Jotkut ovat aina ilottomia, vaikka heillä olisi ulkoisesti kaikki ihan ok. Mistä johtunee?
En tarkoita, että pitäisi olla pepsodenthymy koko ajan, mutta jos ei jutellessa kivoistakaan asioista lähde yhtään kivaa tai iloista kommenttia, on se minusta vähän sääli. Tuntuu, että heillä menee elämä hukkaan, kun eivät koskaan ole mistään iloisia.
Toki se vaikuttaa myös niin, ettei niin mielellään halua jutella heidän kanssaan ja jää miettimään, miksi he taas olivat niin ilottomia.
Kommentit (28)
Mulla on kipua aiheuttava vamma joka ei näy päällepäin.
Mun elämä on ulkopuolelle päin todella ihanan näköistä ja olenkin siitä erittäin kiitollinen.
Mutta krooninen kipu vie hymyn kasvoilta ja polkee elämänlaadun alas. Voin istua ystävien kanssa iltaa ja heillä on hauskaa. Minulla on myös, mutta samalla pääni sisällä jyskyttää, että missä asennossa minuun nyt sattuisi vähiten.
Voisiko se johtua sinusta, etteivät ihmiset vaikuta iloisilta kohtaamisissanne? Se, että joku ei rupattele ja naura kanssasi ei tarkoita sitä, etteikö hän tekisi sitä jonkun toisen seurassa. En itsekään avaa kaikkea kaikille. Toisten kanssa vaan juttu luistaa ja huumorin taju on samalla tasolla.
Mistä sä tiedät mitä kaikkea he käyvät päänsä sisällä? Jotkut taas eivät saa mielihyvää iloisista asioista. Ihmiset kärsii erilaisista asioista.
Niin kuin laulaja Sanni. Näyttää aina siltä, että hänellä on tylsää.
Tuo on luonteenpiirre ja/tai opittu tapa.
Itse olen suurelta osin iloinen ja nauravainen hehkuttaja-tyyppi, vaikka minulla on aina lapsuuden jälkeen ollut asiat enempi vähempi p as k asti.
Olen myös iloisesta perheestä, eli kasvanut siihen.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko se johtua sinusta, etteivät ihmiset vaikuta iloisilta kohtaamisissanne? Se, että joku ei rupattele ja naura kanssasi ei tarkoita sitä, etteikö hän tekisi sitä jonkun toisen seurassa. En itsekään avaa kaikkea kaikille. Toisten kanssa vaan juttu luistaa ja huumorin taju on samalla tasolla.
Tiedän vain pari ilotonta. Siksi heidät huomaakin muiden, perusiloisten ihmisten keskeltä. ap
Kaikki ei pakolla ole sitä miltä näyttää.
Siksi kun ei olekkaan sisäisesti kaikki ok. Yksinkertainen asia.
Monet lääkkeet latistavat tunne-elämän.
Masennus. Mua ei ihan oikeasti kiinnosta.
Usein ihmiset ei ymmärrä sitä, että ollaan erilaisia. Sinun ei tarvitse ilahtua siitä, että minä ilahdun pleikkapeleistä ja hyvän bändin tulevista keikoista niin kuin minun ei tarvitse ilahtua sinun asioista jos ne ei mua kiinnosta.
Elämä on liian lyhyt esittämiseen.
Mulla on ulkoisesti kaikki hyvin mutta menneisyydessä tapahtunut niin ikäviä juttuja että ei niistä pääse koskaan yli. Siksi harvoin hymyilen.
Tosin nykyään hymyilen aina ihmisiä kohdatessani tekohymyä kun en jaksa niitä "voi mikä sulla on hätänä"
" piristy!!"
"Näytät rumalta kun et hymyile!" -kommentteja....
Olen vakavamielinen pohtija ja harvoin iloinen jos nyt harvoin surullinenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Masennuksesta
Ei vaan luonteesta.
Olen ollut jostain 12-vuotiaasta saakka masentunut, ja yleensä iloinen.
Vaikutat fiksummalta naama peruslukemilla (miehet). 🤭
Naisten kuuluu aina hymyillä, sitä varten ne on.
Vierailija kirjoitti:
Olen vakavamielinen pohtija ja harvoin iloinen jos nyt harvoin surullinenkaan.
Vakava on eri asia kuin iloton. ap
Ne on masentuneita tai perus negatiivisia ihmisiä. Jos olet itse ihan perusmukava niin ei ole mitään syytä miksi he vain sinulle näyttäisivät hapanta naamaa, siis mitään syytä mikä olisi sinun vika.
Mä varmaan vaikutan ilottomalta koska mulla on vakava perusilme rauhallinen puhetyyli ja aika kuiva huumori jota kaikki eivät ymmärrä. En silti koe itseäni ilottomaksi, vaikka en nauraa rätkätä ja vitsaile koko ajan. En ole onnellinen mutta suurimman osan ajasta olen ihan positiivisella mielellä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ulkoisesti kaikki hyvin mutta menneisyydessä tapahtunut niin ikäviä juttuja että ei niistä pääse koskaan yli. Siksi harvoin hymyilen.
Tosin nykyään hymyilen aina ihmisiä kohdatessani tekohymyä kun en jaksa niitä "voi mikä sulla on hätänä"
" piristy!!"
"Näytät rumalta kun et hymyile!" -kommentteja....
Älä nyt loukkaanu, en mitenkään vähättele mitään sinulle tapahtunutta, enhän edes tiedä.
Osui vain silmiin tuo "niistä ei pääse koskaan yli". Minullakin on vaikea menneisyys ja siksi tunnistan tuon tunteen. Kannoin sitä kauan ja sitten ajatteluni kääntyi pikkuhiljaa siten, etten enää tahtonut antaa menneisyyden tapahtumien estää minua koskaan nauttia elämästä enkä määritellä minua tai koko elämääni. Oli sekin oma prosessinsa, mutta onnistui.
Mutta kuten sanottu, en tiedä miten sinulla.
Päivänjatkoja!
Mitäs se sulle kuuluu.