Miten jotkut ei muka saa töitä??????
Ei ollut yhtään työkokemusta ja lukion jälkeen sain ehti töitä ilman suhteita niin kauaksi aikaa kun menen opiskelee. Makoilin pari viikkoa ja tein 3 hakemusta, joihin ei vastattu. Sitten kävin kysymyssä yhdestä firmasta töitä ja seuraavana päivänä soi puhelin.
Työt alkoivat seuraavana päivänä. Palkka 11.5 euroa tunnilta, ruhtinaalliset tauot ja ruokatunti. Työ erittäin rentoa verkkaseen tahtiin mutterien pyöritystä tai tarrojen liimaamista joihinkin tuotteisiin. Vessaan mennään maleksimaan aina kun huvittaa. Pomo tulee heittää läppää aina välillä.
Miten ette voi saada töitä????
Kommentit (60)
Koulutusta vastaavaa työtä on vaikeampi saada.
Toisaalta. Miksi tehdä töitä, kun saa maksaa kreikkalaisten ja Suomen muslimien ilmaiselämistä? Eläkeikä pitenee ja kohta työpäivätkin vielä. Ei kiinnosta osallistua heidän hyvinvointiinsa.
Lopeta jo. Melkein sanasta sanaan samanlainen aloitus oli vähän aikaa sitten.
Se on kumma, kun akateeminen istuu ennemmin perse homeessa ja valittaa ettei saa työtä kuin tekisi sitä samaa 11,5€/h duunia, mitä tavalliset ihmiset.
Odottakaa, minä teen läpällä toisen samanlaisen aloituksen.
Mennään siihen ketjuun jutskaamaan.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 23:26"]
Se on kumma, kun akateeminen istuu ennemmin perse homeessa ja valittaa ettei saa työtä kuin tekisi sitä samaa 11,5€/h duunia, mitä tavalliset ihmiset.
[/quote]
Työpaikat eivät lisäänny sillä, että jokainen suomen työtön tohtorista ja tuplamaisterista lähtien alkavat hakemaan johonkin nappulanpyöritysduuniin. Korkeintaan tämä ylikoulutettu voi viedä työpaikan joltakin vähänlahjaisemmalta. Kokonaistilanne ei silti muutu mihinkään. Nyt vain tämä vähälahjaisempi on työtön ja akateeminen pyörittelee nappuloita.
1 avoin työpaikka, 100 hakijaa.
99 jää ilman töitä. Ja taas sama hakemisrumba alkaa alusta.
No anteeksi etten tradenomi-koulutuksellani ole pätevä esim. lähihoitajan, sairaanhoitajan, lääkärin, lastentarhanopettajan tai rehtorin virkoihin.
Olen hirveä loinen, kun en edes hae kyseisiin töihin.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 23:26"]
Se on kumma, kun akateeminen istuu ennemmin perse homeessa ja valittaa ettei saa työtä kuin tekisi sitä samaa 11,5€/h duunia, mitä tavalliset ihmiset.
[/quote]
Olessani siivoojana työpalkka oli "parhaimmillaan" 8,14e/tunti, pisimmillään työaika jotain 14h/pv, muutaman kuukauden jaksoin, sitten tuli seinä vastaan. Hakemuksista huolimatta en ole haastatteluihin asti päässyt useampaan vuoteen. Kun työttömyys kuukausia oli takana jo puolen vuoden ajalta ja yritin päästä harjoitteluun päiväkotiin, vasta 6 tai 7 paikassa tärppäsi. Masentaahan tämä tämmönen..
Uskosin että työttömistä on iso osa myös niinkun minä että 10 vuotta olin samassa työpaikassa josta sitten otin lopputilin lähinnä esimiehen takia. Nyt sitten liiton rahalla ja muilla tuilla tienaan aika tarkkaan 100 euroa vähemmän kuussa kun töissä käydessä jonka ihan mieluusti maksan vapaa-ajasta.
No tottakai töitä saa. Mutta miksi mennä töihin, kun ansiosidonnaisella saa mukavan elämän?
Menkää te työhullut töihin, minä nautin kesästä.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 13:54"]No tottakai töitä saa. Mutta miksi mennä töihin, kun ansiosidonnaisella saa mukavan elämän?
