Vapaaehtoisesti lapseton: suhtaudutko muiden lapsiin ystävällisesti vai välinpitämättömästi?

Vihaan lapsia. Minusta täytyisi rakentaa kerrostaloja, joihin ei saisi tuoda lemmikkejä tai lapsia. N34

En ole miettinyt, suhtaudun neutraalisti. M24

Vierailija kirjoitti:

Vihaan lapsia. Minusta täytyisi rakentaa kerrostaloja, joihin ei saisi tuoda lemmikkejä tai lapsia. N34

Katkeran naisen katkera kommentti. M24

Ystävällisesti. Tulen lasten kanssa hyvin toimeen, mutta en vaan halua omia lapsia. 

Ystävällisesti tietenkin! Lapset on ihan kivoja niin kauan kun niillä on palautusosoite.

Lapsi ei ole oletusarvoltaan sen mukavampi kuin muut ihmiset.

Suojeltava hahmo tietysti kyllä.

Sukulaislasten kanssa olen leikkinyt koko ikäni, ja pidän heistä.

Tuntemattomiin lapsiin suhtaudun neutraalisti. Ei kaikki lapset ole mukavia tai sympaattisia, niin kuin ei aikuisetkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vauvojen kanssa en osaa olla luontevasti, mutta ystävällisesti suhtaudun heihinkin kuten isompiin lapsiin myös. Jostain syystä pienet lapset yleensä tykkäävät minusta ja hakeutuvat seuraani, eikä minulla ole mitään sitä vastaan.

Kuulostaa tutulta. Itseäni tosin lähestyy ne pienet lapset, jotka ei yleensä tee tuttavuutta kuin niiden kanssa, jotka eivät lähesty lapsia, kun vanhemman sukupolven miehet. Lapset istuu hetken hiljaa vieressäni ja sitten alkavat kysymään mielenkiinnolla, mitä teen. En tiedä ymmärtävätkö, mutten lässytä heille vaan näytän kuinka asiat toimii. On se sitten ruuanlaittoa tai jonkin kodin vempeleen korjaamista tai laskukaavoja.

Lasten kanssa yleensä opettelen jotain heidän pelejään, tai tehdään yhdessä legoja tai palapelejä. Pidän myös lapsille lukemisesta.

Pidän lapsista, mutta kuten aiemmin ilmoitettu niin en osaa toimia vauvojen kanssa lainkaan. En tiedä, mitä heille pitäisi tehdä ja lapsien halaukset on itselleni outoja muussa kuin lähtö yms. logisessa yhteydessä. Lasten aitoa innostusta ja uuden asian oppimisen riemua on mukava seurata vierestä. Siitä tulee hyvälle tuulelle itsekin ja oppimista tuen mielelläni, kuten läksyjen opiskelu.

Lähipiirissäni on kavereiden ja perhepiirin pieniä lapsia. Lapsettomuus on itselleni luonnollinen valinta.

Vierailija kirjoitti:

Pyrin olemaan näyttämättä vastenmielisyyden tunteitani. En pidä lapsista yhtään, mutta tätähän ei saisi vela missään nimessä myöntää :D Aina pitää muistaa sanoa että totta kai pidän lapsista, omia en vain halua. No minä en pidä ja mieluiten en ole lasten kanssa tekemisissä ollenkaan. Jos joudun olemaan, niin yritän olla kohtelias, kuten epämiellyttäviä aikuisiakin kohtaan. Ei se lapsi kuitenkaan mitään voi sille, että on lapsi, ja tästä ominaisuudestaan johtuen minusta sietämätön.

Mulla on ihan samat ajatukset jos vain vaihtaa sanan "lapsi" tilalle sanan "koira". Mutta tätähän ei saa koskaan tunnustaa että ei pidä koirista tai muista lemmikeistä. Se on jopa paljon paheksuttavampaa kuin että ei pidä lapsista.

Inhoten. En ole koskaan pitänyt lapsista. Vanhemmiten tämä tunne vain vahvistuu. En jaksa kuunnella yhtään piipitystä, vinkumista, riehumista tai kitinää. Pakenen paikalta aina jos vain voin.

Olen aika välinpitämätön, mutta ystävällisesti. Juttelen, moikkaan, hetken leikin mukana, mutta pääasiassa annan vanhempien hoitaa ja keskityn aikuisten asioihin. Eihän se lasten vika ole että minua ei kiinnosta, joten ystävällisesti pitää suhtautua.

Ystävällisesti suhtaudun lapsiin siinä kun muihinkin ihmisiin. En kuitenkaan haluaisi kenenkään lasta hoitaa. Useimmat lapset ovat sellaisia, että mielessäni kiitän luojaa lapsettomuudestani, mutta kieltämättä muutaman sellaisen lapsen olen tavannut elämäni aikana , joiden kohdalla olen toivonut, että olisipa minulla tuollainen lapsi.

Hyvin käyttäytyviin ystävällisesti. Huonosti käyttäytyviä en halua huomioida - aivan kuten en halua huomioida huonosti käyttäytyviä aikuisiakaan.

Suhtaudun lapsiin neutraalisti, mutta toisista pidän paljon, toisista en yhtään.  Lapset ovat persoonia siinä missä aikuisetkin.

Useimpiin ystävällisen välinpitämättömästä, huomioin heidän olemassaolonsa jos ottavat jotain kontaktia, mutta muuten en. Sisarusten ja parin ystävän lasten kanssa juttelen ja touhuan ihan oma-aloitteisesti.

Sellaiset huomionkipeät apinat ignooraan aina. Kiva katsoa kuinka vaikeaksi menevät, kun eivät saa katsekontaktia eivätkä muutakaan huomiota. Hiljaiset hyväkäytöksiset lapset sen sijaan tekevät aina vaikutuksen. Näitä vain näkee nykyään todella harvoin.

Vältellen ja niistä lähtevä ääni ihan kamalinta. 

Ystävällisesti, mutta matkan päästä. Huomioin, en sylittele. Enkä osaa leikkiä niiden kanssa. Voin kyllä kiinnostua leikeistään, jos tykkää esitellä, esiintyä.