Lue keskustelun säännöt.
Tytöt 18 TV Areena yle.fi
Kommentit (1165)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Foobikko94 kirjoitti:
Monet täällä parjaavat hirveästi Mikiä. Ei taida ihmisillä olla tietoa, mitä on agorafobia ja mitä sen kanssa on oikeasti elää. Itselläni ei niinkään ole tuota sos.fobian puolta eli en pelkää että "ihmiset katsoo" niin kuin Miki sanoi. Mutta tietynlaisen agorafobian kanssa olen elänyt 14-vuotiaasta asti (nyt 28v.) Viime keväänä olin aika samassa jamassa kuin Miki, paitsi että mulla oli osa-aikatyötä etätyönä (kiitos korona, koska siinä kunnossa en olisi päässyt työpaikalle asti ulos asunnosta.) Omassa kuviossa ei oo ikinä ollut mukana mitään aineita, edes alkoholia, mutta pahimmillaan pelkkä julkisten paikkojen kammo eristää täysin.
Tilasin itsekin pahimmillani kaikki ruoat ja ruokaostokset Woltilla, kun olin vakuuttunut, etten VOI lähteä ulos yksiöstäni tai joudun onnettomuuden, väkivallan kohteeksi tms. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta on hirveää kun pelottavin asia maailmassa on koko maailma etuoven ulkopuolella. Ja totta kai ajatus työssäkäymisestä tuntuu vieraalta silloin, kun koko oma maailma on alle 50 neliömetriä.
Toki Miki käyttää sanoja "ei jaksa", mutta se on ehkä helpompi sanoa kuin "mua pelottaa kuollakseni ihan kaikki."
Toivottavasti Miki (ja myös muut tytöt) saa tukea ja elämänsä uusille raiteille. En usko, että agorafobiasta ja pahasta ahdistuksesta voi kokonaan parantua, mutta sitä voi oppia hallitsemaan.
En allekirjoita ollenkaan tuota agorafobiaa. Laiska ja saamaton se oli. Ja vaikka olisikin joku fobia, niin pakkohan sen kanssa on oppia elämään, siedättää itseään pikkuhiljaa.
Mä olen kärsinyt paniikkihäiriöstä suuren osan elämääni. En jaksa edes laskea kuinka monta kertaa olen melkein pyörtynyt kaupan kassalla, täydessä bussissa, työpaikalla, auton ratissa jne, kun kohtaus iskee päälle täysillä. Sydän hakkaa niin että meinaa rinnasta tulla, silmissä sumenee, naama puutuu, oksettaa ja huimaa. SILTI olen aina mennyt siihen bussiin, töihin, auton rattiin ja muihin ahdistaviin tilanteisiin ja ajan kanssa kohtaukset on vähentyneet niin, etten edes muista koska olisi viimeksi ollut paniikkikohtaus. Olisin minäkin kai voinut jäädä kotiin surkuttelemaan itseäni, hakea pitkiä saikkuja ja eristäytyä maailmasta, mutta kun niin ei vain voi tehdä!
No hienoa, jos olet pystynyt kaikkeen tuohon. Mutta fakta on se, että kaikilla ei riitä voimat, vaan paniikkihäiriö (yhdistettynä vielä kenties masennukseen/ahdistukseen/OCD:hen/tms.) alkaa hiljalleen kutistaa sitä omaa elämänpiiriä. Joillakin kohtaukset ja kohtausten pelko on lähes invalidisoivaa. Ei se tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
-eri
Ai ei tee huonompaa ihmistä? Saanen olla eri mieltä. Ihminen joka jonkun fobian tai henkisen sairauden varjolla ei ole koskaan yhteiskuntaa hyödyttävä veronmaksaja, vaan päinvastoin verovaroja tukien muodossa kuluttava, on todellakin huono ihminen. Jokaisella meistä on joku fobia, tai erilaisia mielenterveyden ongelmia, oli se sitten masennusta, ADD/ADHD, paniikkihäiriö tai mitä nyt kenelläkin, mutta yhteiskunta kaatuisi jos kaikki jäisi niiden varjolla neljän seinän sisälle. Lääkkeitä ja terapiaa löytyy joka lähtöön.
”Kivasti” sanottu kun mielenterveysongelmaisen pää soimaa itseään ihan tarpeeksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Foobikko94 kirjoitti:
Monet täällä parjaavat hirveästi Mikiä. Ei taida ihmisillä olla tietoa, mitä on agorafobia ja mitä sen kanssa on oikeasti elää. Itselläni ei niinkään ole tuota sos.fobian puolta eli en pelkää että "ihmiset katsoo" niin kuin Miki sanoi. Mutta tietynlaisen agorafobian kanssa olen elänyt 14-vuotiaasta asti (nyt 28v.) Viime keväänä olin aika samassa jamassa kuin Miki, paitsi että mulla oli osa-aikatyötä etätyönä (kiitos korona, koska siinä kunnossa en olisi päässyt työpaikalle asti ulos asunnosta.) Omassa kuviossa ei oo ikinä ollut mukana mitään aineita, edes alkoholia, mutta pahimmillaan pelkkä julkisten paikkojen kammo eristää täysin.
Tilasin itsekin pahimmillani kaikki ruoat ja ruokaostokset Woltilla, kun olin vakuuttunut, etten VOI lähteä ulos yksiöstäni tai joudun onnettomuuden, väkivallan kohteeksi tms. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta on hirveää kun pelottavin asia maailmassa on koko maailma etuoven ulkopuolella. Ja totta kai ajatus työssäkäymisestä tuntuu vieraalta silloin, kun koko oma maailma on alle 50 neliömetriä.
Toki Miki käyttää sanoja "ei jaksa", mutta se on ehkä helpompi sanoa kuin "mua pelottaa kuollakseni ihan kaikki."
Toivottavasti Miki (ja myös muut tytöt) saa tukea ja elämänsä uusille raiteille. En usko, että agorafobiasta ja pahasta ahdistuksesta voi kokonaan parantua, mutta sitä voi oppia hallitsemaan.
En allekirjoita ollenkaan tuota agorafobiaa. Laiska ja saamaton se oli. Ja vaikka olisikin joku fobia, niin pakkohan sen kanssa on oppia elämään, siedättää itseään pikkuhiljaa.
