Miten kroonisen kivun kanssa oppii elämään?

Mä yritän hoitaa kroonista kipua kovalla liikunnalla josta tulee oikeaa kipua ja avantouinnilla...

Vaikea sanoa kun vasta kaksi vuotta on takana. Akupunktio kokeltu, kivut yltyivät. Mindfulness auttaa jonkin verran, kylmäpakkaukset välillä paljonkin. Tulehduskipulääkkeestä isoin pitoisuus auttaisi, mutta sitä määrätään tosi harvoin. Kitkuttelen, valvon joka toinen yö. Joka toinen olen niin väsynyt että nukahdan, vaikka sattuu. Töissä jaksan käydä, mutten juuri muuta.

22, voi kun pääsisinkin liikkumaan, sehän olisi taivas! Mutta kivut eivät salli liikkumista ollenkaan, kun kyse on lihaskalvojen, jänteiden ja muiden pehmytkudosten vammoista.

Millasista syistä johtuvaa kipua teillä on? Minulla ms-tauti.

Välillä on raskasta. Yleensä jaksan kyllä mutta ne päivät kun kivut on pahimmillaan ja pitää silti jaksaa hoitaa lapset, ovat todella raskaita. Silloin usein itken iltaisin kivusta ja väsymyksestä. Työn vielä kestää mutta sen jälkeen olisi mukava keskittyä vain rauhassa sietämään se kipu. Minulla on lantion alueella, mistä seuraa se, että jalat on väsyneet ja voimattomat tosi usein. 

Kivun kanssa oppii elämään. Se on vain asia, joka kuuluu elämääni yhtä lailla kuin hengittäminen. Kun ensimmäinen ja päivän viimeinen ajatus yleensä koskee sitä, että sattuu, niin tavallaan sen oppii sulkemaan mielessään. Sen vain toteaa ja sitten mennään. Silti pakko sanoa, että elämä olisi paaaaljon helpompaa ilman kipuja.

Mihin teitä koskee ja mistä se johtuu?
mulla ollut selkä paska kohta jo 10v ja on kyllä vittumainen,alaraajoihin säteilevää hermokipua,nyt ollut 2kk saikulla välilevytyrän takia ja opettelen taas kävelemään kunnolla.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 22:51"]

Mihin teitä koskee ja mistä se johtuu? mulla ollut selkä paska kohta jo 10v ja on kyllä vittumainen,alaraajoihin säteilevää hermokipua,nyt ollut 2kk saikulla välilevytyrän takia ja opettelen taas kävelemään kunnolla.

[/quote]

Minulla alaselän tilanne huonontunut viimeisen 15 vuoden aikana, siellä on rakennevirhettä ja kulumia. Lantiokivut välillä pahojakin ja säteilee jalkoihin. Ja ei johdu painosta eikä elämäntavoista... paitsi ehkä fyysisellä rasituksella ollut osuutta asiaan.

No ekat kivut alkoivat kun olin 12-vuotias, sitten on tullut tiputelleen aina uutta diagnoosia ja kipua. Vaikeitakin kipuja on ollut, usea kuntoutusjakos takana, vaikka mitä vaiheita, mutta tässä vaan edelleen porskutetaan.

Tunnen, että mun elämä on ollut parempaa kuin sellaisten joilla ei mitään suuria vastoinkäymisiä elämässä ole ollut. Jos kaikki tulee itsestään kuin Manulle illallinen, se ei tunnu miltään. Monet valittavat päivättäin pikkuasioista kuten säästä ja siitä mitä heillä ei ole -- eivät tajua miten helppoa ja hyvää heidän elämänsä on, eivätkä arvosta sitä mitä ovat saaneet. 

Kipujen kanssa kamppailevalle pienetkin saavutukset, joihin pystyy kivuista huolimatta ovat suuria kokemuksia ja voittoja. Jokainen päivä on merkityksellinen ja arvokas. Kun kivun takia joutuu hidastamaan vauhtia, sitä oppii olemaan enemmän läsnä tässä hetkessä. Se, että joutuu joskus kivun ja uupumuksen takia makaamaan sängyssä ja katselemaan kun tuuli leikkii puiden latvoissa on nykyaikana eräänlaista ylellisyyttä -- harvalla ihmisellä on aikaa ja asennetta hiljentyä ja elää tässä hetkessä.

Tietysti on niitä päiviä jolloin on kivun ja uupumuksen umpisukkelossa, mutta nekin menevät ohi. Pitää vaan elää omaa elämäänsä omassa rytmissä, ajatella, että mä teen asiat sitten kun mulle sopii, koska asiat eivät luonnistu samassa aikataulussa kuin terveiltä. Ja niinä päivinä kun herää kipuihin, voi ajatella, että "Kappas vaan, olen vielä hengissä, kun niin kivistää".

Oma asenne on siis todella tärkeä. Kannattaa löytää itsestään filosofi, koomikko mutta toisaalta pitää etsiä käytännönläheisesti hoitoja ja kikkoja joilla pärjää päivästä toiseen. Ja sitkeä oman elämänsä sankari saa olla taistellessan siitä, että saa edes osan lakisääteisistä oikeuksistaan. Harva läheinen jaksaa tukea ja ymmärtää kun kipuja on vuosikymmenestä toiseen, joten silloin pitää muistaa se kissa ja kuka sen kissan hännän nostaa.