Voiko olla näin kiire... Kysyin kaverilta millon voitas nähdä ja käydä vaikka kahvilla

Kaverilla on omat aikataulunsa, eikä mitään velvollisuutta järjestää tapaamista välittömästi jos se ei hänelle sovi.

Ap vaikuttaa kyllä tyypiltä, jonka kanssa minullakaan ei olisi kiirettä sopia minkäänlaista tapaamista. Vaatimuksia ja ehtoja, eikä minkäänlaista ymmärrystä siitä että muilla ihmisillä on oma elämänsä.

Kiire on teko syy tai ei halita kelloja. Minun systerillä aina kiire,miloin jalkakipeä käsi tai pumpusta otaa. sen illat kuluu yöhön F.B. plus ilmaset netti puhelut koko suvulle,paitsi ei mulle!Mut ei sillä aikaa tavata mua. Vain silloin jos on muita että saa näkyvyttä,kuin hyvä iso sisko on!

Helposti voi olla. Esimerkiksi hiihtoloma parin viikon päästä, he saattavat lomailla muualla kuin kotona. Harrastuksia arkiiltaisin, vapaaehtoistöitä, lasten harrastuksia viikonloppuisin, remonttia, sovittuja tapaamisia kavereiden kanssa jne. Toiset vain tekevät enemmän asioita kuin ap.

Noh, mun kanssa menee yleensä noin. Olen osa-aikainen, mutta minulla on satunnaisesti muutamia tunteja kuukaudessa muita töitä myös. Lisäksi käyn invalidin vanhempani luona siivoamassa ja hoitamassa asioita vapaapäivinä. Osa-aikatyössäni olen tekemisissä paljon ihmisten kanssa ja introverttina se vie hyvin mehut, tarvin palautumisaikaa itsekseni iltaisin. Kärsin myös uniongelmista. Kaveritapaamiset suunnittelen sen mukaan miten jaksan, joskus siinä voi kestää. Onneksi ne parhaimmat ymmärtää tilanteeni.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin vetoan kiireeseen, mutta oikeasti syy on siinä etten _jaksa_ nähdä ihmisiä vapaa-ajallani kovin usein, ja tarvitsen aikaa itsekseni tai perheeni kanssa niin, ettei ole joka päivä jotain aikataulutettua menoa.

En pysty kunnolla rentoutumaan, jos esim. vapaapäiväksi on klo 14 tapaaminen jonkun kaverin kanssa. Ensin "odotan" aamupäivän koko ajan sellaisen tunteen kanssa että 'kohta pitää lähteä', ja tapaamisen jälkeen olen jotenkin väsähtänyt, vaikka olisi ollut mukavaakin, ja tuntuu ettei mitään isompaa enää ehdi eikä jaksa tehdä tai mihinkään viitsi lähteä (esim mökille). Loppupäivä menee sitten vaan toipuessa ja jossain ruoanlaitossa ja kotitöissä. Ei tunnu yhtään rennolta VAPAApäivältä.

Vapaapäivältä tuntuu sen sijaan päivä, jolloin kalenterissa ei ole yhtään mitään ennalta sovittua, ja saa aamulla päättää ex tempore oman fiiliksen mukaan, mitä tekee ja mihin lähtee ja milloin.

Ja sitten et saa mitään aikaiseksi vaan jumitat ihan ex tempore koko päivän palstalla.

Mulla on viikossa yksi arki-ilta aikaa omille harrastuksille. Kolme muuta arki-iltaa olen lasten kanssa kotona tai kuskaan heitä harrastuksissa kun mies on töissä. Yksi viikonloppu kuussa menee jossain sukulaisilla (kaikki isovanhemmat ja isoisovanhemmat asuvat kaukana). Yksi lauantai/sunnuntai kuussa menee töissä. Jäljelle jää kaksi täysin vapaata viikonloppua ja niihinkin saattaa kuulua lasten kaverisynttäreitä, harrastuksia tai meillä on vieraita. Ja sitten on lapsiperheiden flunssakaudet, niiden jälkeen on niin poikki että ei jaksa mitään.

Joten näen kerran viikossa kavereita harrastuksessa ja kerran viikossa lounaalla. Pari kertaa kuussa näen kavereita muuten eli käydään kahvilla, yhdessä lenkillä tai kauempaa asuvat kaverit tulee meille kylään tai me heille.

Ja koska olen introvertti niin tää riittää mulle hyvin. Mulla on hyviä ystäviä 4 ja kavereita 5-7 ja heille kaikille voisin vastata samoin kuin ap:n ystävä hänelle.

Mä ole introvertti ja mulla on myös krooninen väsymys, joten tarvitsen paljon aikaa lepoon ja akkujen lataukseen, joten laitan nuo kahvihetket ystävien kanssa sellaiseen väliin jolloin mulla on oikeasti kunnolla aikaa ystävälle enkä tapaa esim. silloin kun tiedän, että olen todennäköisesti uupunut työpäivän jälkeen.

Hankalaa on nykyää tapaaminen. Itsekin pyysin kaveria kahville. Ei sovi kuin hänen vapaapäivät. Itse kyllä tapaan ystäviä työpäivinäkin, kun on aamuvuoro. Nyt sattuu niin, että kaikki ystäväni vapaapäivät on minulla iltavuoroja niin ei onnistu tapaaminen. Ei halua tavata niin paljon kuin minä. Harmittaa, mutta nykyisin moni haluaa olla paljon yksin.

