Miksi niin monet keski-ikäiset naiset on tyytymättömiä,

Mulla niin että menin naimisiin hirveän mörököllin kanssa jolle jouduin kaiken lisäksi toimimaan äitinä. Sitten mies lähti keikkatyöläiseksi etelään ja on kotona vain viikonloput. Nyt minusta on taas kuoriutumassa se ilonen positiivinen nainen joka olin opiskelijatyttönä. En jaksa lakata kiittämästä luojaa tästä onnenpotkusta kun on itse oikeesti tajunnut.

Miksi sitten kaikenikäiset miehet on kokonaistilannetta ymmärtämättömiä puusilmiä jotka on yleensä täynnä itseään?

Miksi ei mies voi olla kuin nainen?

Minä olen ollut koko ikäni leppoisa, iloinen ja kepeäaskelinen ihminen, mutta toisaalta myös vuosi vuodelta enemmän sellainen, jonka yli ei kävellä.

Parikymppisenä ympäristö varmasti näki minut topakkana likkana, mutta ihan varmasti muutaman elektroniikkaliikeen, rautakaupan ja yhden autoliikkeen henkilökunta on nimitellyt nykyistä minua selkäni takana vähintääkin v****maiseksi ämmäksi siinä, missä vastaava mies olisi vain hankala, mutta asioista perillä ja oikeassa oleva asiakas.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:01"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:53"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:30"]

Mä kerron sulle. Kun jää ilman vakituista tai mitään työpaikkaa eikä vaatimattomatkaan unelmat toteudu. Ja oma kroppa alkaa natisemaan vähän sieltä sun täältä. Ja yhteiskunta halveksii vanhenevia naisia ja osoittaa sen näille monin eri tavoin. Ei siinä iloisintakaan ihmistä aina hymyilytä.

[/quote]

En tiedä, olenko vielä kategoriassa "keski-ikäinen" (olen 38v), mutta avaan silti sanaisen arkkuni. Minulla ei ole koskaan ollut vakituista työtä. Tällä hetkellä olen työtön. Olen opiskellut maisteriksi ja vähän päälle. Viimeisen vuoden aikana olen saanut kaksi diagnoosia pitkäaikaissairauksiin, joista toinen vaatii loppuiän lääkityksen eikä kumpikaan koskaan parane. Niiden kanssa on opittava elämään. Eli ainekset olis katkeroitua ja väääntää suupielet alaspäin.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvin pitkälti omalla asenteella on merkitystä. Keskityn elämässäni niihin asioihin, jotka ovat hyvin. Nyt työttömänä minulla on ihanan paljon aikaa ottaa rennosti ja nauttia kesästä, lukea kirjoja ja opiskella omaksi iloksi kaikkea sitä, mitä töissä käydessä ei ehdi. Liikuntaa voin harrastaa päivittäin ja ylläpitää terveyttä sitä kautta. Tulevaisuus on täysin sumussa, mutta mitä sitten? Keskityn mieluummin tähän hetkeen ja teen siitä mahdollisimman hyvän. Ja kun katsoo vähän ympärilleen, niin huomaa että aika paljon huonomminkin voisi mennä! Ei ole mikään järki verrata itseään koko ajan niihin edellä meneviin, vaan välillä on hyvä vilkaista peruutuspeiliin ja iloita siitä, kuinka pitkälle sitä kuitenkin on jo päässyt.

[/quote]

Tulepas tähän ketjuun uudelleen 10 vuoden kuluttua. Olet yhä silloinkin keski-ikäinen. Katsotaan kuinka hyvin olet jaksanut harrastaa ilmaisia harrastuksia ja pitää mielialaa yllä. Kyllä mäkin vielä 38v olin hyvinkin toiveikas ja iloinen. En olisi ikinä silloin suostunut uskomaan mitä mieltä asioista ja elämästä olen  10 vuotta myöhemmin.

[/quote]

No minäpä tulen :) Olen kyllä sitä mieltä, että ihmisen perusluonne pysyy hyvin pitkälti muuttumattomana koko elämän ajan, eli en olisi niinkään varma, että minusta kuoriutuu katkerankiukkuinen keski-ikäinen nainen kymmenen vuoden päästä.

Naiset uskovat prinsessasatuihin rakkaudesta liian pitkään. Sitten ihmetellään, kun on uhrannut ja joustanut, mutta mies haluaa lähteä tiukemman pillun matkaan. Mitä on itse koskaan saanut takaisin?

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:01"]Miksi sitten kaikenikäiset miehet on kokonaistilannetta ymmärtämättömiä puusilmiä jotka on yleensä täynnä itseään?

