Lue keskustelun säännöt.
Reissuun lähtö ahdistaa
27.06.2015 |
En tiedä miksi mutta mua hermostuttaa aina kun pitää lähteä reissuun. Aluksi saatan odottaa matkaa innolla mutta kun sen aika koittaa, iskee ahdistus. Pakkaaminen tuntuu erityisen vaikealta ja aina kotoa lähtiessä olen ihan varma että jotain on unohtunut.
.
Huomenna pitäisi siis lähteä ja olen koko tämän päivän ollut aivan hermoraunio. Ahdistaa, hermostuttaa, päätä särkee ja olen tosi kiukkuinen. Nyt iltaa kohti olo on alkanut mennä niin huonoksi että haluaisin kuolla. ???
.
Siis mikä ihme juttu tää on? Onko kellään ollu tämmöstä? Oon 38-vuotias perheenäiti
Kommentit (18)
Mulla samanlaista... tosin omalla kohdalla liittyy siihen että matkalla varmasti sattuu jotain kamalaa.... jotain varastetaan tai meiltä katoaa passit tms.... Otan aina tosi laajan matkavakuutuksen ja se on helpottanut hieman tuota pelkoa ja ahdistusta. Muutoin rakastan matkustamista mutta huomasin että äitiyden myötä olen alkanut kovasti stressaamaan...
Ihanaa matkaa teille joka tapauksessa! Kerran täällä vain eletään ja jos mukana on passit ja liput ja riittävästi rahaa niin ei haittaa vaikka jotain unohtuisikin... kunhan muistat sen kunnon matkavakuutuksen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin siis nro 3 kohdalla liittyy pelkoon että matkalla varmasti sattuu jotain kamalaa... ikinä ei ole mitään kamalaa sattunut *kopkop* mistä ei oltais selvitty :)
-3-
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 22:52"]En ole koskaan tykännyt reissaamisesta, yritin harjoitella sitä yli 20 vuotta. Ei auttanut
[/quote]
Mulla on myös nukahtamisvaikeuksia ja vieras paikka pahentaa sitä. Tuohon vaivaan on kyllä onneksi nukahtamislääkkeet, muuten menis yöt valvomiseksi oudossa paikassa.
Oletko ap menossa ulkomaille vai ihan kotimaan matkalle?
Mulla on aina intoa pakata etelän reissuun, mietin kaikki tarkkaan ja alan kerätä vaatteita ja varusteita useita päiviä ennen lähtöä. Sovitan jopa vaatteet päälle mitä otan mukaan... teen listoja ja mietin illat mitä tarvin...
Mutta mökille lähtö. Yhtä tuskaa se pakkaaminen, aikaa menee monta tuntia ja mukaan tulee 10 kassillista tavaraa... Melkein itken ja raivoan kun ottaa niin päähän se pakkaus. Lakanat, pyyhkeet, ruoat, vedet, kaikki on vietävä...
Minulla on vähän sama juttu, mutta vain silloin kun ollaan menossa koko perhe. Jos menen miehen kanssa kaksin, jotenkin osaan sen ajattelutavan että mikä puuttuu sen voin ostaa periltä kohteessa. Ja luotan itseeni ja siihen, että osaan kyllä ajatella mitä tarvitsee ja AINA olen muistanut passin, lompakon ja puhelimen (ja laturin).
Mutta kun lapset tulee mukaan, minulle tulee myös joku ihme paniikki. Mitä jos, mitä sitten jos, mitä jos lapset oksentaa edelllisenä yönä? Mitä jos jotain käy? Mitä jos kello ei herätä? Muutamaa päivää ennen tulee olo, että en haluakaan lähteä.
Me palasimme kotiin kahden viikon reissulta viikko sitten, ja pakko näin anonyymisti tunnustaa että tämä oli ensimmäinen kerta kun en nauttinut lomasta. En tiedä miksi. Paniikki tuli ennen matkaa ja myös matkan aikana, koska emme pysyneet samassa paikassa koko aikaa. En jotenkin jaksanut kielimuuria (puhun englantia, saksaa ja vähän myös ranskaa, mutta se ei auta, jos olen Italiassa), en jaksanut ymmärtää miksi joku oli tyly (vai kuvittelinko vain?) ja jotenkin vain raahasin itseäni eteenpäin aina kun emme olleet asunnollamme tai hotellissa.
Anteeksi ap, tästä tuli oma tilitykseni! Mutta siis tiedän, miltä sinusta tuntuu. Oma ratkaisuni on nyt pitää matkustelusta vähän taukoa. Olen lisäksi vielä raskaana, joten kun ajattelin että ensi vuonna en jaksa vauvan kanssa reissata, oma olo yllättäen jopa helpottui. Olen aina pitänyt matkustelusta, mutta ehkä olen liian stressaantunut siihen tällä hetkellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 22:58"]
Niin siis nro 3 kohdalla liittyy pelkoon että matkalla varmasti sattuu jotain kamalaa... ikinä ei ole mitään kamalaa sattunut *kopkop* mistä ei oltais selvitty :)
-3-
[/quote]
Meilläkin pahimmat tapahtumat on olleet jättiripulit vaipassa, parkkisakko ja lasinsiru lapsen jalassa (jonka rantavahti ns. ensiapuhuoneessa otti pois). Pitää kyllä olla kiitollinen tästä.
