitä se ei ole. Mulla on tapana sekä puhua, että kirjoittaa mielipiteeni suoraan ja kaunistelematta. Jos se tekee musta paskan ja jotain hajottaa niin pysykää pois julkisista keskusteluista. N32v
[/quote]
No en todellakaan pysy, mutta kerron sinulle millaista ikävää sanasi saavat aikaan. Elät sitten sen tiedon kanssa.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:18"]
Aseksuaalisuus ei missään nimessä ole normaalia. Seksuaalisuus kuuluu ihmisen elämään, se on minuus.
Se, että on aseksuaali, on ok, mutta kannttaisi myös harkita yrittää selvittää mistä se johtuu, eikä vihata ihmisiä, joille seksuaalisuus tärkeää.
[/quote]
Olen aseksuaali eikä se ole minulle vaikea asia. Miksi pitäisi selvittää, mistä aseksuaalisuuteni johtuu kun asialla ei ole minulle merkitystä? Miksi minun pitäisi haluta seksiä kun elämässä on paljon muitakin asioita?
En vihaa ketään, jolle seksuaalisuus on tärkeää, miksi vihaisin?
Sinä voit elää seksuaalista elämääsi ja minä voin elää aseksuaalista elämääni - ja molemmat olemme onnellisia. En edes näe tässä ongelmaa.
Jos hei ei ole koskaan halunnut seksiä ja nauttinut siitä, niin sen kyllä tietää. Ei se mistään minipillereistä unohdu.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:26"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:18"]
Aseksuaalisuus ei missään nimessä ole normaalia. Seksuaalisuus kuuluu ihmisen elämään, se on minuus.
Se, että on aseksuaali, on ok, mutta kannttaisi myös harkita yrittää selvittää mistä se johtuu, eikä vihata ihmisiä, joille seksuaalisuus tärkeää.
[/quote]
Olen aseksuaali eikä se ole minulle vaikea asia. Miksi pitäisi selvittää, mistä aseksuaalisuuteni johtuu kun asialla ei ole minulle merkitystä? Miksi minun pitäisi haluta seksiä kun elämässä on paljon muitakin asioita?
En vihaa ketään, jolle seksuaalisuus on tärkeää, miksi vihaisin?
Sinä voit elää seksuaalista elämääsi ja minä voin elää aseksuaalista elämääni - ja molemmat olemme onnellisia. En edes näe tässä ongelmaa.
[/quote]
Aivan ja minä lopetan vihaamasta heti kun mua ei sanota epänormaaliksi. Jos sanotaan, vihaan, koska se loukkaa.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:25"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:15"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 23:51"]Mistä tulee käsitys, että on epänormaali jos ei halua seksiä? Mitä muita asioita pitää haluta, jotta on normaali? Pitääkö haluta omia lapsia? Iso omakotitalo? Nelivetoauto? Koira? Kissa? Ja kuka ylipäätään on oikeutettu sanomaan, mitkä on normaaliuden kriteerit? [/quote] Koska me ollaan eläimiä. Siksi. Puhdasta biologiaa. Ihmisen tärkeinpiä tarpeita on lisääntyä ja paritella. Ei sitä muuta mitkään hienot termit tai mitkään toisten selkääntaputtelut. Puhutaan, että asioita medikalisoidaan liikaa. Tiedätkös, on myös usein vaarana, että epänormaali väännetään normaaliksi. Esim adhd lapsen vanhemmat alkavat pitämään lapsensa käytöstä normaalina. Mitä se ei ole. Mulla on tapana sekä puhua, että kirjoittaa mielipiteeni suoraan ja kaunistelematta. Jos se tekee musta paskan ja jotain hajottaa niin pysykää pois julkisista keskusteluista. N32v
[/quote]
No en todellakaan pysy, mutta kerron sinulle millaista ikävää sanasi saavat aikaan. Elät sitten sen tiedon kanssa.
[/quote]
Tajuatko, että suurin osa ihmisistä pitää aseksuaaleja epänormaaleina. Olet pahoillani jos tää tuli sulle yllätyksenä mutta usemmille se seksuaalisuus on MERKITTÄVÄ ellei jopa merkittävin osa minuutta. Jos et kestä muiden mielipiteitä, niin älä lue niitä. Sulje tämä keskustelu. Et voi mitenkään vakuuttaa muita tilasi normaliudella, kun suurin osa pitää seksuaalisuuta arvossa. Olen oikeasti pahoillani puolestasi, vaikutat vihaiselta ja onnettomalta. Kokeile sitä psykoanalyysia!
