Naapuri tekee jäynää mikä ärsyttää
Asun sotien jälkeen valmistuneessa 8. kerroksisessa talossa toiseksi ylimmässä kerroksessa. Kuljen siis omaan kerrokseeni hissillä, joka on vanhanmallinen hissi. Hissin edessä on siis ovi ja sellainen ritilä ja ne pitää olla suljettuna, kun hissillä kulkee. Joku naapureistani on nyt keksinyt ottaa hissin omatoimisesti pois käytöstä yöaikaan, sillä jotkut saattavat pamautella hissin ovea ja tätä ritilää kovastikin.
Naapuri ei sulje siis ritilää tai jättää hissin oven raolleen eikä kukaan muu pääse kulkemaan sillä. Olen yrittänyt selvittää kuka naapureistani olisi kyseessä, mutta en ole saanut syyllistä vielä kiinni. Välillä ritilä näyttää olevan kiinni, mutta kumminkaan se ei ole. Mieheni on pari kertaa kuullut rapussa kun joku avaa oven, käy näpertämässä hissiä ja palaa äkkiä omaan asuntoonsa takaisin.
Teen töitä öisin ja saavun kotiin siinä viiden - kuuden, joskus seitsemän maissa. Mielessäni on vain se, että pääsisinpä äkkiä nukkumaan työyön jälkeen. Nyt on ollut "mukava" huomata, että joudun kiipeämään jyrkät rappuset vain sen vuoksi, koska naapuri ei halua meidän muiden kulkevan hissillä siihen aikaan kun hänelle ei sovi. Aamulla hän käy laittamassa sitten ritilän/oven kiinni ellei joku muu ole sitä ehtinyt tekemään. Mitä tässä tilanteessa voisi tehdä? Kuitenkaan taloyhtiön säännöissä ei kielletä hissillä kulkemista yöllä. Minä olen ihan hyväkuntoinen, mutta en siltikään halua kulkea rappusia ellei ole pakko eikä varmaan ne ylimmän kerroksen mummelit tai joku jalkansa murtanut.
Kommentit (29)
Mitä jos se onkin eri kerroksesta? Menee ylemmän tai alemmas salpaamaan oven? Niin mä tekisin kun en halua jäädä kiinni.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 12:12"]
Mitä jos se onkin eri kerroksesta? Menee ylemmän tai alemmas salpaamaan oven? Niin mä tekisin kun en halua jäädä kiinni.
[/quote]
Naapurit kyllä kuulee että mistä asunnosta se lähti ja mihin tuli jos nuo saa motivoitua tuota tarkkailemaan. Voi tietty olla että koko talo on täynnä itsekeskeisiä eläkeläisiä jotka pitää yhtä niin vähän vaikea tuota on sitten ratkaista ilman valvontakameroita.
Mies käy korjaamassa kun kerran kuulee. Ennenkuin vaimo tulee kotiin .
Tossa tapauksessa itse kävelisin sinne kerrokseen missä hissi on, menisin hissillä alas ja takaisin ylös. Sama juttu joka kerta.
Tosin ilmoittaisin myös isännöitsijälle asiasta.
Tee valitus. Naapurilla ei ole oikeutta tukkia kulkureittiä, esim jos joku saa sairaskohtauksen ja joudutaan viemään kiireellä sairaalaan.
Katso missä kerroksessa jumissa ja tarkkailet mihin aikaan laittaa. Sinne rappuun vain odottamaan.
Typerä naapuri. Itse asutaa kasikytluvun talossa ja hissin ääni kuuluu. No broblem. Yötyöläisiä kulkee, ei tulisi mieleenkään sabotoida. Isännöitsijälle viestiä!
Onpas harvinaisen kusipainen naapuri. Onnistuisko vaatia uutta hissia? Semmonen moderni jossa vaan yksi ovi.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 11:10"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 11:02"]
Kävele hissille ja ajele muutama ylimääräinen kerros niin eiköhän tuo lopu.
[/quote]
Tjoo, täytyyhän se semmoiset 4-10 kertaa testata menemällä hissillä ylös ja alas ja vielä siten että joka kerta pysähtyy siihen kerrokseen jossa se ovi oli auki ja rämäyttää sen pari kertaa kiinni ja auki kokeeksi.
Lisäksi voi tietty ilmoittaa isännöitsijälle ja mahdollisesti taloyhtiön hallitukselle että hissin olisi hyvä toimiakin jos talossa semmoinen on. Kaikki vanhemmat ihmiset (tai kovasti sairaat) ei vaan hätätilanteessa tuosta noin kävele portaita alas ylimmästä kerroksesta jos pitää lähteä esim. päivystykseen.
[/quote]
Itse tekisin juuri noin. Kokeilet sitä ovea siinä kerroksessa, jossa se oli kiilattuna ja jos joku tulee valittamaan, niin olet hurjan huolissasi siitä, että joku vika tässä nyt on, kun et saanut hissiä tulemaan alas, vaikka painoit nappia. Ja kerrot, että aamulla pitää soittaa isännöitsijälle, että otetaan tulevat korjaamaan tämän oven, kun niin monta kertaa on tässä kerroksessa se vika ollut. Sitten huristelemaan edestakaisin ja aina tässä ongelmakerroksessa sitä "haitaria" rämisyttämään.