Lue keskustelun säännöt.
Te joilla on yleistä surua ja "sinisyyttä" elämässä
21.06.2015 |
Sinisyydellä tarkoitan sitä sellaista tietynlaista yksinäisyyden tai toivottomuuden tunnetta. Voi olla masennustaustaa tai ahdistuneisuutta, mutta kaikki nekin jotka muuten vain voivat sanoa samaistuvansa niin kertokaahan kuinka pyritte helpottamaan oloanne ja näkemään asiat vähän valoisammin. En käytä sanaa 'piristätte' koska en puhu nyt välttämättä mistään yhtäkkisestä pahan olon tai stressin tunteesta, vaan ihan jatkuvasta tunnetilasta tai arjen perussävystä. Miten selitätte elämää itsellenne?
Varmasti on muitakin kuin minä, jolle tällainen on ihan jatkuvaa. Yksinollessa varsinkin korostuu. Ettette oikein tunne itseänne koska jokin häiritsee olemassaoloanne koko ajan. Tässä ei tarvitse selittää syitä mihinkään, ainakaan itse en jaksa nyt miettiä elämääni sen enempää. Tahtoisin vain kuulla että on muitakin ja kuulla myöskin jos teillä on jotain kantavia perusajatuksia tai keinoja. Nimimerkillä istun yksin parvekkeella kännäämässä, mies on nukkumassa eikä puhu mulle. Tahtoisin viillellä tai purra itseäni, mutta siitä jää jälki josta joudun kärsimään kun paljastun. Tuntuu kuin monta vuotta elämästäni tiivististyisi tähän yhteen hetkeen, mikään ei ole muuttunut siitä asti kun olin 14 vaikka kaikkea on tapahtunut. En pysty hoitamaan asioitani ja pelkään että romahdan ja kaikki pakollinen jää kesken eikä minua ymmärretä. Tilasin tänään pizzaa, mutta tahtoisin oksentaa sen ulos koska koen etten olisi ansainnut sitä. Mikä on se kantava voima joka minun täytyisi nähdä tässä kaaoksessa?
Kommentit (36)
Huono ruokavalio joka sisältää paljon valkoista jauhoa, sokeria, rasvaa, alkoholia ja kofeiinia aiheuttaa kaikenlaista huonoa oloa ja pakkoajatuksia- ja oireita...
Kannattaa kokeilla pistää koneistoon terveellistä ruokaa. Siitä se lähtee pikkuhiljaa se koneiston tervehtyminen. Ihminen ei ole kuin auto, johon voi vaihtaa varaosan. Ihminen uusiutuu kolmessa vuodessa... Kannattaa aloittaa jo tänään... kolmen vuoden päästä sinulla saattaa olla terveempi kroppa sielusi asuinsijana. Sielu kiittää ja mieli hymyilee silloin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 00:01"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 23:50"]
En vain ajattele sitä. Keskityn opiskeluun, töiden tekoon, kissaan, ystävien tapaamiseen. Mun tapa pitää itseni kiireisenä. Yksi aikuistumisen suurin kamala totuus oli tajuta, että jokainen ihminen on pohjimmiltaan onneton. Jotkut eivät sitä itselleen myönnä, mutta useimmat tietävät sen. Siitä syystä jotkut menettää toimintakykynsä ja jotkut alkoholisoituu. He jotka haluavat taistella sitä vastaan keskittyvät elämässään intensiivisesti työhönsä tai harrastuksiinsa tai hankkivat lapsia, jotta heistä tuntuisi, että heidän elämällä olisi merkitystä.
[/quote]
Sitten on pieni vähemmistö minun laisiani, jotka emme jostain syystä ole pystyneet tyydyttävästi poistamaan perusahdistusta pakoon juoksemalla, joten on ollut pakko mennä sen suoraan kohtaamiseen, sen juurille. Tämä on varsinkin länsimaissa paljon harvinaisempi tie kuin merkityksen etsiminen ulkoisesta toimeliaisuudesta tai ihmissuhteista, tai sitten lääkkeiden käyttö tuskan poistoon. Mindfulnessin suosio kuitenkin kertoisi siitä, että osa ihmisistä on kiinnostuneet toisenlaisistakin ratkaisuista ihmismielen peruslevottomuuden ongelmaan.