Miksi ei mies voi olla kuin nainen?
[/quote] kyllähän miehet tajuaa. On ne menestyneet ja sitten juopot ja ittensä tappaneet.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:24"]

Minusta negatiivisimpia ovat nämä suurten ikäluokkien edustajat ja sitä vanhemmat. En ole kovinkaan moneen leppoisaan mukanaan mummoon törmännyt. Todella ikäviä ja ilkeitä ja uskomattoman itsekeskeisiä ihmisiä.

[/quote]
Mun isä on ainakin todella negatiivinen ja valittaa kaikesta.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:09"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:01"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:53"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:30"]

Mä kerron sulle. Kun jää ilman vakituista tai mitään työpaikkaa eikä vaatimattomatkaan unelmat toteudu. Ja oma kroppa alkaa natisemaan vähän sieltä sun täältä. Ja yhteiskunta halveksii vanhenevia naisia ja osoittaa sen näille monin eri tavoin. Ei siinä iloisintakaan ihmistä aina hymyilytä.

[/quote]

En tiedä, olenko vielä kategoriassa "keski-ikäinen" (olen 38v), mutta avaan silti sanaisen arkkuni. Minulla ei ole koskaan ollut vakituista työtä. Tällä hetkellä olen työtön. Olen opiskellut maisteriksi ja vähän päälle. Viimeisen vuoden aikana olen saanut kaksi diagnoosia pitkäaikaissairauksiin, joista toinen vaatii loppuiän lääkityksen eikä kumpikaan koskaan parane. Niiden kanssa on opittava elämään. Eli ainekset olis katkeroitua ja väääntää suupielet alaspäin.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvin pitkälti omalla asenteella on merkitystä. Keskityn elämässäni niihin asioihin, jotka ovat hyvin. Nyt työttömänä minulla on ihanan paljon aikaa ottaa rennosti ja nauttia kesästä, lukea kirjoja ja opiskella omaksi iloksi kaikkea sitä, mitä töissä käydessä ei ehdi. Liikuntaa voin harrastaa päivittäin ja ylläpitää terveyttä sitä kautta. Tulevaisuus on täysin sumussa, mutta mitä sitten? Keskityn mieluummin tähän hetkeen ja teen siitä mahdollisimman hyvän. Ja kun katsoo vähän ympärilleen, niin huomaa että aika paljon huonomminkin voisi mennä! Ei ole mikään järki verrata itseään koko ajan niihin edellä meneviin, vaan välillä on hyvä vilkaista peruutuspeiliin ja iloita siitä, kuinka pitkälle sitä kuitenkin on jo päässyt.

[/quote]

Tulepas tähän ketjuun uudelleen 10 vuoden kuluttua. Olet yhä silloinkin keski-ikäinen. Katsotaan kuinka hyvin olet jaksanut harrastaa ilmaisia harrastuksia ja pitää mielialaa yllä. Kyllä mäkin vielä 38v olin hyvinkin toiveikas ja iloinen. En olisi ikinä silloin suostunut uskomaan mitä mieltä asioista ja elämästä olen  10 vuotta myöhemmin.

[/quote]

No minäpä tulen :) Olen kyllä sitä mieltä, että ihmisen perusluonne pysyy hyvin pitkälti muuttumattomana koko elämän ajan, eli en olisi niinkään varma, että minusta kuoriutuu katkerankiukkuinen keski-ikäinen nainen kymmenen vuoden päästä.

[/quote]

Niin sitä voisi luulla. Onnittelut sitten jos ei niin käy.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:13"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:09"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:01"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:53"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:30"]

Mä kerron sulle. Kun jää ilman vakituista tai mitään työpaikkaa eikä vaatimattomatkaan unelmat toteudu. Ja oma kroppa alkaa natisemaan vähän sieltä sun täältä. Ja yhteiskunta halveksii vanhenevia naisia ja osoittaa sen näille monin eri tavoin. Ei siinä iloisintakaan ihmistä aina hymyilytä.

[/quote]

En tiedä, olenko vielä kategoriassa "keski-ikäinen" (olen 38v), mutta avaan silti sanaisen arkkuni. Minulla ei ole koskaan ollut vakituista työtä. Tällä hetkellä olen työtön. Olen opiskellut maisteriksi ja vähän päälle. Viimeisen vuoden aikana olen saanut kaksi diagnoosia pitkäaikaissairauksiin, joista toinen vaatii loppuiän lääkityksen eikä kumpikaan koskaan parane. Niiden kanssa on opittava elämään. Eli ainekset olis katkeroitua ja väääntää suupielet alaspäin.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvin pitkälti omalla asenteella on merkitystä. Keskityn elämässäni niihin asioihin, jotka ovat hyvin. Nyt työttömänä minulla on ihanan paljon aikaa ottaa rennosti ja nauttia kesästä, lukea kirjoja ja opiskella omaksi iloksi kaikkea sitä, mitä töissä käydessä ei ehdi. Liikuntaa voin harrastaa päivittäin ja ylläpitää terveyttä sitä kautta. Tulevaisuus on täysin sumussa, mutta mitä sitten? Keskityn mieluummin tähän hetkeen ja teen siitä mahdollisimman hyvän. Ja kun katsoo vähän ympärilleen, niin huomaa että aika paljon huonomminkin voisi mennä! Ei ole mikään järki verrata itseään koko ajan niihin edellä meneviin, vaan välillä on hyvä vilkaista peruutuspeiliin ja iloita siitä, kuinka pitkälle sitä kuitenkin on jo päässyt.

