Tytöt 18 TV Areena yle.fi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuon peliriippuvaisen lesbotytön nenää vaivaa? Onko tulehtunut läväreistä vai miksi on punainen kuin tomaatti?

Redditjuttu. Nenä hierotaan, tai meikataan punaiseksi.

https://www.iltalehti.fi/kauneus/a/25fc4935-7465-49db-a6c9-5359b736776a

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suretti Mallan puolesta, kun opinnoista oli toivonut saavansa edes yhden ystävän

Onhan se ikävää, muttei yllättävää. Jutut kiertää nopeasti ja harva haluaa sekaantua laitostuneen narkomaanin elämmän jonka kaveripiiri on mitä on ja mies elikautista istuva murhaaja. Sitä voi miettiä kukin kohdallaan alkaisiko itse kaveeraamaan vai ei. Mitään ihan riskitöntä noihin piireihin sotkeutuminen edes koulukaveruuden kautta ei ole.

Kaveri alkoi seurustella narkkarin ja juoppohullun kanssa.

Lyhyen ajan sisällä kaverin lapsenlapsista narkki tehtaili lasuja, kaverista rikosilmoituksen pahoinpitelystä, pummaa rahaa, varastaa tavaraa.

Täytyi sanoa kaverille, ettet tuo tuota ihmistä lähellekään meidän perhettä.

Aika yleistä. Ja eron tullessa usein vasta helvetti repeääkin. Se ois mukava esimerkiksi ton Mallanki miespuolisen koulukaveri selvitellä asioita mustasukkaisen murhamiehen kanssa. Kyllä nää tuntuu sössivän elämänsä ihan itse ilman, että tarvii kenenkään siinä auttaa. Onko ihmekään kun lapsesta pitäen ollut samaa touhua perheissään, jos sellaista edes ollut.

Pitääpä lukea koko ketju pian, mutta kommentoin nyt kymmenen sivun jälkeen ennen palstan sulkeutumista. Itse samaistuin mikiin ja tuntuu kurjalta että sitä täällä niin moititaan. Oma vastentahtoisuuteni töitä kohtaan riippui (ja riippuu edelleen) siitä, että a) työtätekevän elämä tuntuu absurdilta kun omat voimavarat on niin vähissä b) ympäristön painostus turhiakin asioita kohtaan (olet iltavirkku? Siinä ei ole mitään väärää ja moni duuni on iltapainotteinen) c) tarkat kiinnostuksenkohteet rajoittaa aktivoitumista töiden ja harrastusten osalta

Nykyään 25-vuotiaana olen yliopistossa, hain alalle kelan tukien takia. Luojan kiitos opiskeluissa käsiteltävät asiat kiinnostavat ja saan opintopisteitä kasaan. Korona on jarruttanut elämää kun on pitänyt pysyä kotona ja pelastaa henkiä pari vuotta, mutta nykyään sentään jaksan siivota vähän paremmin. Unirytmini on nurin edelleen (akateeminen vapaus), eikä hinkua töihin edelleenkään ole. Tiedän jo valmiiksi että jos töihin menen niin se on jotain marginaalihommaa mistä en välttämättä nyt edes tiedä. Kun sen intohimon jotain aihetta kohtaan löytää ja ympäristö ei painosta bullshit jobeihin ”koska sun vaan pitää”, voi elämää rakentaa omannäköiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuon peliriippuvaisen lesbotytön nenää vaivaa? Onko tulehtunut läväreistä vai miksi on punainen kuin tomaatti?

Redditjuttu. Nenä hierotaan, tai meikataan punaiseksi.

https://www.iltalehti.fi/kauneus/a/25fc4935-7465-49db-a6c9-5359b736776a

Tuossa jutussa puhuttiin nenänpäästä, mutta tällä mimmillä on koko klyyvari vartta ja ympäristöä myöten kirkuvan punainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuon peliriippuvaisen lesbotytön nenää vaivaa? Onko tulehtunut läväreistä vai miksi on punainen kuin tomaatti?