Minun kaltaisteni ajatukset näistä asioista on niin erilaisia kuin suoritus- ja ulkomaailmakeskeisten, että kovin syvästi niitä ei kannattane edes yrittää auki kirjoittaa. Kun lähtökohta ei ole enää itsensä kokeminen ensisijaisesti ruumiina ja ajattelevana mielenä, niin voi kuvitella kuinka erilainen merkitys on esimerkiksi onnellisuudella tai onnettomuudella, tai millään mitä mielessä pyörii, kuin sellaiselle, joka kokee ajattelevan mielensä olevan hän itse. Ja kun tie tähän ei ole maailman suosima sisäisten ja ulkoisten ongelmien poistamaan pyrkiminen, vaan päinvastoin, hiljentyminen niiden äärelle päivittäin hyväksyen ne kaikki, tekemättä elettäkään vastustaakseen niitä sisäisesti tai yrittääkseen päästä niistä eroon, niin maailman yleisen ajattelun mukaan se tuntuu suorastaan hulluudelta.
t. aiemmin kirjoittanut zenin harjoittaja
[/quote]
Voi että mua on alkanut juuri kiinnostaa juuri kaikenlainen mindfulness, buddhalaisuus ja muut filosofiset asiat. Todella mielenkiintoisia asioita. Kiitos kun kirjoitat näistä, zen-tyyppi :) Terveisin numero 12
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 23:26"]Täällä täysin samanlaisia fiiliksiä ja nimenomaan yksinollessa korostuu. Minä en ole edes parisuhteessa, joten välillä on aivan piinaavan yksinäinen olo. Kavereita on, nytkin vietin ihanan mökkijuhannuksen ystävien kanssa. Silti tunnen hyvienkin ystävien kanssa oloni usein vähän ulkopuoliseksi ja muiden juttuja kuunnellessa tulee usein olo, ettei omassa elämässäni ole mitään sisältöä ja vaan jumitan paikoillani eikä elämällä oikein ole tarjota minulle mitään hyvää. Arkipäiväisten asioiden hoitaminen todella vaikeaa: nytkin olen esim viimeiset 3h vaan maannut sohvalla vaikka pitäisi jo olla nukkumassa, aamulla työpäivä. Jotenkin tämä pahinta kun huomaa päivien ja hetkien vaan lipuvan ohi eikä saa oikein otetta mistään. Olen myös Ap:n kaltainen murehtija - lähes aina on jotenkin ahdistava olo ja tietyllä tapaa "pelkään" koko ajan jotain pahaa tapahtuvan, vaikka en edes osaa yksilöidä mikä se paha voisi olla. Välillä tulee tosi vahvasti olo ettei elämällä ole mulle mitään annettavaa :( olen kuitenkin vasta 25v, joten yritän aina näinä hetkinä ajatella, että elämän suunta voi muuttua koska vaan myös minun kohdallani. Jotenkin vaan ärsyttää olla tämmöinen aikaansaamaton ja yksinäinen vässykkä...
[/quote]Kuin suoraan mun kynästä. Kavereita on myös, ja ulkopuolelta tarkasteltuna mun asiat näyttäisi olevan loistavasti mallillaan. Silti jatkuvasti on vallallaan tietynlainen pelko ja epäonnistumisen tunne. Tunne siitä, että elämällä ei oikein oo tarkoitusta tai suuntaa, päivät valuu hukkaan. Saamaton olo.
M22
15,
Voin lukea tuosta lisää. Ihan mielenkiintoista ja samaistuttavaa. Olen ideologialtani vähän nihilisti, jos siitä nyt on hyötyä tietää. Periaatteessa tuo hyväksymisen ajatus on ihan ominainen mulle. En ajattele että asioilla on itsessään selkeää arvoa tai tärkeyttä, enkä tähtääkään mihinkään "lottovoittoon" kuten joku sanoi. Otan sen mitä vastaan tulee ja pyrin käsittelemään ja löytämään sille paikan itsessäni. Kiitos vinkistä, luen tuosta lisää.
Terveellistä elämäntapaa noudatankin, ja tottakai sillä on osuutensa asiaan. Miellän silti päänsisältöni aika kroonistuneeksi enkä usko että ruokavalio sitä täysin korjaa. Tietenkin olo on parempi ainakin fyysisesti, jaksavampi. Onhan siitäkin apua.
