nöyryyttävä tilanne, jossa olet ollut

Vierailija kirjoitti:

Up

Up - mitä se tarkoittaa?

Kauppanolaamiset. Pahin julkisilla paikoilla nöyryyttäjä on ollut oma perheeni, ja siksi välttelen julkisilla paikoilla kanssakäymistä heidän kanssaan koska aina tulee niin mittava show, mikä käännetään pelkästään mun syykseni. 

Tämä kyseinen setti tapahtui lapsena, ja muistan sen niin eri tavalla kuin äitini. Tiedän, että alapeukkuja satelee, mutta tässä on 10-vuotiaan näkökulma pienenä kaupassa pelleilevien ja sosiaalisesti osaamattomien 9-vuotiaiden pikkuveljien venkoiluista. 

Seisoimme Varissuolla jossain kaupassa jonottamassa, ja ihmisiä oli ihan hirveästi ja jonot sen mukaiset - perinteinen neljän ruuhka siis. Kun tuli pikkuveljeni vuoro maksaa vuorostaan, se alkoi kaivella ja kaivella lompakkonsa välistä rahojaan. Lopulta sen pitkällisen kaivelun jälkeen se alkoi kiukutella kassalla MAHDOLLISIMMAN KOVAÄÄNISESTI  miten "Mä en saa näitä" ja alkoi kiukutella siitä, eli se rahojen kaivelu keskeytyi kun sen maltti ei riittänyt. Sama jätkä ei muuten samasta syystä koskaan sitonut kengännauhojaan ja kiukutteli kun avainnipussa oli kaksi avainta ja jos toinen ei sopinut, joten se ennemin soitti ovikelloa kuin avasi oven avaimella - eli tällainen luonne siis veljellä pienenä. Veli siis luovutti kaivelunsa osalta ja alkoi vaan itsekseen ottaa kierroksia.

Vedin ihan noloksi ja mua vaivasi se takana seuraava jono. Huomasin meinaan niiden ihmisten ilmeet, miten niitä kypsytti mun veljen pelleileminen. Yritin nopeuttaa asioita ottamalla lompakon kädestä (pyytäminen ei olisi auttanut, koska se olisi itsepäisesti vain alkanut jankuttaa vastaan), mutta tajuamattani vain hidastin maksamista entisestään. Veljeni ei antanutkaan lompakkoa, vaan alkoi tapella siitä. Tulistuin ja otin lompakon väkisin ja taisin onnistuneesti potkaista häntä kauemmaksi, että saisin rauhassa otettua rahat. Suoritin maksamisen alle minuutissa jolloin suoritin vaaditun summan, otin kuitin ja maksetun tavaran ja poistuin pois toisten maksajien tieltä. Homma tuli siis hetkessä selväksi ja pääsimme pois sen älyttömän pitkän kuhnimisen jälkeen. Ja tää aika oli siis pitkä! Se helpottunut huokaus mikä seuraavalta ihmiseltä kassalla tuli kuului varmasti kilsojen päähän. 

Pikkuveli alkoi parkua vielä kovemmalla äänellä ihan liioitellun lujaa, ja tiesin isosiskona että se on ihan pelkkää esitystä, mikä tehosi varsinkin äitiin. Mua nolotti entisestään kun niin iso jätkä parkui kaikkien kuullen. Lompakko oli pakko ottaa, koska muuten se show olisi kestänyt aivan liian kauan.

Äitini reaktio oli vielä parempi - hän oli seurannut kaiken aikaa vierestä ja antanut veljeni venkoilla kassoilla aivan rauhassa mutta puuttui vasta tässä vaiheessa peliin kun sekaannuin asiaan. Äiti tarrasi mua takaa päin hiuksista ihan kunnolla ilman että ehdin huomata ja tukisti mua kaikkien nähden ja taisi läppäistä perään. Sen lisäksi, että se sattui ihan hirveästi, niin noi kurinpitotoimet tilanteeseen nähden oli aika poskettomat ja nöyryyttävät. Ihmiset kääntyivät katsomaan ja luikin ulos kaupasta vähin äänin. 

