Vapaaehtoisesti lapseton: suhtaudutko muiden lapsiin ystävällisesti vai välinpitämättömästi?

Osaan olla luontevasti vauvojen ja taaperoiden kanssa mutta isommat lapset on.. no niiden kanssa on vaikea olla ja tyhmiäkin vielä ovat ettei ole mitään muuta keskustelemista kun jatkuvaa perustelua ja selittämistä loputtomaan "mut miks, miksi.."-tulvaan. Omat perheen (lähisukulaisten) lapset käy kun ovat suht älykkäitä hoksaamaan millon kannattaa lopettaa kysely ja ei ainakaan jäädä jankkaamaan mutta esim kaverin lapsi on niin rasittava 4 vuotias että tekis mieli jättää näkemättä sen äitiäkin.

En osaa vastata kysymykseesi.

En yleensä pidä tai ole pitämättä ihmisistä iän perusteella.

Jotkut vanhemmat ovat niin huonosti käyttäytyviä ja itsekkäitä että ärsyttää. Lapset ovat silloin samaa maata.

Joskus olen jutellut jonkun kivan lapsen kanssa. Lapsia näkyy kiinnostavan esimerkiksi kun he näkevät jonkun onkimassa. Jotkut ryntäävät omin luvin esim. kalaämpärin kimppuun. Silloin ärähdän. Ärähdin myös pikkupojille jotka yrittivät pelästyttää mua ajamalla pyörällä melkein päälle. Itse asiassa karjaisin niin että säikähtivät kunnolla.

Kyselyikäiset suorastaan ahdistaa, koska ne kysymysketjut on loputtomia ja yleensä aivan totaalisen typeriä. Miksi laitat kengät jalkaan, miksi kävelet ulkona, miksi menet bussilla, miksi menet kotiin, miksi se on sun koti, mikä koti se on, mihin meet sitten kodista, mikä takki tuo on, miksi se on ulkoilutakki, miksi tulit meille, miksi oot äidin kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Ystävällisesti. Ylipäätään tykkään lapsista. Tulen hyvin toimeen lasten kanssa. En vain halua lisääntyä ja tuottaa lapsia tähän maailmaan. 

Lisäystä. Lapset ovat yksilöitä, mutta siis ylipäätään tykkään lapsista - he ovat yleensä konstailemattomia ja aitoja. Huolehdin lasten perään ja toisaalta osallistun leikkeihin, jos niin halutaan. 

Mun oma lapsenmielisyys pääsee hyvin pintaan lasten kanssa, mutta aina se aikuispuoli säilyy vastuullisuuden ja huolehtimisen merkeissä.  

Mutta en ole siis perheen ja lisääntymisen polulla. Rakkaus riittäköön kahdenvälisenä jos romantt. rakkautta olisi, ja kun ei ole :D,  niin tykkään olla näinkin, vapaudessa!

Pyrin olemaan näyttämättä vastenmielisyyden tunteitani. En pidä lapsista yhtään, mutta tätähän ei saisi vela missään nimessä myöntää :D Aina pitää muistaa sanoa että totta kai pidän lapsista, omia en vain halua. No minä en pidä ja mieluiten en ole lasten kanssa tekemisissä ollenkaan. Jos joudun olemaan, niin yritän olla kohtelias, kuten epämiellyttäviä aikuisiakin kohtaan. Ei se lapsi kuitenkaan mitään voi sille, että on lapsi, ja tästä ominaisuudestaan johtuen minusta sietämätön.

Ystävällisesti. Tykkään lapsista, mutta omia minulla ei ole.

En ole vela, mutta en osaa olla luontevasti lasten kanssa. En osaa leperrellä vauvoille. Isompien lasten kanssa osaan jutella, jos he tulevat juttelemaan oma-aloitteisesti. Pidän kyllä lapsista, mutta olen vähän juro.