19,
Sanos muuta. Inhoan lässyttämistä, kun toivoisin joskus voivani kertoa ajatuksiani ihan rehellisesti. Ei välttämättä asiat josta puhun ole edes minulle itselleni mikään suuri ongelma, vaan olisi vain mukava ihan oikeasti todeta että tällainen mun tilanne on, minkälainen sun? En minä kenellekään itkisi ongelmiani. On hyvin totta, että melankolisuus tai "sadan vuoden suru" on jokin tabu täällä. Vaikka mehän elämme sen asian kanssa, osaamme elää sen kanssa. Se on osa minua.
25,
kuten jo mainitsin, auttaminen on minulla aika tärkeä asia. Mutta lähipiirini on niin ongelmainen että ajattelen pysyväni turvassa jos ihan oikeasti en enää lähde heitä auttamaan vaikka haluaisin. Se jo itsessään tekee oloni raskaaksi. Esimerkiksi toisen vanhempani kumppani on kuolemansairas ja hän itse syvästi masentunut, toinen vanhempani ottanut minuun kontaktia vasta erottuaan ja jouduttuaan sairaalaan alkoholismin vuoksi. Häntä olen tukenut jo liian paljon. Olen toisaalta hyvin nuorikin, enkä oikein edes tiedä kuinka näiden ihmisten kanssa olisin vaikka tahtoisinkin. Voisin saada samaistumisen kohdetta. Kukaan ei enää tiedä ongelmistani koska jo nuorena omaksuin sen, etten voi rasittaa heitä enempää. Olen vain kovin väsynyt tapaamaan ihmisiä tai varsinkaan solmimaan uusia ystävyyssuhteita, olen aika erakko luonteeltani, enkä koskaan saa vahvistusta ajatuksilleni keneltäkään. Minulla on oma maailmani jota pyrin ylläpitämään.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 23:32"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:59"]
Mulla auttaa ajatus siitä että ne synkät ajatukset ja mieliala on oma valinta. Pyrin katselemaan niitä neutraalisti ulkopuolelta. Keskittymään läsnäoloon hetkessä ja löytämään kauniita asioita esim luonnosta. Sellaista mindfulness-filosofiaa siis...
[/quote]
Tähän pystyn kyllä jollain tapaa samaistumaan, että katselee itseään ulkopuolelta. Se vain ei pidemmän päälle auta kun aina ei riitä energia oikeasti, kun haluaisi ihan oikeasti kokea elämän kauniina. Läsnäoloon keskittyminen myös vaikeina aikoina saattaa myös pahentaa tunnelmaa joka ei aina ole omissa käsissä. Mutta siis ihan kelvollinen lähtöajatus kuitenkin.
[/quote]
Pitkäaikainen zen-meditaation harjoittaja täältä vastailee. Enkä missään nimessä halua siis väittää vastaan sinun kokemuksiasi vastaan (ihmisen omat kokemukset on aina hänelle oikeita), pelkästään vaan antaa sellaisen toisenlaisen näkökulman, joka zenin lisäksi käsittääkseni mindfulnessissa myös on.
Oikeastaan itseään ei katsella ulkopuolelta, paitsi egon näkökulmasta. Ego on se "kärsivä itse", fyysis-psyykkinen kokonaisuus. Mutta mietiskelyn hedelmä on se, että tajuaa että Minä en ole se, en pelkästään. Sitä huomaa olevansa tietoisuuden kenttä, jossa ruumis ja mieli ajatuksineen ja tunteineen ovat vain yksiä kohteita, samoin kuin on vaikka taustalta kuuluvat äänet ja näköhavainnotkin. Ne on minussa, ne eivät ole minä. Minä olen tietoisuus, tai tyhjyys, tila jossa kaikki ilmenee ja tulee havaituksi. Kun siis samaistun tuohon tilaan, en oikeastaan katsele itseäni ulkopuolelta vaan samaistun syvempään itseeni, todelliseen itseeni. Mutta koska useimmat ihmiset ajattelevat olevansa ruumis ja siihen liittyvä mieli, niin siitä näkökulmasta tuntuu että itseä katsellaan ulkopuolelta.