Mä olen kärsinyt paniikkihäiriöstä suuren osan elämääni. En jaksa edes laskea kuinka monta kertaa olen melkein pyörtynyt kaupan kassalla, täydessä bussissa, työpaikalla, auton ratissa jne, kun kohtaus iskee päälle täysillä. Sydän hakkaa niin että meinaa rinnasta tulla, silmissä sumenee, naama puutuu, oksettaa ja huimaa. SILTI olen aina mennyt siihen bussiin, töihin, auton rattiin ja muihin ahdistaviin tilanteisiin ja ajan kanssa kohtaukset on vähentyneet niin, etten edes muista koska olisi viimeksi ollut paniikkikohtaus. Olisin minäkin kai voinut jäädä kotiin surkuttelemaan itseäni, hakea pitkiä saikkuja ja eristäytyä maailmasta, mutta kun niin ei vain voi tehdä!
No hienoa, jos olet pystynyt kaikkeen tuohon. Mutta fakta on se, että kaikilla ei riitä voimat, vaan paniikkihäiriö (yhdistettynä vielä kenties masennukseen/ahdistukseen/OCD:hen/tms.) alkaa hiljalleen kutistaa sitä omaa elämänpiiriä. Joillakin kohtaukset ja kohtausten pelko on lähes invalidisoivaa. Ei se tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
-eri
Ai ei tee huonompaa ihmistä? Saanen olla eri mieltä. Ihminen joka jonkun fobian tai henkisen sairauden varjolla ei ole koskaan yhteiskuntaa hyödyttävä veronmaksaja, vaan päinvastoin verovaroja tukien muodossa kuluttava, on todellakin huono ihminen. Jokaisella meistä on joku fobia, tai erilaisia mielenterveyden ongelmia, oli se sitten masennusta, ADD/ADHD, paniikkihäiriö tai mitä nyt kenelläkin, mutta yhteiskunta kaatuisi jos kaikki jäisi niiden varjolla neljän seinän sisälle. Lääkkeitä ja terapiaa löytyy joka lähtöön.
”Kivasti” sanottu kun mielenterveysongelmaisen pää soimaa itseään ihan tarpeeksi
Sanopa muuta. En olisi ikinä uskonut, miten kylmäävää suhtautumista tästä keskustelusta löytyy.
Foobikko94 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on itseasiassa myös totuuden siemen. Kun on pakko eikä vaihtoehtoja ole, niin on vain pakko selviytyä. Että tavallaan kaikki mahdolliset tukitoimet ja etenkin rahallinen tuki ja mahdollisuus, että voi jättäytyä mitään tekemättömäksi myös mahdollistaa sitä, että ihminen luovuttaa helpommin. Koska ei ole pakko. Elannon saa muutenkin ja on tottunut siihen, että yhteiskunnan turvaverkko aina pelastaa. Ja sitä voi perustella erilaisilla diagnooseilla. En siis sano, että täysin oikeistolainen kylmä suhtautuminenkaan toimisi, mutta ei se tämä loputon mahdollistaminenkaan toimi. Ja se ”pakko vaan tehdä ja pärjätä”-mentaliteetti pitäisi opettaa jo paljon varhaisemmassa vaiheessa.
Koska ei oikeasti ole muuta vaihtoehtoa. On vain selviydyttävä ja pakottaa itsensä tekemään töitä itsensä eteen. Kukaan muu ei voi pelastaa ihmistä kuin ihminen itse.
T. Se entinen laitosnuoriTotta on, että pakon edessä pystyy kyllä. Mutta mikä on sen pakon hinta? Aikansa pinnistelee ja sitten pamahtaa. Voi vahingoittaa itseään tai jotakuta muuta. Ja tää ei oo edes pelkästään "nykyajan hömpötyksiä". Miettii esim. monia sotaveteraaneja: jotenkin yritettiin trauman kanssa pärjätä kun ei apuja ollut olemassa. Sit ajettiinkin perheitä lumihankeen tai hirttäydyttiin puuvajaan, kun se viimeinenkin jaksaminen loppui.
Pakko pitäisi sisällään tietenkin psyykkisen avun, mutta ei loppuelämän avuttomaksi heittäytymistä. Sotaveteraanien ongelmana oli se, ettei traumahoidosta ollut mitään käsitystä eikä tietoutta. Hoitomuotona on käytetty mm. säikäyttämistä.
Olen ollut kehitysmaassa nuorisolaitoksessa ja siellä oli tiukat rutiinit ja pakot, joka päivä. Hämmästyin siitä, miten nuorten saman tyyppinen vakava psyykkinen oireilu loisti poissaolollaan, Suomessa laitosnuoret ovat ihan järkyttävässä kunnossa, vaikka täällä on apua ja ammattitaitoa saatavilla. Joku tässä meidän systeemissä mättää pahasti, koska kyse ei ole siitä, etteikö apua olisi tarjolla ollenkaan verrattaen esimerkiksi kehittyviin maihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on ollut avuksi olemalla höösäämättä, esim. kun minusta on tuntunut että en voi nyt lähteä ajamaan, että aja sinä. Hän on ollut lujana, että en lähde, nyt hyppäät rattiin ja lähdet.
Kuulostaa lähinnä liikenneturvallisuuden vaarantamiselta. Itse olen ainakin niin pihalla paniikkikohtauksen koputellessa ovella, etten ikimaailmassa uskaltaisi rattiin vaikka joku kuinka pakottaisi.
Ehkä sulla on sitten ollut lievempää oireilua.
Usein ajamaan lähtiessä olo on ollut täysin normaali, mutta kesken ajon alkanut pikkuhiljaa ahdistaa. Tällöin olenkin ajanut tien sivuun odottamaan että olo tasaantuu. Saattaa myös olla, että oireiluni on ollut lievempää kuin sulla. Ei se sydämen pamppailu ja epätodellinen olo estä minua tarkkailemasta liikennettä ja ajamasta perille turvallisesti. Koskaan en ole kolaroinut tai ajanut ojaan tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Foobikko94 kirjoitti:
Monet täällä parjaavat hirveästi Mikiä. Ei taida ihmisillä olla tietoa, mitä on agorafobia ja mitä sen kanssa on oikeasti elää. Itselläni ei niinkään ole tuota sos.fobian puolta eli en pelkää että "ihmiset katsoo" niin kuin Miki sanoi. Mutta tietynlaisen agorafobian kanssa olen elänyt 14-vuotiaasta asti (nyt 28v.) Viime keväänä olin aika samassa jamassa kuin Miki, paitsi että mulla oli osa-aikatyötä etätyönä (kiitos korona, koska siinä kunnossa en olisi päässyt työpaikalle asti ulos asunnosta.) Omassa kuviossa ei oo ikinä ollut mukana mitään aineita, edes alkoholia, mutta pahimmillaan pelkkä julkisten paikkojen kammo eristää täysin.
