Teinit perheesä ja aikuisten seksielämä
Nyt tarttis vinkkejä seksielämän herättämiseen teiniperheessä! Seksielämämme on kuollut ja kuopattu, koska ikinä ei saada omaa rauhaa. Seinistä kuuluu kaikki läpi. Varsinkin minun on vaikeaa antautua seksiin, jos pelkään että teinit kuulevat tai paukkaavat makkariin. Lapset ovat erityisiä, joten vanhempien yö hotellissa ei ole mahdollinen. Lapsia ei voi jättää yksin yöksi kotiin. Turvaverkko ei riitä kaikkien saamiseksi hoitoon yhtä aikaa.
Kommentit (56)
Eivätkö nuku aamulla pidempään? Aika moni teini nukkuu.
Suihku on aika kätevä paikka. Sinne harvemmin tulee teini kurkkaamaan, jos tietää jonkun olevan siellä.
Onko mukulat oikeesti erityisiä vai onko mirkeli-paavalit saaneett diagnoosit mammalta? Aika harvinaista, että kaikki mukulat ovat maanantaikappaleita.
Suihkuun tai saunaan päivällä, yöllä ovi lukkoon ja toimintaa. Varastoon hakemaan tavaroita, auton viemistä pesuun ja samalla pieni pysähdys jonnekin sivutielle. Kai te jotain nyt keksitte. Molemmat kotiin syömään ruokiksella, kun lapset koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö talot voi rakentaa siivekkeiksi tai huoneet kauas toisistaan. Teini haluaa omaa tilaa, ei asua vanhemmassa kiinni. Kohta on oma asunto.
Paitsi, että ap:n provossa erityisteinit ovat kiinni vanhemmissaan koko ajan, eikä omilleen muutto tule koskaan kysymykseenkään.
Teini ei pamahda suljetun oven taakse. Ainakaan noin normaalisti. Itse muista viel, kun 15-vuotiaana näin vanhempani sekstaamassa. Ei mikään mukava juttu. Vanhempani nukkuivat olohuoneessa, jossa ei ole ovea. Ja vessa on siinä olkkarien vieressä. Vessassa kävin ja muistan vain miettineeni, että olisivat voineet järjestää siihen olkkariin oven! Heidän nukkumanurkka kun oli ihan heti siinä oviaukon luona.
Ovi olisi todellakin auttanut. Oli tyhmä olo vielä tuon jälkeenkin. Ja kun tuli kohta jännityksen takia uusi kusihätä, niin en mennyt koko yönä silloin vessaan uudelleen. Muistan kusseeni huoneeni lattialle pyyhkeeseen. (pikku trauma ehkä?)
Tämä on yksi asia, jota en ymmärrä.
Jos vanhemmat menevät makuuhuoneeseensa esimerkiksi klo 22, ja sanovat lapsille hyvää yötä, se tarkoittaa, että myös lasten tulisi olla omassa huoneessa ja viimeistään tässä vaiheessa pitäisi olla menossa nukkumaan, jos ei jo olla.
Ei kai teillä teini-ikäiset nuku samassa huoneessa vanhempien kanssa?
Lisäksi normaaliin käytöskasvatukseen kuuluu opettaa, että teini-ikäiset lapset eivät rynni vanhempien makuuhuoneeseen yöaikaan.
Toinen juttu: kai osaatte harrastaa seksiä niin, ettei koko talo kuule kaikkea, mitä touhuatte? Huudatteko, hakkaatteko pattereita, läpsittekö toisianne vai mitä teidän seksielämäänne oikein kuuluu?
Aamulla kun teinit nukkuu. Tai saunassa käytte yhdessä. Löylyhuoneen ovi vaan hetkeksi auki niin ei liian kuuma tule. Ja onko aina pakko huutonaida, joskus voi ihan hiljaakin panna. Käsin vaikka hyväillä toisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Teini ei pamahda suljetun oven taakse. Ainakaan noin normaalisti. Itse muista viel, kun 15-vuotiaana näin vanhempani sekstaamassa. Ei mikään mukava juttu. Vanhempani nukkuivat olohuoneessa, jossa ei ole ovea. Ja vessa on siinä olkkarien vieressä. Vessassa kävin ja muistan vain miettineeni, että olisivat voineet järjestää siihen olkkariin oven! Heidän nukkumanurkka kun oli ihan heti siinä oviaukon luona.
