Miksi et mene naimisiin?

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:40"]

On tutkittu juttu, että nuorten avioliitot päättyvät aina 100% eroon. 20-25 -vuotiaat ovat kuitenkin lapsen tasolla eivätkä kykene sitoutumaan. Myös opiskelu- ja urasuunnitelmat menevät pilalle. Lisätietoa ja lähteet saatte ikikseltä.

T. Ikiksen oppien noudattaja

[/quote]

Ikishän sen tietää, hänellä on jopa omakohtaista kokemusta. Hänen ja ex-miehen (olivat avoliittoon mennessä n. 18v.) avoliittohan päättyi eroon.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:47"]

Naiset aina väittää etteivät halua naimisiin mutta todellisuudessa näissä tilanteissa miehet on niitä jotka ei vaan halua naimisiin. Miehet haluaa että nainen ja lapset on helposti kipattavissa pois elämästä, jos sattuu niin haluamaan ja löytää nuoren ja nätimmän naisen.

[/quote]

Selitä tämä juttu! Miten ihan käytännön tasolla avopuoliso ja avoliitossa syntyneet lapset on jotenkin helpompi "kipata" pois elämästä. Näin usein täällä sanotaan, mutta käytönnön tason tietoa ei kukaan ole tarjonnut.

(Ja henkilökohtaisuuksiin ei tarvitse nyt mennä, olen itse naimisissa.)

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:45"][quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:39"]

Koska minulle/meille naimisiinmeno ei ole ikinä merkannut rakkauden osalta mitään. Haluamme jo nyt olla ikuisesti yhdessä ja naimisiin meno olisi vain juridinen asia meille. Eli siis todella tympeää. Joskus kun kuitenkin menemme naimisiin ettei mies kuolemani sattuessa jäisi puille paljaille niin silloin pidetään kunnon pidot suvun kesken ja juhlistetaan meidän yhteistä taivalta ja se maksaa. Nyt ei ole häihin varaa joten ei mennä naimisiinkaan. Miksi pitäisi mennä kun sillä ei ole rakkaudellisesti meille mitään arvoa?

[/quote]

Juhlia voitte pitää muutenkin, mutta avioliiton idea on juuri se juridinen puoli, ei sillä ole parisyteen tai rakkauden kanssa mitään tekemistä.

Mitä näitä juttuja on lukenut niin naimisiin menemättömyys on usein tietämättömyyttä tai sitten kapinointia perinteitä vastaan. Hyvin pienellä osalla se voi myös olla järkiperusteinen, eli suojataan esimerkiksi aiemman avioliiton lasten etuja uusperheen puolisolta.
[/quote]
Eli siis kaikkien pitäisi mennä naimisiin että juridiikka olisi kunnossa? Hyi olkoon. Minulla on testamentti ja se riittää. En haluaisi ikimaailmassa naimisiin jos se ei olisi kun paperihommia. Ajastus maistraatistakin oksettaa. Avoliittojen asemaa ei ole turhaan vahvistettu. Minusta se on juuri perinteitä vastaan kapinoimista että mennään kahdestaan naimisiin maistraatissa juridisista syistä. Sellaista ei ollut ennen eikä tule meilläkään olemaan.

Omat vanhempani olivat yli 30v. Avoliitossa ja vasta kun siskoni, eli perheen nuorimmainen muutti pois kotoa muutama vuosi sitten, päättivät mennä naimisiin. Sekin tapahtui maistraatissa meidän perheen ollessa paikalla, minkä jälkeen lähtivät ulkomaan matkalle. Eivät he ole olleet yhtään sen vähemmän sitoutuneita toisiinsa kuin avioliitossakaan olevat parit. Omasta mielestäni avoliitossa olevat tekevät päätöksen olla toisen kanssa joka aamu herätessään kun taas avioliitossa olevilla ei ole samaa, he tekivät sen vain hääpäivänään ja se siitä. Omalta kohdaltani avioliitto tuntuu siis kahlitsevammalta. Olen pahoillani siitä, että se on yhteiskuntamme silmissä ainoa "hyväksytty ja tosi" tapa osoittaa olevansa syvästi sitoutunut vaikka asia voi olla toisin, kuten vanhemmillani esimerkiksi.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:47"]

Naiset aina väittää etteivät halua naimisiin mutta todellisuudessa näissä tilanteissa miehet on niitä jotka ei vaan halua naimisiin. Miehet haluaa että nainen ja lapset on helposti kipattavissa pois elämästä, jos sattuu niin haluamaan ja löytää nuoren ja nätimmän naisen.