Sain kuulla koko kotimatkan syyllistystä, miten olin nolannut heidät kaikki ja miten ihmiset olivat katsoneet pitkään. Olin kuulemma mielisairas kakara mihin ei tehoa mikään, ja jos koitin sanoa jotain väliin, niin äiti otti vain lisää kierroksia ja haukkui mua lisää. Olin kuulemma potkaissut veljeäni sellaiseen paikkaan et varmasti sattuu ja se olisi itsekin saanut ne rahat otettua lompakosta. (Joo, ei olisi.. Sitä odottelua oli kestänyt niin kauan ja miksi äiti itse ei mennyt tekemään selväksi et kassoille ei jäädä jumittamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Juuri luin keskustelun siitä että opettajia ei pitäisi saada muistaa raskaan kouluvuoden päätteeksi. On ihmiset niin saatanan tyhmiä.

Pieni muistaminen , kortti tms vapaaehtoinen muistaminen ok.

Ei ok, jos joku päättää vaan että nyt kerätääs opelle monen sadan euron lahjakortti tai muu mihin on pakko osallistua, eikä saa itse edes päättää laittaako 2e vai 10e.

Opethan saa palkkaa työstään !

Vierailija kirjoitti:

Sirpa kirjoitti:

Nykyisessä työpaikassani nöyryyttävät tilanteet on tulleet enemmän kuin tutuksi. Pahin lienee jokin aika sitten tapahtunut:

Olimme yhdessä neljän muun työntekijän kanssa käyneet läpi erästä kokonaisuutta, ja palaveeranneet siitä tiheästi päättääksemme kuinka ko. kokonaisuuden tulisi toimia ja kuinka se toteutetaan. Minä kirjasin päätökset ylös, ja joka kerta vielä lähetin muille osallistujille ko. dokumentin tarkistettavaksi että kaikki varmasti menee jokaisen mielestä juuri niinkuin sovittu.

Eräs päivä minulle lähetettiin kuitenkin eri dokumentti samasta asiasta, jossa ko. toiminnot ja kokonaisuus oli myös kuvattu, mutta hyvin isolta osalta eri lailla kuin olimme yhteisesti sopineet. Tämän lähetti minulle yksi näistä neljästä ihmisestä, joiden kanssa olimme ko. asiaa käyneet läpi, minun olisi pitänyt vain kuulema oikolukea se. Ihmettelin että miten tämä nyt näin, kun kokonaisuus oli jo käyty yhdessä läpi ja sovittu toimivan eri lailla. Sain sitten sovittua asian käsittelyksi palaverin, jotta katsottaisiin mikä on oikea tapa - se mitä oli jo aiemmin ryhmässä sovittu ja jonka mukaan kokonaisuus oli jo isolta osin toteutettu, vain tämä toisen dokumentin tapa.

No, tästä se nöyryytys sitten alkoikin: palaverissa minulle tiivistettynä ilmoitettiin esim. että "näitä asioita on kuule käsitelty paljon ennen sinun aikaasi, "Sirpa"", ja "Tämä Sirpan dokumentti on kirjoitettu suomeksi, miksi se ei ole englanniksi, tällä Sirpan dokumentilla ei tee mitään", ja kun yritin vastalauseena sanoa kuinka tämä ei kylläkään ole yksin minun päättämäni asia vaan ryhmässä käyty läpi ja tilanteesta jo mieleni pahoittaneena lopulta sanoin "minua kyllä nyt ottaa  tosissaan päähän että tämä tuntien työ menee ihan hukkaan" niin minut keskeytettiin "nyt loppuu puhe tuollaisista päähän ottamisista, ollaan tässä kuitenkin kaikki aikuisia"! Ylipäätään tehtiin hyvin selväksi että nuo yhdessä päätetyt asiat olivat vain minun yksin keksimiäni, yhdessä tarkistettu dokumentti vain minun tekemäni, eikä minulla ollut mitään kompetenssia niistä määrätä, ja kuinka olin kerrassaan typerä kun en tiennyt että oli olemassa tämä toinenkin dokumentti ko. asiasta. Ja kuinka asiasta harmistumiseni oli lapsellista ja epäammattimaista.