Tilasin itsekin pahimmillani kaikki ruoat ja ruokaostokset Woltilla, kun olin vakuuttunut, etten VOI lähteä ulos yksiöstäni tai joudun onnettomuuden, väkivallan kohteeksi tms. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta on hirveää kun pelottavin asia maailmassa on koko maailma etuoven ulkopuolella. Ja totta kai ajatus työssäkäymisestä tuntuu vieraalta silloin, kun koko oma maailma on alle 50 neliömetriä.
Toki Miki käyttää sanoja "ei jaksa", mutta se on ehkä helpompi sanoa kuin "mua pelottaa kuollakseni ihan kaikki."
Toivottavasti Miki (ja myös muut tytöt) saa tukea ja elämänsä uusille raiteille. En usko, että agorafobiasta ja pahasta ahdistuksesta voi kokonaan parantua, mutta sitä voi oppia hallitsemaan.
En allekirjoita ollenkaan tuota agorafobiaa. Laiska ja saamaton se oli. Ja vaikka olisikin joku fobia, niin pakkohan sen kanssa on oppia elämään, siedättää itseään pikkuhiljaa.
Mä olen kärsinyt paniikkihäiriöstä suuren osan elämääni. En jaksa edes laskea kuinka monta kertaa olen melkein pyörtynyt kaupan kassalla, täydessä bussissa, työpaikalla, auton ratissa jne, kun kohtaus iskee päälle täysillä. Sydän hakkaa niin että meinaa rinnasta tulla, silmissä sumenee, naama puutuu, oksettaa ja huimaa. SILTI olen aina mennyt siihen bussiin, töihin, auton rattiin ja muihin ahdistaviin tilanteisiin ja ajan kanssa kohtaukset on vähentyneet niin, etten edes muista koska olisi viimeksi ollut paniikkikohtaus. Olisin minäkin kai voinut jäädä kotiin surkuttelemaan itseäni, hakea pitkiä saikkuja ja eristäytyä maailmasta, mutta kun niin ei vain voi tehdä!
No hienoa, jos olet pystynyt kaikkeen tuohon. Mutta fakta on se, että kaikilla ei riitä voimat, vaan paniikkihäiriö (yhdistettynä vielä kenties masennukseen/ahdistukseen/OCD:hen/tms.) alkaa hiljalleen kutistaa sitä omaa elämänpiiriä. Joillakin kohtaukset ja kohtausten pelko on lähes invalidisoivaa. Ei se tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
-eri
Ai ei tee huonompaa ihmistä? Saanen olla eri mieltä. Ihminen joka jonkun fobian tai henkisen sairauden varjolla ei ole koskaan yhteiskuntaa hyödyttävä veronmaksaja, vaan päinvastoin verovaroja tukien muodossa kuluttava, on todellakin huono ihminen. Jokaisella meistä on joku fobia, tai erilaisia mielenterveyden ongelmia, oli se sitten masennusta, ADD/ADHD, paniikkihäiriö tai mitä nyt kenelläkin, mutta yhteiskunta kaatuisi jos kaikki jäisi niiden varjolla neljän seinän sisälle. Lääkkeitä ja terapiaa löytyy joka lähtöön.
”Kivasti” sanottu kun mielenterveysongelmaisen pää soimaa itseään ihan tarpeeksi
Sanopa muuta. En olisi ikinä uskonut, miten kylmäävää suhtautumista tästä keskustelusta löytyy.
Ja täällä sentään on keskustelemassa vain muutama ihminen. Mietipä miten monenlaisia mielipiteitä ja ajatuksia on vastaantulevilla ihmisillä kun avaat kotiovesi ja lähdet ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämänkö porukan pitäisi maksaa tulevaisuuden eläkkeet? Suomi tulee romahtamaan.
syytä sossuja
Miksi? Kuten kuvasta näkyy, heille tarjotaan kaikki mahdolliset tukitoimet - jotka kustaan järjestelmällisesti ja tarkoituksella! Kiittämättömyys on maailman palkka!
Sairaus ei ole kiittämättömyyttä.
18-vuotiasta ei voi syyttää psyykkisen terveyden haasteista tai sairastumisesta. 18-vuotias on ollut aikuisen statuksella vasta muutaman kuukauden. Sen ikäisellä psyykkisesti sairastuneella on jo lapsena ennen 18-vuoden ikää tapahtunut asioita, joiden estämisessä, joiden käsittelemisessä, joissa tukemisessa tai joissa ohjaamisessa meidän aikuisten olisi tullut auttaa. Sen lisäksi aikuisten tehtävä on antaa lapsille hyväksymistä ja rakkautta.
Psyykkisen terveyden tukemisen toimet ovat heikkoja, vaikka hyvinvointiamme varten maksamme veroja, niiden tarvetta on todisteltava liikaa ja niitä on haettava samaan tapaan kuin nykyajan työpaikkoja, kilpaillen, mutta tällä kertaa muiden sairastuneiden kanssa siitä, kuinka heikossa kunnossa on.
Psyykkistä terveyttä ei vieläkään vuonna 2022 hoideta vakavasti ottaen eikä asiallisesti ja tasaveroisesti ja tarvittavaa hoitoa ei saa lainkaan tai saa liian myöhään.
Hyvinvoivat aikuiset tässä ovat mokanneet!
Ja siitä kärsivät lapset ja nuoret. Ja myöhemmin heistä kasvavat edelleen tukea kaipaavat aikuiset.
Faktahan se on, että jos on kasvanut perheessä, jossa kaikki on ns. ollut todella hyvin ja sosiaaliset ympäristöt ja nuoresta asti opetettu tekemään töitä niin siinä kasvaa ihan erilaiseksi. Jos tipahtaa yhteiskunnan kelkasta eikä opi tekemään töitä niin voi käydä huonosti. Kaikesta ei voi syyttää muita, mutta onhan se nyt selvää, että tälläisillä asioilla on valtavan suuri merkitystä nuoren loppuelämän kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Foobikko94 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on itseasiassa myös totuuden siemen. Kun on pakko eikä vaihtoehtoja ole, niin on vain pakko selviytyä. Että tavallaan kaikki mahdolliset tukitoimet ja etenkin rahallinen tuki ja mahdollisuus, että voi jättäytyä mitään tekemättömäksi myös mahdollistaa sitä, että ihminen luovuttaa helpommin. Koska ei ole pakko. Elannon saa muutenkin ja on tottunut siihen, että yhteiskunnan turvaverkko aina pelastaa. Ja sitä voi perustella erilaisilla diagnooseilla. En siis sano, että täysin oikeistolainen kylmä suhtautuminenkaan toimisi, mutta ei se tämä loputon mahdollistaminenkaan toimi. Ja se ”pakko vaan tehdä ja pärjätä”-mentaliteetti pitäisi opettaa jo paljon varhaisemmassa vaiheessa.