[/quote]

Minä olen kyllä naimisissa, joten olen vähän jäävi vastaamaan. Menimme 22 vuotta sitten naimisiin siksi, kun odotin esikoista ja halusimme saman sukunimen. Ei sitä sen kummemmin miettinyt. Vanhanaikainen kasvatus jne..

Mutta joskus olen myöhemmin ajatellut, että ihan hyvin olisi voinut elää avoliitossakin. Ei se tätä elämää olisi miksikään muuttanut. Kumpikin käy töissä ja tulot ovat sellaiset, että toisen kuollessa ei leskeneläkettä edes tule. Kummallakin on omissa nimissään omaisuutta sen verran, että tulee toimeen toisen kuoleman jälkeen, vaikka lapset perivätkin kuolleen vanhempansa. Rakkauttakaan avioliitto ei ole muuttanut muuksi, ihan samalla tavalla rakastamme toisiamme. Sormuksiakaan ei ole sormessa enää, kun sormet turposivat raskausaikana ja sormus piti leikata poikki. Miehen sormus on varmaan jossain laatikon pohjalla, kun ei voi töiden takia pitää.

Eli en nyt niin tiedä, onko se naimisiinmeno sen kummempi asia. No, onhan meillä nyt sama sukunimi. Mutta toisaalta, eräs tuttavapariskunta, joka ei mene naimisiin (toinen leski ja leskeneläkkeen takia ei mene naimisiin, koska on pienituloinen), ovat vaihtaneet yhteisen sukunimen ihan muuten vain

Koska en usko avioliittoon. Yli puolet avioliitoista päätyy eroon. Ja vaikka rakastan avopuolisoani, en halua sitoutua keneenkään loppuelämäkseni ja tehdä mahdollisesta erosta vieläkin vaikeampaa kuin se on (paperisotkua ja nimenmuutoksia yms). Mulle avioliitto ei vaan suoraan sanottuna merkitse yhtään mitään, se on pelkkä paperi vaan. Moni luulee, että kun mennään naimisiin, kaikki on niin ruusuista ja ollaan ikuisesti yhdessä, mutta todellisuus voikin olla jotain muuta. Olen siis myös tavannut ihmisiä, jotka kyllästyvät parisuhteeseensa aivan totaalisesti naimisiinmenon jälkeen.

Me eletään avoliitossa sen takia, että meillä on hyvä näin. Meidän ei tarvitse todistaa rakkauttamme maailmalle ja sormusta sormessa siitä kertomassa. Keskinäisen testamentin toki teimme, jos toinen sattuu kuolemaan. Lapsemme perivät meidät. Sekä minun, että mieheni vanhemmat ovat avoliitossa olleet yli 40 vuotta. Meille avioliitto instituutiona ei merkitse mitään. Arvostan toki heitä heitä, jotka haluavat avioliittoon ja pitävät sitä merkkinä oikeasta rakkaudesta ja turvaavat sillä oman taloudellisen aseman silloin, ku puolisosta aika jättää.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:58"]

Omat vanhempani olivat yli 30v. Avoliitossa ja vasta kun siskoni, eli perheen nuorimmainen muutti pois kotoa muutama vuosi sitten, päättivät mennä naimisiin. Sekin tapahtui maistraatissa meidän perheen ollessa paikalla, minkä jälkeen lähtivät ulkomaan matkalle. Eivät he ole olleet yhtään sen vähemmän sitoutuneita toisiinsa kuin avioliitossakaan olevat parit. Omasta mielestäni avoliitossa olevat tekevät päätöksen olla toisen kanssa joka aamu herätessään kun taas avioliitossa olevilla ei ole samaa, he tekivät sen vain hääpäivänään ja se siitä. Omalta kohdaltani avioliitto tuntuu siis kahlitsevammalta. Olen pahoillani siitä, että se on yhteiskuntamme silmissä ainoa "hyväksytty ja tosi" tapa osoittaa olevansa syvästi sitoutunut vaikka asia voi olla toisin, kuten vanhemmillani esimerkiksi.

[/quote]

Odotinkin jo, koska tulee tämä: -Avoliitossa rakkaus aidompaa, koska joka aamu pitää päättää, rakastanko tätä tyyppiä vielä, vai otanko kassin ja lähden tuosta ovesta. Kun taas avioliitossa ollaan pallo jalassa ja on pakko elää toisen kanssa.

