Onko lapsen kanssa pakko viettää "laatuaikaa"?

Et voi pakottaa mutta koita saada vaikka ruokailemaan yhtäaikaa muun perheen kanssa. Tai iltaisin kotona ollessa oleilemaan olohuoneessa/missä sitten oleilettekin eikä omassa huoneessaan. Mulla ja mun veljellä oli nuorena tota samaa. Mä olen aina viihtynyt vanhempieni seurassa hyvin ja käydään edelleen paljon kylässä heillä (useamman kerran viikossa) tyttäreni kanssa. Veljeni puolestaan (19v, asuu vielä kotona) on aina kavereiden kanssa jossain tai omassa huoneessaan. Tätä on siis ollut jo ainakin 5-7 vuotta. Välillä vanhempani sanoo että eivät ole nähneet veljeäni kokonaiseen vuorokauteen mutta tietävät tämän käyneen kotona kun tiskit on jätetty pöydälle :D Näinkin siis jo ennen kun täytti 18. 

Joulut on rauhoitettu sellaiseksi perhejuhlaksi että jouluaatto ja joulupäivä on vietettävä kotona perheen kanssa (mekin olemme tuolloin aina vanhemmillani). Tällöin syödään yhdessä ja pelataan lautapelejä jne. Ihmiset vaan on niin erilaisia. Veljeni ei kuitenkaan ole mikään erakoitunut outolintu vaan nyt esim kun tyttäreni on juuri kivassa iässä (2v) tulee usein alakertaan kun olemme kylässä ja tykkää leikkiä tyttäreni kanssa :)

Kauhealta kuulostaa. Ei jää epäselväksi kummasta lapsesta pidät enemmän.

Tulisiko toinen kanssasi vaikka retkelle/vierailulle lähikaupunkiin tmv.? Tai johonkin lapsen harrastukseen liittyvään tapahtumaan, kauppaan jne. Eihän lasta tietenkään voi pakottaa, mutta vanhemmálta voi vaatia vähän enemmän aktiivisuutta sen suhteen, että lapsen kanssa tulee vietettyä aikaa.

[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 09:43"]Onks pakko jos ei taho? Kuulostaa ihan lapselta. Yleensä vanhemmat _haluavat_ viettää lapsensa kanssa aikaa. Kyse ei ole pakosta.
[/quote]Ap:han haluaisi olla lapsensa kanssa, mutta lapsi ei äitinsä.

Tämä aihe mietyttää minuakin. Minulla on eskari-ikäinen seurapiirikiituri, jota ei paljon kotona näy. Päiväkodin jälkeen ruoka hotkastaan puoliksi seisten ja sit taas mennään kaverin kanssa pihalle. Jos kaveri lähtee jonnekkin, niin sitten vaan seuraavaa ovikelloa soittamaan. Kuopus on rauhallisempi tapaus, joka ei vielä tohdi itsekseen oikein mennä edes naapuriinkaan. Kuopuksen kanssa sitten käydään yhdessä kaupassa, tehdään ruokaa, laitetaan pyykit, luetaan, leikitään, hoidetaan pihaa jne. Esikoinen tulee väsyneenä, nälkäisenä ja likaisena kotiin vähän ennen iltapala-aikaa ja alkaa kiukuttelemaan, että haluaa askarrella tai kiukkuaa, et miksi sisko on taas saanut tehdä sitä ja tätä tms. Olen kovin koettanut selittää, että jos on pihalla koko ehtoon, niin sitten ei enää muuta samana iltana ehdi...mut ei tuon ikäinen oikein vielä käsitä aikaa. Välillä toki pistän tytön jäämään kotiin tai houkuttelen lähtemään vaikka kirjastoon, mutta pettymys se näyttää aina olevan. Kavereiden seura ja ulkona olo on niin mieluisaa. Toivottavasti ei isommalle jää sellaista mielikuvaa lapsuudesta, että pikkusiskoa aina suosittiin. En usko, että nuoremmasta tuleekaan samanlaista kiitäjää vaan tulee viihtymään enemmän kotona.

Mielestäni on myös tärkeää että lapsen kaverit saavat tulla teille kylään. Silloin voit tutustua heihinkin ja tiedät kenen kanssa lapsi liikkuu.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 22:34"]

Tulisiko toinen kanssasi vaikka retkelle/vierailulle lähikaupunkiin tmv.? Tai johonkin lapsen harrastukseen liittyvään tapahtumaan, kauppaan jne. Eihän lasta tietenkään voi pakottaa, mutta vanhemmálta voi vaatia vähän enemmän aktiivisuutta sen suhteen, että lapsen kanssa tulee vietettyä aikaa.

[/quote]Eli ehkä pitää nimen omaan pakottaa itsensä mukavuusrajojen ulkopuolelle. Onneksi tämä kavereillaliihottajalla on yksi sama harrastus, joka minulla aikanaan oli, joten sen myötä ollaan oltu jonkin verran yhdessä (viikonloppuja kisoissa yms.). Minua on pyydetty isompaankin rooliin harrastuksessa, sitä voisi miettiä, kiinnostaisi kyllä. 