Koska ei oikeasti ole muuta vaihtoehtoa. On vain selviydyttävä ja pakottaa itsensä tekemään töitä itsensä eteen. Kukaan muu ei voi pelastaa ihmistä kuin ihminen itse.
T. Se entinen laitosnuoriTotta on, että pakon edessä pystyy kyllä. Mutta mikä on sen pakon hinta? Aikansa pinnistelee ja sitten pamahtaa. Voi vahingoittaa itseään tai jotakuta muuta. Ja tää ei oo edes pelkästään "nykyajan hömpötyksiä". Miettii esim. monia sotaveteraaneja: jotenkin yritettiin trauman kanssa pärjätä kun ei apuja ollut olemassa. Sit ajettiinkin perheitä lumihankeen tai hirttäydyttiin puuvajaan, kun se viimeinenkin jaksaminen loppui.
Pakko pitäisi sisällään tietenkin psyykkisen avun, mutta ei loppuelämän avuttomaksi heittäytymistä. Sotaveteraanien ongelmana oli se, ettei traumahoidosta ollut mitään käsitystä eikä tietoutta. Hoitomuotona on käytetty mm. säikäyttämistä.
Olen ollut kehitysmaassa nuorisolaitoksessa ja siellä oli tiukat rutiinit ja pakot, joka päivä. Hämmästyin siitä, miten nuorten saman tyyppinen vakava psyykkinen oireilu loisti poissaolollaan, Suomessa laitosnuoret ovat ihan järkyttävässä kunnossa, vaikka täällä on apua ja ammattitaitoa saatavilla. Joku tässä meidän systeemissä mättää pahasti, koska kyse ei ole siitä, etteikö apua olisi tarjolla ollenkaan verrattaen esimerkiksi kehittyviin maihin.
Kehittyvissä maissa odotetaan ihmisiltä itseltäänkin asioita. Ei ole pakko tietysti yrittää niissäkään, mutta sitten tulos on sen mukainen. Samanlaisiksi hanttapuleiksi kyllä vajoaisivat niissäkin, jos pleikkarit, telkkarit, viinat, huumeet, kotiinkuljetetut herkut tuotaisiin nenän eteen ja sossueukot silittelisi päätä. Kyllä tällaiset ilmiöt ovat puhtaasti länsimaiden vitsaus.
Taitavaa mega-alapeukuttamista joltakin! Ihan sekunnissa ilmestyy kuusi negaa johonkin ohjelman nuoriin edes orastavan ymmärtäväisesti suhtautuvaan viestiin.
Bitter much?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Foobikko94 kirjoitti:
Monet täällä parjaavat hirveästi Mikiä. Ei taida ihmisillä olla tietoa, mitä on agorafobia ja mitä sen kanssa on oikeasti elää. Itselläni ei niinkään ole tuota sos.fobian puolta eli en pelkää että "ihmiset katsoo" niin kuin Miki sanoi. Mutta tietynlaisen agorafobian kanssa olen elänyt 14-vuotiaasta asti (nyt 28v.) Viime keväänä olin aika samassa jamassa kuin Miki, paitsi että mulla oli osa-aikatyötä etätyönä (kiitos korona, koska siinä kunnossa en olisi päässyt työpaikalle asti ulos asunnosta.) Omassa kuviossa ei oo ikinä ollut mukana mitään aineita, edes alkoholia, mutta pahimmillaan pelkkä julkisten paikkojen kammo eristää täysin.
Tilasin itsekin pahimmillani kaikki ruoat ja ruokaostokset Woltilla, kun olin vakuuttunut, etten VOI lähteä ulos yksiöstäni tai joudun onnettomuuden, väkivallan kohteeksi tms. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta on hirveää kun pelottavin asia maailmassa on koko maailma etuoven ulkopuolella. Ja totta kai ajatus työssäkäymisestä tuntuu vieraalta silloin, kun koko oma maailma on alle 50 neliömetriä.
Toki Miki käyttää sanoja "ei jaksa", mutta se on ehkä helpompi sanoa kuin "mua pelottaa kuollakseni ihan kaikki."
Toivottavasti Miki (ja myös muut tytöt) saa tukea ja elämänsä uusille raiteille. En usko, että agorafobiasta ja pahasta ahdistuksesta voi kokonaan parantua, mutta sitä voi oppia hallitsemaan.
En allekirjoita ollenkaan tuota agorafobiaa. Laiska ja saamaton se oli. Ja vaikka olisikin joku fobia, niin pakkohan sen kanssa on oppia elämään, siedättää itseään pikkuhiljaa.
Mä olen kärsinyt paniikkihäiriöstä suuren osan elämääni. En jaksa edes laskea kuinka monta kertaa olen melkein pyörtynyt kaupan kassalla, täydessä bussissa, työpaikalla, auton ratissa jne, kun kohtaus iskee päälle täysillä. Sydän hakkaa niin että meinaa rinnasta tulla, silmissä sumenee, naama puutuu, oksettaa ja huimaa. SILTI olen aina mennyt siihen bussiin, töihin, auton rattiin ja muihin ahdistaviin tilanteisiin ja ajan kanssa kohtaukset on vähentyneet niin, etten edes muista koska olisi viimeksi ollut paniikkikohtaus. Olisin minäkin kai voinut jäädä kotiin surkuttelemaan itseäni, hakea pitkiä saikkuja ja eristäytyä maailmasta, mutta kun niin ei vain voi tehdä!