Aina kun kuulen jonkun elävän avoliitossa, meinaan purskahtaa nauruun, kun haluttaisi kysyä, että ihanko te tosi joka aamu aamukahvilla keskustelette, vieläkö jaksan sinua tämän päivän rakastaa, vai pakkaanko tavarat ja se oli siinä :D

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:54"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:47"]

Naiset aina väittää etteivät halua naimisiin mutta todellisuudessa näissä tilanteissa miehet on niitä jotka ei vaan halua naimisiin. Miehet haluaa että nainen ja lapset on helposti kipattavissa pois elämästä, jos sattuu niin haluamaan ja löytää nuoren ja nätimmän naisen.

[/quote]

Selitä tämä juttu! Miten ihan käytännön tasolla avopuoliso ja avoliitossa syntyneet lapset on jotenkin helpompi "kipata" pois elämästä. Näin usein täällä sanotaan, mutta käytönnön tason tietoa ei kukaan ole tarjonnut.

(Ja henkilökohtaisuuksiin ei tarvitse nyt mennä, olen itse naimisissa.)

[/quote]

Löytyykö vastausta? Oikeasti kiinnostaa.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:58"]

Omat vanhempani olivat yli 30v. Avoliitossa ja vasta kun siskoni, eli perheen nuorimmainen muutti pois kotoa muutama vuosi sitten, päättivät mennä naimisiin. Sekin tapahtui maistraatissa meidän perheen ollessa paikalla, minkä jälkeen lähtivät ulkomaan matkalle. Eivät he ole olleet yhtään sen vähemmän sitoutuneita toisiinsa kuin avioliitossakaan olevat parit. Omasta mielestäni avoliitossa olevat tekevät päätöksen olla toisen kanssa joka aamu herätessään kun taas avioliitossa olevilla ei ole samaa, he tekivät sen vain hääpäivänään ja se siitä. Omalta kohdaltani avioliitto tuntuu siis kahlitsevammalta. Olen pahoillani siitä, että se on yhteiskuntamme silmissä ainoa "hyväksytty ja tosi" tapa osoittaa olevansa syvästi sitoutunut vaikka asia voi olla toisin, kuten vanhemmillani esimerkiksi.

[/quote]

Taas tämä huvittava selitys. Kuka ihan oikeasti muka tekee noin? Olen itse ollut avoliitossa enkä tosiaankaan valinnut avomiestäni joka aamu uudestaan. Kyllä se päätös yhteisestä elämästä loppuelämäksi tehtiin siinä kun yhteen päätettiin muuttaa. Enkä mä edes haluais olla liitossa jonka kestävyys pitää miettiä joka aamuu uusiksi. Minusta parisuhde solmitaan (oli se seurustelusuhde, avoliitto tai avioliitto) sillä ajatuksella että yhdessä ollaan nyt ja aina. Ei niin että katotaan nyt tää päivä, ehkä huomennakin haluan olla, ehkä en. Tuollainen valitsen puolisoni joka aamu -ajattelu on minusta aika kaukana sitoutumisesta. Eihän siinä mihinkään sitoudu, kunhan hengaillaan ja jos parempi tulee vastaan niin vaihdan lennosta. Oon sun kanssa tasan tän päivän, huomisesta en tiedä, mietin sitä sitten huomenna. Tee siinä sitten pitkän tähtäimen suunnitelmia kuten lapsia. Ja joo, en sano että avioliitto on nykyisin sen parempi. Helppoa siitäkin on lähteä, valita vaan yks aamu että tänään en sun kanssa halua olla. Ei se sen vaikeampaa ole. Ehkä se on kiinni asenteesta, lopulta on sitten sama onko avio- vai avoliitossa.

Periaatteesta. En usko sitoutumiseen, enkä anna lupauksia joita en ehkä pysty pitämään. Minä haluan elää vapaana, ja antaa miehenikin olla vapaa. Kumpikin saa lähteä koska tahansa, ilman että siitä täytyy tehdä draamaa kuten avioero yleensä on. 14 vuotta kyllä ollaan oltu jo yhdessä, vaikka kumpikaan ei usko sitoutumiseen emmekä todellakaan ikinä aikoisi tehdä esim. "työtä parisuhteen eteen" - jos sellaista työtä tarvittaisiin, toteaisimme että parempi olla yksin.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:39"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:36"]Samaa olen ihmetellyt. Jos ei olla valmiita sitoutumaan omaan kumppaniin, miten kummassa voidaan sitoutua yhteisiin lapsiin?  [/quote] Niinpä!