Redditjuttu. Nenä hierotaan, tai meikataan punaiseksi.

Et oo tosissas!!

Olen. Redditistä levinnyt muotivillitys mikä levinnyt muiden somejen kautta laajemmalle. Joku tuossa jo laittoikin linkin aiheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Elämä pohjoisessa on tuollaista, pelkkää kärsimystä joka paikassa. En ymmärrä miksi joku haluaa asua siellä vapaaehtoisesti. Täällä Helsingissä ihmisillä on sentään mahdollisuus normaaliin elämään.

Normaaliin elämään, kuten Karkotetut-dokumentissa (löytyy myös Areenasta). Steissillä ja lähiöissä täälläkin aivan samanlaista sekoilua.

Vierailija kirjoitti:

Kappas yksi thaityttökin mukana. Onko tämä nyt miehet sellainen, joka päihittää suomalaisnaiset 100-0?

On jos noihin suomalaisiin vertaa, ainoastaan Malla on upea

Malla herätti minussa hirmuiset äidinvaistot, teki mieli mennä rutistamaan että "tyttökulta, kaikki järjestyy"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämänkö porukan pitäisi maksaa tulevaisuuden eläkkeet? Suomi tulee romahtamaan.

En ole katsonut ohjelmaa. Mutta: Kaikki tuntemani nuoret ovat ihan fiksua porukkaa. Ei ole nistejä tai hulluja. Osa on käynyt amiksen, osa on lukiossa ja jotkut nyt armeijassa. Kyllä valtaosa nuorista on asiallisia ja heihin voi luottaa. Ei pidä niputtaa kaikkia nuoria samaan nippuun muutaman sekopään vuoksi. Sekoilijoita ja aineiden käyttäjiä oli myös -80 luvulla minun nuoruudessani.

t. kahden nuoren isä

Tällä hetkellä n. 7-8 alle 30-vuotiasta nuorta jää työkyvyttömyyseläkkeelle per päivä. Se on n. 2500 nuorta vuodessa ja tuostahan on helppo laskea että 10 vuodessa tuo kumuloituu niin, että se on 25 000 koko ajan pienenevästä ikäluokasta. Että kyllä tässä saa olla jo pikkuisen huolestunut. Toisaalta hyvä, oma työpaikka on varmaankin turvattu näiltä tulevaisuuden toivoilta

Vierailija kirjoitti:

Se nyt tiedetään, ettei suomalaiset nuoret naiset vaivaudu enää edes siivoamaan ja tekemään ruokaa, mutta tuo että roskaruokaravintola on parin sadan metrin päässä, muttei saada raahattua itseään edes sinne on kyllä omanlaisensa ennätys sekin. Naureskellen vielä todetaan miten olisi nopeampaakin itse hakea, mutta tilataan nyt sitten kumminkin ovelle. Näki kyllä kehopositiivisuuden ihan ulkomuodostakin ja ikää 18v.

Tuota harrastavat monet vanhemmatkin. Itsekin voisin sortua samaan, kun välillä on päiviä, ettei todella huvittaisi nähdä ketään. Ja tämä kyseinen tyttökin sanoi kärsivänsä ahdistuksesta/sosiaalisten tilanteiden pelosta.

Vierailija kirjoitti:

Malla herätti minussa hirmuiset äidinvaistot, teki mieli mennä rutistamaan että "tyttökulta, kaikki järjestyy"

Tuli ihan samat fiilikset ❤🤗

Vierailija kirjoitti:

MicMac kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

STT kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tunnen tuollaisia nuoria tosi paljon. Ja kyllä ennen laitokseen päätymistä heistä kenelläkään ei ollut huumeongelmaa. Oli urheiluharrastuksia ja elämän iloa. Tuohon väliin, kun joku keksii sen kapulan, millä estää teini-iän vaaran houkutuksiin lähtemisen. Tuohon ei kyllä nuorisotalot ja nuoristyön fiksut kampanjat auta. Ne vaan ärsyttävät lisää.