Ja mikä pahinta - kaikki nämä ryhmäni jäsenet olivat myös samassa palaverissa, mm. oma esimieheni, ja he kaikki vain katselivat seinille. Kukaan ei sanonut yhtään mitään eikä tukenut minua, eikä esim. sanonut että he todellakin olivat mukana päättämässä asioista, ja minä toimin lähinnä kirjurina ja siksi ko. dokumentti oli minun tallentamani. Lopulta istuin vain hiljaa ja sanoin kaikkeen joo, ok, koska (minunkin) työni ja ammattitaitoni lytättiin niin totaalisesti, ja tuntui että koko palaverin tarkoituskin oli vain osoittaa kuinka typerä olin luullessani että voisin (muka) yksin niistä asioista päättää. Minulta meni täysin luotto kaikkiin näihin kollegoihin ja esimieheeni, ja aloin ko. tapahtuman jälkeen etsiä uutta työpaikkaa.. jota en ikävä kyllä ole vieläkään löytänyt, joten tässä vielä kitkutellaan moisten paskiaisten keskellä :(.

Sinuna pyytäisin jonkun näistä ihmisistä (fiksuimman ja neutraaleimman) vaikka kahville ja pyytäisin kertomaan että mikä tuossa oikein kiikasti. Voihan olla että sulla meni oikeasti jotain pahasti pieleen eikä kukaan kehtaa sanoa sitä ääneen. Ihmiset mokaa ja toisaalta taas joku voi hyvinkin jyrätä jo kerran sovitut asiat. Mä en ehkä pystyisi jättämään tilannetta tuohon kysymättä jonkun toisen näkemystä tilanteesta.

Nyt en ymmärrä, että mikä sun mielestä mulla saattoi mennä "oikein pahasti pieleen", kun kyseinen dokumentti oli yhdessä tehty ja jokaisen tarkistama, eikä kenelläkään ollut aiemmin siitä mitään moitittavaa? Se ei siis todellakaan ollut oikeasti mun dokumentti tai minun päättämiä asioita, vaan yhteinen palaverimuistiokokoelma joka vain sattui tulemaan mun vastuulle kirjata. Voitko selventää, miten olisin voinut sen mokata?

Juttelin asiasta kyllä jälkikäteen tuon esimieheni kanssa, ja hän kertoi olleensa ihan samaa mieltä tilanteessa. Mutta eipä vaan avannut suutaan, koska ilmeisesti oli helpompi antaa minun ottaa se paska niskaan, eikä tuo jälkikäteinen myöntely mitään muuta. Ei mulla ole/ollut muuta mahdollisuutta kuin jättää tilanne tuohon, koska tämä ei ole ollenkaan ainoa kerta edes kun vastaavaa sattuu. Tuulimyllyjä vastaan on ihan turha taistella, yrittämisellä olen jo monta kertaa uuvuttanut itseni. Tällä hetkellä minut on esim. laitettu tekemään asiaa x, ja sivureittiä kuulin että asiaa x ei ole edes tarkoitus tehdä, vaan muut tekevät vastaavaa hommaa asiaan y. Tämä on ihan tahallista, joku voisi sanoa jopa työpaikkakiusaamista ja ulossavustamista. Ja kun tekijänä on esimiehet firman toimitusjohtajaan saakka, niin minkäs teet. Muuta kuin yritän sinnitellä siihen että pääsen jonnekin muualle, ja siihen asti jatkossa vain "play low".

Niin ja vielä tuohon, että minäkin tottakai ymmärrän että joskus jo sovittuja asioita joutuu muuttamaan. Se on luonnollista ja tottakai ok. On kuitenkin ihan eri asia sanoa esim. "nyt ikävä kyllä joudutaan muuttamaan tätä yhdessä sovittua" kuin "mitä oikein kuvittelet itsestäsi, nämä hommat on sovittu jo ennen sinun firmaan tuloasi, itse olet keksinyt tällaiset tyhmät ratkaisut". 