[/quote]

Avoliitto ei merkitse, että ei olla valmiita sitoutumaan.

Minä ja mieheni sitouduimme toisiimme vuonna 2008, seurusteltuamme sitä ennen nelisen vuotta. Avioliitolla ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Emme tarvinneet siihen väliimme pappia tai muuta auktoriteettiä kyselemään, otatko tämän ja tämän nyt puolisoksesi. Emmekä tarvinneet sukulaisia ja ystäviä "todistajiksi" tapahtuneelle. Meille riitti se, että itse tiedämme mitä tapahtui.

Olemme jälkikäteen kyllä pohtineet, pitäisikö ihan ne aviopaperitkin käydä tekemässä jotta mm. minä saisin paremman turvan jos huomattavasti suurituloisempi mieheni sattuisi vaikkapa kuolemaan onnettomuudessa. Mutta emme ole toistaiseksi saaneet aikaiseksi. Sitoutumisen kannalta avioliitto olisi yhtä merkityksetön asia meille kuin minkä tahansa muun tekemämme valinnan kuuluttaminen kirkossa (tai maistraatissa).

Kai tuollaisen julkisesti solmittavan liiton tarkoituksena on alunperin ollut se, että koska eroaminen olisi sosiaalinen häpeä, niin pari pysyy tiukemmin yhdessä kuin muuten pysyisi. Myöhemmin siihen on tullut vielä taloudellinen elementti, eli eroava voi menettää erossa rahaakin. Me valitsemme mieluummin elämän, jossa eroaminen on mahdollisimman helppoa. Silloin tiedän, että toinen on kanssani siitä syystä että hän haluaa olla kanssani. Ei siksi että ero tulisi niin pirun kalliiksi tai olisi niin kamala häpeä. Jos mies jonakin päivänä ei halua jatkaa suhdettamme, olen vain iloinen että hän kokee lähtemisen mahdollisimman helpoksi. En halua olla kenellekään riippakivi tai pallo jalassa.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 23:16"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:58"]

Omat vanhempani olivat yli 30v. Avoliitossa ja vasta kun siskoni, eli perheen nuorimmainen muutti pois kotoa muutama vuosi sitten, päättivät mennä naimisiin. Sekin tapahtui maistraatissa meidän perheen ollessa paikalla, minkä jälkeen lähtivät ulkomaan matkalle. Eivät he ole olleet yhtään sen vähemmän sitoutuneita toisiinsa kuin avioliitossakaan olevat parit. Omasta mielestäni avoliitossa olevat tekevät päätöksen olla toisen kanssa joka aamu herätessään kun taas avioliitossa olevilla ei ole samaa, he tekivät sen vain hääpäivänään ja se siitä. Omalta kohdaltani avioliitto tuntuu siis kahlitsevammalta. Olen pahoillani siitä, että se on yhteiskuntamme silmissä ainoa "hyväksytty ja tosi" tapa osoittaa olevansa syvästi sitoutunut vaikka asia voi olla toisin, kuten vanhemmillani esimerkiksi.

[/quote]

Taas tämä huvittava selitys. Kuka ihan oikeasti muka tekee noin? Olen itse ollut avoliitossa enkä tosiaankaan valinnut avomiestäni joka aamu uudestaan. Kyllä se päätös yhteisestä elämästä loppuelämäksi tehtiin siinä kun yhteen päätettiin muuttaa. Enkä mä edes haluais olla liitossa jonka kestävyys pitää miettiä joka aamuu uusiksi. Minusta parisuhde solmitaan (oli se seurustelusuhde, avoliitto tai avioliitto) sillä ajatuksella että yhdessä ollaan nyt ja aina. Ei niin että katotaan nyt tää päivä, ehkä huomennakin haluan olla, ehkä en. Tuollainen valitsen puolisoni joka aamu -ajattelu on minusta aika kaukana sitoutumisesta. Eihän siinä mihinkään sitoudu, kunhan hengaillaan ja jos parempi tulee vastaan niin vaihdan lennosta. Oon sun kanssa tasan tän päivän, huomisesta en tiedä, mietin sitä sitten huomenna. Tee siinä sitten pitkän tähtäimen suunnitelmia kuten lapsia. Ja joo, en sano että avioliitto on nykyisin sen parempi. Helppoa siitäkin on lähteä, valita vaan yks aamu että tänään en sun kanssa halua olla. Ei se sen vaikeampaa ole. Ehkä se on kiinni asenteesta, lopulta on sitten sama onko avio- vai avoliitossa.