- 7
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 22:58"]Niin siis nro 3 kohdalla liittyy pelkoon että matkalla varmasti sattuu jotain kamalaa... ikinä ei ole mitään kamalaa sattunut *kopkop* mistä ei oltais selvitty :)
-3-
[/quote]
Mulla alkaa se stressi jo kotona ja yksi pahimpia hetkiä on pakkaaminen. Oon kerran saanu suorastaan jonku hermoromahduksen kun piti pakata reissuun, jonne itse kovasti halusin lähteä. Kesken pakkaamisen tavarat lensi käsistä ja itkin hysteerisesti ja olin perumassa koko reissua. Mies sai jotenkin rauhoitettua minut silloin - tästä on jo vuosia.
.
Tämä reissu oli enempi miehen idea ja hän on vähän ärtynyt tästä mun ahdistuksesta. Ottaa vissiin jotenkin itseensä vaikka ongelma ei ole määränpää vaan se matkustaminen - vai vain tämä valmistautuminen? En edes tiedä.
.
Onko tälle ahdistukselle mitään tehtävissä? Tosiaan pääkin on kipeä ja luulen sen olevan psykosomaattista.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 23:04"]Oletko ap menossa ulkomaille vai ihan kotimaan matkalle?
Mulla on aina intoa pakata etelän reissuun, mietin kaikki tarkkaan ja alan kerätä vaatteita ja varusteita useita päiviä ennen lähtöä. Sovitan jopa vaatteet päälle mitä otan mukaan... teen listoja ja mietin illat mitä tarvin...
Mutta mökille lähtö. Yhtä tuskaa se pakkaaminen, aikaa menee monta tuntia ja mukaan tulee 10 kassillista tavaraa... Melkein itken ja raivoan kun ottaa niin päähän se pakkaus. Lakanat, pyyhkeet, ruoat, vedet, kaikki on vietävä...
[/quote]
Kotimaassa. Ulkomaille mua ei sais vaikka vähän maksettaisiin. Pelkkä ajatus lasten kanssa lentämisestä alkaa oksettaa. Mökki-ihminen en ole minäkään, mutta tänä ei onneksi ole mökkireissu!
Ap
Ainakin sinun ap kannattaisi olla jo sängyn pohjalla yrittämässä nukkumista :) En tiedä monelta olette lähdössä, mutta univelka ei ainakaan omaa oloani paranna koskaan.
-7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen. Eniten ärsyttää usein se, että tuntuu kuin yksin olisin vastuussa esim. pakkaamisesta ja muista käytännön järjestelyistä.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 23:04"]Minulla on vähän sama juttu, mutta vain silloin kun ollaan menossa koko perhe. Jos menen miehen kanssa kaksin, jotenkin osaan sen ajattelutavan että mikä puuttuu sen voin ostaa periltä kohteessa. Ja luotan itseeni ja siihen, että osaan kyllä ajatella mitä tarvitsee ja AINA olen muistanut passin, lompakon ja puhelimen (ja laturin).
Mutta kun lapset tulee mukaan, minulle tulee myös joku ihme paniikki. Mitä jos, mitä sitten jos, mitä jos lapset oksentaa edelllisenä yönä? Mitä jos jotain käy? Mitä jos kello ei herätä? Muutamaa päivää ennen tulee olo, että en haluakaan lähteä.
Me palasimme kotiin kahden viikon reissulta viikko sitten, ja pakko näin anonyymisti tunnustaa että tämä oli ensimmäinen kerta kun en nauttinut lomasta. En tiedä miksi. Paniikki tuli ennen matkaa ja myös matkan aikana, koska emme pysyneet samassa paikassa koko aikaa. En jotenkin jaksanut kielimuuria (puhun englantia, saksaa ja vähän myös ranskaa, mutta se ei auta, jos olen Italiassa), en jaksanut ymmärtää miksi joku oli tyly (vai kuvittelinko vain?) ja jotenkin vain raahasin itseäni eteenpäin aina kun emme olleet asunnollamme tai hotellissa.
Anteeksi ap, tästä tuli oma tilitykseni! Mutta siis tiedän, miltä sinusta tuntuu. Oma ratkaisuni on nyt pitää matkustelusta vähän taukoa. Olen lisäksi vielä raskaana, joten kun ajattelin että ensi vuonna en jaksa vauvan kanssa reissata, oma olo yllättäen jopa helpottui. Olen aina pitänyt matkustelusta, mutta ehkä olen liian stressaantunut siihen tällä hetkellä?