No hienoa, jos olet pystynyt kaikkeen tuohon. Mutta fakta on se, että kaikilla ei riitä voimat, vaan paniikkihäiriö (yhdistettynä vielä kenties masennukseen/ahdistukseen/OCD:hen/tms.) alkaa hiljalleen kutistaa sitä omaa elämänpiiriä. Joillakin kohtaukset ja kohtausten pelko on lähes invalidisoivaa. Ei se tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
-eri
Ai ei tee huonompaa ihmistä? Saanen olla eri mieltä. Ihminen joka jonkun fobian tai henkisen sairauden varjolla ei ole koskaan yhteiskuntaa hyödyttävä veronmaksaja, vaan päinvastoin verovaroja tukien muodossa kuluttava, on todellakin huono ihminen. Jokaisella meistä on joku fobia, tai erilaisia mielenterveyden ongelmia, oli se sitten masennusta, ADD/ADHD, paniikkihäiriö tai mitä nyt kenelläkin, mutta yhteiskunta kaatuisi jos kaikki jäisi niiden varjolla neljän seinän sisälle. Lääkkeitä ja terapiaa löytyy joka lähtöön.
Ei todellakaan jokaisella meillä ole mielenterveyden ongelmia. Sairauden vähättely ei auta ketään. Jos ihmiselle hoetaan tuollaista väitettä, että "kyllä tässä muitakin ahdistaa, mutta kaikki eivät voi jäädä makoilemaan", se on melkoista syyllistämistä. Olen nähnyt, miten esim. masennus tekee ihmisestä täysin invalidin ja äärimmäisen vaarallisen itselleen. Tällaiselle ihmiselle on turha mennä sanomaan, että lopeta sairastaminen. Ei syöpäpotilaskaan käskystä parane ja lähde tehtaalle työvuoroaan suorittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Taitavaa mega-alapeukuttamista joltakin! Ihan sekunnissa ilmestyy kuusi negaa johonkin ohjelman nuoriin edes orastavan ymmärtäväisesti suhtautuvaan viestiin.
Bitter much?
Itkettääkö että ihmisillä voi olla omistasi eriäviä mielipiteitä ja näkemyksiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Foobikko94 kirjoitti:
Monet täällä parjaavat hirveästi Mikiä. Ei taida ihmisillä olla tietoa, mitä on agorafobia ja mitä sen kanssa on oikeasti elää. Itselläni ei niinkään ole tuota sos.fobian puolta eli en pelkää että "ihmiset katsoo" niin kuin Miki sanoi. Mutta tietynlaisen agorafobian kanssa olen elänyt 14-vuotiaasta asti (nyt 28v.) Viime keväänä olin aika samassa jamassa kuin Miki, paitsi että mulla oli osa-aikatyötä etätyönä (kiitos korona, koska siinä kunnossa en olisi päässyt työpaikalle asti ulos asunnosta.) Omassa kuviossa ei oo ikinä ollut mukana mitään aineita, edes alkoholia, mutta pahimmillaan pelkkä julkisten paikkojen kammo eristää täysin.
Tilasin itsekin pahimmillani kaikki ruoat ja ruokaostokset Woltilla, kun olin vakuuttunut, etten VOI lähteä ulos yksiöstäni tai joudun onnettomuuden, väkivallan kohteeksi tms. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta on hirveää kun pelottavin asia maailmassa on koko maailma etuoven ulkopuolella. Ja totta kai ajatus työssäkäymisestä tuntuu vieraalta silloin, kun koko oma maailma on alle 50 neliömetriä.
Toki Miki käyttää sanoja "ei jaksa", mutta se on ehkä helpompi sanoa kuin "mua pelottaa kuollakseni ihan kaikki."
Toivottavasti Miki (ja myös muut tytöt) saa tukea ja elämänsä uusille raiteille. En usko, että agorafobiasta ja pahasta ahdistuksesta voi kokonaan parantua, mutta sitä voi oppia hallitsemaan.
En allekirjoita ollenkaan tuota agorafobiaa. Laiska ja saamaton se oli. Ja vaikka olisikin joku fobia, niin pakkohan sen kanssa on oppia elämään, siedättää itseään pikkuhiljaa.
Mä olen kärsinyt paniikkihäiriöstä suuren osan elämääni. En jaksa edes laskea kuinka monta kertaa olen melkein pyörtynyt kaupan kassalla, täydessä bussissa, työpaikalla, auton ratissa jne, kun kohtaus iskee päälle täysillä. Sydän hakkaa niin että meinaa rinnasta tulla, silmissä sumenee, naama puutuu, oksettaa ja huimaa. SILTI olen aina mennyt siihen bussiin, töihin, auton rattiin ja muihin ahdistaviin tilanteisiin ja ajan kanssa kohtaukset on vähentyneet niin, etten edes muista koska olisi viimeksi ollut paniikkikohtaus. Olisin minäkin kai voinut jäädä kotiin surkuttelemaan itseäni, hakea pitkiä saikkuja ja eristäytyä maailmasta, mutta kun niin ei vain voi tehdä!
No hienoa, jos olet pystynyt kaikkeen tuohon. Mutta fakta on se, että kaikilla ei riitä voimat, vaan paniikkihäiriö (yhdistettynä vielä kenties masennukseen/ahdistukseen/OCD:hen/tms.) alkaa hiljalleen kutistaa sitä omaa elämänpiiriä. Joillakin kohtaukset ja kohtausten pelko on lähes invalidisoivaa. Ei se tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
-eri
Ai ei tee huonompaa ihmistä? Saanen olla eri mieltä. Ihminen joka jonkun fobian tai henkisen sairauden varjolla ei ole koskaan yhteiskuntaa hyödyttävä veronmaksaja, vaan päinvastoin verovaroja tukien muodossa kuluttava, on todellakin huono ihminen. Jokaisella meistä on joku fobia, tai erilaisia mielenterveyden ongelmia, oli se sitten masennusta, ADD/ADHD, paniikkihäiriö tai mitä nyt kenelläkin, mutta yhteiskunta kaatuisi jos kaikki jäisi niiden varjolla neljän seinän sisälle. Lääkkeitä ja terapiaa löytyy joka lähtöön.
Aivan hirveä viesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitavaa mega-alapeukuttamista joltakin! Ihan sekunnissa ilmestyy kuusi negaa johonkin ohjelman nuoriin edes orastavan ymmärtäväisesti suhtautuvaan viestiin.
Bitter much?
Itkettääkö että ihmisillä voi olla omistasi eriäviä mielipiteitä ja näkemyksiä?
