Ovatko Aspergerit yleensä vilkkaita vai rauhallisia, hyvä- vai huonomuistisia?
Molempiin käsityksiin olen törmännyt, mutta kumpi pitää paikkaansa?
Kommentit (132)
101:
Tietenkin sosiaalisten taitojen puute voi olla joko hyve tai pahe tilanteesta ja ihmisen luonteesta riippuen. Sosiaaliset taidot eivät automaattisesti tarkoita joko hyväntahtoisuutta tai pahantahtoisuutta.
Täällä palstalla on usein kuvailtu hyvin miesasseja. Rehellisyys voi olla myös äärimmäisen ilkeää toimintaa. Assiutta on mahdollista käyttää hyväksi, jos niin on tottunut saamaan haluamansa. Monet palstan katkerat, vihaiset lassukat kuulostavat miesasseilta itse asiassa. Mutta on myös rauhallisia tyyppejäkin.
Toisaalta monet assit ovat työelämässä mukana ja vanhempia. Eihän sellainen onnistuisi, jos olisi raivokohtauksia tai jopa aggressiivisuutta. Tuntemistani naisasseista harva on kuin tämä tietty palstalla kuuluisa persoona. Äitejä ja/tai työelämässä mukana olevia.
Sosiaalisten taitojen puute voi olla hienovaraisempaa. Ettei esim. pärjäisi sofiaruusilana tai jopa lievemmän version sosiaalisia taitoja vaativassa roolissa. Tai se, ettei ristiriitatilanteessa ole keinoja puolustautua, vaan väistää.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 17:36"]
Molempiin käsityksiin olen törmännyt, mutta kumpi pitää paikkaansa?
[/quote]
Et taida edes tietää mitä koko Asperger tarkoittaa?
[quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 18:53"]
Kyllä assiuteen kuuluvat raivokohtaukset, joita saattaa esiintyä ymmärrysvaikeuksien, sosiaalisen uupumisen tai rutiineiden muutosten yhteydessä. Mutta tokikaan ei esiinny kaikilla asseilla, toiset osaavat hillitä paremmin.
[/quote]
Et ole edes tavannut yhtäkään aspergeria
[quote author="Vierailija" time="16.06.2015 klo 06:16"][quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 18:53"]
Kyllä assiuteen kuuluvat raivokohtaukset, joita saattaa esiintyä ymmärrysvaikeuksien, sosiaalisen uupumisen tai rutiineiden muutosten yhteydessä. Mutta tokikaan ei esiinny kaikilla asseilla, toiset osaavat hillitä paremmin.
[/quote]
Et ole edes tavannut yhtäkään aspergeria
[/quote]
Tässä lukee, ettei esiinny kaikilla lapsilla (raivokohtaukset). Ei tuollaista asiaa voi lakaista maton alle raivokkaasti kiistämällä, te jankkaajat vaikutatte kaikki asseilta. Ja minä myös :)
As ihmisillä saattaa olla raivokohtauksia. Mutta ne eivät kuulu tyypillisesti syndroomaan. Kenellä tahansa saattaa olla raivareita.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 23:36"]As ihmisillä saattaa olla raivokohtauksia. Mutta ne eivät kuulu tyypillisesti syndroomaan. Kenellä tahansa saattaa olla raivareita.
[/quote]
ja jankkaavat loputtomiin...
Tunnen kaksi, jotka ovat molemmat kovaäänisiä mölisijöitä. Sosiaalisesti onnettomia, muistavat pitkään kärsimänsä vääryydet. Eivät hoida ulkonäköään, ylipainoisia.
Sekoittavat varmaan ADHD:hen, kaikki tuntemani assit ovat erittäin jämptejä ja pikkutarkkoja, hieman liikaakin.
Perusluonteeltaan rauhallisia ja jämptejä, mutta saattavat hermostua ja turhautua, jos rutiineihin tulee muutos tai yllätys.
Rauhallisia, mutta todella jäykkiä ja kaavoihin kangistuneita, eivät siedä yhtään muutoksia ja yllätyksiä, kaiken pitäisi aina mennä samalla tavalla.
Aspergerit ovat sosiaalisesti lahjattomia ja taipuvaisia ottamaan asiat kirjaimellisesti. Välillä pienikin hyvätahtoiseksi tarjoitettu vihjaus voi johtaa totaaliseen pimahtamiseen ja arperger käy kurkkuusi kiinni. Toisaalta raivokohtausten välillä on pitkiä jaksoja, jolloin asperger on rauhallinen ja hyväntuulinen ja ehkä jopa hymyilee.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2015 klo 00:31"]
HAISTAKAA PASKA! Aspergerit ovat kilttejä ja hyvähermoisia, joka Aspergerin saa suuttumaan katsokoon peiliin ja syyttäköön itseään!
[/quote]
Juu-u, ihan niin kuin tuo haistattelusi ja tämä http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015053019773164_uu.shtml osoittaa. NOT. Mitä sinulle oli tuo uhri tehnyt, että uhkasit polttaa sen talon? Käskenyt lopettaa häiriköimisen?