Nykyään hyvin harvoin jos koskaan nuori joutuu kotoa suoraan laitokseen.

Muita tukitoimia, vähintään sijaisperhe tai perhekoti on ensisijainen jos sijoitetaan kodin ulkopuolelle.

Minun lasteni entisistä koulukavereista on 3 sijoitettu kodin ulkopuolelle, 1 jopa suljettuun laitokseen. Kaikilla oli kodissa päihdetaustaa, vaikka ns. "hyviä" keskiluokkaisia perheitä ovat.

Voin kokemuksesta sanoa, että harvoin jos koskaan täällä nuori sijoitetaan muualle kuin lastensuojelulatokseen. Ja yhtä tavallista on se, että heitä pompotellaan laitoksesta toiseen kohtuuttoman tiheään. Perhekoteja ei ole sijaisperheiseen sijoitetaan ihan pienimmät hyvällä säkällä

Eikä ihme. Kuka haluaa kotiinsa pakkoja hajoittavan, aggressiivisen riehujan, tai vapauden illuusiossa karkailevan suisidaalisen sekopään. Aina ei voi voittaa, eikä kaikkia auttaa.

On myös tosi tarkkaa ketä voi sijoittaa kotihoitoon. Kotona ei voi tutkia nuoren tavaroita, saati ottaa niitä pois vaikka olisi mitä. Kodissa nuorelle ei saa asettaa liikkumisvapauden rajoitusta joten nuori saa kulkea miten haluaa. Ei voi pitää myöskään millään tavalla fyysisesti kiinni ja puhelinta ei saa ottaa pois edes sosiaalityöntekijän päätöksellä. Saatikka tarvittaessa tehdä iltaisin mitään huumetestejä tai puhalluksia. Eli käytännössä harva teini-iässä sijoituksen tarpeessa oleva on lain puitteissa mahdollista sijoittaa perhehoitoon. Laki on nuoren rajoittamisen suhteen tosi tarkka, se on hyvin rajoitettua laitoshoidossakin, perhehoidossa käytännössä laitonta.

Juurikin näin. Lisään tähän vaan sen, että myöskään isolla osalla sijaisvanhemmista ei ole kertakaikkiaan ammattitaitoa tarpeeksi että sijoitus kotiin olisi perheelle tai nuorelle hyvä ratkaisu.

Laitoksesta ohjaajat pääsevät välillä lepäämään kotiinsa, kotihoidossa joudut painimaan käytännössä yksin 24/7/365 sen todella raskaan ja ongelmaisen nuoren kanssa. Ei sitä normaali ihminen jaksa.

Nuorihan ei tee sitä pahuuttaan, mutta häntä ei pysty auttamaan, jos häntä ei pysty lainkaan hallitsemaan.

Ehkä takerrun lillukanvarsiin, mutta en lähtisi sanomaan, että sijaisvanhemmilla ei olisi ammattitaitoa; moni nuori vain ei ole sen kuntoinen, että LAIN PUITTEISSA voisi turvata kasvun ja kehityksen yksityiskodeissa sen enempää kui avolaitoksessakaan. Psykiatrista hoitoahan heistä moni tarvitsisi myös todella intensiivisessä muodossa. Ja sitten laki pitäisi laatia niin, että tarvittaessa voidaan puhelimen käyttöä kontrolloida.

Sarjasta puuttui kokonaan yksi ongelmaryhmä eli vastaavat nuoret, joilla sitten vielä lisänä kehitysvammaisuus tai heikkolahjaisuus. Heillä ei tuotakaan vertaa kykyä suojautua huonoilta ihmissuhteilta ja esimerkiksi arvioida kykyään toimia vanhempana. He myös ovat sellainen poppoo, ettei oikein ole lokeroa, jossa saataisiin tuettua kohti hyvää arkea. 

