Kisunpentu
On tullut aika pikku hiljaa katsella uutta pentua. Jos ja kun minulla ei ole autoa vielä niin kannattaako skipata suoraan kaikki kaukaiset kaupungit, vai ovatko nuo elukoiden myyjät yleensä joustavia kuskaamaan eläimen uuteen kotiin?
Lisäksi mikä hinta olisi kohtuullinen maatiaispennusta? Entisen kissamme saimme muistaakseni ilmaiseksi ja en muista enää pentuajoista paljonkaan. Voiko pentu olla yksin kotona? Mitä se tarvitsee? Aikuisen kissan hoito on minulle päivänselvää, mutta pentukokemuksesta on noin 15 (?) vuotta, joten...
Kommentit (78)
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:50"]Aikuisista kissoista tiedetään jo niiden luonne ja se, millaisissa ympäristöissä viihtyvät ja mihin sopeutuvat, sopivatko esimerkiksi toisen kissan kaveriksi tai lapsiperheisiin. Vapaana juoksevan villikissakannan kitkemiseksi kestävä ratkaisu on kissojen sterilaatiot ja kastraatiot, ei lyhytnäköisesti kodin antaminen nimenomaan pennuille. Tottakai olemassaolevat pennutkin tarvitsevat ja ansaitsevat kodin yhtä lailla, mutta ensisijaisesti pitäisi miettiä aikuista kissaa. Ottamalla randomin, rokottamattoman ja siruttoman pennun jostain maatilalta tuet sitä vastuutonta toimintaa, joka ylläpitää tätä järkyttävää kodittomien määrää.
PS: Yhdistyksillä on aina myös pelastettuja pentukissoja, kannattaa tutustua. Mieluummin kuin kaupan ilmoitustauluun.
[/quote]
Mitä vittua sinä selität? TAJUATTEKO, ETTÄ HALUAN KISSAN. MUTTA HALUAN KATSOA SEN KASVUA PENNUSTA AIKUISEKSI. HALUAN KOKEA SEN UUDESTAAN. MIKÄ VITTU SIINÄ ON VÄÄRÄÄ?
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:22"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:18"]Voithan sinä antaa kodin täysikasvuisellekin kissalle :) Oma karvainen lapsoseni oli jo vuoden ikäinen kun löysi lopulta tiensä syliini. Entinen omistaja oli halunnut kissanpennun mutta se mokoma menikin kasvamaan aikuiseksi kissaksi eikä enää ollutkaan hauska lelu... [/quote] Voi vittu. Minä olen huolehtinut 16 vuotta kisusta, pennusta vanhukseksi. Eläin ei ole minulle mikään helvetin lelu. Ja ei, en voi antaa kotia täysikasvuiselle kissalle, kiitos "kysymästä." Jos haluan kissanpennun, niin sille lienee joku syy. Ja se syy on se, että haluan antaa vauvalle ensimmäisen nimen, katsoa sen kasvua, katsoa sen hassuja pentutempauksia ja opettaa sen elämään.
[/quote]
Miksi noin töykeä sävy?
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:55"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:50"]Aikuisista kissoista tiedetään jo niiden luonne ja se, millaisissa ympäristöissä viihtyvät ja mihin sopeutuvat, sopivatko esimerkiksi toisen kissan kaveriksi tai lapsiperheisiin. Vapaana juoksevan villikissakannan kitkemiseksi kestävä ratkaisu on kissojen sterilaatiot ja kastraatiot, ei lyhytnäköisesti kodin antaminen nimenomaan pennuille. Tottakai olemassaolevat pennutkin tarvitsevat ja ansaitsevat kodin yhtä lailla, mutta ensisijaisesti pitäisi miettiä aikuista kissaa. Ottamalla randomin, rokottamattoman ja siruttoman pennun jostain maatilalta tuet sitä vastuutonta toimintaa, joka ylläpitää tätä järkyttävää kodittomien määrää.
PS: Yhdistyksillä on aina myös pelastettuja pentukissoja, kannattaa tutustua. Mieluummin kuin kaupan ilmoitustauluun. [/quote] Mitä vittua sinä selität? TAJUATTEKO, ETTÄ HALUAN KISSAN. MUTTA HALUAN KATSOA SEN KASVUA PENNUSTA AIKUISEKSI. HALUAN KOKEA SEN UUDESTAAN. MIKÄ VITTU SIINÄ ON VÄÄRÄÄ?
[/quote]
Tuo itsekäs ajatusmalli eläimen esineellistämisestä on näemmä hyvin syvällä sinussa. Suosittelen ennemmin pehmolelun hankkimista: voit antaa sille nimen ja se ei katoa viidessätoista vuodessakaan!
Voi vittu te olette oikeasti raivostuttavaa paskasakkia. Minä tulen ihan asiallisesti kysymään neuvoja pentuihin liittyen, koska ekasta pentukokemuksestani on viitisentoista vuotta aikaa ja ensimmäkse kissani kuolema on tuore. En ehdoin tahdoin halua kokea sitä samaa tuskaa muutaman vuoden päästö uudestaan. Joo, eläin voi kuolla ihan minkä ikäisenä tahansa, mutta minä haluan kissanpennun jonka kasvua voin seurata. Ja se tekee minusta kusipään??!!
