Parisuhteessa kumpikin haluaisi, mutta kumpikaan ei tee aloitetta huomaavaisuuden vuoksi
Monta kertaa avomieheni kanssa on ollut tilanne, että seksissä on ollut pitempi tauko. Aina on selvinnyt, että kumpikin on kärsinyt tauosta ja kumpikin olisi halunnut, muttei ole tehnyt aloitetta.
Omalla kohdallani luen helposti jo torjunnan siitä, että mies sanoo olevansa väsynyt tai töissä on kiirettä. En siis ala painostaa eikä edes ole sellaista luontevaa hetkeä jolloin mies olisi rentona ja "saatavilla".
Mies sanoo olevansa kohtelias eikä halua aiheuttaa vaivaa.
Itse olin jo miettinyt, että ajaudunko hankkimaan rakastajan.
Vaikka tästä on monta kertaa puhuttu, tulee aina sama pattitilanne.
Kommentit (202)
Ala tehdä nainen aloitteita. Mies on aina valmiina.
Vierailija kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa.
Ala sanoa suoraan että panettaa. Jos ongelma jatkuu, se ei ole sinussa.
Näin se menee kun miehet eivät enää saa tehdä mitään ilman että se on ahdistelua ja nainen laittaa #metoo
Exäni teki 12 vuoden aikana aloitteen ainoastaan kännissä tai unissaan. Eli kun estot oli madaltuneet, mutta ei muulloin. Hereillä ja selvinpäin se olin aina minä. Vaikka seksiä saikin, jäi puuttumaan se tunne että minua haluttiin.
Ei ihme että syntyvyys laskee... Voi herrajumala sentään.
Meillä ihan sama tilanne. Rakastajaa taikka eroa olen tässä miettinyt, mutta tuntuisihan se vähän tyhmältä heittää suhde romukoppaan tämän takia. Tämä ei tosin ole meidän ainoa ongelma, mutta varmaan se, joka ainakin minua eniten häiritsee.

Suurimmalla osalla miehistä puuttuu koko ajan se tunne, että olisi haluttu, parisuhteessakin. Ja jos teet alotteita, niin olet vonkaaja.
Nolla aloitetta naisilta.

Siitä ne halut vasta häviääkin, jos pitää "yrittää lasta" kello ja kalenteri kaulassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Exäni teki 12 vuoden aikana aloitteen ainoastaan kännissä tai unissaan. Eli kun estot oli madaltuneet, mutta ei muulloin. Hereillä ja selvinpäin se olin aina minä. Vaikka seksiä saikin, jäi puuttumaan se tunne että minua haluttiin.
Suurimmalla osalla miehistä puuttuu koko ajan se tunne, että olisi haluttu, parisuhteessakin. Ja jos teet alotteita, niin olet vonkaaja.
Nolla aloitetta naisilta.
Olen siis nainen joka teki 90% aloitteista. T. Nro28
Mä kyllä tunnistan tämän. Mies on usein kärttyinen ja väsynyt eikä tunnu reilulta alkaa ehdotella hänelle vielä seksiäkin. Ehkä se on just tuo huomaavaisuus, etten ”vaadi” huomiota itselleni, kun toisella on rankkaa.
Ehkä tää johtuu siitä että mies ottaa mun tyydyttämisen äärimmäisen tosissaan ja näkee todella vaivaa että nauttisin. Ei niin että hän sanoisi siitä olevan vaivaa, päinvastoin, mutta mun perisuomalainen ”ei mua varten tarvii keittää” -puoli aktivoituu. Tää kuulostaa nyt kyllä kirjoitettuna aivan idioottimaiselta. 😅
Olkaa sovitusti selibaatissa tietty aika niin alkaa kelvata .
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä tunnistan tämän. Mies on usein kärttyinen ja väsynyt eikä tunnu reilulta alkaa ehdotella hänelle vielä seksiäkin. Ehkä se on just tuo huomaavaisuus, etten ”vaadi” huomiota itselleni, kun toisella on rankkaa.
Ehkä tää johtuu siitä että mies ottaa mun tyydyttämisen äärimmäisen tosissaan ja näkee todella vaivaa että nauttisin. Ei niin että hän sanoisi siitä olevan vaivaa, päinvastoin, mutta mun perisuomalainen ”ei mua varten tarvii keittää” -puoli aktivoituu. Tää kuulostaa nyt kyllä kirjoitettuna aivan idioottimaiselta. 😅
Ei mua varten tarvi keittää 🤣🤣🤣🤣🤣
Se kynnys vaan täytyy ylittää , niin saatte tuon jumin purettua. Kyllä se siitä sitten lähtee sujumaan, kun pääsette taas seksin makuun.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ihan sama tilanne. Rakastajaa taikka eroa olen tässä miettinyt, mutta tuntuisihan se vähän tyhmältä heittää suhde romukoppaan tämän takia. Tämä ei tosin ole meidän ainoa ongelma, mutta varmaan se, joka ainakin minua eniten häiritsee.
Siis oikeasti harkitse eroa tai pettämistä mieluummin kuin teet aloitteen seksiin parisuhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä tunnistan tämän. Mies on usein kärttyinen ja väsynyt eikä tunnu reilulta alkaa ehdotella hänelle vielä seksiäkin. Ehkä se on just tuo huomaavaisuus, etten ”vaadi” huomiota itselleni, kun toisella on rankkaa.
Ehkä tää johtuu siitä että mies ottaa mun tyydyttämisen äärimmäisen tosissaan ja näkee todella vaivaa että nauttisin. Ei niin että hän sanoisi siitä olevan vaivaa, päinvastoin, mutta mun perisuomalainen ”ei mua varten tarvii keittää” -puoli aktivoituu. Tää kuulostaa nyt kyllä kirjoitettuna aivan idioottimaiselta. 😅
Ei mua varten tarvi keittää 🤣🤣🤣🤣🤣
Paitsi jos itelleskin keität?
Sopikaa jokin merkki että panettaa, esim. sytytätte tietyn kynttilän. Silloin ei tarvitse suoraan painostaa toista. Toinen voi sitten merkistä päättää alkaako liehittelemään vai onko liian väsynyt.