[/quote]

Olen samaa mieltä kanssasi! Mä oon kuullut tämän selityksen ainoastaan yhden kerran, erään miespuolisen kaverin suusta (vieläpä todella älykkään sellaisen). Mä olin aivan pöyristynyt, sanoin, että tuo on kyllä älyttömintä, mitä olen kuullut. Että mitä se oikein tarkoittaa, sitäkö, että sitten yhtenä aamuna ei rakastakaan, ja se oli sitten siinä, muru. En muista, mitä hän vastasi, ei ollut tuo asia hänellä erityisen jäsenneltynä, vaikka muuten onkin erittäin älykäs ihminen. Meni kyllä meidän kaveripiiristä ekana naimisiin, hänen silloiselle tyttöystävälleen, nyk. vaimolleen ei ainakaan kelvannut se, että joka päivä päätetään erikseen :D Mutta siis en todellakaan usko, että avioliitto on mikään tae rakkaudesta.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:47"]Olen samaa mieltä, että lapsi on isompi sitoumus. Niitä ei ole hankittu eikä aiota hankkia. Yhteistä lainaakaan ei ole, emmekä naimissakaan pääsisi käsiksi toistemme perittyyn omaisuuteen, sillä siitä on perillisten puolisot suljettu pois.

Käytännön syitä mennä naimisiin menolle ei ole. Lisäksi emme välitä hääjuhlista, olemme ateisteja ja pidämme koko avioliittoistituutiota hölmönä. Sukunimeänikään en vaihtaisi.
[/quote.

Täysin samaa mieltä ja samat syyt olla menemättä naimisiin. Monimutkaisemmaksi vaan menisivät asiat eron tullen. Lisäksi tuntisin olevani vangittuna, ahistaa

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:42"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:36"]Samaa olen ihmetellyt. Jos ei olla valmiita sitoutumaan omaan kumppaniin, miten kummassa voidaan sitoutua yhteisiin lapsiin?  [/quote] Onko se avioliitto joku pyhä ja säkymätön asia kun kuitenkin niissäkin petetään ja 50% päätyy eroon?? Onko sillä mitään väliä onko naimisissa kunhan on onnellinen puolisonsa kanssa? Ei se sormus estä sinunkaan puolisoasi tekemästä mitä haluaa. Ei se sido mihinkään. Nykyään avopuolisoidenkin oikeudet on jo paremmin suojattu ja lusikat pitää jakaa vaikka ei aviossa olisikaan.

[/quote]

Avoliitot ei varmaan kestä edes sitä mitä avioliitot kestää. Avioliitto on nimen omaan juridinen sopimus liiton päättymisen varalle, eihän se liiton kestäessä juuri mitään muuta.

Kummasti tällaiset parit päätyvätkin menemään naimisiin, kun toinen esim. sairastuu vakavasti. Sittenkin oli jotain hyötyä siitä valtion sekaaantumisesta ja vanhanaikaisesta instituutiosta.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 23:03"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:58"]

Omat vanhempani olivat yli 30v. Avoliitossa ja vasta kun siskoni, eli perheen nuorimmainen muutti pois kotoa muutama vuosi sitten, päättivät mennä naimisiin. Sekin tapahtui maistraatissa meidän perheen ollessa paikalla, minkä jälkeen lähtivät ulkomaan matkalle. Eivät he ole olleet yhtään sen vähemmän sitoutuneita toisiinsa kuin avioliitossakaan olevat parit. Omasta mielestäni avoliitossa olevat tekevät päätöksen olla toisen kanssa joka aamu herätessään kun taas avioliitossa olevilla ei ole samaa, he tekivät sen vain hääpäivänään ja se siitä. Omalta kohdaltani avioliitto tuntuu siis kahlitsevammalta. Olen pahoillani siitä, että se on yhteiskuntamme silmissä ainoa "hyväksytty ja tosi" tapa osoittaa olevansa syvästi sitoutunut vaikka asia voi olla toisin, kuten vanhemmillani esimerkiksi.