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:58"][quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:55"]

Haista sinä vittu, mikä helvetti teitä vaivaa?
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:57"][quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:22"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:18"]Voithan sinä antaa kodin täysikasvuisellekin kissalle :) Oma karvainen lapsoseni oli jo vuoden ikäinen kun löysi lopulta tiensä syliini. Entinen omistaja oli halunnut kissanpennun mutta se mokoma menikin kasvamaan aikuiseksi kissaksi eikä enää ollutkaan hauska lelu... [/quote] Voi vittu. Minä olen huolehtinut 16 vuotta kisusta, pennusta vanhukseksi. Eläin ei ole minulle mikään helvetin lelu. Ja ei, en voi antaa kotia täysikasvuiselle kissalle, kiitos "kysymästä." Jos haluan kissanpennun, niin sille lienee joku syy. Ja se syy on se, että haluan antaa vauvalle ensimmäisen nimen, katsoa sen kasvua, katsoa sen hassuja pentutempauksia ja opettaa sen elämään.
[/quote]
Miksi noin töykeä sävy?
[/quote]
Öö ehkä siksi, että minä tulen kysymään asiallisesti kissanpennuista mutta saan kuulla olevani kusipää. Hienoa!!! Kissasta huolehtiminen on kusipäistä!!!
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:58"]
Voi vittu te olette oikeasti raivostuttavaa paskasakkia. Minä tulen ihan asiallisesti kysymään neuvoja pentuihin liittyen, koska ekasta pentukokemuksestani on viitisentoista vuotta aikaa ja ensimmäkse kissani kuolema on tuore. En ehdoin tahdoin halua kokea sitä samaa tuskaa muutaman vuoden päästö uudestaan. Joo, eläin voi kuolla ihan minkä ikäisenä tahansa, mutta minä haluan kissanpennun jonka kasvua voin seurata. Ja se tekee minusta kusipään??!!
[/quote]
Olen perustellut jo sinulle, miksi ehdoin tahdoin pennun ottaminen on itsekästä.
Kodittomat aikuiset ovat yleensä vain vuoden tai parin ikäisiä, johtuen siitä, että kodittomat ulkokissat nyt eivät sattumoisin kovin vanhoiksi selviäisi ilman sitä eläinsuojeluyhdistyksen väliintuloa. Että ihan saman verran vuosissa saa nauttia kodittomankin seurasta yleensä, niin paljon kun kissan elinikä nyt on ennustettavissa.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:58"]
Voi vittu te olette oikeasti raivostuttavaa paskasakkia. Minä tulen ihan asiallisesti kysymään neuvoja pentuihin liittyen, koska ekasta pentukokemuksestani on viitisentoista vuotta aikaa ja ensimmäkse kissani kuolema on tuore. En ehdoin tahdoin halua kokea sitä samaa tuskaa muutaman vuoden päästö uudestaan. Joo, eläin voi kuolla ihan minkä ikäisenä tahansa, mutta minä haluan kissanpennun jonka kasvua voin seurata. Ja se tekee minusta kusipään??!!
[/quote]
Se että haluat pennun, ei tee sinusta kusipäätä, vaan se että suhtaudut aggressiivisesti ja töykeästi asialliseen ehdotukseen aikuisen kissan ottamisesta. Ihan niinkuin meidän muiden olisi pitänyt tietää ettei muu kuin pentu tule kysymykseen ja ehdotus olisi ollut ehdoin tahdoin vittuilua. Rauhoitu hyvä ihminen.
Millä vitun perusteella minä ESINEELLISTÄN kissan?!? Mikä vittu siinä on väärää, että hankin pennun enkä aikuista kissaa?!!
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 03:00"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:57"][quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:22"] [quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:18"]Voithan sinä antaa kodin täysikasvuisellekin kissalle :) Oma karvainen lapsoseni oli jo vuoden ikäinen kun löysi lopulta tiensä syliini. Entinen omistaja oli halunnut kissanpennun mutta se mokoma menikin kasvamaan aikuiseksi kissaksi eikä enää ollutkaan hauska lelu... [/quote] Voi vittu. Minä olen huolehtinut 16 vuotta kisusta, pennusta vanhukseksi. Eläin ei ole minulle mikään helvetin lelu. Ja ei, en voi antaa kotia täysikasvuiselle kissalle, kiitos "kysymästä." Jos haluan kissanpennun, niin sille lienee joku syy. Ja se syy on se, että haluan antaa vauvalle ensimmäisen nimen, katsoa sen kasvua, katsoa sen hassuja pentutempauksia ja opettaa sen elämään. [/quote] Miksi noin töykeä sävy? [/quote] Öö ehkä siksi, että minä tulen kysymään asiallisesti kissanpennuista mutta saan kuulla olevani kusipää. Hienoa!!! Kissasta huolehtiminen on kusipäistä!!!