Ei itketä yhtään, lähinnä naurattaa että joku kokee oman mielipiteensä korostamisen niin tärkeäksi, että jaksaa kikkailla eri ip-osoitteilla vauva-palstalla. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Foobikko94 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on itseasiassa myös totuuden siemen. Kun on pakko eikä vaihtoehtoja ole, niin on vain pakko selviytyä. Että tavallaan kaikki mahdolliset tukitoimet ja etenkin rahallinen tuki ja mahdollisuus, että voi jättäytyä mitään tekemättömäksi myös mahdollistaa sitä, että ihminen luovuttaa helpommin. Koska ei ole pakko. Elannon saa muutenkin ja on tottunut siihen, että yhteiskunnan turvaverkko aina pelastaa. Ja sitä voi perustella erilaisilla diagnooseilla. En siis sano, että täysin oikeistolainen kylmä suhtautuminenkaan toimisi, mutta ei se tämä loputon mahdollistaminenkaan toimi. Ja se ”pakko vaan tehdä ja pärjätä”-mentaliteetti pitäisi opettaa jo paljon varhaisemmassa vaiheessa.
Koska ei oikeasti ole muuta vaihtoehtoa. On vain selviydyttävä ja pakottaa itsensä tekemään töitä itsensä eteen. Kukaan muu ei voi pelastaa ihmistä kuin ihminen itse.
T. Se entinen laitosnuoriTotta on, että pakon edessä pystyy kyllä. Mutta mikä on sen pakon hinta? Aikansa pinnistelee ja sitten pamahtaa. Voi vahingoittaa itseään tai jotakuta muuta. Ja tää ei oo edes pelkästään "nykyajan hömpötyksiä". Miettii esim. monia sotaveteraaneja: jotenkin yritettiin trauman kanssa pärjätä kun ei apuja ollut olemassa. Sit ajettiinkin perheitä lumihankeen tai hirttäydyttiin puuvajaan, kun se viimeinenkin jaksaminen loppui.
Pakko pitäisi sisällään tietenkin psyykkisen avun, mutta ei loppuelämän avuttomaksi heittäytymistä. Sotaveteraanien ongelmana oli se, ettei traumahoidosta ollut mitään käsitystä eikä tietoutta. Hoitomuotona on käytetty mm. säikäyttämistä.
Olen ollut kehitysmaassa nuorisolaitoksessa ja siellä oli tiukat rutiinit ja pakot, joka päivä. Hämmästyin siitä, miten nuorten saman tyyppinen vakava psyykkinen oireilu loisti poissaolollaan, Suomessa laitosnuoret ovat ihan järkyttävässä kunnossa, vaikka täällä on apua ja ammattitaitoa saatavilla. Joku tässä meidän systeemissä mättää pahasti, koska kyse ei ole siitä, etteikö apua olisi tarjolla ollenkaan verrattaen esimerkiksi kehittyviin maihin.
Kehittyvissä maissa odotetaan ihmisiltä itseltäänkin asioita. Ei ole pakko tietysti yrittää niissäkään, mutta sitten tulos on sen mukainen. Samanlaisiksi hanttapuleiksi kyllä vajoaisivat niissäkin, jos pleikkarit, telkkarit, viinat, huumeet, kotiinkuljetetut herkut tuotaisiin nenän eteen ja sossueukot silittelisi päätä. Kyllä tällaiset ilmiöt ovat puhtaasti länsimaiden vitsaus.
Imppaavat katulapset ovat hyvin yleinen ilmiö maailmalla. Ei taatusti ole mitään tuotu eteen, mutta jollakin tavalla ihminen aina yrittää helpottaa pahaa oloaan.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Voi kumpa voisi jotenkin takoa tolle Mallalle järkeä päähän, että jättäisi tuollaisen miehen. Saisi kyllä varmasti jonkun kunnollisenkin. Tai sitten tuollaisen miehen kanssa seurustelu on vain yksi itsetuhon muoto.
Mutta nimenomaanhan nämä jännät miehet ovat naisten mielestä parhaita saaliita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Foobikko94 kirjoitti:
Monet täällä parjaavat hirveästi Mikiä. Ei taida ihmisillä olla tietoa, mitä on agorafobia ja mitä sen kanssa on oikeasti elää. Itselläni ei niinkään ole tuota sos.fobian puolta eli en pelkää että "ihmiset katsoo" niin kuin Miki sanoi. Mutta tietynlaisen agorafobian kanssa olen elänyt 14-vuotiaasta asti (nyt 28v.) Viime keväänä olin aika samassa jamassa kuin Miki, paitsi että mulla oli osa-aikatyötä etätyönä (kiitos korona, koska siinä kunnossa en olisi päässyt työpaikalle asti ulos asunnosta.) Omassa kuviossa ei oo ikinä ollut mukana mitään aineita, edes alkoholia, mutta pahimmillaan pelkkä julkisten paikkojen kammo eristää täysin.
Tilasin itsekin pahimmillani kaikki ruoat ja ruokaostokset Woltilla, kun olin vakuuttunut, etten VOI lähteä ulos yksiöstäni tai joudun onnettomuuden, väkivallan kohteeksi tms. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta on hirveää kun pelottavin asia maailmassa on koko maailma etuoven ulkopuolella. Ja totta kai ajatus työssäkäymisestä tuntuu vieraalta silloin, kun koko oma maailma on alle 50 neliömetriä.
Toki Miki käyttää sanoja "ei jaksa", mutta se on ehkä helpompi sanoa kuin "mua pelottaa kuollakseni ihan kaikki."
Toivottavasti Miki (ja myös muut tytöt) saa tukea ja elämänsä uusille raiteille. En usko, että agorafobiasta ja pahasta ahdistuksesta voi kokonaan parantua, mutta sitä voi oppia hallitsemaan.
En allekirjoita ollenkaan tuota agorafobiaa. Laiska ja saamaton se oli. Ja vaikka olisikin joku fobia, niin pakkohan sen kanssa on oppia elämään, siedättää itseään pikkuhiljaa.
Mä olen kärsinyt paniikkihäiriöstä suuren osan elämääni. En jaksa edes laskea kuinka monta kertaa olen melkein pyörtynyt kaupan kassalla, täydessä bussissa, työpaikalla, auton ratissa jne, kun kohtaus iskee päälle täysillä. Sydän hakkaa niin että meinaa rinnasta tulla, silmissä sumenee, naama puutuu, oksettaa ja huimaa. SILTI olen aina mennyt siihen bussiin, töihin, auton rattiin ja muihin ahdistaviin tilanteisiin ja ajan kanssa kohtaukset on vähentyneet niin, etten edes muista koska olisi viimeksi ollut paniikkikohtaus. Olisin minäkin kai voinut jäädä kotiin surkuttelemaan itseäni, hakea pitkiä saikkuja ja eristäytyä maailmasta, mutta kun niin ei vain voi tehdä!