[/quote]

Tulepas tähän ketjuun uudelleen 10 vuoden kuluttua. Olet yhä silloinkin keski-ikäinen. Katsotaan kuinka hyvin olet jaksanut harrastaa ilmaisia harrastuksia ja pitää mielialaa yllä. Kyllä mäkin vielä 38v olin hyvinkin toiveikas ja iloinen. En olisi ikinä silloin suostunut uskomaan mitä mieltä asioista ja elämästä olen  10 vuotta myöhemmin.

[/quote]

No minäpä tulen :) Olen kyllä sitä mieltä, että ihmisen perusluonne pysyy hyvin pitkälti muuttumattomana koko elämän ajan, eli en olisi niinkään varma, että minusta kuoriutuu katkerankiukkuinen keski-ikäinen nainen kymmenen vuoden päästä.

[/quote]

Niin sitä voisi luulla. Onnittelut sitten jos ei niin käy.

[/quote]

Sä kuulostat kyllä tosi tyytymättömältä omaan elämääsi...

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:42"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:29"][quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 11:59"] Siksi koska kaikki hommat pitää tehdä kotona itse. Mies lihoo kuin sika eikä tajua ollenkaan kun asiasta sanotaan. Vaimo on yhä hyvännäköinen. Kaikki vaatii joka paikassa jotain mutta kukaan ei anna vastavuoroisesti mitään takaisin. Paljon nuoremmat miehet ohittaa tehtävien jaossa kokeneemman ja osaavamman naisen jne. Omat vanhemmat pitää jonkun hoitaa ja kätevästihän se on se tytär ja on kyllä häikäilemätön ja paha jos ei huolehdi. Niin ja ne lapsenlapsetkin haluaisi tulla mummolaan niin että vanhemmat saa vähän sitä omaa aikaa sehän on tärkeää että jaksaa. Mökillä on kiva olla. Eihän se haittaa että on täyshoitolana puolelle sukua on. Kyllähän sillä makkarapaketilla viikonlopun pärjää. [/quote] Tämä! Naiset, jotka osaavat sanoa ei ja jotka eivät ota kaikesta vastuuta kantaakseen vaan osaavat myös delegoida, ovat yleensä ihan leppoisia keski-ikäisiä. [/quote] Ai miten sen että mies lihoo siaksi voi delegoida muille? Ja ei sitä vastuuta ota kantaakseen vaan se pudotetaan eteen ja muut juoksee karkuun. Ja miten sen rennosti delegoisi että saa ne tehtävät ja työt mitä hakee niin että se vastuu mitä juuri hakee itselleen annettaisiin. Eikä sitä annettaisi niille paljon kokeettomille nuorille miehille? Mökin voi myydä.

[/quote]

Miehestä voi hankkiutua eroon tai hyväksyä, että on possun kanssa naimisissa. Kuka kieltää sua juoksemasta karkuun niinkuin muutkin tekevät? Sun on opittava kieltäytymään niistä vastuista. Kotihommiin voi nakittaa possun ja lapset tai jos eivät suostu, niin possu palkatkoon viikkosiivoojan. Tiedän, ettei kieltäytyminen ole helppoa, jos olet parikymmentä vuotta ollut juuri se, jonka niskaan kaikki vastuut voi tiputtaa. Olen ollut siinä tilanteessa itsekin. Mutta se ei lopu ennenkuin lakkaat hoitamasta niitä vastuitasi. Alussa voi suhteet läheisiin viiletä, mutta ne tärkeät ihmissuhteet kuitenkin palautuvat ajanmittaan normaaleiksi. Sillä erotuksella kuitenkin, että et ole enää muiden kynnysmatto eikä sitä sinulta enää odotetakaan. Ne ihmissuhteet, jotka katkeavat lopullisesti, eivät ole alunperinkään olleet arvoisiasi. Hyvä vaan, että pääset riippakivistä eroon. 

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:15"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:13"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:09"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:01"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:53"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:30"]

Mä kerron sulle. Kun jää ilman vakituista tai mitään työpaikkaa eikä vaatimattomatkaan unelmat toteudu. Ja oma kroppa alkaa natisemaan vähän sieltä sun täältä. Ja yhteiskunta halveksii vanhenevia naisia ja osoittaa sen näille monin eri tavoin. Ei siinä iloisintakaan ihmistä aina hymyilytä.