Ovi olisi todellakin auttanut. Oli tyhmä olo vielä tuon jälkeenkin. Ja kun tuli kohta jännityksen takia uusi kusihätä, niin en mennyt koko yönä silloin vessaan uudelleen. Muistan kusseeni huoneeni lattialle pyyhkeeseen. (pikku trauma ehkä?)
Ilmeisesti vielä 80-90 -luvuilla oli aika tavallista, että lapset sattuivat näkemään "alkunäyn".
Itsekin lapsuudessa näin sen kerran, ja muistaakseni kaverit kertoivat koulussa myös nähneensä, ja höröttivät päälle.
Olihan se silloin kuvottavaa ja likaisen tuntuista, mutta kyllä siitä aikuisuuteen mennessä pääsin yli. Nyt jälkikäteen huomaan ajattelevani, että oli sentään onni, että heidän seksielämänsä oli toimiva, ja ehkä osittain sen seurauksena heidän avioliittonsakin oli ilmeisesti onnellinen ja tasapainoinen, hyvä parisuhteen malli meille lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Eikö talot voi rakentaa siivekkeiksi tai huoneet kauas toisistaan. Teini haluaa omaa tilaa, ei asua vanhemmassa kiinni. Kohta on oma asunto.
Onneksi monessa talossa (ml. meidän talossamme) makuuhuoneet ovat selkeästi erillään toisistaan.
Lasten makuuhuoneet ovat yläkerrassa, meillä alakerrassa. Äänieristys on alakerrasta yläkertaan hyvä, yläkerrasta alakertaan kuuluu toki, jos joku esim. pomppii lattialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa että seksi on ihan luonnollista ja lasten kannattaa oppia myös siihen että annetaan ihmisille rauhaa silloin kun he ovat kahdestaan. Kerrot että teidän pitää välillä antaa rakkautta toisillenne jos kyselevät mitä teette.
Tuo nyt ei kyllä toimi ollenkaan. Lapsetko istuisivat kuuntelemassa, kun vanhemmat touhuavat?
Opetaan siihen että vanhemmat saavat olla rauhassa kahdestaan, vaikka huoneessa ei ole lukkoa, nii ei tulla kurkkii tai koputtaa. Meillä osaa 5v jo tän kun ilmoittaa että nyt ollaan hetki isin kanssa kahdestaan. Lapsi osaa leikkiä ihan itse, pelata tai katsoa tv.tä.
Ei ole kyse siitä, että lapset tulisivat vanhempien huoneeseen. Lapsilla pelaa kuitenkin korvat ihan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Suihkuun tai saunaan päivällä, yöllä ovi lukkoon ja toimintaa. Varastoon hakemaan tavaroita, auton viemistä pesuun ja samalla pieni pysähdys jonnekin sivutielle. Kai te jotain nyt keksitte. Molemmat kotiin syömään ruokiksella, kun lapset koulussa.
Tämä olisi minun painajainen! Onko tuollaisesta jollekin (naiselle) jotain iloa? Minä vaadin kyllä hieman laadukkaampaa toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yksi asia, jota en ymmärrä.
Jos vanhemmat menevät makuuhuoneeseensa esimerkiksi klo 22, ja sanovat lapsille hyvää yötä, se tarkoittaa, että myös lasten tulisi olla omassa huoneessa ja viimeistään tässä vaiheessa pitäisi olla menossa nukkumaan, jos ei jo olla.
Ei kai teillä teini-ikäiset nuku samassa huoneessa vanhempien kanssa?
Lisäksi normaaliin käytöskasvatukseen kuuluu opettaa, että teini-ikäiset lapset eivät rynni vanhempien makuuhuoneeseen yöaikaan.