Välinpitämättömästi. En välitä olla tekemisissä, mutta jos on pakko, suhtaudun asiallisesti. Lapset on ok sitten, kun ne alkaa olemaan täysi-ikäisiä.

Ei ole kauhean läheisiä lapsia, esim. minun tai puolisoni sisaruksilla ei myöskään ole. Joten vastaus lienee suht' välinpitämättömästi. Varmaan jos siskoni olisi hankkinut miehensä kanssa lapsen niin luultavasti olisi melko läheinen myös minulle.

Olen ystävällisen välinpitämätön

Vieraisiin lapsiin suhtaudun melko neutraalisti, sukulaislapset taas ovat aivan huippuja.

Kohteliaisiin ja hyvin kasvatettuihin suhtaudun kuin aikuisiin. Olen kiinnostunut ja kuuntelen, sekä keskustelen. Villieläimiin ja riehujiin suhtaudun hyvinkin kylmästi.

Minä kuulemma olen luonteva lasten kanssa, mutta pohjimmiltani ikävystyn lasten seurassa kuoliaaksi. Vauvat ovat ihan söpöjä, mutta puhumaan oppineet lapset ovat epäkiinnostavia, pitkästyttäviä ja monet jopa ärsyttäviä.

Useimpiin lapsiin välinpitämättömästi kuten aikuisiinkin. Jotkut läheisten lapset ovat ihan ok seuraa mutta onhan niiden tapaaminen yleensä sellainen välttämätön paha. Mieluummin tapaisin sitä aikuista ystävääni jonka olen itse elämääni valinnut. Sisaruksillani ei ole lapsia joten en tiedä olisiko jotenkin erilaista jos se lapsi olisi läheistä sukua, mutta enpä oikein usko. Jos lapsi on melko hiljainen, ei huuda tai puhu kovaa eikä riehu tai kärtä loputtomasti huomiota niin se voi olla ihan mukava. Harva on.

Vierailija kirjoitti:

Pyrin olemaan näyttämättä vastenmielisyyden tunteitani. En pidä lapsista yhtään, mutta tätähän ei saisi vela missään nimessä myöntää :D Aina pitää muistaa sanoa että totta kai pidän lapsista, omia en vain halua. No minä en pidä ja mieluiten en ole lasten kanssa tekemisissä ollenkaan. Jos joudun olemaan, niin yritän olla kohtelias, kuten epämiellyttäviä aikuisiakin kohtaan. Ei se lapsi kuitenkaan mitään voi sille, että on lapsi, ja tästä ominaisuudestaan johtuen minusta sietämätön.

Sama.

Onneksi elän kuplassa jossa nuorin tuntemani ihminen on luokkaa 25v, enkä näe lapsia edes vilaukselta kuin ehkä muutaman kerran viikossa (elän talossa ja alueella jossa on hyvin vähän lapsia). En puhu lapsille edes vuosittain, itseasiassa varmaan voisin laskea aikuiselämän lapsivuorovaikutushetket jos yrittäisin.

AP on pedo.

Vauvat ovat kaikki söpöjä, mutta tyttölasten kanssa on kieltämättä helpompi keksiä tekemistä ja reagoida heidän juttuihinsa.

Poikalapset ovat lähinnä neutraali asia, kunhan eivät mesoa.

Ystävällisesti tietenkin. Lapset ovat mielestäni suloisia, vaikka en omia haluakaan.

Varmaan vähän teennäisesti, en osaa olla lasten kanssa luontevasti enkä koe vauvoja söpöksi jne. niin pitää feikata.

Mutta sitten sellaiset yli viisi vuotiaat tykkää minusta ja hakeutuu seuraan kerta kerran jälkeen. Yritän sitten keksiä jotain hauskaa ja osallistua leikkeihin, olla läsnä ja kiinnostunut vaikka oikeasti en halua.

Lapset on ihan ok, kunhan ne pysyvät vähintään 5m etäisyydellä minusta. Sisälleni moista räkänokan tainta en ottaisi rahastakaan.