[/quote]
Ikävä että sullakin on tuollaista, mutta samaan aikaan jotenkin helpottavaa kuulla että en ole ainoa enkä ehkä niin outo kuin olen ajatellut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 23:11"]Ainakin sinun ap kannattaisi olla jo sängyn pohjalla yrittämässä nukkumista :) En tiedä monelta olette lähdössä, mutta univelka ei ainakaan omaa oloani paranna koskaan.
-7
[/quote]
Olet oikeassa. Olen sängyssä puhelimen kanssa ja odotan että nukahtamislääke alkaa vaikuttaa. :) Kiitos huolenpidosta.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 23:14"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 23:04"]Minulla on vähän sama juttu, mutta vain silloin kun ollaan menossa koko perhe. Jos menen miehen kanssa kaksin, jotenkin osaan sen ajattelutavan että mikä puuttuu sen voin ostaa periltä kohteessa. Ja luotan itseeni ja siihen, että osaan kyllä ajatella mitä tarvitsee ja AINA olen muistanut passin, lompakon ja puhelimen (ja laturin). Mutta kun lapset tulee mukaan, minulle tulee myös joku ihme paniikki. Mitä jos, mitä sitten jos, mitä jos lapset oksentaa edelllisenä yönä? Mitä jos jotain käy? Mitä jos kello ei herätä? Muutamaa päivää ennen tulee olo, että en haluakaan lähteä. Me palasimme kotiin kahden viikon reissulta viikko sitten, ja pakko näin anonyymisti tunnustaa että tämä oli ensimmäinen kerta kun en nauttinut lomasta. En tiedä miksi. Paniikki tuli ennen matkaa ja myös matkan aikana, koska emme pysyneet samassa paikassa koko aikaa. En jotenkin jaksanut kielimuuria (puhun englantia, saksaa ja vähän myös ranskaa, mutta se ei auta, jos olen Italiassa), en jaksanut ymmärtää miksi joku oli tyly (vai kuvittelinko vain?) ja jotenkin vain raahasin itseäni eteenpäin aina kun emme olleet asunnollamme tai hotellissa. Anteeksi ap, tästä tuli oma tilitykseni! Mutta siis tiedän, miltä sinusta tuntuu. Oma ratkaisuni on nyt pitää matkustelusta vähän taukoa. Olen lisäksi vielä raskaana, joten kun ajattelin että ensi vuonna en jaksa vauvan kanssa reissata, oma olo yllättäen jopa helpottui. Olen aina pitänyt matkustelusta, mutta ehkä olen liian stressaantunut siihen tällä hetkellä? [/quote] Ikävä että sullakin on tuollaista, mutta samaan aikaan jotenkin helpottavaa kuulla että en ole ainoa enkä ehkä niin outo kuin olen ajatellut. Ap
[/quote]
Vertaistukea :)
Mukavaa reissua kaikesta huolimatta sinulla ja perheelle!
-7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse matkanteko ei minustakaan ole kuin rasittavaa, mutta määränpää palkitsee vaivan. En myöskään nuku vieraassa paikassa ja varaudunkin IMOVANELLA nukahtamisiin.
Sama juttu aina meikäläiselläkin. Mutta olen jo oppinut, että tämä arkailu kuuluu osana matkavalmisteluihin. ALKAA KUMMASTI JÄNISTYTTÄMÄÄN.
Kotiin palatessa huomaan, että matka oli hieno kokemus. Hyvä että lähdin.
Hyvää matkaa ap:lle, vaikka kaukanahan hän jo lienee. :) Mulla ei ole sentään ihan noin ahdistunutta se meno ennen matkaa, mutta olen kyllä stressaantunut ja yö ennen matkaa tulee nukuttua tosi huonosti, jos juuri ollenkaan. Joskus teen jopa näin, että vaikka tiedän että nyt viimeistään pitäisi pakata, ja tiedän että ajoissa pakattu on hyvä ennuste yöunille ennen matkaa, niin teenkin kaikkea muuta sen siihen tarkoitetun ajan, enkä pakkaa ennen kuin on noin kaksi tuntia aikaa illalla myöhään ja siinä tulee vähitellen se painajaisunista tuttu fiilis, eli kilpajuoksua kentälle, nyt ei unessa ehdikään koneeseen... Rakastan matkailua, ja silti haluan joskus ikään kuin pilata sen itseltäni. Olisi kutistajalle töitä. :)
Lentokoneessa alkaa olla jo hyvä. Perillä kohteessa ekan nukutun yön jälkeen alkaa paras osuus. Elämäni parhaat päivät olen elänyt tiettyjen lomamatkojen ekoina päivinä uuden keskellä. Elämänilo tarkoittaa sanakirjassani sitä. En halua koskaan unohtaa niitä hetkiä.
No niin, okei, nyt se taas iski. Matkakuume. Haluan mennä ja nähdä. Mennä ennen kuin on liian myöhäistä. Kiitti vaan!
En ole koskaan tykännyt reissaamisesta, yritin harjoitella sitä yli 20 vuotta. Ei auttanut