En missään tapauksessa kannata mallia, jossa oireileva nuori heitetään jonnekin tyrmään ja avain sulatetaan, mutta pitäisi voida eristää huumekuvioista ja toisaalta pitäisi voida velvoittaa oikeasti käyttämään toimintakykyään eli ei mahdollistettaisi ihan silkkaa rottailua (vrt. Miki).

Kehitysvammadiagnoosi takaa vammaishuollon palvelut, eläkkeen ja tukiasunnon.

Heikkolahjaisuus taas... sellaistahan ei nykyään ole.

Jos et täytä kv kriteerejä, eli olet liian älykäs kehariksi(äo yli 75), olet ns. normaali.

Koulussa saat tukea laaja-alaisten oppimisvaikeuksien vuoksi, sinulle tekohengitetään erityisamiksessa joku ammattitutkinto ja sitten olet "normaali", omillasi.

Heikkolahjaisten osalta: juuri täsmälleen noin se näyttää menevän!

Kehitysvammaisten palvelujärjestelmä toimii kai aika hyvin ns. kiltin asiakkaan osalta, mutta päihde- ja rikosseuraamuskuvioiden osalta sakkaa - kehitysvammaisella ei ole välineitä tunnistaa riskejä ja suojautua ja porukassa helposti sattuu niin, ettei muilla ole kollektiivisesti pidäkkeitä, vaan estoitta ajetaan se vammainen laitaan. Vammainen saattaa antaa tehdä itselleen tai usutettuna tehdä itse hurjia asioita  kuuluakseen jollakin tavalla ryhmään. Siksi erilaiset katkaisupaikat ja rise-linjaiset yksiköt ovat vihonviimeisiä; siellä viimeistään joudutaan hatka-aikuisten verkkoon jne.

Vierailija kirjoitti:

Malla herätti minussa hirmuiset äidinvaistot, teki mieli mennä rutistamaan että "tyttökulta, kaikki järjestyy"

Aika jännä, minussa kaikista vähiten äidinvaistoja herätti Malla. Hänessä on jotain karmivaa, enkä edes tiennyt noista poikaystävän teoista ennen kuin nyt.

Mikiä tuntuu monen olevan tosi vaikeaa ymmärtää. Minulla on ollut monta kaveria, joilla on näitä piirteitä. Yhteistä oli, että ovat ujoja ja herkkiä tyttöjä, joilla on ollut reippaat vanhemmat. Ujoutta ja hitaasti lämpenemistä ei ole katsottu hyvällä, vaan on aina patisteltu kuuntelematta ja ehkä jo lapsen peruskouluaikana annettu jollain tavalla periksi, että ei tuosta mitään tule, ehkä myös hävetty ujoa lasta. Tämä on sisäistynyt tyttöjen minäkuvaan. Voi olla jotain oppimisvaikeuksiakin, jotka ovat vahvistaneet entisestään jatkuvia epäonnistumisen tunteita. Itsensä huonoksi kokeminen saa pelkäämään muita ihmisiä ja sosiaalisia epäonnistumisia. Lopputuloksena on vetäytyminen ja omiin maailmoihinsa uppoaminen, kun siellä voi olla onnistunut ja kokea niitä "oikeasti tärkeitä" asioita ja säilyttää omanarvontunteensa.

Tämä toimii niin kauan kuin asutaan vanhempien luona. Omillaan ei pärjätä, koska ollaan todettu että itse ei pysty mihinkään tässä yhteiskunnassa. Usein ei ole mitään taitojakaan esim työnhakuun. Niitä ei kukaan ole opettanut vaan ihmetellyt ja paheksunut että miksi töitä ei haeta vaikka käsketty on. Siitä seuraa sitten näitä sisälle linnoittautumisia, johon voi liittyä ihmisten ja puheluiden pelkoa. Asiat eivät hoidu. Alemmuudentunne saa vähättelemään muiden säännöllistä, "helposti" järjestyvää elämää kettu pihlajanmarjoista -tyylillä ja diagnoosit luovat turvaa, kun ne oikeuttavat mukavuusalueella pysymisen (vaikka siis ovat varmasti oikeita). Ystävistä ja puolisoista haetaan vanhemman roolia, joka elättää ja hoivaa.

