Miksi niin monet keski-ikäiset naiset on tyytymättömiä,

Olen huomannut myös sen ilmiön, että mitä vanhemmaksi nainentulee, sitä ilkeämpija katkerampi hänestä tulee. Tämän huomaa jo mm. tällä palstalla sekä työelämässä. Työskentelen itse naisvaltaisella alalla ja voi jeesus sitä keski-ikäisten naisten tyyliä haukkua kilpaa toisiaan selän takana. :D Toivon, ettei musta ikinä tule sellaista!

Nuorena suomalaiset naiset ovat kepeitä, iloisia ja huolettomia kuin perhoset. Usein vanhempiensa silmäteriä, miesten ihailun kohteita, kouluissa ja opinnoissa menestyviä. Matkustelevat, shoppailevat, seuraavat trendejä, uskovat vakaasti, että tulevaisuus pitää sisällään aina vain parempaa ja parempaa.

Keski-ikäisinä suomalaiset naiset ovat väsyneitä tätejä, jotka raahaavat kauppakasseja ruuhkabusseissa, jumittavat latteissa avioliitoissaan, pitävät huolta kiukkuisista, ikääntyvistä vanhemmistaan ja itsekkäistä lapsistaan. Illuusiot ovat karisseet ja kilot kertyneet.

Siksi.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:45"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:41"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:40"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:36"]

Neljänkympin korvilla elämästä on keskimäärin puolet takana ja puolet edessä. Enää ei voi valita kaikkea toisin ja on melkein viimeinen tilaisuus tehdä oman elämänsä suuret muutokset kuten esim alan vaihtaminen. Tässä iässä usein myös mietitään, mitä oikeasti elämältä halutaan. Tähän asti kun on useimmat toteuttaneet muiden haluamisia. Jos jo eletty elämäkään ei ole ollut mieluisaa ja tulevaisuus näyttää yhtä epämiellyttävältä, niin vaikea silloin on olla tyytyväinenkään. Moni nainen alkaa tuossa iässä kiinnostua omasta hyvinvoinnistaan, niin henkisestä kuin fyysisestäkin. Aletaan nk. etsiä itseä. Kuka minä olen, miksi olen tällainen, millaiseksi voin ja haluan vielä tulla jne. Kaikilla ei rohkeus riitä muutokseen. Monilla puoliso ja lapset katsovat ihmetellen sivusta, mikä mutsille nyt tuli, kun se lähteekin joogatunnille eikä makkarakeiton laittoon. Huusholliin ilmestyvät vitamiinipurkit ja ukkoparkakin saa puoli lautasellista kasviksia ja vain suositellut 300 g lihaa viikossa. Teinit heräävät aamulla huomaamaan, että yhtäkään puhdasta sukkaa ei löydy kaapista. Pitää alkaa pesemään vaatteensa itse. Onneksi se liha palautuu yleensä pahimman hurmoksen jälkeen takaisin ukon lautaselle, mutta vaimo ei olekaan enää se kaikkeen mukautuva kodinhengetär. Mokoma pakkasi vielä matkalaukkunsa ja lähti samanlaisen ystävättärensä kanssa viikoksi Barcelonaan jättäen ukkoressun ja teinit pärjäämään miten parhaiten taitavat.

[/quote]

Mä en ole koskaan elänyt uhrautuvaa ja muita palvelevaa elämää, enkä ymmärrä, miksi sellaiseen pitäisi alun alkaenkaan naisen alistua. Toki autan muita tarvittaessa, mutta en koe mitään erityisvastuuta toisten hyvinvoinnista. Ja pistän tottakai miehenkin tekemään osansa kodin ylläpidon suhteen.

[/quote]

Mutta olet silti keski-ikäinen ja elämääsi tyytymätön?

[/quote]

Olen varhaiskeski-ikäinen ja elämääni varsin tyytyväinen.

[/quote]

Aivan! Sinusta tuskin tuleekaan keski-ikäisenä tyytymätöntä :)

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:56"]Olen huomannut myös sen ilmiön, että mitä vanhemmaksi nainentulee, sitä ilkeämpija katkerampi hänestä tulee. Tämän huomaa jo mm. tällä palstalla sekä työelämässä. Työskentelen itse naisvaltaisella alalla ja voi jeesus sitä keski-ikäisten naisten tyyliä haukkua kilpaa toisiaan selän takana. :D Toivon, ettei musta ikinä tule sellaista!

[/quote] Aivan. Ja sitten sanotaan että keski-ikäistä syrjitään. Myös hieman sitä nuorempia syrjitään työelämässä. Olen todistanut jopa miten valtion virastossa pari naista syrji itseään koulutetumpaa nättiä naista työtehtävissä.

Joo, onhan se kyllä paljon parempi haukkua kategorisesti kaikki keski-ikäiset naiset anonyymisti tällä palstalla. Jep jep...