No hienoa, jos olet pystynyt kaikkeen tuohon. Mutta fakta on se, että kaikilla ei riitä voimat, vaan paniikkihäiriö (yhdistettynä vielä kenties masennukseen/ahdistukseen/OCD:hen/tms.) alkaa hiljalleen kutistaa sitä omaa elämänpiiriä. Joillakin kohtaukset ja kohtausten pelko on lähes invalidisoivaa. Ei se tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
-eri
Ai ei tee huonompaa ihmistä? Saanen olla eri mieltä. Ihminen joka jonkun fobian tai henkisen sairauden varjolla ei ole koskaan yhteiskuntaa hyödyttävä veronmaksaja, vaan päinvastoin verovaroja tukien muodossa kuluttava, on todellakin huono ihminen. Jokaisella meistä on joku fobia, tai erilaisia mielenterveyden ongelmia, oli se sitten masennusta, ADD/ADHD, paniikkihäiriö tai mitä nyt kenelläkin, mutta yhteiskunta kaatuisi jos kaikki jäisi niiden varjolla neljän seinän sisälle. Lääkkeitä ja terapiaa löytyy joka lähtöön.
Veroja maksava ymmärtämätön, tietämätön, typerä, toisen ihmisen aseman käsittämiseen kyvytön ja muita ihmisiä terveyden perusteella arvottava ihminen on hyödytön, vahingoittava lasten ja nuorten hyvinvoinnille, haitaksi yhteiskunnan hyvinvoinnille ja vaarallinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Foobikko94 kirjoitti:
Monet täällä parjaavat hirveästi Mikiä. Ei taida ihmisillä olla tietoa, mitä on agorafobia ja mitä sen kanssa on oikeasti elää. Itselläni ei niinkään ole tuota sos.fobian puolta eli en pelkää että "ihmiset katsoo" niin kuin Miki sanoi. Mutta tietynlaisen agorafobian kanssa olen elänyt 14-vuotiaasta asti (nyt 28v.) Viime keväänä olin aika samassa jamassa kuin Miki, paitsi että mulla oli osa-aikatyötä etätyönä (kiitos korona, koska siinä kunnossa en olisi päässyt työpaikalle asti ulos asunnosta.) Omassa kuviossa ei oo ikinä ollut mukana mitään aineita, edes alkoholia, mutta pahimmillaan pelkkä julkisten paikkojen kammo eristää täysin.
Tilasin itsekin pahimmillani kaikki ruoat ja ruokaostokset Woltilla, kun olin vakuuttunut, etten VOI lähteä ulos yksiöstäni tai joudun onnettomuuden, väkivallan kohteeksi tms. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta on hirveää kun pelottavin asia maailmassa on koko maailma etuoven ulkopuolella. Ja totta kai ajatus työssäkäymisestä tuntuu vieraalta silloin, kun koko oma maailma on alle 50 neliömetriä.
Toki Miki käyttää sanoja "ei jaksa", mutta se on ehkä helpompi sanoa kuin "mua pelottaa kuollakseni ihan kaikki."
Toivottavasti Miki (ja myös muut tytöt) saa tukea ja elämänsä uusille raiteille. En usko, että agorafobiasta ja pahasta ahdistuksesta voi kokonaan parantua, mutta sitä voi oppia hallitsemaan.
En allekirjoita ollenkaan tuota agorafobiaa. Laiska ja saamaton se oli. Ja vaikka olisikin joku fobia, niin pakkohan sen kanssa on oppia elämään, siedättää itseään pikkuhiljaa.
Mä olen kärsinyt paniikkihäiriöstä suuren osan elämääni. En jaksa edes laskea kuinka monta kertaa olen melkein pyörtynyt kaupan kassalla, täydessä bussissa, työpaikalla, auton ratissa jne, kun kohtaus iskee päälle täysillä. Sydän hakkaa niin että meinaa rinnasta tulla, silmissä sumenee, naama puutuu, oksettaa ja huimaa. SILTI olen aina mennyt siihen bussiin, töihin, auton rattiin ja muihin ahdistaviin tilanteisiin ja ajan kanssa kohtaukset on vähentyneet niin, etten edes muista koska olisi viimeksi ollut paniikkikohtaus. Olisin minäkin kai voinut jäädä kotiin surkuttelemaan itseäni, hakea pitkiä saikkuja ja eristäytyä maailmasta, mutta kun niin ei vain voi tehdä!
No hienoa, jos olet pystynyt kaikkeen tuohon. Mutta fakta on se, että kaikilla ei riitä voimat, vaan paniikkihäiriö (yhdistettynä vielä kenties masennukseen/ahdistukseen/OCD:hen/tms.) alkaa hiljalleen kutistaa sitä omaa elämänpiiriä. Joillakin kohtaukset ja kohtausten pelko on lähes invalidisoivaa. Ei se tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
-eri
Ai ei tee huonompaa ihmistä? Saanen olla eri mieltä. Ihminen joka jonkun fobian tai henkisen sairauden varjolla ei ole koskaan yhteiskuntaa hyödyttävä veronmaksaja, vaan päinvastoin verovaroja tukien muodossa kuluttava, on todellakin huono ihminen. Jokaisella meistä on joku fobia, tai erilaisia mielenterveyden ongelmia, oli se sitten masennusta, ADD/ADHD, paniikkihäiriö tai mitä nyt kenelläkin, mutta yhteiskunta kaatuisi jos kaikki jäisi niiden varjolla neljän seinän sisälle. Lääkkeitä ja terapiaa löytyy joka lähtöön.
Ei todellakaan jokaisella meillä ole mielenterveyden ongelmia. Sairauden vähättely ei auta ketään. Jos ihmiselle hoetaan tuollaista väitettä, että "kyllä tässä muitakin ahdistaa, mutta kaikki eivät voi jäädä makoilemaan", se on melkoista syyllistämistä. Olen nähnyt, miten esim. masennus tekee ihmisestä täysin invalidin ja äärimmäisen vaarallisen itselleen. Tällaiselle ihmiselle on turha mennä sanomaan, että lopeta sairastaminen. Ei syöpäpotilaskaan käskystä parane ja lähde tehtaalle työvuoroaan suorittamaan.