Kaveripiiri oli tällainen, ja minullakin oli samoja piirteitä. Itse pääsin peloista yli kun vain päätin alkaa tehdä asioita. Joku voi tarvita enemmän tukea jaloilleen pääsemisessä, mutta kova suhtautuminen ainakin vain ajaa enemmän kuoreensa.

Vierailija kirjoitti:

Mikiä tuntuu monen olevan tosi vaikeaa ymmärtää. Minulla on ollut monta kaveria, joilla on näitä piirteitä. Yhteistä oli, että ovat ujoja ja herkkiä tyttöjä, joilla on ollut reippaat vanhemmat. Ujoutta ja hitaasti lämpenemistä ei ole katsottu hyvällä, vaan on aina patisteltu kuuntelematta ja ehkä jo lapsen peruskouluaikana annettu jollain tavalla periksi, että ei tuosta mitään tule, ehkä myös hävetty ujoa lasta. Tämä on sisäistynyt tyttöjen minäkuvaan. Voi olla jotain oppimisvaikeuksiakin, jotka ovat vahvistaneet entisestään jatkuvia epäonnistumisen tunteita. Itsensä huonoksi kokeminen saa pelkäämään muita ihmisiä ja sosiaalisia epäonnistumisia. Lopputuloksena on vetäytyminen ja omiin maailmoihinsa uppoaminen, kun siellä voi olla onnistunut ja kokea niitä "oikeasti tärkeitä" asioita ja säilyttää omanarvontunteensa.

Tämä toimii niin kauan kuin asutaan vanhempien luona. Omillaan ei pärjätä, koska ollaan todettu että itse ei pysty mihinkään tässä yhteiskunnassa. Usein ei ole mitään taitojakaan esim työnhakuun. Niitä ei kukaan ole opettanut vaan ihmetellyt ja paheksunut että miksi töitä ei haeta vaikka käsketty on. Siitä seuraa sitten näitä sisälle linnoittautumisia, johon voi liittyä ihmisten ja puheluiden pelkoa. Asiat eivät hoidu. Alemmuudentunne saa vähättelemään muiden säännöllistä, "helposti" järjestyvää elämää kettu pihlajanmarjoista -tyylillä ja diagnoosit luovat turvaa, kun ne oikeuttavat mukavuusalueella pysymisen (vaikka siis ovat varmasti oikeita). Ystävistä ja puolisoista haetaan vanhemman roolia, joka elättää ja hoivaa.

Kaveripiiri oli tällainen, ja minullakin oli samoja piirteitä. Itse pääsin peloista yli kun vain päätin alkaa tehdä asioita. Joku voi tarvita enemmän tukea jaloilleen pääsemisessä, mutta kova suhtautuminen ainakin vain ajaa enemmän kuoreensa.

Todella tarkkanäköinen kommentti! Hyvinkin voi olla se, että omia rajoja on tämä "reippaususkovainen" yhteiskunta rikkonut aikanaan ja on tavallaan liian hento yhteys omaan itseen.

Mutta muutosta ja rotia pitää vaan itseltään vaatia ja se alkaa löytymään, jos ei kaikki tule kuin manulle illallinen. Mikin tragedia on varmaan se, että pelkää jollakin tasolla ettei kelpaa ja on päätynyt toimimaan niin, että useimmilla tökkiikin. Noidankehä.

Mietin myös, onko kaikesat arkuudesta huolimatta ylisuuret luulot omista kyvyistään ja kun opinnoissa olisi joutunut ponnistelemaan, niin luovutti heti.