Hei sinä Freud-jankkaaja: suosittelen tutustumaan aseksuaalin määritelmään. Aseksuaali nimittäin tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, ettei tunne seksuaalista vetoa muihin ihmisiin. Useimmilla aseksuaaleilla on kuitenkin ihan tavallinen libido ja monet heistä masturboivat. Aseksuaalille seksuaalinen nautinto on siis vain fyysinen tarve ravinnon, levon yms. joukossa, he eivät vain tarvitse toista ihmistä tyydyttämään tätä tarvetta eivätkä tunne seksuaalista himoa muita kohtaan.

Tottakai voit elää aseksuaalista elämääsi eikä se minua haittaa. Älä kuitenkaan väitä, että aseksuaalisuus on normaalia. Jos kaikki olisivat aseksuaaleja, olisimme kuolleet sukupuuttoon.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:09"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:04"]Oletko kokeillut, jos vaimollesi sopisi, että saisit sitten harrastaa seksiä muiden naisten kanssa? Jos ei naistasi sinänsä kiinnosta, kun on aseksuaali. [/quote] En osaa kuvitella voivani tehdä niin ainakaan vielä. Toisekseen puolisoni kertoi jättävänsä minut jos edes kerron haluavani käydä vieraissa. Toivoi että minä jätän hänet jos en voi elää ilman seksiä. Ap
[/quote]
Hankala tilanne, jos sulla kuitenkin on seksuaaliset halut ja vaimollasi ei. Jos koet, että kuitenkin tarvitset seksiä, niin ei kai muu auta kuin ero. Jos taas pystyt elämään ilman sitä, niin sitten kai voitte jatkaa. Vaikeita asioita ulkopuolisen päätettäväksi/neuvottavaksi.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:29"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:25"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:15"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 23:51"]Mistä tulee käsitys, että on epänormaali jos ei halua seksiä? Mitä muita asioita pitää haluta, jotta on normaali? Pitääkö haluta omia lapsia? Iso omakotitalo? Nelivetoauto? Koira? Kissa? Ja kuka ylipäätään on oikeutettu sanomaan, mitkä on normaaliuden kriteerit? [/quote] Koska me ollaan eläimiä. Siksi. Puhdasta biologiaa. Ihmisen tärkeinpiä tarpeita on lisääntyä ja paritella. Ei sitä muuta mitkään hienot termit tai mitkään toisten selkääntaputtelut. Puhutaan, että asioita medikalisoidaan liikaa. Tiedätkös, on myös usein vaarana, että epänormaali väännetään normaaliksi. Esim adhd lapsen vanhemmat alkavat pitämään lapsensa käytöstä normaalina. Mitä se ei ole. Mulla on tapana sekä puhua, että kirjoittaa mielipiteeni suoraan ja kaunistelematta. Jos se tekee musta paskan ja jotain hajottaa niin pysykää pois julkisista keskusteluista. N32v
[/quote]
No en todellakaan pysy, mutta kerron sinulle millaista ikävää sanasi saavat aikaan. Elät sitten sen tiedon kanssa.
[/quote]
Tajuatko, että suurin osa ihmisistä pitää aseksuaaleja epänormaaleina. Olet pahoillani jos tää tuli sulle yllätyksenä mutta usemmille se seksuaalisuus on MERKITTÄVÄ ellei jopa merkittävin osa minuutta. Jos et kestä muiden mielipiteitä, niin älä lue niitä. Sulje tämä keskustelu. Et voi mitenkään vakuuttaa muita tilasi normaliudella, kun suurin osa pitää seksuaalisuuta arvossa. Olen oikeasti pahoillani puolestasi, vaikutat vihaiselta ja onnettomalta. Kokeile sitä psykoanalyysia!