[/quote]
Ensimmäinen kusipää-viesti tuli vasta lainatun vastauksesi jälkeen.

http://www.hesy.fi/lemmikki-hesysta/kissat/
Ole hyvä, ja huolehdi kissasta.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 03:02"][quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:58"]
Voi vittu te olette oikeasti raivostuttavaa paskasakkia. Minä tulen ihan asiallisesti kysymään neuvoja pentuihin liittyen, koska ekasta pentukokemuksestani on viitisentoista vuotta aikaa ja ensimmäkse kissani kuolema on tuore. En ehdoin tahdoin halua kokea sitä samaa tuskaa muutaman vuoden päästö uudestaan. Joo, eläin voi kuolla ihan minkä ikäisenä tahansa, mutta minä haluan kissanpennun jonka kasvua voin seurata. Ja se tekee minusta kusipään??!!
[/quote]
Se että haluat pennun, ei tee sinusta kusipäätä, vaan se että suhtaudut aggressiivisesti ja töykeästi asialliseen ehdotukseen aikuisen kissan ottamisesta. Ihan niinkuin meidän muiden olisi pitänyt tietää ettei muu kuin pentu tule kysymykseen ja ehdotus olisi ollut ehdoin tahdoin vittuilua. Rauhoitu hyvä ihminen.
[/quote]
Vittu kun on juuri kokenut maailman rakkaimman kissan kuoleman ja haluaa jankkia pienen öennun, jota hoivata ja jonka kasvua katsella iloisesti ja opettaa sitä elämään, niin yhtäkkiä saakin kuulla olevansa kusipää! Jos otsikossakin on sana PENTU, niin miksi alatte jauhaa täysikasvuisista??
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 03:05"][quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 03:02"][quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:58"]
Voi vittu te olette oikeasti raivostuttavaa paskasakkia. Minä tulen ihan asiallisesti kysymään neuvoja pentuihin liittyen, koska ekasta pentukokemuksestani on viitisentoista vuotta aikaa ja ensimmäkse kissani kuolema on tuore. En ehdoin tahdoin halua kokea sitä samaa tuskaa muutaman vuoden päästö uudestaan. Joo, eläin voi kuolla ihan minkä ikäisenä tahansa, mutta minä haluan kissanpennun jonka kasvua voin seurata. Ja se tekee minusta kusipään??!!
[/quote]
Se että haluat pennun, ei tee sinusta kusipäätä, vaan se että suhtaudut aggressiivisesti ja töykeästi asialliseen ehdotukseen aikuisen kissan ottamisesta. Ihan niinkuin meidän muiden olisi pitänyt tietää ettei muu kuin pentu tule kysymykseen ja ehdotus olisi ollut ehdoin tahdoin vittuilua. Rauhoitu hyvä ihminen.
[/quote]
Vittu kun on juuri kokenut maailman rakkaimman kissan kuoleman ja haluaa jankkia pienen öennun, jota hoivata ja jonka kasvua katsella iloisesti ja opettaa sitä elämään, niin yhtäkkiä saakin kuulla olevansa kusipää! Jos otsikossakin on sana PENTU, niin miksi alatte jauhaa täysikasvuisista??
[/quote]
*hankkia
Ap ota pentukissa.. aikuiseen ei aina saa luottamusta.
Ostin 4 vuotta sitten 3vuotiaan naaraskissan ja edelleen arkailee!?
Ja tiedoksenne, jos olisi mahdollisuus niin ottaisin vaikka kymmenen koditonta kissaa!! Ja lisäksi sen pennun. Mutta nyt minä haluan nauttia pentuajasta, katsoa kasvua ja opettaa kisulle asioita! En halua kaikkea valmiina eteen vaan haluan tutustua kisuun kun se on ihan pieni!!
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 03:06"]Mene Henna nukkumaan.
[/quote]
Kenelle puhut? Oletko sekaisin? Miksi edes kysyn...
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 03:07"]Ap ota pentukissa.. aikuiseen ei aina saa luottamusta.
Ostin 4 vuotta sitten 3vuotiaan naaraskissan ja edelleen arkailee!?
[/quote]
Voi vittu. Lue otsikko.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 02:33"]Ihme kusipää, miksi haluat väkisin pennun? "Haluat antaa sille sen ensimmäisen nimen"? Äly hoi, nimiä voi vaihtaa, vaikka aikuisen kissan ottaisikin. En keksi yhtään hyvää argumenttia sille, että ottaisi pennun aikuisen kodittoman sijaan. Kodittomia kissoja on Suomikin pullollaan ja lisää tulee varsinkin nyt kesäaikaan. Huolehditaan ensin niistä olemassaolevista ja hankitaan sitten lisää.
[/quote]
Ööö mitä helvettiä? Minä haluan katsoa kissanpennun kasvua aikuiseksi, haluan tehdä kaikkeni että saan olla seuraavankin kissani kanssa ainakin 16 vuotta. Mikä vittu minusta tekee KUSIPÄÄN?! Haista sinä vittu. Naurettavaa.