Vierailija kirjoitti:

Mitä se Aliisa kerto, että olis saanu jotain mielenterveysapua (terapia tms en muista), mutta kun hänet luokitellaan päihdeongelmaiseksi niin ei saanutkaan. Tuo on epäkohta näissä asioissa, koska mielenterveyden häiriöt ja traumaattiset tapahtumat lisää henkilön todennäköisyyttä kokea tarvetta päihtyä. Jos on riippuvuus (tai käyttää satunnaisesti huumeita) niin suhtautuminen on se, että siitä pitää eka päästä siitä eroon ja sitten vasta voi hoitaa mieltä. Monella on valinta, onko valmis luopumaan päihteiden käytöstä jotta saa apua. Itse valitsin satunnaisen kannabiksen polttelun terapian ja mielenterveysjuttujen selvittämisen sijaan, ja tähän mennessä oon kokenu valinnan hyvänä.

Kommentoin ketjun alkupuolella että mulla on taustalla samanlainen vaihe kuin Aliisalla.

Mulla rankan juomisen taustalla oli lapsuusajan traumat ja mallioppiminen. Pyrin saamaan terveydenhuollossa apua vaikeisiin ahdistusoireisiin, jotka esti mua poistumasta kotoa ja aiheutti itsetuhoisuutta ja paniikkikohtauksia. Vain kännissä uskalsin lähteä ihmisten ilmoille (mutta toki monesti olin kahta itsetuhoisempi laskuhumalassa ja krapulat ja morkkikset tietty pahensi ahdistusta ja masennusta).

Tässä tilanteessa ainoa apu oli keskusteluapu hoitajan kanssa, jossa mulle sanottiin että lopeta juominen. Ennen sitä ei voi saada lääkettä tai terapiaa tai muuta. Tässä on järkeä, ei päihteiden väärinkäyttäjälle voi antaa lisää päihdettä (rauhottavat) tai aloittaa lääkitystä (ei mikään sovi alkon kanssa + tuleeko niitä lääkkeitä säännöllisesti otettuakaan jos ryyppää 2vkon putkia).

Kuitenkin se, että itsekin olin alle 20v ja läpikotaisin rikki, ilman mitään hajua siitä kuinka eletään normaalia arkea ja päälle todella paljon elämänlaatua heikentävät ja toimintakykyä alentavat oireet niin ei kuulkaa sellaisessa tilassa tai tilanteessa kukaan "ota niskasta" itseään ja pane korkkia kiinni omin voimin. Tuossa iässä vielä iso osa kavereista juhlii nuoruuttaan railakkaasti ja kaverit on se kaikkein tärkein asia.

Mä oikeasti yritin sillon kovasti. Kävin AA:ssakin toteamassa, että ei ollut 19v tytön paikka kun muut oli ryypännyt jo 20-30 vuotta. Luin netistä ja kirjastosta alkoholismista ja riippuvuuksista, mutta ei se faktatieto muuttanut mun selkärangasta tulevaa käyttäytymistä, vaikka tiesin kuinka paskaa itselleni tein. Mä vaihdoin kaveripiiriä ja lopulta kaupunkiakin, mutta ongelma jatkui.

Sitten tuli se lääkäri, joka oli valmis kokeilemaan bentsoja mulle. Sain reseptillä aluksi 10kpl kerrallaan pienellä vahvuudella. Enkä koskaan ole käyttänyt lääkettä päihtymistarkoitukseen, mutta koska alkoholikin on päihdediagnoosi niin näin.

Siitä alkoi parantuminen. Toki retkahdinkin, se kuuluu asiaan, mutta kun sain sopivan lääkkeen jolla pystyin hillitsemään ahdistusta niin pystyin lähtemään selvin päin ulos kavereiden kanssa. Pystyin käsittelemään vanhoja vaikeita kokemuksia ja tunteita. Sain kokemuksen siitä, että pystyn tähän ilman viinaa. Se oli mullistavaa.

Edelleen vuosien jälkeen mulla on se sama bentso tarvittavana, joita tarvitsen ja siten käytän satunnaisesti. Ryyppyputket on taakse jäänyttä elämää ja nyt voi kliseisesti sanoa, että paistaa se risukasaankin.

