Erikoislukioon lähtenyt nuori miettii lajinsa lopettamista
Urheilulukioon toiselle paikkakunnalle lähtenyt nuori on kärsinyt loukkaantumisista ja muutenkaan lukiossa opiskelu, hyvästä todistuksesta huolimatta, on osoittanut pettymykseksi. Nuoren mukaan ”kaikki vetää niin tosissaan” siellä koulussa ja urheilun lisäksi vapaa-aikaa ei ole. Tai jos on niin koulukaverit roikkuu kotonaan, ja opiskelee.
Hän tuntee, että elämästä on tullut vakavaa raatamista, eikä hän enää nauti lajistaan kuten ennen. Nyt hän haluaisi lopettaa harrastuksen kilpatasolla ja vaihtaa kotikuntaan tavalliseen lukioon.
Nyt kahden vaiheilla; antaako nuoren tehdä valinta, mitä ehkä tulee katumaan vai yritetäänkö porkkanoilla saada jatkamaan. Vai otetaanko ovi auki takaisin kotikuntaan, lukioon jossa vanhat kaverit ovat ja loppulukioaika voisi olla hauskempi ja rennompi.
Itse hän toisaalta kokee epäonnistuneensa jos lopettaa ja ”palaa takaisin”, mutta hänestä huomaa, ettei hän nauti nykyisestä tilanteesta, eikä lukiossa ole muodostunut pysyvää kaveripiiriä, jonka kanssa voisi kouluajan ulkopuolellakin hengailla.
Kommentit (47)
Lukiossa vaihtuu jaksosta toiseen ryhmät, joissa opiskelet. Vaikeuttaa kavereiden löytymistä merkittävästi etenkin, jos on täysin uudella paikkakunnalla, josta ei tunne ketään.
Vierailija kirjoitti:
Lukiossa vaihtuu jaksosta toiseen ryhmät, joissa opiskelet. Vaikeuttaa kavereiden löytymistä merkittävästi etenkin, jos on täysin uudella paikkakunnalla, josta ei tunne ketään.
Juuri tämä!
Helvettiäkö menee erikoislukioon jos ei ole valmis tekemään töitä?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan hän on ollut siellä? Jos on vasta ensimmäinen vuosi, niin voi olla vielä sopeutumisvaikeuksia. Itse antaisin nuoren palata kotiin, mutta haluaisin että hän harkitsee tarkkaan. Jaksaisiko hän kevään, miettisi tilannetta ja vaihtaisi sitten syksyllä jos vielä tuntuu siltä.
Ensimmäistä vuotta menee ja ollaan sovittu, että käy kevään loppuun ainakin. Mutta alkaako luovuttaa jo liian helpolla, jos laskee viikkoja siihen, että voi vaihtaa? Toisaalta vuodessa ne on kaverisuhteet muuttuneet kotikonnuillakin, entäpä jos huomaakin syksyllä, että vanhoilla kulmilla ei ollutkaan mitään hauskempaa tarjolla. Sitten on heittänyt hukkaan urheiluun satsatut tunnit sekä romantisoitunut kuva vanhoista kavereista onkin ehkä täysin muuttunut.
Ap
Urheilua voi harrastaa kovalla tasolla ilman urheilulukiotakin. Anna vaihtaa. Mielenterveydelle parempi.
Nuorilla on aika kovaa nykyisin, syömishäiriöitä ja muita. Antaisin tulla kotiin ennen kuin kehittää jonkun pakko-ahdistusoireyhtymän.
Suorittaminen ei ole ainoa tie onneen. Voi pärjätä jopa paremmin kun miettii miten pääsee eteenpäin vähemmällä työmäärällä.
Aniharvasta lopulta tulee kilpaurheilija, joten mitä väliä. Jos ei enää urheilu kiinnosta, niin sitten ei. Antaisin vaihtaa todellakin. Lukio on nykyään aika raskas puristus nuorille ihan tavallisenakin mallina.
Tuo on nuorelle niin iso asia, että ehdottomasti antaisin tulla kotiin ja lopettaa kilpaurheilun. Urheilla voi huvikseenkin.
Hän on aktiivinen ja harrastaa kotikunnassakin, mutta tällä harrastus on harrastus, ei samalla tavalla tavoitteellista toimintaa.