Toinen juttu: kai osaatte harrastaa seksiä niin, ettei koko talo kuule kaikkea, mitä touhuatte? Huudatteko, hakkaatteko pattereita, läpsittekö toisianne vai mitä teidän seksielämäänne oikein kuuluu?
Jos makuuhuoneet ovat vierekkäin, ei toisessa huoneessa tarvitse kuin yskäistä, niin ihan varmasti kuuluu viereiseen huoneeseen. Meillä lapset ovat valittaneet isänsä kuorsausta ollessaan aikuisina yökylässä, vaikka nukkuvat käytävän toisella puolella kahden oven takana. Samalla tavalla ovien ja seinien läpi kuuluisi kaikki nitinät ja natinat, vaikka itse purisi tyynynkulmaa ollakseen hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suihkuun tai saunaan päivällä, yöllä ovi lukkoon ja toimintaa. Varastoon hakemaan tavaroita, auton viemistä pesuun ja samalla pieni pysähdys jonnekin sivutielle. Kai te jotain nyt keksitte. Molemmat kotiin syömään ruokiksella, kun lapset koulussa.
Tämä olisi minun painajainen! Onko tuollaisesta jollekin (naiselle) jotain iloa? Minä vaadin kyllä hieman laadukkaampaa toimintaa.
On tullut mentyä miehen kanssa ulkovarastoon sellaisina hetkinä, kun tenavat ovat vallanneet talon, eikä muuta paikkaa ole ollut.
Vierailija kirjoitti:
Onko mukulat oikeesti erityisiä vai onko mirkeli-paavalit saaneett diagnoosit mammalta? Aika harvinaista, että kaikki mukulat ovat maanantaikappaleita.
No yleensähän tämä erityisyys menee geeneissä, joten jos perheessä on yksi erityinen, on se todennäköisempää, että on toinenkin.
On kyllä taas ensimmäisen maailman ongelma. Suuressa osassa maailmaa koko perhe asuu yhdessä huoneessa ja siitä huolimatta syntyy uusia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suihkuun tai saunaan päivällä, yöllä ovi lukkoon ja toimintaa. Varastoon hakemaan tavaroita, auton viemistä pesuun ja samalla pieni pysähdys jonnekin sivutielle. Kai te jotain nyt keksitte. Molemmat kotiin syömään ruokiksella, kun lapset koulussa.
Tämä olisi minun painajainen! Onko tuollaisesta jollekin (naiselle) jotain iloa? Minä vaadin kyllä hieman laadukkaampaa toimintaa.
Siis mikä tuossa on painajaista? Itse viimeksi sain parhaan orkun pitkään aikaan kun ratsastin miehellä saunan jakkaran päällä. Ei se painajaiselta tuntunut kyllä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Teini ei pamahda suljetun oven taakse. Ainakaan noin normaalisti. Itse muista viel, kun 15-vuotiaana näin vanhempani sekstaamassa. Ei mikään mukava juttu. Vanhempani nukkuivat olohuoneessa, jossa ei ole ovea. Ja vessa on siinä olkkarien vieressä. Vessassa kävin ja muistan vain miettineeni, että olisivat voineet järjestää siihen olkkariin oven! Heidän nukkumanurkka kun oli ihan heti siinä oviaukon luona.
Ovi olisi todellakin auttanut. Oli tyhmä olo vielä tuon jälkeenkin. Ja kun tuli kohta jännityksen takia uusi kusihätä, niin en mennyt koko yönä silloin vessaan uudelleen. Muistan kusseeni huoneeni lattialle pyyhkeeseen. (pikku trauma ehkä?)
No just tämmösiä traumoja haluaisin välttää. Meilläkin vanhemmat nukkuu olkkarissa, mutta muissa huoneissa on ovet.
Joku ihmetteli, ettei mitään keksitä ja ehdotti varastoa ja autoa. Juu kerrostalon varasto ei oikein sovi ja autoa ei ole.
Lapsista ja heidän tilanteestaan ei sen enempää. Ap.

Miksi kerrostalon varasto ei sovi? Ja entä se suihku/sauna?