Zenin ja muun buddhalaisuuden kannalta haluaminen on kärsimyksen juuri. Siksi "haluaa kokea elämän kauniina" on jotain, mistä meikäläiset harjoittajat pyrkivät pääsemään eroon. Vain hyväksymään, vain sietämään, ottamaan vastaan ilman sisäistä vastustusta, tulipa tuskaa tai iloa. Siinä helpottaa kun muistaa, että elämässä kaikki muuttuu koko ajan. Tuska ei kestä ikuisesti, mutta ei ilokaan. Vastustamalla sitä, mikä on jo olemassa ja jolle siis ei enää voi mitään, vain lisää tuskaa, joten parempi luopua vastustuksesta ja hyväksyä että tällä hetkellä on näin.
[/quote]
Hei! Tämä on ihana ketju. Olette samanhenkisiä monelta osin kanssani. Tunnen olevani ainoa koko ystäväpiirissäni, en näitä tuntemuksia voisi koskaan heille kertoa koska pelkään etteivät ymmärrä enkä halua kuormittaa. Voisitko sinä zeniä harjoittava kertoa minulle jotain kirja-vinkkejä, joista pääsisin helposti aloittamaan? Minulta löytyy Echart Tollen Läsnäolon voima sekä Uusi maa, jotka olen joskus vuosia sitten ostanut ja jotka kuitenkin ovat jääneet suurelta osin lukematta. Myös joku Oshon kirjanen löytyy. Olisikohan niistä apua vai olisiko joku muu helppo, jolla pääsisi alkuun? Olisin erittäin kiitollinen avusta <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein mitenkään. Tunnen olevani elossa ainoastaan seksin ja päihteiden avulla. Muuten mennään sumussa päivästä toiseen.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 11:58"]
Hei! Tämä on ihana ketju. Olette samanhenkisiä monelta osin kanssani. Tunnen olevani ainoa koko ystäväpiirissäni, en näitä tuntemuksia voisi koskaan heille kertoa koska pelkään etteivät ymmärrä enkä halua kuormittaa. Voisitko sinä zeniä harjoittava kertoa minulle jotain kirja-vinkkejä, joista pääsisin helposti aloittamaan? Minulta löytyy Echart Tollen Läsnäolon voima sekä Uusi maa, jotka olen joskus vuosia sitten ostanut ja jotka kuitenkin ovat jääneet suurelta osin lukematta. Myös joku Oshon kirjanen löytyy. Olisikohan niistä apua vai olisiko joku muu helppo, jolla pääsisi alkuun? Olisin erittäin kiitollinen avusta <3
[/quote]
Voisit vaikka aloittaa niistä Eckhart Tollen kirjoista kun ne sinulla on jo. Olen lukenut tuon Uuden maan ja minusta se on harvinaisenkin kirkas ja selkeä kuvaus tietoisuuden tilasta ja sen saavuttamisesta, vaikka suhtauduin hieman skeptisesti Oprahin jenkki-tv:ssä ylistämään top seller -kirjaan. Se mikä tuossa ehkä voi olla puutteellista on että se ei erityisemmin kehota käytännössä harjoittamaan hiljaisuutta esim. meditaation tai tietoisen tekemisen muodossa. Se tavallaan sivulauseessa mainitsee kyllä näitä asioita, mutta ei painota säännöllisen konkreettisen harjoittamisen merkitystä. Ilman sitä useimmilla kaikkien kirjojen sanat jäävät pelkäksi filosofioiksi tai teorioiksi, eikä niillä ole elämää muuttava voimaa.
Zenin suhteen useimmille länsimaalaisille suosittelen ensitutustumiseksi Brad Warnerin kirjoja, esim. Hardcore Zen ja Zeniä karmalla ja suklaakastikkeella. Kirjoittaja on entinen punk-rokkari, mutta nykyisin virallinen dharmasiirron saanut zen-mestari. Kirjoittaa länsimaiselle helposti ymmärrettävällä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoholihan se päähelpotus meikäläisellä on. Jos ei sitä, niin sitten niin nopeatempoisia tietokonepelejä että on pakko täysillä keskittyä peliin, eikä pysty märehtimään omia asioitaan.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:45"]
Alkoholihan se päähelpotus meikäläisellä on. Jos ei sitä, niin sitten niin nopeatempoisia tietokonepelejä että on pakko täysillä keskittyä peliin, eikä pysty märehtimään omia asioitaan.