Meillä oli yläaste ja lukio samassa rakennuksessa, jonka suoraan edessä olevalla kentällä usein jouduttiin pelaamaan liikuntatunneilla pesäpalloa. En ole hyvä lyömään, heittämään tai ottamaan kiinni palloa enkä juoksemaan kovaa, eli siis umpisurkea koko pelissä. Muistan erityisesti erään 9-luokan lämpimän kevätpäivän, kun vietimme liikunnan kaksoistuntia ko. lajin parissa. Puoli koulua oli tietenkin välitunnilla siinä pihalla katsomassa, ja se nöyryytyksen tunne siinä kun yritin suoriutua pelistä...

Kun otettiin sydänfilmi ja jouduin olemaan kahden naisen edessä tissit paljaana. (Häpeän olemattomia aa-kupin rintojani.)

Tjaah, ala-aste henki meillä oli muuten todella hyvä (pieni koulu, kaikki leikki usein yhdessä), mutta pari kertaa sain perättömiä syytöksiä niskaan. Lievempi kerta oli kun joku vanhempi poika valitti minun rikkoneen hänen lumiukkonsa, mitä en todellakaan ollut tehnyt. No asia selvitettiin opettajien kanssa (muistaakseni minun ei tarvinnut pyytää anteeksi kun en kerta sitä ollut tehnyt.)

Toinen kerta oli kun leikin kaverini kanssa pyörien lähellä välitunnilla ja koulun jälkeen, kun olin lähdössä kotiin, minua lähestyi porukka joka väitti että olin laittanut jonkun oksan pyörän renkaiden väliin (jokuhan olisi voinut loukkaantua). Riitelimme asiasta hetken ja lopuksi lähdin itkien kotiin. Kotona valittelin kiusaamista ja asia selvitettiin.

Yksi kerta oli kun talvella kaaduin koulun pihassa ja hampaani menivät huulen läpi (minulla on vieläkin arpi). Opettaja tietenkin vei minut lääkääriin ja takaisin tullessa lupasi että voisi viedä minut kotiin koulun jälkeen. No, koulun jälkeen sitten odottelin että opettaja minut veisi ja lopulta kävin kysymässä häneltä, mutta hän kertoi ettei aio viedä minua. Menin itkien kotiin. Näin jälkeenpäin ajateltuna ei varmaan ollut sopivaa että hän olisi minut vienyt mutta ei olisi tarvinnut luvata tai olisi sen voinut tulla kertomaan. :/

Aika laimeita juttuja mutta lapsena otti aika paljon sydämestä. Ja joo, olen nykyyänkin aika herkkä ja itken super helposti.

Yläasteesta sen verran että meidän ryhmäämme  vuoden edellä olevassa ryhmässä olevat tytöt puhuivat minusta pahaa selän takana ja näitä sain sitten kuulla lapsuudenystävältäni joka heidän kanssaan samalla luokalla oli (ja kavereitakin olivat). Ei olisi pitänyt pyytää kertomaan. Luokkakaverini tosin oli se joka enemmän sai huuteluja niskaansa kyseisten kiusaajien toimesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mut jätti kuski bussista Hki-Vantaalla, kun yritin maksaa 20€ setelillä seutulippua. Katsoi kuin halpaa makkaraa ja sanoi osta tuosta automaatista ja kun menin ostamaan, kaasutti paikalta. Oli kiva sen takia myöhästyä seminaarista, johon olin työn takia menossa. Tuota jälkeenpäin selvittelin kun otti pattiin, niin linja on ettei 20€ suurempaa tarvi hyväksyä, mut tuo olisi pitänyt. Eipä kyllä HKL:ltä tullut kuin vaisut pahoittelut.

Varmaan siksi kun HKL vastaa pelkästä raitio- ja metroliikenteestä nykyisin.

Kokeile valittaa HSL:lle, menee ehkä viesti perillekin.

Ok, myönnän että tuli tuossa lipsahdus, kun kännyllä kirjoittelin ja tosiaan en asu pääkaupunkiseudulla - valitus meni kuitenkin oikeaan osoitteeseen, mutta vastaus oli tällainen:

 Hei,

   ja kiitos palautteestanne.

   Kuljettajia ohjeistavassa joukkoliikenteen palvelu- ja myyntiohjeessa kerrotaan seuraavasti:

   Kuljettajat huolehtivat, että heillä on aina mukanaan lipunmyyntiä varten kassassa riittävästi vaihtorahaa. He eivät ole velvollisia ottamaan vastaan 20 euroa suurempaa seteliä.