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:44"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:27"][quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:23"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:15"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:13"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:09"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:01"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:53"] [quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:30"] Mä kerron sulle. Kun jää ilman vakituista tai mitään työpaikkaa eikä vaatimattomatkaan unelmat toteudu. Ja oma kroppa alkaa natisemaan vähän sieltä sun täältä. Ja yhteiskunta halveksii vanhenevia naisia ja osoittaa sen näille monin eri tavoin. Ei siinä iloisintakaan ihmistä aina hymyilytä. [/quote] En tiedä, olenko vielä kategoriassa "keski-ikäinen" (olen 38v), mutta avaan silti sanaisen arkkuni. Minulla ei ole koskaan ollut vakituista työtä. Tällä hetkellä olen työtön. Olen opiskellut maisteriksi ja vähän päälle. Viimeisen vuoden aikana olen saanut kaksi diagnoosia pitkäaikaissairauksiin, joista toinen vaatii loppuiän lääkityksen eikä kumpikaan koskaan parane. Niiden kanssa on opittava elämään. Eli ainekset olis katkeroitua ja väääntää suupielet alaspäin.   Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvin pitkälti omalla asenteella on merkitystä. Keskityn elämässäni niihin asioihin, jotka ovat hyvin. Nyt työttömänä minulla on ihanan paljon aikaa ottaa rennosti ja nauttia kesästä, lukea kirjoja ja opiskella omaksi iloksi kaikkea sitä, mitä töissä käydessä ei ehdi. Liikuntaa voin harrastaa päivittäin ja ylläpitää terveyttä sitä kautta. Tulevaisuus on täysin sumussa, mutta mitä sitten? Keskityn mieluummin tähän hetkeen ja teen siitä mahdollisimman hyvän. Ja kun katsoo vähän ympärilleen, niin huomaa että aika paljon huonomminkin voisi mennä! Ei ole mikään järki verrata itseään koko ajan niihin edellä meneviin, vaan välillä on hyvä vilkaista peruutuspeiliin ja iloita siitä, kuinka pitkälle sitä kuitenkin on jo päässyt. [/quote] Tulepas tähän ketjuun uudelleen 10 vuoden kuluttua. Olet yhä silloinkin keski-ikäinen. Katsotaan kuinka hyvin olet jaksanut harrastaa ilmaisia harrastuksia ja pitää mielialaa yllä. Kyllä mäkin vielä 38v olin hyvinkin toiveikas ja iloinen. En olisi ikinä silloin suostunut uskomaan mitä mieltä asioista ja elämästä olen  10 vuotta myöhemmin. [/quote] No minäpä tulen :) Olen kyllä sitä mieltä, että ihmisen perusluonne pysyy hyvin pitkälti muuttumattomana koko elämän ajan, eli en olisi niinkään varma, että minusta kuoriutuu katkerankiukkuinen keski-ikäinen nainen kymmenen vuoden päästä. [/quote] Niin sitä voisi luulla. Onnittelut sitten jos ei niin käy. [/quote] Sä kuulostat kyllä tosi tyytymättömältä omaan elämääsi... [/quote] Joo. Etenkin kun alan muistella millaista oli kun olin 38v. Oman elämänsä muistelu on pahinta mitä voi tehdä. Masentuu ja raivostuu samanaikaisesti. Ainakin mun tapauksessa [/quote] Ihan mielenkiinnosta, mitkä asiat sun elämässä on sit menny niin pieleen? [/quote] Minuakin alkoi kiinnostaa. Etenkin, kun itsellä olisi ollut jo parikymppisenä ja on edelleen kaikki edellytykset olla katkeroitunut ja vihainen; olen rahaton, kärsin kroonisista kivuista, miestä ei ole, sairauksien vuoksi monet suunnitelmat ovat kariutuneet. Minulle irvailtiin jo parikymppisenä samaan malliin, mutta eipä se niin mene että jossain iässä olisi PAKKO katkeroitua tai että sellisti väistämätöntä. Masentuneen ja surullisen silmin voi kyllä näyttää siltä. Toivottavasti pääset selvemmille vesille ja olosi paranee, vaikka tilanne ei olennaisesti muuttuisi. :)

[/quote]

Se olisi liian pitkä tarina tänne laitettavaksi. Kyllä mä vielä yritän sinnitellä mutta tuntuu kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan siitäkin huolimtta, että yritän madaltaa toiveideni tasoa ja tyytyä siihen mitä todennäköisesti voin saada. En vaan voi sille mitään, että olen pettynyt. Odotin niin paljon enemmän tai jotenkin erilaista elämää.

Kun mä lapsena katselin suurta ikäluokkaa edustavia ihmisiä, niitä on paljon sukulaisissani, niin tietysti laitoin omat tavoitteeni sillä tavoin mitä näin vanhemmilla ihmisillä olevan. Sitten kun niitä ei saanutkaan niin on vaikea keksiä mitä ihmettä omalle elämälleen laittaisi tavoitteeksi ja miten sitä oikein eläisi mielekkäästi. Hukkasin vuosikymmeniä tavoitellessani unelmaa mitä en koskaan saanut. Se tekee pettyneeksi ja hyvin vihaiseksi. Siksi yritän olla ajattelematta mennyttä elämää. Enää en saa mitään, mitä olen joskus haaveillut, yritän keksiä jotakin muuta mutta se on vaikeaa kun se pitää keksiä ihan itse, ei voi katsoa esimerkkiä kenestäkään.

Käyn siivoamassa eräässä isossa toimistorakennuksessa missä suurin osa työntekijöistä on naisia. Kolmekymppisiltä ja sitä vanhemmilta naisilta saa joskus hymyn, joskus juttelevat hetken ja lähes kaikki vastaavat kun tervehdin.

Nuoret naiset eivät vastaa juuri koskaan, eivät edes ota minuun katsekontaktia.

(Iästä riippumatta miehet eivät oikeastaan vastaa tervehdykseen eivätkä hymyile ikinä.)

Toki ymmärrän että 2-kymppiset ovat vielä ujoja ja kömpelöitä ja käytöstavat eivät ole ihan vielä hallussa. Samanlainen olin itsekin. Mutta en nyt kyllä ymmärrä mihin se nuorten kepeysvaikutelma perustuu? Siihen että käyttävät pinkkejä sifonkipuseroita harmaan jakkupuvun sijasta?

Up!