[/quote]
Alkoholi kyllä oikealla tavalla muuttaa mielialaa ja vinkkeliä ei välttämättä positiiviseksi mutta jollain lailla filosofiseksi. Yritän silti olla ilman pääosin. Heh, olen pelannut Simsiä vähän tuosta samasta syystä, jonkun toisen elämä ja väärät valinnat eivät toisaalta merkitse mitään. Ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla auttaa ajatus siitä että ne synkät ajatukset ja mieliala on oma valinta. Pyrin katselemaan niitä neutraalisti ulkopuolelta. Keskittymään läsnäoloon hetkessä ja löytämään kauniita asioita esim luonnosta. Sellaista mindfulness-filosofiaa siis...
Olin itse koko viime talven aivan maassa, olisin voinut nukkua koko talven talviunta. Kuitenkin kokoajan auttoi se ajatus siitä, että tiesin että se olotila on kuitenkin vain väliaikainen, vaikka kestäisikin vaikka puoli vuotta. Tiesin että tuollaiset kaudet kuuluvat elämään ja jopa jollain tapaa "nautin" siitä että osaan olla myös täysin masentunut ja maassa,jonka jälkeen tulen taas nousemaan ylös entistä vahvempana. Ja sitten ajattelen aina että "the night is darkest just before the dawn", yö on pimeimmillään juuri ennen aamun valkenemista :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meni kauan ennen kuin myönnyin lääkekriittisenä ihmisenä kokeilemaan mielialalääkettä, sertralinia. suhtauduin kokeiluun epäileväisesti, mutta itseni kohdalla jo melko pieni määrä (saattaa olla lumevaikutustakin) auttoi alkuun. lääke helpotti pahinta ahdistuneisuuttani ja masennusta, minkä seurauksena minulle vapautui energiaa ja resursseja asioiden käsittelyyn. pian kaksi vuotta olen yrittänyt ahkerasti muuttaa ajatuksiani. se lähti siitä, että selvitin ensin mikä minua masensi, ahdisti/aiheutti tuota kuvaamaasi tunnetta. Itselläni se liittyi kuolemaan. koin elämän ikään kuin turhana ja surullisena, koska se päättyy lopulta kuitenkin. myös kuolemaan liittyvä elämästä, rakkaistani ja arkisista turvallisista asioista luopuminen aiheutti minulle surua. elämä tuntui samalla turhalta, jopa huijaukselta. aloin lähestymään elämää eri näkökulmasta. nykyään pyrin ajattelemaan, että elämä on retki. siitä voi ja kannattaa pyrkiä nauttimaan ja ottaa ilo irti (omantunnon rajoissa), koska miksi käyttäisit yhden ja ainoan mahdollisuutesi täällä murehtimiseen ja haikailuun. retki voi päättyä milloin vain ja se päättyy meistä jokaisella, vain se on varmaa. jokainen aamu on uusi mahdollisuus ja "ylimääräinen" päivä. ei ole mitään hävittävää. joka ilta koen nykyään syvää kiitollisuutta saamastani lisäpäivästä ja sen mukanaan tuomista kokemuksista, nauruista, tuoksuista, rakkaudesta ja suruistakin. nyt katson ikkunasta ulos ja kuinka kaunis onkaan tuo vaaleanpunainen taivas. olen opetellut nauttimaan niistä elämän pienistä kliseisistä iloista ja hetkistä. niin, hetkistä, yritän taltioida niitä itselleni muistiin. mitä tunnen ja koen. kyllä elämä on nauttimisen arvoista, mutta helppoa se ei ole kenellekään. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:59"]
Mulla auttaa ajatus siitä että ne synkät ajatukset ja mieliala on oma valinta. Pyrin katselemaan niitä neutraalisti ulkopuolelta. Keskittymään läsnäoloon hetkessä ja löytämään kauniita asioita esim luonnosta. Sellaista mindfulness-filosofiaa siis...
[/quote]
Oma valinta? Ei kai kukaan sellaista valitsisi, jos pystyisi valitsemaan. Minulla ainakin ajattelu on kuin joku riivaaja päässä, se pyörittää ihan itsekseen loputtomasti niitä masentavia ja ahdistavia ajatuksia eikä hiljene vaikka sanoisin sille että nyt hiljaa ja keskitytään mukavampiin asioihin.