[/quote]

En tiedä, olenko vielä kategoriassa "keski-ikäinen" (olen 38v), mutta avaan silti sanaisen arkkuni. Minulla ei ole koskaan ollut vakituista työtä. Tällä hetkellä olen työtön. Olen opiskellut maisteriksi ja vähän päälle. Viimeisen vuoden aikana olen saanut kaksi diagnoosia pitkäaikaissairauksiin, joista toinen vaatii loppuiän lääkityksen eikä kumpikaan koskaan parane. Niiden kanssa on opittava elämään. Eli ainekset olis katkeroitua ja väääntää suupielet alaspäin.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvin pitkälti omalla asenteella on merkitystä. Keskityn elämässäni niihin asioihin, jotka ovat hyvin. Nyt työttömänä minulla on ihanan paljon aikaa ottaa rennosti ja nauttia kesästä, lukea kirjoja ja opiskella omaksi iloksi kaikkea sitä, mitä töissä käydessä ei ehdi. Liikuntaa voin harrastaa päivittäin ja ylläpitää terveyttä sitä kautta. Tulevaisuus on täysin sumussa, mutta mitä sitten? Keskityn mieluummin tähän hetkeen ja teen siitä mahdollisimman hyvän. Ja kun katsoo vähän ympärilleen, niin huomaa että aika paljon huonomminkin voisi mennä! Ei ole mikään järki verrata itseään koko ajan niihin edellä meneviin, vaan välillä on hyvä vilkaista peruutuspeiliin ja iloita siitä, kuinka pitkälle sitä kuitenkin on jo päässyt.

[/quote]

Tulepas tähän ketjuun uudelleen 10 vuoden kuluttua. Olet yhä silloinkin keski-ikäinen. Katsotaan kuinka hyvin olet jaksanut harrastaa ilmaisia harrastuksia ja pitää mielialaa yllä. Kyllä mäkin vielä 38v olin hyvinkin toiveikas ja iloinen. En olisi ikinä silloin suostunut uskomaan mitä mieltä asioista ja elämästä olen  10 vuotta myöhemmin.

[/quote]

No minäpä tulen :) Olen kyllä sitä mieltä, että ihmisen perusluonne pysyy hyvin pitkälti muuttumattomana koko elämän ajan, eli en olisi niinkään varma, että minusta kuoriutuu katkerankiukkuinen keski-ikäinen nainen kymmenen vuoden päästä.

[/quote]

Niin sitä voisi luulla. Onnittelut sitten jos ei niin käy.

[/quote]

Sä kuulostat kyllä tosi tyytymättömältä omaan elämääsi...

[/quote]

Joo. Etenkin kun alan muistella millaista oli kun olin 38v. Oman elämänsä muistelu on pahinta mitä voi tehdä. Masentuu ja raivostuu samanaikaisesti. Ainakin mun tapauksessa

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:23"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:15"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:13"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:09"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:01"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:53"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:30"]

Mä kerron sulle. Kun jää ilman vakituista tai mitään työpaikkaa eikä vaatimattomatkaan unelmat toteudu. Ja oma kroppa alkaa natisemaan vähän sieltä sun täältä. Ja yhteiskunta halveksii vanhenevia naisia ja osoittaa sen näille monin eri tavoin. Ei siinä iloisintakaan ihmistä aina hymyilytä.

[/quote]

En tiedä, olenko vielä kategoriassa "keski-ikäinen" (olen 38v), mutta avaan silti sanaisen arkkuni. Minulla ei ole koskaan ollut vakituista työtä. Tällä hetkellä olen työtön. Olen opiskellut maisteriksi ja vähän päälle. Viimeisen vuoden aikana olen saanut kaksi diagnoosia pitkäaikaissairauksiin, joista toinen vaatii loppuiän lääkityksen eikä kumpikaan koskaan parane. Niiden kanssa on opittava elämään. Eli ainekset olis katkeroitua ja väääntää suupielet alaspäin.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvin pitkälti omalla asenteella on merkitystä. Keskityn elämässäni niihin asioihin, jotka ovat hyvin. Nyt työttömänä minulla on ihanan paljon aikaa ottaa rennosti ja nauttia kesästä, lukea kirjoja ja opiskella omaksi iloksi kaikkea sitä, mitä töissä käydessä ei ehdi. Liikuntaa voin harrastaa päivittäin ja ylläpitää terveyttä sitä kautta. Tulevaisuus on täysin sumussa, mutta mitä sitten? Keskityn mieluummin tähän hetkeen ja teen siitä mahdollisimman hyvän. Ja kun katsoo vähän ympärilleen, niin huomaa että aika paljon huonomminkin voisi mennä! Ei ole mikään järki verrata itseään koko ajan niihin edellä meneviin, vaan välillä on hyvä vilkaista peruutuspeiliin ja iloita siitä, kuinka pitkälle sitä kuitenkin on jo päässyt.