   Toki on suositeltavaa varata matkan maksamiseen mahdollisimman sopiva raha, sillä kuljettajan vaihtorahat loppuvat nopeasti jos moni maksaa matkansa 20 euron setelillä. Muun muassa työturvallisuuden takia kuljettajilla on käytössään vähäinen määrä vaihtorahaa. Matkustajaa ei kuitenkaan vaihtorahan puutteen vuoksi jätetä pysäkille.

   Palautteenne on toimitettu kuljettajan työnjohtoon.

   Olen pahoillani tapahtuneesta!

Yläasteella olin niitä epäsuositumpia ja kiusatuimpia koko luokassa (ja oikeastaan koko koulussa).

Opettajat oli sitten niin ihania, että tuntia häiriköiville annettiin aina uhkaus, että jos se riehuminen ja pälätys ei lopu, niin joutuu istumaan minun viereeni :)) Ja oli muuten aina toimiva uhkaus..

Ihania koulumuistoja... Onneksi kouluaikojen jälkeen ulkonäköni parani ja itsetunto suht hyvin korjaantunut, toivon vain ettei omalle lapselleni tule noin ääliöitä tapauksia opettajiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulun vanhojen tanssit. Vieläkään en kestä kunnolla edes ajatella tilannetta. Kukaan luokkatasomme pojista ei halunnut tanssia kanssani. Sen tilanteen ajatteleminen auttaa minua arvostamaan aviomiestäni entistä enemmän. Tuntuu aivan mahdottoman upealta, että sittenkin löysin itselleni miehen, joka on rakastanut minua jo yli vuosikymmenen. (ei kuitenkaan Suomesta)

löysit siis miehesi afrikasta?

Maailmassa on 196 maata, tai 195 jos ei laske Taiwania. Afrikan maita on 54.

En ole ylläkirjoittanut, mutta mulla on mm. ihan valkonaamainen saksalainen ex-puoliso, ensimmäinen vakava suhteeni ikinä.

Ulkomaita on hemmetisti, valtaosa niistä sijaitsee muualla kuin Afrikan mantereella. Afrikkalaiseksi olettaminen paljastaa lähinnä olettajan persumaisen mielenlaadun.

Niin ja tuo viestisi paljastaa tosikkouden ja huumorintajuttomuuden.

Vierailija kirjoitti:

Yläasteella olin niitä epäsuositumpia ja kiusatuimpia koko luokassa (ja oikeastaan koko koulussa).

Opettajat oli sitten niin ihania, että tuntia häiriköiville annettiin aina uhkaus, että jos se riehuminen ja pälätys ei lopu, niin joutuu istumaan minun viereeni :)) Ja oli muuten aina toimiva uhkaus..

Ihania koulumuistoja... Onneksi kouluaikojen jälkeen ulkonäköni parani ja itsetunto suht hyvin korjaantunut, toivon vain ettei omalle lapselleni tule noin ääliöitä tapauksia opettajiksi.

Kaikenlaisia sitä opettajaksi päätyykin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidin on pakko kääntää aina kaikki keskustelut mun virheisiini. Kerran esim. äidin ystävä kertoi että tyttärensä on mennyt kihloihin ja äiti alkoi luetella mun vikoja, että "Tuo meidän "Inka" tuskin ikinä pääsee kihloihin asti kun sillä on se skolioosi ja akne." Äidin ystävä kysyi multa mitä opiskelen ja äiti vastasi mun puolesta, että "Harmi kun tuosta meidän tytöstä ei tuu mitään oikeaa kun siellä humanistisessa vaan jotain kieliä lukee". Niin joo ei, opettaja vain.

Sorry, sisäinen kyökkipsykologini heräsi tuota viestiäsi lukiessa, äitisi kuulostaa pahasti persoonallisuushäiriöiseltä, on mitä luultavimmin narsisti. Heillä on tapana vähätellä toisia ihmisiä, he ovat myös usein kateellisia toisten ihmisten ominaisuuksista, saavutuksista ja menestymisestä. Noita äitisi ikäviä kommentteja ei kannata olla kuulevinaankaan, anna niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tsemppiä!