Esikoisen kanssa oleminen on niin helppoa, kun kiinnostuksen kohteet ovat samanlaiset. Saa nähdä muuttuuko tämä joskus, esikoinen on nimittäin poika, en tiedä kuinka kauan äidin kanssa nyhvääminen innostaa (on jo 11 v). On hänelläkin kavereita, eli ei ole mikään syrjäytynyt tyyppi, vaikka viihtyykin kotona.

Kuopus (tyttö) ei jaksa olla yksin yhtään. Aina pitää olla menoa. Isänsä on ehkä innokkaampi lähtemään hyppimään hyiseen veteen rannalle tai sateiseen metsään kävelylle. Minulle tuo on vaikeaa. Ehkä tässäkin tulee iän myötä muutosta ja tyttöä alkaisi kiinnostaa vaikka hiusten laitto, shoppailu tms. rauhallisempi. Tai sitten ei. Tai minua alkaisi kiinnostaa/pystyisin pakottamaan itseni järviuintiin (hyrrr....).

Tämä ero tuntuu korostuvan nyt loma-aikaan kun toisen kanssa viettää tunteja päivässä ja toinen käy vain kääntymässä (syömässä) kotona.

ap

Oletko yrittänyt järjestää sitä laatuaikaa niin, että kyselisit ja tekisitte mikä tätä toista lasta kiinnostaa ja mikä hänestä olisi mielekästä ja mukavaa? (no okei, varmasti olette, mutta oletko tehnyt oikein kaikkesi ja yrittänyt pistää oikein parastasi?) muistan itse olleeni samanlainen, mielummin vietin aikaa kavereiden kanssa, kun perheeni (jo siis ihan pienestä saakka) mutten kuitenkaan koskaan kieltäytynyt esim vaateostosreissusta tai vaikka elokuvista tai jätskille menosta. Eikä minusta koskaan tuntunut että minusta ei välitettäisi, satuin vaan viihtymään kavereiden kanssa. Jotenka ihan turha kenenkään on tässä syytellä, että ap välittäisi vaan toisesta lapsesta, jos asia olisi näin, ei hän täällä kyselisi neuvoja.

[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 07:16"][quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 22:34"]

Tulisiko toinen kanssasi vaikka retkelle/vierailulle lähikaupunkiin tmv.? Tai johonkin lapsen harrastukseen liittyvään tapahtumaan, kauppaan jne. Eihän lasta tietenkään voi pakottaa, mutta vanhemmálta voi vaatia vähän enemmän aktiivisuutta sen suhteen, että lapsen kanssa tulee vietettyä aikaa.

[/quote]Eli ehkä pitää nimen omaan pakottaa itsensä mukavuusrajojen ulkopuolelle. Onneksi tämä kavereillaliihottajalla on yksi sama harrastus, joka minulla aikanaan oli, joten sen myötä ollaan oltu jonkin verran yhdessä (viikonloppuja kisoissa yms.). Minua on pyydetty isompaankin rooliin harrastuksessa, sitä voisi miettiä, kiinnostaisi kyllä. 

Esikoisen kanssa oleminen on niin helppoa, kun kiinnostuksen kohteet ovat samanlaiset. Saa nähdä muuttuuko tämä joskus, esikoinen on nimittäin poika, en tiedä kuinka kauan äidin kanssa nyhvääminen innostaa (on jo 11 v). On hänelläkin kavereita, eli ei ole mikään syrjäytynyt tyyppi, vaikka viihtyykin kotona.

Kuopus (tyttö) ei jaksa olla yksin yhtään. Aina pitää olla menoa. Isänsä on ehkä innokkaampi lähtemään hyppimään hyiseen veteen rannalle tai sateiseen metsään kävelylle. Minulle tuo on vaikeaa. Ehkä tässäkin tulee iän myötä muutosta ja tyttöä alkaisi kiinnostaa vaikka hiusten laitto, shoppailu tms. rauhallisempi. Tai sitten ei. Tai minua alkaisi kiinnostaa/pystyisin pakottamaan itseni järviuintiin (hyrrr....).

Tämä ero tuntuu korostuvan nyt loma-aikaan kun toisen kanssa viettää tunteja päivässä ja toinen käy vain kääntymässä (syömässä) kotona.

ap
[/quote]

Minusta kuulostaa, että te vietätte hyvin paljon aikaa lastenne kanssa ja lastenne ehdoilla. Suotta syyllistät itseäsi. Jos tyttö haluaa viilettää, antakaa hänen mennä. Tärkeää on, että on ruoka- ja kotiiintuloajat, josta pidetään kiinni, olette selvillä tytön puuhista päivän aikana ja läsnä silloin, kun tyttö teitä tarvitsee.

M39

Onks pakko jos ei taho? Kuulostaa ihan lapselta. Yleensä vanhemmat _haluavat_ viettää lapsensa kanssa aikaa. Kyse ei ole pakosta.