[/quote]

Tulepas tähän ketjuun uudelleen 10 vuoden kuluttua. Olet yhä silloinkin keski-ikäinen. Katsotaan kuinka hyvin olet jaksanut harrastaa ilmaisia harrastuksia ja pitää mielialaa yllä. Kyllä mäkin vielä 38v olin hyvinkin toiveikas ja iloinen. En olisi ikinä silloin suostunut uskomaan mitä mieltä asioista ja elämästä olen  10 vuotta myöhemmin.

[/quote]

No minäpä tulen :) Olen kyllä sitä mieltä, että ihmisen perusluonne pysyy hyvin pitkälti muuttumattomana koko elämän ajan, eli en olisi niinkään varma, että minusta kuoriutuu katkerankiukkuinen keski-ikäinen nainen kymmenen vuoden päästä.

[/quote]

Niin sitä voisi luulla. Onnittelut sitten jos ei niin käy.

[/quote]

Sä kuulostat kyllä tosi tyytymättömältä omaan elämääsi...

[/quote]

Joo. Etenkin kun alan muistella millaista oli kun olin 38v. Oman elämänsä muistelu on pahinta mitä voi tehdä. Masentuu ja raivostuu samanaikaisesti. Ainakin mun tapauksessa

[/quote]

Ihan mielenkiinnosta, mitkä asiat sun elämässä on sit menny niin pieleen?

Alistuminen ja muiden tahdon pistäminen aina omansa eteen. Eikä mitään arvostusta saa, kukaan ei edes huomaa miten paljon joustat ja puurrat. Koko elämä voi olla pakollisia velvollisuuksia, joista yksikään ei ole mieluinen itselle. 

Nämä nyt keski-ikäiset ovat vielä sitä ikäluokkaa, että avioero on aika tabu monelle, kuitenkin työssä on käytävä kuin mies, mutta sitten taas kotityöt tehtävä kun kerran on nainen, ne on naisten hommia. 

Peilistäkin vielä katsoo roikkuvanaamainen plösähtänyt täti. Toivoa paremmasta ei juurikaan ole. Moni katsoo, että ei kannata enää opiskella uutta alaa, kun työvuosia on siihen nähden niin vähän jäljellä. Uutta parempaa parisuhdettakaan tuskin enää saa jne. Päivä päivältä rupsahdat lisää, muisti alkaa pätkiä, oppiminen hidastua jne.

Nuorilla naisilla on sentään vielä toivo paremmasta, jos sillä hetkellä ei vaikka hyvin menisikään. 

Neljänkympin korvilla elämästä on keskimäärin puolet takana ja puolet edessä. Enää ei voi valita kaikkea toisin ja on melkein viimeinen tilaisuus tehdä oman elämänsä suuret muutokset kuten esim alan vaihtaminen. Tässä iässä usein myös mietitään, mitä oikeasti elämältä halutaan. Tähän asti kun on useimmat toteuttaneet muiden haluamisia. Jos jo eletty elämäkään ei ole ollut mieluisaa ja tulevaisuus näyttää yhtä epämiellyttävältä, niin vaikea silloin on olla tyytyväinenkään. Moni nainen alkaa tuossa iässä kiinnostua omasta hyvinvoinnistaan, niin henkisestä kuin fyysisestäkin. Aletaan nk. etsiä itseä. Kuka minä olen, miksi olen tällainen, millaiseksi voin ja haluan vielä tulla jne. Kaikilla ei rohkeus riitä muutokseen. Monilla puoliso ja lapset katsovat ihmetellen sivusta, mikä mutsille nyt tuli, kun se lähteekin joogatunnille eikä makkarakeiton laittoon. Huusholliin ilmestyvät vitamiinipurkit ja ukkoparkakin saa puoli lautasellista kasviksia ja vain suositellut 300 g lihaa viikossa. Teinit heräävät aamulla huomaamaan, että yhtäkään puhdasta sukkaa ei löydy kaapista. Pitää alkaa pesemään vaatteensa itse. Onneksi se liha palautuu yleensä pahimman hurmoksen jälkeen takaisin ukon lautaselle, mutta vaimo ei olekaan enää se kaikkeen mukautuva kodinhengetär. Mokoma pakkasi vielä matkalaukkunsa ja lähti samanlaisen ystävättärensä kanssa viikoksi Barcelonaan jättäen ukkoressun ja teinit pärjäämään miten parhaiten taitavat.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:36"]