Kaverina olo ei ole helppoa, kun ei voi noin vain tavata. Kaikki pitää virallisesti varata etukäteen.

Meillä taitaa olla sama kaveri! :D

Hän tahtoo aina välillä tulla meille kylään ja sitten minun täytyy ehdottaa päivää. Meillä on harvemmin viikonloppuisin mitään tähdellistä menoa, joten mulle käy lähes aina. Hän ei silti voi itse ehdottaa itselleen sopivia päiviä, vaan minun täytyy luetella kaikki viikonloput. Jossain vaiheessa jonnekin kuukauden päähän löytyy sopiva.

Onneksi on tämä korona, ei olla nyt muutamaan vuoteen nähty täällä meillä.

Minä niin nautin opiskeluajoista ja niitä kaiholla muistelen. Silloin kavereita tapasi joka päivä! Minua tympii tämä ”aikuiselämä”, kun kaikki vain hautautuvat koteihinsa ja nysväävät puolisoiden ja pahimmassa tapauksessa lapsien kanssa. Enkä ymmärrä miksei niitä muksuja voi pistää pyöräilemään tai kulkemaan talviaikaan bussilla harrastuksiinsa, miksi pitää autolla kärrätä, siis pk-seudulla?!

Olen minäkin introvertti, eli palaudun omissa oloissani ja esim. asiakaspalvelu kuormittaa. Sosiaalinen olen kuitenkin. Kalenterielämä inhottaa myös…

Minun yhden kaverin kanssa ei saa sovittua tapaamista edes 5kk:den päähän. En enää jaksa edes yrittää ja kun sanoo, että ”sitten kun nähdään” totean ettei me oikeasti ikinä nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Ap on naurettava. Vastapuoli on antanut kysymykseesi kaksi asiallista ehdotusta, ja sinä valitat täällä, että annat olla.

Ap saisi hävetä nolouttaan.

 Ap :lla on järkevä kysymys. Tuota tapahtuu monilla , ystävällä ei ole aikaa ja antaa pari päivää vaihtoehdoksi. Täällä kävi just noin,valitsin toisen ystävän ehdottamasta päivästä .Päivä tuli,eikä ystävästä kuulunut. Kysyin sen päivän iltapäivänä onko kaikki ok kun oli tapaaminen , ei kuulunut. Seuraavana päivänä lähetti "anteeksi" oli kiirettä en muistanut -viestin. Se ystävyys hiipui siihen. Myöhemmin tajusin,en ollut se ystävä enää jonka kanssa halusi enää jakaa elämäänsä ja myös sen, että halusikin olla se ystävä,joka haluaa määrätä tapaamiset omien menojensa mukaan. Voithan ehdottaa vastavuoroisesti päivää,katso mitä vastaa. Sano että ne päivät on jo sovittuja menoja mitä hän ehdotti,mutta ehdota jokin päivä. Katso mitä vastaa. Jos tapaatte,olet onnekas jos teillä on puhuttavaa. 

Voi olla.

Oikeat ystävät haluavat nähdä. Ei se ole ystävyyttä, jos viikkojen päähän aikoja varaillaan.

Vierailija kirjoitti:

Oikeat ystävät haluavat nähdä. Ei se ole ystävyyttä, jos viikkojen päähän aikoja varaillaan.

Oikea ystävä ymmärtää myös, että vaikka halutaan nähdä, niin se ei välttämättä onnistu niin usein ja helposti kuin toivoisi. Ihmiset on eri elämän tilanteissa, heillä on eri vastuita. Ehkä välillä peiliin katsomisen paikka, ymmärrätkö ystäväsi tilannetta yhtä hyvin kuin kuvittelet.

Voi hyvää päivää! Sinähän kysyit, että milloin voidaan käydä vaikka kahvilla ja hän vastasi. Mikä on on ongelma?

voihan se noin joskus mennäkin. Mulla on esim tämän viikon illoille ohjelmaa jo ja ensi viikolle en halua luvata mitään koska menisin ehkä mökille etätöihin jos kelit sallii. Eli tarjoaisin tapaamista ensi viikon su illalle tai sitten sitä seuraavalle viikolle joku vapaa ilta. Kaikkein vähiten haluan lupailla ja sitten perua, se on /ceestä

En ymmärrä  miksi ihmiset ahtavat elämänsä niin täyteen kaikenlaista "pakollista", ettei  vapaata ole yhtään. Minä vihaan kaikkia aikatauluja ja töiden ulkopuolella menen ja tulen tasan siten kuin sillä hetkellä tuntuu. Harvoin tiedän mitä huomenna teen.

Mä kuulun ihmisiin, jotka ei halua jokaiselle päivällä jotain sovittua menoa. Lisäksi mulla on useita ihmisiä, joita haluan tavata ja joihin pitää muutenkin yhteyttä. Tästä seuraa, ettei mulla välttämättä ole mahdollisuutta tavata just samana päivänä vaan voi hyvinkin mennä seuraavalle viikolle tai vieläkin pidemmäs. 

Kaverillasihan on hyvin aikaa sulle! Mun kaverit on niin kiireisiä tai "kiireisiä" (monet polttavat työpäivän aikana itsestään kaikki mehut) että puhelinaikaa pitää tiedustella ja varata ennakkoon viestillä  :-)