Muutaman lauseen perusteella oot sitä mieltä että pahasti persoonallisuushäiriöinen? Ookoo.. Ethän sä tiedä puoliakaan siitä millainen tuo ihminen oikeasti on? Mun mielestä kuulostaa vaan todella röyhkeältä kusipäältä. Se ei aina tee ihmisestä narskua :D

En missään vaiheessa sanonutkaan että hänen äitinsä on persoonallisuushäiriöinen tai narsisti, vaan saattaa olla, kannattaa lukea viesti ajatuksella ennen kuin hyppää johtopäätöksiin. Ja ymmärrän kyllä että ihminen voi olla inhottava olematta narsisti mutta tuo hänen viestinsä nosti niin ikäviä muistoja pintaan omasta äidistäni että tuo oli sellainen ajatus mikä tuli mieleen, oma äitini on juuri tuollainen muiden mitätöijä. Jotta narsismin diagnostiset kriteerit täyttyvät, täytyy henkilöllä olla muitakin piirteitä, jotka sopivat kuvaukseen narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Terveisin 62/105

Niin, sanoit että "kuulostaa pahasti persoonallisuushäiriöiseltä". Aikamoista leimaamista kahden lauseen perusteella :) nii-in, ei kannattas hypätä johtopäätöksiin tuon perusteella.

Päätettiin koulun lopulla mennä ryhmän kanssa kävelylle. Arvatkaa unohdinko laittaa deodoranttia ja oliko helkkarin kuuma päivä. Mentiin kauppaan jossa kaikki sai valita jotain ja opettaja tarjosi. Kävin ojentamassa valintani kassalle ja kahden kassalla olevan oppilaan ilmeistä saattoi päätellä miten ihastuttavalta haiskahdin.

Aika tavalla riittää nöyryyttäviä ja ikäviä muistoja koulun ja lukion liikuntatunneilta.

Olin aina se, joka valittiin viimeisenä joukkueisiin. Tai siis jouduttiin ottamaan mukaan, nurinan säestämänä. Usein tuli ihan kina joukkueiden kapteenien välillä kumpi porukka minut ottaa riveihinsä kun ilmeisesti minä pilasin paitsi oman joukkueeni pelin myös koko ottelun, vaikkei mun annettu kunnolla edes osallistua.

Erityisen kamalana muistan sen kerran, kun meillä oli yleisurheilua ja korkeushyppyä. Olin luokan lyhin ja pienin enkä pärjännyt ollenkaan. Liikuntatunnit olivat päivän viimeisenä ja opettaja seisotti kaikkia muita katsomassa kun minä yksin yritin päästä riman yli, kukaan ei saanut poistua ennen kuin onnistun. Muut kommentoivat ja huokailivat, opettaja oli turhautunut ja minä pidätin itkua ja tunsin itseni tosi nöyryytetyksi. En muista miten tuo loppui, pääsinkö riman yli vai luovuttiko opettaja ja päästi kaikki lähtemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle ei suuria noloja ole sattunut. Paitsi se klassinen vessajuttu ulkomailla. Halpa hotelli, missä kävin aamupaskalla ja pönttö ei tietenkään toiminut. Sellainen vanhanaikainen ylhäältä vedettävä. Rynkytin ja rynkytin ja ei vettä, ei mitään. Kutsuin siivoojan käytävältä avuksi ja osoitin sormella pönttöä. Siivooja katsoi minua pitkään ja nykäisi terävästi narusta ja kas, pönttö veti nätisti ja paska solahti putkistoon.

Silloin nolotti.

Se oli selvää, että tämä urbaani legenda ilmestyisi ennemmin tai myöhemmin tähän ketjuun. Et sitten mitään omaperäisempää edes viitsinyt harkita?

