Small talk puolituttujen kanssa ahdistaa

Mä kerron aina, mitä oikeasti kuuluu, koska sitähän kysytään (esim. olen ollut terveenä, mutta muun perheen sairastelujen ym tilanteiden takia vituttaa, rahatilanne on kehno jne.). Mutta olen käsittänyt, ettei siinä tilanteessa pitäisikään kertoa yhtään mitään. Ei voi ymmärtää.

Sama täällä! Yleensä keksin vastata vaan että "ihan hyvää, mitäs sulle?"
Lasten leikkipuistot ahistaa ja kierrän ne kaukaa jos siellä on muita leikkimässä ja vien lapseni toisaalle leikkimään missä saamme olla rauhassa.
En oo yhtään mikään hiekkalaatikko mamma että kaipaisin äitikavereita.

Jotenkin jenkkimeiningiksi mennyt. "How do you do?:)", "I'm fine thanks, and how are you?:)". Eikä ketään kiinnosta, mitä OIKEASTI kuuluu. -ap.

Juu tai sitten vihaan kun kotiin tulee esim joku korjaaja! Se on niin ahdistavaa!

Kannattaa välttää katsekontaktia ja tihentää askellusta.

Mulle ei koskaan kuulu yhtään mitään. :D Sanon vain, että eipä kummempia ja käännän keskustelun toiseen.

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:03"]

Mulle ei koskaan kuulu yhtään mitään. :D Sanon vain, että eipä kummempia ja käännän keskustelun toiseen.

[/quote]

Niin... sehän on vain sellainen tavan vuoksi heitetty kysymys, jos jotain puolituttuja ollaan. Tuskin kukaan haluaakaan kuulla jostain vyöruususta ja pitkkään jatkuneesta ummetuksesta. 

Tai yhtään mistään!

Siihen kuuluu sanoa, että hyvää tai juuri että "ei ihmeitä". Perusjargonia tuollainen. Ei ahdista! Liian kirjaimellisesti ottaa hän kysymyksen, joka ahdistuu.

Vastaan yleensä tuohon kysymykseen selittämällä, että mitä olen sillä hetkellä tekemässä/mihin olen menossa. Ja siihen vastakysymykseksi, että mitä sille puolitutulle kuuluu, ja sitä kautta saakin keskustelun käännettyä johonkin muuhun asiaan.

Omia tarkempia kuulumisia en oikein osaa selittää, kun en ikinä tee mitään "erikoista". Työt-harrastukset-koti -akselilla kun mennään, niin ei siitä oikein irtoa mitään kerrottavaa. Harrastusporukan ihmisten kanssa voi tietysti puhua harrastuksesta loputtomiin, mutta ei sekään muita kiinnosta.

No en ole maailman sosiaalisin tyyppi, mutta kyllä ym. vastaukset naurattivat. Olette todella juroja. Ei kannata todellakaan heti ekassa lauseessa kertoa että tuli veromätkyt, koira kuoli tai viemäri meni tukkoon tai selostaa isotädin tyräleikkauksen verisiä yksityiskohtia.

Eikä tuosta kannata ahdistua, vaan keksit useamman valmiin hauskan lauseen (jollet osaa improvisoida), jonka heität.

Jos tilanne ei ole sellainen, että voitte jäädä pidempään juttelemaan, ei kannata kertoa mitään todellista vaan mennä linjalla "Ihan jees", "lomia odottelen", "kuin jäitä polttelis" tms. Tässä ollaan ihan fraasitasolla, tarkoitus on tervehtiä, eikä muuta.

Jos ehditte jokusen sanan vaihtaa, voit kertoa jotain oikeata, vaikkapa "Lomat alkaa ensi viikolla", "Ihana sää, testaan uusia kumppareitani, ostin halvalla kirpparilta" tai "Sisko pääs sahalle töihin". Pidä tässäkin keskustelu lyhyenä ja ytimekkäänä ja muista kysellä kaverin kuulumiset - eli mulle kuuluu tätä, mitäs sulle?  on tavoite. Jos haluat vuodattaa avioeroprosessisi vaiheet, osa 5, sitten sovi tapaamisesta kahvilla tms. Ei kannata keskellä katua ruveta selostamaan syntyjä syviä ihmiselle, joka yrittää ehtiä 10 minsan päästä lähtevään bussiin.

Voi myös suoraan kysyä onko sulla aikaa? Ja mennä sen mukaan, sähketyyliin kuulumiset, tai sitten tarjoat kaffet jos haluat kertoa pomosi viimeaikaiset älyttömyydet. Jos aloitat pitkän ulkoaopettelun valitusvirren eikä kaverisi kysele mitään, silloin lyhennä virttä ja ala kysellä mitä hänelle kuuluu. Keskustelun tulee olla vuorovaikutteista, eikä sitä, että sinä kaadat kaiken maailmantuskasi kaverisi korvaan.

Jotain että no eipä kurjuutta kummempaa, entäs itsellesi?

Mustakin on vaivaannuttavaa et keskustelu menee aina jotakuinkin näin: "mitäs kuuluu?" "Hyväähän tässä, mitäs sulle?" "Ihan hyvää" "nonii hyvä!"

ja sitten kumpikaan ei osaa sanoo enää mitään :D