Neljänkympin korvilla elämästä on keskimäärin puolet takana ja puolet edessä. Enää ei voi valita kaikkea toisin ja on melkein viimeinen tilaisuus tehdä oman elämänsä suuret muutokset kuten esim alan vaihtaminen. Tässä iässä usein myös mietitään, mitä oikeasti elämältä halutaan. Tähän asti kun on useimmat toteuttaneet muiden haluamisia. Jos jo eletty elämäkään ei ole ollut mieluisaa ja tulevaisuus näyttää yhtä epämiellyttävältä, niin vaikea silloin on olla tyytyväinenkään. Moni nainen alkaa tuossa iässä kiinnostua omasta hyvinvoinnistaan, niin henkisestä kuin fyysisestäkin. Aletaan nk. etsiä itseä. Kuka minä olen, miksi olen tällainen, millaiseksi voin ja haluan vielä tulla jne. Kaikilla ei rohkeus riitä muutokseen. Monilla puoliso ja lapset katsovat ihmetellen sivusta, mikä mutsille nyt tuli, kun se lähteekin joogatunnille eikä makkarakeiton laittoon. Huusholliin ilmestyvät vitamiinipurkit ja ukkoparkakin saa puoli lautasellista kasviksia ja vain suositellut 300 g lihaa viikossa. Teinit heräävät aamulla huomaamaan, että yhtäkään puhdasta sukkaa ei löydy kaapista. Pitää alkaa pesemään vaatteensa itse. Onneksi se liha palautuu yleensä pahimman hurmoksen jälkeen takaisin ukon lautaselle, mutta vaimo ei olekaan enää se kaikkeen mukautuva kodinhengetär. Mokoma pakkasi vielä matkalaukkunsa ja lähti samanlaisen ystävättärensä kanssa viikoksi Barcelonaan jättäen ukkoressun ja teinit pärjäämään miten parhaiten taitavat.

[/quote]

Mä en ole koskaan elänyt uhrautuvaa ja muita palvelevaa elämää, enkä ymmärrä, miksi sellaiseen pitäisi alun alkaenkaan naisen alistua. Toki autan muita tarvittaessa, mutta en koe mitään erityisvastuuta toisten hyvinvoinnista. Ja pistän tottakai miehenkin tekemään osansa kodin ylläpidon suhteen.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:40"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:36"]

Neljänkympin korvilla elämästä on keskimäärin puolet takana ja puolet edessä. Enää ei voi valita kaikkea toisin ja on melkein viimeinen tilaisuus tehdä oman elämänsä suuret muutokset kuten esim alan vaihtaminen. Tässä iässä usein myös mietitään, mitä oikeasti elämältä halutaan. Tähän asti kun on useimmat toteuttaneet muiden haluamisia. Jos jo eletty elämäkään ei ole ollut mieluisaa ja tulevaisuus näyttää yhtä epämiellyttävältä, niin vaikea silloin on olla tyytyväinenkään. Moni nainen alkaa tuossa iässä kiinnostua omasta hyvinvoinnistaan, niin henkisestä kuin fyysisestäkin. Aletaan nk. etsiä itseä. Kuka minä olen, miksi olen tällainen, millaiseksi voin ja haluan vielä tulla jne. Kaikilla ei rohkeus riitä muutokseen. Monilla puoliso ja lapset katsovat ihmetellen sivusta, mikä mutsille nyt tuli, kun se lähteekin joogatunnille eikä makkarakeiton laittoon. Huusholliin ilmestyvät vitamiinipurkit ja ukkoparkakin saa puoli lautasellista kasviksia ja vain suositellut 300 g lihaa viikossa. Teinit heräävät aamulla huomaamaan, että yhtäkään puhdasta sukkaa ei löydy kaapista. Pitää alkaa pesemään vaatteensa itse. Onneksi se liha palautuu yleensä pahimman hurmoksen jälkeen takaisin ukon lautaselle, mutta vaimo ei olekaan enää se kaikkeen mukautuva kodinhengetär. Mokoma pakkasi vielä matkalaukkunsa ja lähti samanlaisen ystävättärensä kanssa viikoksi Barcelonaan jättäen ukkoressun ja teinit pärjäämään miten parhaiten taitavat.

[/quote]

Mä en ole koskaan elänyt uhrautuvaa ja muita palvelevaa elämää, enkä ymmärrä, miksi sellaiseen pitäisi alun alkaenkaan naisen alistua. Toki autan muita tarvittaessa, mutta en koe mitään erityisvastuuta toisten hyvinvoinnista. Ja pistän tottakai miehenkin tekemään osansa kodin ylläpidon suhteen.

[/quote]

Mutta olet silti keski-ikäinen ja elämääsi tyytymätön?

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:27"][quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:23"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:15"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:13"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:09"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:01"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:53"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:30"]

Mä kerron sulle. Kun jää ilman vakituista tai mitään työpaikkaa eikä vaatimattomatkaan unelmat toteudu. Ja oma kroppa alkaa natisemaan vähän sieltä sun täältä. Ja yhteiskunta halveksii vanhenevia naisia ja osoittaa sen näille monin eri tavoin. Ei siinä iloisintakaan ihmistä aina hymyilytä.