Tuota mindfulnessia olen itsekin kokeillut mutta mulla se ei kauhean hyvin lähtenyt toimimaan. Tai se toimi vain silloin, kun muutenkin oli siedettävä olo. Silloin pystyi kyllä tyynenä tietoisuutena katselemaan ajatuksiaan ja tunteitaan ja keskittymään nykyhetkeen. Mutta auta armias kun se ahdistusmylly ja levottomuus tulee, niin se paha olo kyllä imee koko tietoisuuden itseensä eikä pysty enää tarkkailemaan, ja nykyhetken tietoisuuden täyttää vain kamala olo.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:59"]
Mulla auttaa ajatus siitä että ne synkät ajatukset ja mieliala on oma valinta. Pyrin katselemaan niitä neutraalisti ulkopuolelta. Keskittymään läsnäoloon hetkessä ja löytämään kauniita asioita esim luonnosta. Sellaista mindfulness-filosofiaa siis...
[/quote]Näin minullakin. Välillä tulee kausia, että unohdan tämän. Sitten jonakin iltana palaan av:lle, keskelle kaikkia haukkumisviestejä, ja luen toisen kirjoittaman tekstin, muistan mikä on tärkeää ja uskon taas elämään. Hyviä ihmisiä ja hyvää on, pitää vain muistaa se ja aktiivisesti välttää ikävää ja pahaa. Olkoonkin sitten infantiilia (terveisin Hesarin kolumnistille). Maailmasta on tullut niin paha paikka, ettei ole ihme, että moni kaipaa lapsuuttaan ja viattomuutta. Kiitos lainaamalleni kirjoittajalle.
Minua auttaa eniten ajatus siitä, että käyn terapiassa. Tietenkin siis terapia auttaa hiljalleen, mutta synkimpinä hetkinä tieto siitä, että hoidan pahaa oloani on kaikkein lohduttavin vaikka eteneminen onkin hidasta. Söin puoli vuotta lääkkeitä pahimpana aikana, mutta nyt en koe tarvitsevani niitä vaikka huonoja hetkiä onkin. Ehkä vielä jonain päivänä osaan taas aidosti nauttia esimerkiksi luonnon kauneudesta ja maukkaasta ruuasta. Nykyään ne ovat vain asioita harmaan arjen keskellä, ja poden vain lisäsyyllisyyttä siitä, etten voi/osaa nauttia niistä.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:59"]
Mulla auttaa ajatus siitä että ne synkät ajatukset ja mieliala on oma valinta. Pyrin katselemaan niitä neutraalisti ulkopuolelta. Keskittymään läsnäoloon hetkessä ja löytämään kauniita asioita esim luonnosta. Sellaista mindfulness-filosofiaa siis...
[/quote]
Tähän pystyn kyllä jollain tapaa samaistumaan, että katselee itseään ulkopuolelta. Se vain ei pidemmän päälle auta kun aina ei riitä energia oikeasti, kun haluaisi ihan oikeasti kokea elämän kauniina. Läsnäoloon keskittyminen myös vaikeina aikoina saattaa myös pahentaa tunnelmaa joka ei aina ole omissa käsissä. Mutta siis ihan kelvollinen lähtöajatus kuitenkin.
Se ajatus, että kaikki on vain väliaikaista, on musta hyvä. Nämä tunteet, tämä hetki, ihmiset elämässä. Minä. Kaikki on vain väliaikaista. Huonotkin olot menevät vielä ihan varmasti ohi. Ja hyvätkin taas, sitten kun niitä tulee. Tämä elo on vaihtelevaa.
Olen joskus käynyt terapiassa, se auttoi. Eniten mua auttoi se, kun mulle joku sanoi ääneen että "kaikki tunteet, joita sä tunnet, ovat sallittuja. Sun pitää tuntea ne kaikki, älä tukahduta niitä." Vaikka en ole enää moneen vuoteen käynyt missään juttelemassa, tuo on jäänyt mieleeni ja huonolla hetkellä iloitsen jopa niistä pahoista fiiliksistä, ajatellen että minäpä tunnen nyt tän kaiken. Ja nekin tunteet haalenevat ja tilalle tulee toisia.
Mua auttaa eniten se, että teen niitä itselle mieluisia asioita. Oli se sitten vaikka kävelylenkki, kutominen, elokuvan katsominen, päähänpistona mitä vaan mikä tuo hyvän mielen. Mulle henkilökohtaisesti alkoholi ei sovi mielialalääkkeeksi, tulee vain huonompi olo. Yritän päinvastoin tehdä hyviä asioita, niin fyysisiä kuin psyykkisiä. Kovasti kaikkea hyvää teille kaikille <3 Jaksetaan uskoa parempaan. Itsestä alkaa se positiivisten ajatusten ajattelu. Vaikka mikä olisi.