Lukio-opiskelu sinänsä samoin kun lajin treenaaminen toimii hyvin, ongelmana on enemmänkin tuo vapaa-ajan kaveripuute ja jonkinlainen yksinäisyys. Vaikka seuraa siis on sekä koulussa että harjoituksissa. Mutta he ovat juuri kavereita, ei ystäviä ja hän tuntee itsensä vähän ulkopuoliseksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Hän on aktiivinen ja harrastaa kotikunnassakin, mutta tällä harrastus on harrastus, ei samalla tavalla tavoitteellista toimintaa.
Lukio-opiskelu sinänsä samoin kun lajin treenaaminen toimii hyvin, ongelmana on enemmänkin tuo vapaa-ajan kaveripuute ja jonkinlainen yksinäisyys. Vaikka seuraa siis on sekä koulussa että harjoituksissa. Mutta he ovat juuri kavereita, ei ystäviä ja hän tuntee itsensä vähän ulkopuoliseksi.
Ap
Eikö hän sitten voi treenata tavoitteellisesti kotipaikkakunnalla? Jos nyt ylipäänsä on pakko treenata tavoitteellisesti.
Jos olisi jollain muulla linjalla, vaikka kieli- tai luonnontiedelinjalla tms. niin patistaisin jatkamaan. Kuitenkin kun kyse on urheilulukiosta, niin homma on vähän eri, sillä siitä urheilulinjasta tuskin on paljoakaan iloa, jos oma laji ei enää motivoi. Akateemisia saavutuksia tai työmahdollisuuksia kun tuo urheilulinja ei juuri lisää, ellei ole tavoitteena hakeutua liikunnanohjaajaksi, valmentajaksi tai huipputason urheilijaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän on aktiivinen ja harrastaa kotikunnassakin, mutta tällä harrastus on harrastus, ei samalla tavalla tavoitteellista toimintaa.
Lukio-opiskelu sinänsä samoin kun lajin treenaaminen toimii hyvin, ongelmana on enemmänkin tuo vapaa-ajan kaveripuute ja jonkinlainen yksinäisyys. Vaikka seuraa siis on sekä koulussa että harjoituksissa. Mutta he ovat juuri kavereita, ei ystäviä ja hän tuntee itsensä vähän ulkopuoliseksi.
Ap
Eikö hän sitten voi treenata tavoitteellisesti kotipaikkakunnalla? Jos nyt ylipäänsä on pakko treenata tavoitteellisesti.
Valitettavasti hänen lajissaan pystyy kehittymään täällä vain tietylle tasolle, sitten valmentajaa tarvitsee etsiä muualta. Eli se oli suuri osasyy siihen, että alunperinkin halusi lisähaastetta.
Nuoren oma päätös. Huippu-urheilu vaatii niin paljon, ettei siihen pidä toisen käskystä tai mieliksi ryhtyä.
Onhan se varsinaista luuseriutta, että on päässyt erikoislukioon ja sitten keskeyttää sen. Tavoitteellisesti harrastavalle sen harrastuksen pitäisi olla jo lukioon mennessä kaikki kaikessa ja kaiken ajan vievää. Ei sinne laiskottelemaan olla tultu.
Mutta jos nuoresi haluaa heittää elämänsä vessasta alas, palatkoon kotikaupunkinsa lukioon.
Voiko sitä noin vain vaihtaa lukiota omalle paikkakunalle?
Bilettämistä se odotti? Tottakai opiskelu ja treenaaminen otetaan tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se varsinaista luuseriutta, että on päässyt erikoislukioon ja sitten keskeyttää sen. Tavoitteellisesti harrastavalle sen harrastuksen pitäisi olla jo lukioon mennessä kaikki kaikessa ja kaiken ajan vievää. Ei sinne laiskottelemaan olla tultu.
Mutta jos nuoresi haluaa heittää elämänsä vessasta alas, palatkoon kotikaupunkinsa lukioon.
Elämä ei siinä vessasta mene alas. Suurimmalla osalla se ns tavoitteellinen harrastus ei kuitenkaan jalostu tuosta enää yhtään mihinkään.
Nuori tekee valinnan itse, jos hän olisi tosissaan sen suhteen että harrastuksesta tulisi ura, hän tietäisi sen varmistamiseksi tavoitteeksi itse.
Kuinka kauan hän on ollut siellä? Jos on vasta ensimmäinen vuosi, niin voi olla vielä sopeutumisvaikeuksia. Itse antaisin nuoren palata kotiin, mutta haluaisin että hän harkitsee tarkkaan. Jaksaisiko hän kevään, miettisi tilannetta ja vaihtaisi sitten syksyllä jos vielä tuntuu siltä.