Uusperheen ero lasten takia

Teinipoika savusti äidin miesystävän ulos. Ei ollut mikään uusi suhde, vaan oli alkanut pojan ollessa 7-8 vee. Sit jostain syystä noin 15 vuotiaana alko tää savustus, joka johti suhteen päättymiseen. Äijä nosti kytkintä. 

Vierailija kirjoitti:

On näitä muutamia ollut tässä lähipiirissä.

Yleensä yhteistä kuvioissa on se, että mennään hirveällä kiireellä yhteen asumaan ja kuvitellaan että kaikki sujuu kuin leikki.

Laitetaan jopa eri ikäisiä lapsia samaan huoneeseen eikä huomioida tarvetta lapsi/ oma vanhempi ajalle.

Lapset kärsii ja hieman myöhemmin oirehtii.

Miksi ei voida asua omissa asunnoissa ja seurustella siten. Ei kai aikuinenkaan halua täysin tuntematonta ihmistä kotiinsa heti pysyvästi?

Just näin. Itse päätin aikanaan, että en ryhdy uusioperhekuvioihin. Enkä ryhtynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Yllättääkö se oikeasti, että mies ei rupea isäksi toisen miehen lapsille? Koska en ole nainen, en kommentoi mitenkä nainen suhtautuu miehen lapsiin toisen naisen kanssa.

Uros leijonakin ajaa/tappaa toisen uroksen pennut jos niihin törmää haluamansa naaras leijonan luona. Tätä toki ei ihmiset tee, eikä kuulukkaan. Pointtina se, että eläinkunnassakaan ei mies pidä toisen miehen lapsista..

Itse kasvoin YH:n lapsena ja sain kokea itse lapsena ihan saman. Useat äitini silloiset kumppanit kohtelivat minua tavalla, jonka perusteella oltaisiin voitu tehdä huostaanotto nykyään.

Sen sihaan, että pohtii uusperheitä niin kannattaa panostaa siihen suhteeseensa lapsiensa vanhemman kanssa. Vaikka olisi kamalaa (pl. väkivalta ja pettäminen), sillä se ruoho ei tule todellakaan olemaan vihreämpää aidan toisella puolella ja lapsenne kärsivät suuren vahingon lähteässänne seikkailemaan. Elämä on täynnä kompromisseja..

Totta. Naiselle sanoisin tuon olevan vielä vaikeampaa. Ei kukaan halua vieraita pentuja omaan kotiinsa saati hoitaa niitä.

Kerron oman kokemukseni miehenä. Itse seurustelin pari vuotta naisen kanssa, joka oli yksinhuoltaja silloin 8v pojalle. Pojan biologinen isä oli kuvoissa vain harvakseltaan kun asui toisella puolella Suomea. Itselläni on kaksi vanhempaa , vielä kotona asuvaa lasta, joista toiselle olen yksinhuoltaja itsekin. Silloisen naisystäväni lapsi oli hyvin läheisriippuvainen, takertuva, äärimmäisen huomionhakuinen ja kontrolloiva lapsi. Lapsen käytös oli kuin yö ja päivä omiin lapsiini verrattuna. Naiseni ei osallistunut omaan arkeeni juuri ollenkaan, eikä tämän kahden vuoden aikana saanut juuri minkäänlaista sidettä rakennettua omiin lapsiini. Itse olin hyvin aktiivisesti mukana heidän arjessaan, osallistuin hänen lapsensa kasvatukseen hyvin aktiivisesti. Sitten kun (osin näistä syistä) päädyttiin eroon niin koin omalla tavallaan helpotusta kun pääsin siitä "hullunmyllystä" eroon ja sain keskittyä tähän toiseen (omaan) arkeeni täysin. Tämän kahden vuoden aikana meille kuitenkin muodostui tämän naisen lapsen kanssa side, jonka koen varsinkin lapselle olleen hyvin tärkeä. Erottuamme en kuitenkaan kokenut minkäänlaista kaipuuta tähän lapseen, naiseen kylläkin. Jäin vain miettimään, miten ison trauman ja kolhun tämä eri aiheutti tälle lapselle, jolle en kuitenkaan ollut biologinen isä, mutta varmasti yhdessä vietetyn ajan myötä jopa läheisempi kuin hänen biologinen isänsä. Poika oli äitiään kohtaan hyvin omistushaluinen ja kontrolloiva, paikoin jopa väkivaltainen. Poika oli hyvin mustasukkainen äitinsä huomiosta minun seurassani kun oli aikaisemmin aina saanut täyden huomion äitiltään. Toin tuon kahden vuoden aikana paljon auktoriteettia ja rajoja pojan kasvatukseen. Jäin eron jälkeen miettimään mitenkähän tämän pojan käytös jatkui kun minä poistuin kuvioista ja "sai" palata vanhaan malliin, jossa äitillä ei ole enää ketään "taisteluparia" hänen käytöstään kohtaan.