[/quote]
Miksi haluat olla noin rajoittunut? Minä säälin sinua ja vihaan alentuvaa käytöstäsi. Mene sinä sinne psykoanalyysiin, niin opettelet siellä hiukan käytöstapoja ja toisten kunnioittamista. Josei kerran äly riitä rajoituksia poistamaan ja haluat elää pikkuisessa maailmassasi.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:31"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:26"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:18"]
Aseksuaalisuus ei missään nimessä ole normaalia. Seksuaalisuus kuuluu ihmisen elämään, se on minuus.
Se, että on aseksuaali, on ok, mutta kannttaisi myös harkita yrittää selvittää mistä se johtuu, eikä vihata ihmisiä, joille seksuaalisuus tärkeää.
[/quote]
Olen aseksuaali eikä se ole minulle vaikea asia. Miksi pitäisi selvittää, mistä aseksuaalisuuteni johtuu kun asialla ei ole minulle merkitystä? Miksi minun pitäisi haluta seksiä kun elämässä on paljon muitakin asioita?
En vihaa ketään, jolle seksuaalisuus on tärkeää, miksi vihaisin?
Sinä voit elää seksuaalista elämääsi ja minä voin elää aseksuaalista elämääni - ja molemmat olemme onnellisia. En edes näe tässä ongelmaa.
[/quote]
Tottakai voit elää aseksuaalista elämääsi eikä se minua haittaa. Älä kuitenkaan väitä, että aseksuaalisuus on normaalia. Jos kaikki olisivat aseksuaaleja, olisimme kuolleet sukupuuttoon.
[/quote]
Jos kaikki ihmiset olisivat ylipäätään samanlaisia, olisimme kuollut sukupuuttoon. Anna nyt jo herranjumala olla.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:30"]
Hei sinä Freud-jankkaaja: suosittelen tutustumaan aseksuaalin määritelmään. Aseksuaali nimittäin tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, ettei tunne seksuaalista vetoa muihin ihmisiin. Useimmilla aseksuaaleilla on kuitenkin ihan tavallinen libido ja monet heistä masturboivat. Aseksuaalille seksuaalinen nautinto on siis vain fyysinen tarve ravinnon, levon yms. joukossa, he eivät vain tarvitse toista ihmistä tyydyttämään tätä tarvetta eivätkä tunne seksuaalista himoa muita kohtaan.
[/quote]
Niin, eli heidän seksuaalisuutensa poikkeaa valtavasti muiden seksuaalisuudesta, eli he eivät ole normaaleja, he eivät kuuluu siihen osaan mihin suurin osa kuuluu. Ihmisen minuuteen kuuluu seksuaalisuus ja vietti toista kohtaan. Olisimme sukupuuttoon kuollleet jo aikoja sitten ilman tätä viettiä.

Ei vitsi mikä tampio. Ymmärrä nyt hyvä ihminen, ettei vain yksi tapa olla ole normaali, vaan ne ovat kaikki normaaleja tapoja olla, elää ja kokea asioita. Taidat olla piilohaluton kun noin ahdistaa? Ihan piilohomoargumentit ainakin käytössä :O
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:29"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:26"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:18"]
Aseksuaalisuus ei missään nimessä ole normaalia. Seksuaalisuus kuuluu ihmisen elämään, se on minuus.
Se, että on aseksuaali, on ok, mutta kannttaisi myös harkita yrittää selvittää mistä se johtuu, eikä vihata ihmisiä, joille seksuaalisuus tärkeää.
[/quote]
Olen aseksuaali eikä se ole minulle vaikea asia. Miksi pitäisi selvittää, mistä aseksuaalisuuteni johtuu kun asialla ei ole minulle merkitystä? Miksi minun pitäisi haluta seksiä kun elämässä on paljon muitakin asioita?
En vihaa ketään, jolle seksuaalisuus on tärkeää, miksi vihaisin?
Sinä voit elää seksuaalista elämääsi ja minä voin elää aseksuaalista elämääni - ja molemmat olemme onnellisia. En edes näe tässä ongelmaa.
[/quote]
Aivan ja minä lopetan vihaamasta heti kun mua ei sanota epänormaaliksi. Jos sanotaan, vihaan, koska se loukkaa.