Väitätkö tosiaan kirkkain silmin, että jokaisella ei olisi JOKIN fobia, tai jotain muuta mielenterveyteen liittyvää? Älä nyt vit tu viitsi 😂 Syöpä on pikkusen eri asia kuin jokin korvienvälissä oleva asia. Älä viitsi saivarrella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Foobikko94 kirjoitti:
Monet täällä parjaavat hirveästi Mikiä. Ei taida ihmisillä olla tietoa, mitä on agorafobia ja mitä sen kanssa on oikeasti elää. Itselläni ei niinkään ole tuota sos.fobian puolta eli en pelkää että "ihmiset katsoo" niin kuin Miki sanoi. Mutta tietynlaisen agorafobian kanssa olen elänyt 14-vuotiaasta asti (nyt 28v.) Viime keväänä olin aika samassa jamassa kuin Miki, paitsi että mulla oli osa-aikatyötä etätyönä (kiitos korona, koska siinä kunnossa en olisi päässyt työpaikalle asti ulos asunnosta.) Omassa kuviossa ei oo ikinä ollut mukana mitään aineita, edes alkoholia, mutta pahimmillaan pelkkä julkisten paikkojen kammo eristää täysin.
Tilasin itsekin pahimmillani kaikki ruoat ja ruokaostokset Woltilla, kun olin vakuuttunut, etten VOI lähteä ulos yksiöstäni tai joudun onnettomuuden, väkivallan kohteeksi tms. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta on hirveää kun pelottavin asia maailmassa on koko maailma etuoven ulkopuolella. Ja totta kai ajatus työssäkäymisestä tuntuu vieraalta silloin, kun koko oma maailma on alle 50 neliömetriä.
Toki Miki käyttää sanoja "ei jaksa", mutta se on ehkä helpompi sanoa kuin "mua pelottaa kuollakseni ihan kaikki."
Toivottavasti Miki (ja myös muut tytöt) saa tukea ja elämänsä uusille raiteille. En usko, että agorafobiasta ja pahasta ahdistuksesta voi kokonaan parantua, mutta sitä voi oppia hallitsemaan.
En allekirjoita ollenkaan tuota agorafobiaa. Laiska ja saamaton se oli. Ja vaikka olisikin joku fobia, niin pakkohan sen kanssa on oppia elämään, siedättää itseään pikkuhiljaa.
Mä olen kärsinyt paniikkihäiriöstä suuren osan elämääni. En jaksa edes laskea kuinka monta kertaa olen melkein pyörtynyt kaupan kassalla, täydessä bussissa, työpaikalla, auton ratissa jne, kun kohtaus iskee päälle täysillä. Sydän hakkaa niin että meinaa rinnasta tulla, silmissä sumenee, naama puutuu, oksettaa ja huimaa. SILTI olen aina mennyt siihen bussiin, töihin, auton rattiin ja muihin ahdistaviin tilanteisiin ja ajan kanssa kohtaukset on vähentyneet niin, etten edes muista koska olisi viimeksi ollut paniikkikohtaus. Olisin minäkin kai voinut jäädä kotiin surkuttelemaan itseäni, hakea pitkiä saikkuja ja eristäytyä maailmasta, mutta kun niin ei vain voi tehdä!
No hienoa, jos olet pystynyt kaikkeen tuohon. Mutta fakta on se, että kaikilla ei riitä voimat, vaan paniikkihäiriö (yhdistettynä vielä kenties masennukseen/ahdistukseen/OCD:hen/tms.) alkaa hiljalleen kutistaa sitä omaa elämänpiiriä. Joillakin kohtaukset ja kohtausten pelko on lähes invalidisoivaa. Ei se tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
-eri
Ai ei tee huonompaa ihmistä? Saanen olla eri mieltä. Ihminen joka jonkun fobian tai henkisen sairauden varjolla ei ole koskaan yhteiskuntaa hyödyttävä veronmaksaja, vaan päinvastoin verovaroja tukien muodossa kuluttava, on todellakin huono ihminen. Jokaisella meistä on joku fobia, tai erilaisia mielenterveyden ongelmia, oli se sitten masennusta, ADD/ADHD, paniikkihäiriö tai mitä nyt kenelläkin, mutta yhteiskunta kaatuisi jos kaikki jäisi niiden varjolla neljän seinän sisälle. Lääkkeitä ja terapiaa löytyy joka lähtöön.
Veroja maksava ymmärtämätön, tietämätön, typerä, toisen ihmisen aseman käsittämiseen kyvytön ja muita ihmisiä terveyden perusteella arvottava ihminen on hyödytön, vahingoittava lasten ja nuorten hyvinvoinnille, haitaksi yhteiskunnan hyvinvoinnille ja vaarallinen.
Tulipa siinä paljon adjektiiveja, mutta allekirjoitan. Vihaan ihmisiä ja viimeinen ala mihin pyrkisin olisi näiden luusereiden hoivaaminen millään lailla. Onneksi oma ala on ihan päinvastainen, ja saan olla tekemisissä vain mieleltään terveiden ihmisten kanssa.
En jaksanut niiden sossujen ja muiden hymistelyä, kun vastapäätä istui likainen ja vanhalta viinalta haiseva teini. Itse olisin sanonut suorat sanat, ja muutaman kirosanan päälle. Myönnän samantien, että kärsivällisyyteni ja ymmärtämykseni ei riitä tämmöisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kumpa voisi jotenkin takoa tolle Mallalle järkeä päähän, että jättäisi tuollaisen miehen. Saisi kyllä varmasti jonkun kunnollisenkin. Tai sitten tuollaisen miehen kanssa seurustelu on vain yksi itsetuhon muoto.
Mutta nimenomaanhan nämä jännät miehet ovat naisten mielestä parhaita saaliita.
Älä viitsi, eivät todellakaan ole. Saisit hävetä kun tulet jopa tällaiseen aiheeseen mölisemään tuota jännämiespaskaasi. Tuolla tytöllä on hirveää kaltoinkohtelua taustallaan ja hän on todella yksinäinen. Kuten joku jo sanoikin, vaikuttaa siltä, että hän ei koe ansaitsevansa muunlaista elämää. Ei hänellä ehkä ole edes kokemusta siitä, että muunkinlaisia miehiä on. Se on itse asiassa hyvin yleinen ilmiö väkivaltaa ja hyväksikäyttöä kokeneilla tytöillä ja naisilla, että ei uskota, että toisenlainen elämä olisi mahdollista.
Pistää niin vihaksi kun nämäkin kaltoinkohdellut tyttölapset ovat palstan miehille väline tuutata tuota omaa agendaansa tänne.
Eri
Vaikee se on noin nuorena sanoittaa fiiliksiään selkeesti t eri