Voi kai tämä, herranjestas, tapahtua useammallekin ihmiselle. Minullekin tapahtui, seuraavilla erotuksilla: ei hotellissa, vaan laivalla, todistamassa oli siivojan sijasta virolainen putkireiska ja pöntössä -luojan kiitos- ykkönen eikä kakkonen. Terveiset vaan Tallink Siljalle. Eikä ole kyllä lähimainkaan nolointa mitä mulle on tapahtunut,

Oltiin lennolla kotiinpäin, esikoinen oli vauva. Kävin vessassa vaihtamassa vaipan ja laitoin sen roskiin. Jonkun ajan kuluttua tulee stuertti pyhässä arvossa huutamaan että olenko laittanut vaipan vessanpyttyyn, että nyt se on tukossa ja vessa joudutaan sulkemaan. Minä tietysti sanoin että no en todellakaan ole, enhän nyt mikään ääliö ole. Se homppeli vaan vaahtosi että kyllä laitoit, ja huusi vielä kaikille muille matkustajille että "Kiittäkää näitä täällä, vessa joudutaan sulkemaan loppumatkaksi". Minä yritin sanoa että en ole laittanut kun roskiin, että lähdetään vaikka katsomaan jos ei muuten selviä. Se sanoi vielä että pakosti olin minä koska koneessa ei ole muita lapsia. No siellä oli hyvinkin monta, mutta en usko että kukaan heistäkään laittaisi vaipan pyttyyn. Tilanne oli kyllä todella raivostuttava ja nöyryyttävä. Koneesta lähtiessä annoin vielä hompsun kuulla kunniansa mutta pysyi tiukasti kannassaan. Toivottavasti joutui aukomaan sen vessan, ei sieltä meidän vaippaa ainakaan löytynyt. Voi että raivostuttaa vieläkin tämä kun muistelen.

["Tämä Sirpan dokumentti on kirjoitettu suomeksi, miksi se ei ole englanniksi, tällä Sirpan dokumentilla ei tee mitään", ja kun yritin vastalauseena sanoa kuinka tämä ei kylläkään ole yksin minun päättämäni asia vaan ryhmässä käyty läpi ja tilanteesta jo mieleni pahoittaneena lopulta sanoin "minua kyllä nyt ottaa  tosissaan päähän että tämä tuntien työ menee ihan hukkaan" niin minut keskeytettiin "nyt loppuu puhe tuollaisista päähän ottamisista, ollaan tässä kuitenkin kaikki aikuisia"! Ylipäätään tehtiin hyvin selväksi että nuo yhdessä päätetyt asiat olivat vain minun yksin keksimiäni, yhdessä tarkistettu dokumentti vain minun tekemäni, eikä minulla ollut mitään kompetenssia niistä määrätä]

Minulla oli samanlaista edellisessä työpaikassa, oli kuin mottona olisi ollut 'onnistutaan yhdessä, epäonnistutaan yksin'. En ole onneksi enää siellä töissä.

Sain ala-asteella neljännellä luokalla välitunnilla pallosta päähäni vahingossa ja aloin itkeä. Nöyryyttävintä oli kuitenkin istua muun luokan kanssa kuuntelemassa opettajan saarnaa asiasta jälkeenpäin. En muista käsittelikö opettaja mahdollisesti kiusaamista vai mitä (en ollut kiusattu, mutten myöskään "suosiossa"), mutta en ole kyllä ikinä hävennyt missään tilanteessa niin paljon.

Pikkukylän kasvattina lähdin sitten Helsinkiin bussilla, partioleirille valtavan rinkan kanssa. Lähellä Helsinkiä piti vaihtaa bussia. Samaan bussiin tuli siellä asuva ystäväni, joka kyseisiä busseja oli useasti käyttänyt. No, en tietenkään tiennyt yhtään miten bussilippu piti maksaa. Sanoin kuskille että lasten lippu, mutta huomasinkin, että en muistanut minne olimme menossa (en tiennyt että sitä ei kuulu sanoa) ja käännyin taakse päin kysymään ystävältäni pysäkin nimeä. Ärsyyntynyt bussikuski karjaisi että anteeksi mitä ja minä pieni tyttö pelästyin toden teolla. Ystäväni sitten nopeasti kiiruhti sanomaan bussikuskille että yksi lasten lippu kiitos. No, lopulta sain maksettua, kuski ja muut matkustajat olivat hyvin ärsyyntyneitä matkan viivytyksestä. Sitten vielä täydessä bussissa käytävällä seistessäni löin vahingossa jotakin naista naamaan valtavalla rinkallani. Hävetti niin hirveästi.