[/quote]
Miksi et myönnä että olet poikkeava? Vai ihanko oikeasti luulet, että suurin osa on aseksuaaleja? Mä näen vihan läpi ja näen, että et ole sinut tilasi kanssa. Kenties haluaisit olla kuten muutkin. Se on varmasti tuskaisaa ja aiheuttaa vihaa niitä kohtaa jotka ovat sitä enemmistöä. Auttaisiko jos juttelisit ammattilaisen kanssa tilastasi? Saisit vähän itsevarmuutta ja hyväksyisit, että olet tältä osin poikkeava. Ei kaikki ole samanlaisia.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:32"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:31"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:26"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:18"]
Aseksuaalisuus ei missään nimessä ole normaalia. Seksuaalisuus kuuluu ihmisen elämään, se on minuus.
Se, että on aseksuaali, on ok, mutta kannttaisi myös harkita yrittää selvittää mistä se johtuu, eikä vihata ihmisiä, joille seksuaalisuus tärkeää.
[/quote]
Olen aseksuaali eikä se ole minulle vaikea asia. Miksi pitäisi selvittää, mistä aseksuaalisuuteni johtuu kun asialla ei ole minulle merkitystä? Miksi minun pitäisi haluta seksiä kun elämässä on paljon muitakin asioita?
En vihaa ketään, jolle seksuaalisuus on tärkeää, miksi vihaisin?
Sinä voit elää seksuaalista elämääsi ja minä voin elää aseksuaalista elämääni - ja molemmat olemme onnellisia. En edes näe tässä ongelmaa.
[/quote]
Tottakai voit elää aseksuaalista elämääsi eikä se minua haittaa. Älä kuitenkaan väitä, että aseksuaalisuus on normaalia. Jos kaikki olisivat aseksuaaleja, olisimme kuolleet sukupuuttoon.
[/quote]
Jos kaikki ihmiset olisivat ylipäätään samanlaisia, olisimme kuollut sukupuuttoon. Anna nyt jo herranjumala olla.
[/quote]
Piti yläpeukutaa, tuli vahinkoalapeukku! Eli yksi yläpeukku lisää tälle kommentille.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:29"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:26"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:18"]
Aseksuaalisuus ei missään nimessä ole normaalia. Seksuaalisuus kuuluu ihmisen elämään, se on minuus.
Se, että on aseksuaali, on ok, mutta kannttaisi myös harkita yrittää selvittää mistä se johtuu, eikä vihata ihmisiä, joille seksuaalisuus tärkeää.
[/quote]
Olen aseksuaali eikä se ole minulle vaikea asia. Miksi pitäisi selvittää, mistä aseksuaalisuuteni johtuu kun asialla ei ole minulle merkitystä? Miksi minun pitäisi haluta seksiä kun elämässä on paljon muitakin asioita?
En vihaa ketään, jolle seksuaalisuus on tärkeää, miksi vihaisin?
Sinä voit elää seksuaalista elämääsi ja minä voin elää aseksuaalista elämääni - ja molemmat olemme onnellisia. En edes näe tässä ongelmaa.
[/quote]
Aivan ja minä lopetan vihaamasta heti kun mua ei sanota epänormaaliksi. Jos sanotaan, vihaan, koska se loukkaa.
[/quote]
Miksi se loukkaa koska sehän on fakta, että aseksuaalisuus ei todellakaan ole ihmisen normitila? et ole sinut tilasi kanssa?
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:32"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:30"]
Hei sinä Freud-jankkaaja: suosittelen tutustumaan aseksuaalin määritelmään. Aseksuaali nimittäin tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, ettei tunne seksuaalista vetoa muihin ihmisiin. Useimmilla aseksuaaleilla on kuitenkin ihan tavallinen libido ja monet heistä masturboivat. Aseksuaalille seksuaalinen nautinto on siis vain fyysinen tarve ravinnon, levon yms. joukossa, he eivät vain tarvitse toista ihmistä tyydyttämään tätä tarvetta eivätkä tunne seksuaalista himoa muita kohtaan.
[/quote]
Niin, eli heidän seksuaalisuutensa poikkeaa valtavasti muiden seksuaalisuudesta, eli he eivät ole normaaleja, he eivät kuuluu siihen osaan mihin suurin osa kuuluu. Ihmisen minuuteen kuuluu seksuaalisuus ja vietti toista kohtaan. Olisimme sukupuuttoon kuollleet jo aikoja sitten ilman tätä viettiä.