[/quote]

En tiedä, olenko vielä kategoriassa "keski-ikäinen" (olen 38v), mutta avaan silti sanaisen arkkuni. Minulla ei ole koskaan ollut vakituista työtä. Tällä hetkellä olen työtön. Olen opiskellut maisteriksi ja vähän päälle. Viimeisen vuoden aikana olen saanut kaksi diagnoosia pitkäaikaissairauksiin, joista toinen vaatii loppuiän lääkityksen eikä kumpikaan koskaan parane. Niiden kanssa on opittava elämään. Eli ainekset olis katkeroitua ja väääntää suupielet alaspäin.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvin pitkälti omalla asenteella on merkitystä. Keskityn elämässäni niihin asioihin, jotka ovat hyvin. Nyt työttömänä minulla on ihanan paljon aikaa ottaa rennosti ja nauttia kesästä, lukea kirjoja ja opiskella omaksi iloksi kaikkea sitä, mitä töissä käydessä ei ehdi. Liikuntaa voin harrastaa päivittäin ja ylläpitää terveyttä sitä kautta. Tulevaisuus on täysin sumussa, mutta mitä sitten? Keskityn mieluummin tähän hetkeen ja teen siitä mahdollisimman hyvän. Ja kun katsoo vähän ympärilleen, niin huomaa että aika paljon huonomminkin voisi mennä! Ei ole mikään järki verrata itseään koko ajan niihin edellä meneviin, vaan välillä on hyvä vilkaista peruutuspeiliin ja iloita siitä, kuinka pitkälle sitä kuitenkin on jo päässyt.

[/quote]

Tulepas tähän ketjuun uudelleen 10 vuoden kuluttua. Olet yhä silloinkin keski-ikäinen. Katsotaan kuinka hyvin olet jaksanut harrastaa ilmaisia harrastuksia ja pitää mielialaa yllä. Kyllä mäkin vielä 38v olin hyvinkin toiveikas ja iloinen. En olisi ikinä silloin suostunut uskomaan mitä mieltä asioista ja elämästä olen  10 vuotta myöhemmin.

[/quote]

No minäpä tulen :) Olen kyllä sitä mieltä, että ihmisen perusluonne pysyy hyvin pitkälti muuttumattomana koko elämän ajan, eli en olisi niinkään varma, että minusta kuoriutuu katkerankiukkuinen keski-ikäinen nainen kymmenen vuoden päästä.

[/quote]

Niin sitä voisi luulla. Onnittelut sitten jos ei niin käy.

[/quote]

Sä kuulostat kyllä tosi tyytymättömältä omaan elämääsi...

[/quote]

Joo. Etenkin kun alan muistella millaista oli kun olin 38v. Oman elämänsä muistelu on pahinta mitä voi tehdä. Masentuu ja raivostuu samanaikaisesti. Ainakin mun tapauksessa

[/quote]

Ihan mielenkiinnosta, mitkä asiat sun elämässä on sit menny niin pieleen?
[/quote]

Minuakin alkoi kiinnostaa. Etenkin, kun itsellä olisi ollut jo parikymppisenä ja on edelleen kaikki edellytykset olla katkeroitunut ja vihainen; olen rahaton, kärsin kroonisista kivuista, miestä ei ole, sairauksien vuoksi monet suunnitelmat ovat kariutuneet. Minulle irvailtiin jo parikymppisenä samaan malliin, mutta eipä se niin mene että jossain iässä olisi PAKKO katkeroitua tai että sellisti väistämätöntä. Masentuneen ja surullisen silmin voi kyllä näyttää siltä.

Toivottavasti pääset selvemmille vesille ja olosi paranee, vaikka tilanne ei olennaisesti muuttuisi. :)

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:41"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:40"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:36"]

Neljänkympin korvilla elämästä on keskimäärin puolet takana ja puolet edessä. Enää ei voi valita kaikkea toisin ja on melkein viimeinen tilaisuus tehdä oman elämänsä suuret muutokset kuten esim alan vaihtaminen. Tässä iässä usein myös mietitään, mitä oikeasti elämältä halutaan. Tähän asti kun on useimmat toteuttaneet muiden haluamisia. Jos jo eletty elämäkään ei ole ollut mieluisaa ja tulevaisuus näyttää yhtä epämiellyttävältä, niin vaikea silloin on olla tyytyväinenkään. Moni nainen alkaa tuossa iässä kiinnostua omasta hyvinvoinnistaan, niin henkisestä kuin fyysisestäkin. Aletaan nk. etsiä itseä. Kuka minä olen, miksi olen tällainen, millaiseksi voin ja haluan vielä tulla jne. Kaikilla ei rohkeus riitä muutokseen. Monilla puoliso ja lapset katsovat ihmetellen sivusta, mikä mutsille nyt tuli, kun se lähteekin joogatunnille eikä makkarakeiton laittoon. Huusholliin ilmestyvät vitamiinipurkit ja ukkoparkakin saa puoli lautasellista kasviksia ja vain suositellut 300 g lihaa viikossa. Teinit heräävät aamulla huomaamaan, että yhtäkään puhdasta sukkaa ei löydy kaapista. Pitää alkaa pesemään vaatteensa itse. Onneksi se liha palautuu yleensä pahimman hurmoksen jälkeen takaisin ukon lautaselle, mutta vaimo ei olekaan enää se kaikkeen mukautuva kodinhengetär. Mokoma pakkasi vielä matkalaukkunsa ja lähti samanlaisen ystävättärensä kanssa viikoksi Barcelonaan jättäen ukkoressun ja teinit pärjäämään miten parhaiten taitavat.