Menkää te työhullut töihin, minä nautin kesästä.
[/quote] juuri tätä yritinkin ylempänä sanoa mutta osasit kiteyttää paremmin :D
Jos ei ole karismaattinen ja hyvännäköinen niin helposti raakataan pois kun hakijoita on kuitenkin jokaiseen työpaikkaan niin paljon
Älä ihan oikeasti jaksa! Tämä aihe on niin moneen kertaan jauhettu että eikö sinulle jo riitä?!
Me ymmärrämme kyllä, että sinun kaltaisiasi tynnyrissä kasvaneita ja /tai kultalusikka suussa syntyneitä on, joita elämän realiteetit eivät kosketa.
Sinunkin pitäisi luku- ja kirjoitustaitoisena ymmärtää, että kaikki eivät ole samassa asemassa kuin sinä, eivät asu samassa paikassa, eivät tunne samoja ihmisiä, ei ole sattuneet onnekkaasti olemaan samassa paikassa työtä kyselemässä ... ja sellaisia ihmisiä on tällä hetkellä Suomessa satoja tuhansia, Euroopassa miljoonia.
Enpä malta jättää heittämättä tähän vanhaa viisautta: "hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä".
Noihin 10€/tunti-duuneihin riittää pilvin pimein juuri sen alan ammattilaisia. Miksi ihmeessä kukaan ottaisi maisterin siivoamaan, kun voisi ottaa ammattilaitoisen laitoshuoltajan?
Vierailija kirjoitti:
Se on kumma, kun akateeminen istuu ennemmin perse homeessa ja valittaa ettei saa työtä kuin tekisi sitä samaa 11,5€/h duunia, mitä tavalliset ihmiset.
Heitäs ihan villi arvaus että kumpi tuohon työhön ennemin valitaan, Nokialta kenkää saanut 40v diplomi-insinööri vai 19v lukion käynyt opiskelija?
Avoimia työpaikkoja on n. 20 000, kokopäivätyötä vailla olevia ihmisiä tämän päivän tilaston mukaan hieman yli 600 000.
Jotain on pakko tehdä, yksi vaihtoehto olisi esim. vakituisen työsuhteen kieltäminen, kaikki työsuhteet olisivat 4 vuoden määräaikaisia työsuhteita ja näitä voisi olla maksimissaan kaksi peräkkäin. Näin saataisiin työpaikkoja kiertoon ja lisäksi palkkataso pysyisi kurissa.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että vika on siinä, että olen akateeminen 55v nainen, jolla on noin 35 vuoden työkokemus hyvinkin erilaisista tehtävistä, lisäksi runsaasti lisäkoulutusta ja hyvä kielitaito. Tällaisia ei palkata, kun voi ottaa jonkun sellaisen, joka on käynyt vain lukion.
Huono trolli. Jos kuvittelet olevasi liian koulutettu niin jätä kertomatta koulutuksestasi hakemuksessa niin homma on sillä hoidettu. Todellisuudessa ongelma ei olekkaan, että olet akateeminen ja sinulla on työkokemusta vaan se, että et todellisuudessa osaa mitään hyödyllistä mutta hyvähän se on itsellesi valehdella, että olet liian hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Työpaikat eivät lisäänny sillä, että jokainen suomen työtön tohtorista ja tuplamaisterista lähtien alkavat hakemaan johonkin nappulanpyöritysduuniin. Korkeintaan tämä ylikoulutettu voi viedä työpaikan joltakin vähänlahjaisemmalta. Kokonaistilanne ei silti muutu mihinkään. Nyt vain tämä vähälahjaisempi on työtön ja akateeminen pyörittelee nappuloita.
Taas todella huono trolli 0/5
Kokeilkaas duunarit vetää tällänen 10 vuoden opintoputki yliopistossa ja hakea sitten työtä tarrojen liimaukseen.Olen yrittänyt tehdä itsestäni hakemuksissa rennon ja ihan tavallusen vaikutelman,mutta cv,sitä en voi muuksk muuttaa.Siellä paistaa koulutus.En vaan pääse ja oman alan töitä on niukasti,pelkkää pätkää.