[/quote]
Mutta kun me ei olla kuoltu. Sen sijaan ollaan ylikansoitettu maapallo, joten "poikkeavat" seksuaalisuuden muodot on varmaan luonnon kannalta ihan tervetulleita. :)
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:32"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:30"]
Hei sinä Freud-jankkaaja: suosittelen tutustumaan aseksuaalin määritelmään. Aseksuaali nimittäin tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, ettei tunne seksuaalista vetoa muihin ihmisiin. Useimmilla aseksuaaleilla on kuitenkin ihan tavallinen libido ja monet heistä masturboivat. Aseksuaalille seksuaalinen nautinto on siis vain fyysinen tarve ravinnon, levon yms. joukossa, he eivät vain tarvitse toista ihmistä tyydyttämään tätä tarvetta eivätkä tunne seksuaalista himoa muita kohtaan.
[/quote]
Niin, eli heidän seksuaalisuutensa poikkeaa valtavasti muiden seksuaalisuudesta, eli he eivät ole normaaleja, he eivät kuuluu siihen osaan mihin suurin osa kuuluu. Ihmisen minuuteen kuuluu seksuaalisuus ja vietti toista kohtaan. Olisimme sukupuuttoon kuollleet jo aikoja sitten ilman tätä viettiä.
[/quote]
Mikä tässä maailmassa on normaalia? Onko se normaalia, jos käytetään kondomia tai ehkäisyä, jos kaikki perustuu logiikallasi lisääntymiseen? Onko se normaalia, että käydään aasiassa panemassa teinejä, kun ei oma vaimo riitä? Onko se normaalia, että meillä on täällä maan päällä kaikenlaisia vempaimia? Ymmärrä jo, aseksuaaleja on ja on ainakin ollut jo aika kauan. Samoin kuin homoja, biseksuaaleja, lesboja, transsukupuolisia, tyhmiä, viisaita, tummia, valkoisia, latinoja, aasialaisia jne. Kaikki eivät ole miehiä, kaikki eivät ole naisia, kaikki eivät tunne vetoa samoihin asioihin.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:32"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:29"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:25"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:15"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 23:51"]Mistä tulee käsitys, että on epänormaali jos ei halua seksiä? Mitä muita asioita pitää haluta, jotta on normaali? Pitääkö haluta omia lapsia? Iso omakotitalo? Nelivetoauto? Koira? Kissa? Ja kuka ylipäätään on oikeutettu sanomaan, mitkä on normaaliuden kriteerit? [/quote] Koska me ollaan eläimiä. Siksi. Puhdasta biologiaa. Ihmisen tärkeinpiä tarpeita on lisääntyä ja paritella. Ei sitä muuta mitkään hienot termit tai mitkään toisten selkääntaputtelut. Puhutaan, että asioita medikalisoidaan liikaa. Tiedätkös, on myös usein vaarana, että epänormaali väännetään normaaliksi. Esim adhd lapsen vanhemmat alkavat pitämään lapsensa käytöstä normaalina. Mitä se ei ole. Mulla on tapana sekä puhua, että kirjoittaa mielipiteeni suoraan ja kaunistelematta. Jos se tekee musta paskan ja jotain hajottaa niin pysykää pois julkisista keskusteluista. N32v
[/quote]
No en todellakaan pysy, mutta kerron sinulle millaista ikävää sanasi saavat aikaan. Elät sitten sen tiedon kanssa.
[/quote]
Tajuatko, että suurin osa ihmisistä pitää aseksuaaleja epänormaaleina. Olet pahoillani jos tää tuli sulle yllätyksenä mutta usemmille se seksuaalisuus on MERKITTÄVÄ ellei jopa merkittävin osa minuutta. Jos et kestä muiden mielipiteitä, niin älä lue niitä. Sulje tämä keskustelu. Et voi mitenkään vakuuttaa muita tilasi normaliudella, kun suurin osa pitää seksuaalisuuta arvossa. Olen oikeasti pahoillani puolestasi, vaikutat vihaiselta ja onnettomalta. Kokeile sitä psykoanalyysia!
[/quote]
Miksi haluat olla noin rajoittunut? Minä säälin sinua ja vihaan alentuvaa käytöstäsi. Mene sinä sinne psykoanalyysiin, niin opettelet siellä hiukan käytöstapoja ja toisten kunnioittamista. Josei kerran äly riitä rajoituksia poistamaan ja haluat elää pikkuisessa maailmassasi.