Halusin avautua vain siksi, että toivoisin enemmän lääkäreiltä kykyä katsoa potilaan tilannetta yksilönä ja räätälöidä hoitoa sen perusteella. Eikä niin, että kaikki ongelmakäyttäjät niputetaan samaan kastiin (riippuvuuksia on erilaisia ja eri tasoisia, taustasyyt ja ihmisen oma persoona ja temperamentti kaikki tekevät aina yksilöllisen kokonaisuuden) ja toteutetaan tässäkin ketjussa monella viestillä avattua "pakollista pohjakosketusta". Mua ei olisi yhtään auttanut se, että "päästetään pohjalle" koska itse koko ajan olin aktiivinen siinä taistelussani pois sieltä kierteestä.

Tulipa pitkä sepustus. Lopetan tähän. Peace out.

Vierailija kirjoitti:

Mikiä tuntuu monen olevan tosi vaikeaa ymmärtää. Minulla on ollut monta kaveria, joilla on näitä piirteitä. Yhteistä oli, että ovat ujoja ja herkkiä tyttöjä, joilla on ollut reippaat vanhemmat. Ujoutta ja hitaasti lämpenemistä ei ole katsottu hyvällä, vaan on aina patisteltu kuuntelematta ja ehkä jo lapsen peruskouluaikana annettu jollain tavalla periksi, että ei tuosta mitään tule, ehkä myös hävetty ujoa lasta. Tämä on sisäistynyt tyttöjen minäkuvaan. Voi olla jotain oppimisvaikeuksiakin, jotka ovat vahvistaneet entisestään jatkuvia epäonnistumisen tunteita. Itsensä huonoksi kokeminen saa pelkäämään muita ihmisiä ja sosiaalisia epäonnistumisia. Lopputuloksena on vetäytyminen ja omiin maailmoihinsa uppoaminen, kun siellä voi olla onnistunut ja kokea niitä "oikeasti tärkeitä" asioita ja säilyttää omanarvontunteensa.

Tämä toimii niin kauan kuin asutaan vanhempien luona. Omillaan ei pärjätä, koska ollaan todettu että itse ei pysty mihinkään tässä yhteiskunnassa. Usein ei ole mitään taitojakaan esim työnhakuun. Niitä ei kukaan ole opettanut vaan ihmetellyt ja paheksunut että miksi töitä ei haeta vaikka käsketty on. Siitä seuraa sitten näitä sisälle linnoittautumisia, johon voi liittyä ihmisten ja puheluiden pelkoa. Asiat eivät hoidu. Alemmuudentunne saa vähättelemään muiden säännöllistä, "helposti" järjestyvää elämää kettu pihlajanmarjoista -tyylillä ja diagnoosit luovat turvaa, kun ne oikeuttavat mukavuusalueella pysymisen (vaikka siis ovat varmasti oikeita). Ystävistä ja puolisoista haetaan vanhemman roolia, joka elättää ja hoivaa.

Kaveripiiri oli tällainen, ja minullakin oli samoja piirteitä. Itse pääsin peloista yli kun vain päätin alkaa tehdä asioita. Joku voi tarvita enemmän tukea jaloilleen pääsemisessä, mutta kova suhtautuminen ainakin vain ajaa enemmän kuoreensa.

Kiitos tästä. Nyt ymmärrän Mikiä paremmin.

Aliisa oli kova touhuamaan kodissaan ryyppybileiden jälkeen. Imuroi ja siivosi asuntoaan. Kumma, kun ei saanut roudattua kartonkikeräykseen niitä kaljalaatikoita. Vai oliko vielä niin lapsellinen, että hänestä siinä oli jotain makeeta, kun asunnossa oli noin paljon juotu?

”Deliriumit tulilla?” 😳

Vierailija kirjoitti:

”Deliriumit tulilla?” 😳

Ihan normaalia kielenkäyttöä? Ò_o