Täällä täysin samanlaisia fiiliksiä ja nimenomaan yksinollessa korostuu. Minä en ole edes parisuhteessa, joten välillä on aivan piinaavan yksinäinen olo. Kavereita on, nytkin vietin ihanan mökkijuhannuksen ystävien kanssa. Silti tunnen hyvienkin ystävien kanssa oloni usein vähän ulkopuoliseksi ja muiden juttuja kuunnellessa tulee usein olo, ettei omassa elämässäni ole mitään sisältöä ja vaan jumitan paikoillani eikä elämällä oikein ole tarjota minulle mitään hyvää. Arkipäiväisten asioiden hoitaminen todella vaikeaa: nytkin olen esim viimeiset 3h vaan maannut sohvalla vaikka pitäisi jo olla nukkumassa, aamulla työpäivä. Jotenkin tämä pahinta kun huomaa päivien ja hetkien vaan lipuvan ohi eikä saa oikein otetta mistään. Olen myös Ap:n kaltainen murehtija - lähes aina on jotenkin ahdistava olo ja tietyllä tapaa "pelkään" koko ajan jotain pahaa tapahtuvan, vaikka en edes osaa yksilöidä mikä se paha voisi olla. Välillä tulee tosi vahvasti olo ettei elämällä ole mulle mitään annettavaa :( olen kuitenkin vasta 25v, joten yritän aina näinä hetkinä ajatella, että elämän suunta voi muuttua koska vaan myös minun kohdallani. Jotenkin vaan ärsyttää olla tämmöinen aikaansaamaton ja yksinäinen vässykkä...
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 23:50"]
En vain ajattele sitä. Keskityn opiskeluun, töiden tekoon, kissaan, ystävien tapaamiseen. Mun tapa pitää itseni kiireisenä. Yksi aikuistumisen suurin kamala totuus oli tajuta, että jokainen ihminen on pohjimmiltaan onneton. Jotkut eivät sitä itselleen myönnä, mutta useimmat tietävät sen. Siitä syystä jotkut menettää toimintakykynsä ja jotkut alkoholisoituu. He jotka haluavat taistella sitä vastaan keskittyvät elämässään intensiivisesti työhönsä tai harrastuksiinsa tai hankkivat lapsia, jotta heistä tuntuisi, että heidän elämällä olisi merkitystä.
[/quote]
Sitten on pieni vähemmistö minun laisiani, jotka emme jostain syystä ole pystyneet tyydyttävästi poistamaan perusahdistusta pakoon juoksemalla, joten on ollut pakko mennä sen suoraan kohtaamiseen, sen juurille. Tämä on varsinkin länsimaissa paljon harvinaisempi tie kuin merkityksen etsiminen ulkoisesta toimeliaisuudesta tai ihmissuhteista, tai sitten lääkkeiden käyttö tuskan poistoon. Mindfulnessin suosio kuitenkin kertoisi siitä, että osa ihmisistä on kiinnostuneet toisenlaisistakin ratkaisuista ihmismielen peruslevottomuuden ongelmaan.
Minun kaltaisteni ajatukset näistä asioista on niin erilaisia kuin suoritus- ja ulkomaailmakeskeisten, että kovin syvästi niitä ei kannattane edes yrittää auki kirjoittaa. Kun lähtökohta ei ole enää itsensä kokeminen ensisijaisesti ruumiina ja ajattelevana mielenä, niin voi kuvitella kuinka erilainen merkitys on esimerkiksi onnellisuudella tai onnettomuudella, tai millään mitä mielessä pyörii, kuin sellaiselle, joka kokee ajattelevan mielensä olevan hän itse. Ja kun tie tähän ei ole maailman suosima sisäisten ja ulkoisten ongelmien poistamaan pyrkiminen, vaan päinvastoin, hiljentyminen niiden äärelle päivittäin hyväksyen ne kaikki, tekemättä elettäkään vastustaakseen niitä sisäisesti tai yrittääkseen päästä niistä eroon, niin maailman yleisen ajattelun mukaan se tuntuu suorastaan hulluudelta.
t. aiemmin kirjoittanut zenin harjoittaja