[/quote]
En ole rajoittunut vaan tuon vain esille sen faktan, että suurin osa ei ole aseksuaaluja ja aseksuaalisuus ei ole normi ihmisten joukossa. Jos käytöstavoista puhutaan, niin sinä purat vihaasi meihin, joilla ei ole poikkemia seksuaalisuudessa. Se kertoo siitä, että sulla on todella huono itsetunto ja tunnet suurta vihaa siitä, että et ole kuten muut.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:35"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:29"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:26"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:18"]
Aseksuaalisuus ei missään nimessä ole normaalia. Seksuaalisuus kuuluu ihmisen elämään, se on minuus.
Se, että on aseksuaali, on ok, mutta kannttaisi myös harkita yrittää selvittää mistä se johtuu, eikä vihata ihmisiä, joille seksuaalisuus tärkeää.
[/quote]
Olen aseksuaali eikä se ole minulle vaikea asia. Miksi pitäisi selvittää, mistä aseksuaalisuuteni johtuu kun asialla ei ole minulle merkitystä? Miksi minun pitäisi haluta seksiä kun elämässä on paljon muitakin asioita?
En vihaa ketään, jolle seksuaalisuus on tärkeää, miksi vihaisin?
Sinä voit elää seksuaalista elämääsi ja minä voin elää aseksuaalista elämääni - ja molemmat olemme onnellisia. En edes näe tässä ongelmaa.
[/quote]
Aivan ja minä lopetan vihaamasta heti kun mua ei sanota epänormaaliksi. Jos sanotaan, vihaan, koska se loukkaa.
[/quote]
Miksi et myönnä että olet poikkeava? Vai ihanko oikeasti luulet, että suurin osa on aseksuaaleja? Mä näen vihan läpi ja näen, että et ole sinut tilasi kanssa. Kenties haluaisit olla kuten muutkin. Se on varmasti tuskaisaa ja aiheuttaa vihaa niitä kohtaa jotka ovat sitä enemmistöä. Auttaisiko jos juttelisit ammattilaisen kanssa tilastasi? Saisit vähän itsevarmuutta ja hyväksyisit, että olet tältä osin poikkeava. Ei kaikki ole samanlaisia.
[/quote]
Poikkeavuus ei ole sama asia kuin epänormaali. Olen aivan normaali, kun poikean valtaväestöstä. Kuten sinäkin olet, vaikka älyllisesti poikkeatkin valtaväestöstä. Alaspäin. Mutta se on kyllä ihan normaalia.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:13"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:09"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:05"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:04"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 00:02"][quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 23:51"] Mistä tulee käsitys, että on epänormaali jos ei halua seksiä? Mitä muita asioita pitää haluta, jotta on normaali? Pitääkö haluta omia lapsia? Iso omakotitalo? Nelivetoauto? Koira? Kissa? Ja kuka ylipäätään on oikeutettu sanomaan, mitkä on normaaliuden kriteerit? [/quote]
Koska ei auto ole ihmisen minuus. Sen sijaan seksuaalisuus on ihmisen minuus. Ihminen on läpeensä seksuaalinen. Lue muutama Freudin kirja :) [/quote] En kestä :D menepäs siitä nyt panemaan vaikka!
[/quote]
Ei seksualiisuus ole pelkkää panemista. Seksualisuus on ihmisyys. Näin on suurimmalla osalla ihmisistä. Sen sijaan jos on aseksuaali, niin ihmisyyskin vajaa. Sen vajavaisuuden voi löytää esim psykoanalyysista.
[/quote]
Ainoa vajavuus on sulla olla tyydyttämättömässä tilassa ja vaikertaa sen vankina. Haet nyt siihen apua hei psykoanalyysistä, jookos? Kiitos.
[/quote]
Ei seksuaalisuuden myöntäminen tarkoita mitään pakkomiellettä. Enkä edes ole puutteesa :) En vaikerra vankina vaan olen iloinen, että minuuteeni kuuluu seksualisuus joka siihen myös yleensä kuuluu. Kun minuudesta puuttuu jotain olennaista, on ihan hyvä antaa psykoanalyysille mahdollisuus. Mitä siinä menettäisit?
[/quote]
Aika paljon rahaa.