[/quote]

Odotinkin jo, koska tulee tämä: -Avoliitossa rakkaus aidompaa, koska joka aamu pitää päättää, rakastanko tätä tyyppiä vielä, vai otanko kassin ja lähden tuosta ovesta. Kun taas avioliitossa ollaan pallo jalassa ja on pakko elää toisen kanssa.

Aina kun kuulen jonkun elävän avoliitossa, meinaan purskahtaa nauruun, kun haluttaisi kysyä, että ihanko te tosi joka aamu aamukahvilla keskustelette, vieläkö jaksan sinua tämän päivän rakastaa, vai pakkaanko tavarat ja se oli siinä :D

[/quote]

avoliittolaiset alapeukuttaa. Ei saa rikkoa heidän illuusiotaan suuremmasta rakkaudesta ja joka aamuisesta valinnasta :)

Vanhanaikainen tapa. Meille se on merkityksetön sopimus. Erota voi avioliitostakin. Nimim. 13 vuotta, 3 lasta ja asuntolaina kuitattu mun perinnöllä

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:54"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:47"]

Naiset aina väittää etteivät halua naimisiin mutta todellisuudessa näissä tilanteissa miehet on niitä jotka ei vaan halua naimisiin. Miehet haluaa että nainen ja lapset on helposti kipattavissa pois elämästä, jos sattuu niin haluamaan ja löytää nuoren ja nätimmän naisen.

[/quote]

Selitä tämä juttu! Miten ihan käytännön tasolla avopuoliso ja avoliitossa syntyneet lapset on jotenkin helpompi "kipata" pois elämästä. Näin usein täällä sanotaan, mutta käytönnön tason tietoa ei kukaan ole tarjonnut.

(Ja henkilökohtaisuuksiin ei tarvitse nyt mennä, olen itse naimisissa.)

[/quote]

Avoliitossa riittää että ei yhtenä päivänä enää tule töistä vanhaan kotiinsa, vaan menee uuteen, se on siinä. Avioliitossa on rutiinit sille miten se päätetään ja miten omaisuus jaetaan jne.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 23:25"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 23:03"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:58"]

Omat vanhempani olivat yli 30v. Avoliitossa ja vasta kun siskoni, eli perheen nuorimmainen muutti pois kotoa muutama vuosi sitten, päättivät mennä naimisiin. Sekin tapahtui maistraatissa meidän perheen ollessa paikalla, minkä jälkeen lähtivät ulkomaan matkalle. Eivät he ole olleet yhtään sen vähemmän sitoutuneita toisiinsa kuin avioliitossakaan olevat parit. Omasta mielestäni avoliitossa olevat tekevät päätöksen olla toisen kanssa joka aamu herätessään kun taas avioliitossa olevilla ei ole samaa, he tekivät sen vain hääpäivänään ja se siitä. Omalta kohdaltani avioliitto tuntuu siis kahlitsevammalta. Olen pahoillani siitä, että se on yhteiskuntamme silmissä ainoa "hyväksytty ja tosi" tapa osoittaa olevansa syvästi sitoutunut vaikka asia voi olla toisin, kuten vanhemmillani esimerkiksi.

[/quote]

Odotinkin jo, koska tulee tämä: -Avoliitossa rakkaus aidompaa, koska joka aamu pitää päättää, rakastanko tätä tyyppiä vielä, vai otanko kassin ja lähden tuosta ovesta. Kun taas avioliitossa ollaan pallo jalassa ja on pakko elää toisen kanssa.

Aina kun kuulen jonkun elävän avoliitossa, meinaan purskahtaa nauruun, kun haluttaisi kysyä, että ihanko te tosi joka aamu aamukahvilla keskustelette, vieläkö jaksan sinua tämän päivän rakastaa, vai pakkaanko tavarat ja se oli siinä :D

[/quote]

avoliittolaiset alapeukuttaa. Ei saa rikkoa heidän illuusiotaan suuremmasta rakkaudesta ja joka aamuisesta valinnasta :)

[/quote]

Minusta tässä on vähän joka viestissä sanottu sitä että eihän se rakkauteen tai suhteen laatuun vaikuta. Vavioliitto on juridiikkaa, ei mitään muuta, no ehkä perinteitä yms. sitten vielä lisäksi.

Taitaa avioliiton vastustajilla olla hokema siitä että mikään ei muutu.