[/quote]

Mä en ole koskaan elänyt uhrautuvaa ja muita palvelevaa elämää, enkä ymmärrä, miksi sellaiseen pitäisi alun alkaenkaan naisen alistua. Toki autan muita tarvittaessa, mutta en koe mitään erityisvastuuta toisten hyvinvoinnista. Ja pistän tottakai miehenkin tekemään osansa kodin ylläpidon suhteen.

[/quote]

Mutta olet silti keski-ikäinen ja elämääsi tyytymätön?

[/quote]

Olen varhaiskeski-ikäinen ja elämääni varsin tyytyväinen.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:45"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:41"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:40"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:36"]

Neljänkympin korvilla elämästä on keskimäärin puolet takana ja puolet edessä. Enää ei voi valita kaikkea toisin ja on melkein viimeinen tilaisuus tehdä oman elämänsä suuret muutokset kuten esim alan vaihtaminen. Tässä iässä usein myös mietitään, mitä oikeasti elämältä halutaan. Tähän asti kun on useimmat toteuttaneet muiden haluamisia. Jos jo eletty elämäkään ei ole ollut mieluisaa ja tulevaisuus näyttää yhtä epämiellyttävältä, niin vaikea silloin on olla tyytyväinenkään. Moni nainen alkaa tuossa iässä kiinnostua omasta hyvinvoinnistaan, niin henkisestä kuin fyysisestäkin. Aletaan nk. etsiä itseä. Kuka minä olen, miksi olen tällainen, millaiseksi voin ja haluan vielä tulla jne. Kaikilla ei rohkeus riitä muutokseen. Monilla puoliso ja lapset katsovat ihmetellen sivusta, mikä mutsille nyt tuli, kun se lähteekin joogatunnille eikä makkarakeiton laittoon. Huusholliin ilmestyvät vitamiinipurkit ja ukkoparkakin saa puoli lautasellista kasviksia ja vain suositellut 300 g lihaa viikossa. Teinit heräävät aamulla huomaamaan, että yhtäkään puhdasta sukkaa ei löydy kaapista. Pitää alkaa pesemään vaatteensa itse. Onneksi se liha palautuu yleensä pahimman hurmoksen jälkeen takaisin ukon lautaselle, mutta vaimo ei olekaan enää se kaikkeen mukautuva kodinhengetär. Mokoma pakkasi vielä matkalaukkunsa ja lähti samanlaisen ystävättärensä kanssa viikoksi Barcelonaan jättäen ukkoressun ja teinit pärjäämään miten parhaiten taitavat.

[/quote]

Mä en ole koskaan elänyt uhrautuvaa ja muita palvelevaa elämää, enkä ymmärrä, miksi sellaiseen pitäisi alun alkaenkaan naisen alistua. Toki autan muita tarvittaessa, mutta en koe mitään erityisvastuuta toisten hyvinvoinnista. Ja pistän tottakai miehenkin tekemään osansa kodin ylläpidon suhteen.

[/quote]

Mutta olet silti keski-ikäinen ja elämääsi tyytymätön?

[/quote]

Olen varhaiskeski-ikäinen ja elämääni varsin tyytyväinen.

[/quote]

No niinpä. Sinä et siis kuulu alkuperäisen viestin kohdenryhmään "miksi NIIN MONET keski-ikäiset" jne. 

Ärsyttää, kun aina pitää jonkun tulla pätemään näihin tämmösiin ketjuihin että "kyllä MINÄ vaan osaan ja olen hyvä ja en MINÄ vaan noin tekisi, oon niin hyvä".

Tuota yhtä asiaa en ymmärrä. Mitä enemmän on näkyvä miesten silmissä, sitä enemmän saa paskaa niskaan muilta naisilta. On kiva saada huomiota, jokainen sitä tarvitsee, mutta onko se sen paskan arvoista miten osa naisista sua kohtelee. Sitä sulkeutuu kuoreensa ja ahdistuu :(