Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako lähteä selvittämään ADD-diagnoosia, jos ei ole ketään menneisyydestä todistamaan?
05.02.2022 |
Äitini on siis vielä elossa, mutta en tiedä pitääkö hän ADD:ta hömpötyksenä. Yhden sisarukseni kanssa en ole väleissä ja isä on kuollut, samoin naapuri joka hoiti minua. Ei jää jäljelle oikein ketään, ketä voisi luontevasti kysyä, kuka olisi minut lapsesta asti tuntenut. Onko se este diagnoosille ja lääkkeiden/terapian saamiselle? En ole lääkkeiden perässä vaan oikean avun ja jo diagnoosi helpottaisi, sillä minulla on fyysisiä sairauksia ja kesk.häiriöinen lapsi, näiden päälle keskittymisoireet tekee elämästä tavattoman raskasta enkä pysty työhön, opiskeluun ja lapsesta huolehtimiseen ilman tukea. Lapsesta huolehtimaan olen juuri ja juuri kyennyt, mutta työttömänä vastaan tulee pienet tulot ja syrjäytyneisyys, joten aika vaikea tästä on päästä yksin eteenpäin.
Kommentit (51)
Outo keskustelu.
Kyllä add voidaan todeta aikuisenakin. Se nimitys on nykyään adhd ilman ylivilkkautta.
Ei sun siihen tarvitse sekottaa muita, jotka on sut tunteneet
Psykologi tai paremminkin neuropsykologi testaa testeillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota itsellesi heistä itsellesi vanhemmat jos he on oikeanlaisia sinulle?
Vai hekö ei koskaan huuda? Älä naurata.
Itse olen miettinyt, että olen varmasti autismin kirjolla. Tutkimuksiin pääsy pitäisi aloittaa yksityiseltä, ja epäröin sitä juuri tuon todisteiden puutteiden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen miettinyt, että olen varmasti autismin kirjolla. Tutkimuksiin pääsy pitäisi aloittaa yksityiseltä, ja epäröin sitä juuri tuon todisteiden puutteiden vuoksi.
Kerrotko minkä todisteiden?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme kun ei tullut kommenttia että vammainen, vammainen.
Vammainen lapsesta lähtien. Vammainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ole päättänyt olla menemättä. Ymmärrän toki niitä, jotka testiin menevät.
Olen saanut tähänkin ikään saakka sotkettua elämääni eteenpäin, joten eiköhän se samaa rataa mene.
Asiat jäävät usein hoitamatta tai hoituvat viime tipassa. Mitään en lue, koska en vaan kykene. Työpaikan koulutuksissa ja palavereissa olen läsnä ja innokkaalta näytän mutta todellisuudessa aivoissani kuhisevat aivan muut jutut. Vähän alle 50 v iässä löysin uuden alan (jälleen), tällä kerralla todellakin sellaisen, josta jaksan tietoa lukea ja imeä.
Rasittaa kaiken maailman lapsihullut noin muutenkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaako ap itselleen.
Monet kommentit ovat erittäin outoja. Psykoosissa tai humalassa.
Huh, tolla yhdellä spämmääjällä on kivasti psykoosit tulilla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teidän on parasta olla nyt onnellisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen miettinyt, että olen varmasti autismin kirjolla. Tutkimuksiin pääsy pitäisi aloittaa yksityiseltä, ja epäröin sitä juuri tuon todisteiden puutteiden vuoksi.
Kerrotko minkä todisteiden?
No juuri niiden lapsuudenaikaisten haasteiden ja piirteiden kuvailemista. Itse en muista muuta kuin sen, että koin aina olevani erilainen ja fiksuudesta huolimatta olen alisuoriutunut elämässäni. Vanhempani olisivat varmaan osanneet kertoa jotain.
Mutta saattaa olla että jos oma lapseni diagnoosin saa, lähden sen jälkeen selvittämään omaa tilannettani.
Vierailija kirjoitti:
Vastaako ap itselleen.
Monet kommentit ovat erittäin outoja. Psykoosissa tai humalassa.
Luulisin että täällä häiriköi joku, jota ärsyttää nämä "muotidiagnoosit".
Ei kannata lähteä siihen rumbaan, koska Suomessa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi nepsy-osaamista. Sen sijaan jaellaan vääriä diagnooseja, masennus on niistä suosituin kiun sen piikkiin voi laittaa kaikki. Jalkojen heiluttelu ja aamu-unisuus nähdään ylisukupolvisen trauman seurauksena.
Itse en saanut adhd-diagnoosia edes vanhempien haastattelulla, niin miksi sen saisi ilman sitä?
Ei se este ole, mutta auttaa paljon jos on edes jotain tietoa lapsuus/nuoruusajan oireilusta. Oireita on kuitenkin ollut jo ennen kouluikää, jos kyseessä on keskittymishäiriö. Onko missään vaiheessa tutkittu? Onko neuvolatiedot tallella? Kouluterveyden huollosta voit myös pyytää itseäsi koskevat tiedot. Ja tietenkin jos sossain vaiheessa on psykologin tutkimuksia tehty. Koulutodistukset, ja varsinkin tieto koulumuodosta. Oletko ollut jonkinlaisella erityisluokalla/pienryhmässä? Oletko tarvinnut muuten erityisiä tukitoimia? Diagnoosin selvittelyt yksityisellä on kallis prosessi, kannattaa yrittää päästä julkisella puolella asiaa hoitamaan. Se että lapsellasi on jo todettu keskittymishäiriö puoltaa omia tutkimuksiasi, koska kyseessä on vahvasti perinnöllinen häiriö.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata lähteä siihen rumbaan, koska Suomessa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi nepsy-osaamista. Sen sijaan jaellaan vääriä diagnooseja, masennus on niistä suosituin kiun sen piikkiin voi laittaa kaikki. Jalkojen heiluttelu ja aamu-unisuus nähdään ylisukupolvisen trauman seurauksena.
Itse en saanut adhd-diagnoosia edes vanhempien haastattelulla, niin miksi sen saisi ilman sitä?
Sulla ei sitten ilmeisesti kriteerit täyttyneet? Ei se vanhempien haastattelu mitään takaa. Se vaan antaa lisää infoa, mutta ei diagnoosia pelkästään siihen pohjata.
Vierailija kirjoitti:
Ei se este ole, mutta auttaa paljon jos on edes jotain tietoa lapsuus/nuoruusajan oireilusta. Oireita on kuitenkin ollut jo ennen kouluikää, jos kyseessä on keskittymishäiriö. Onko missään vaiheessa tutkittu? Onko neuvolatiedot tallella? Kouluterveyden huollosta voit myös pyytää itseäsi koskevat tiedot. Ja tietenkin jos sossain vaiheessa on psykologin tutkimuksia tehty. Koulutodistukset, ja varsinkin tieto koulumuodosta. Oletko ollut jonkinlaisella erityisluokalla/pienryhmässä? Oletko tarvinnut muuten erityisiä tukitoimia? Diagnoosin selvittelyt yksityisellä on kallis prosessi, kannattaa yrittää päästä julkisella puolella asiaa hoitamaan. Se että lapsellasi on jo todettu keskittymishäiriö puoltaa omia tutkimuksiasi, koska kyseessä on vahvasti perinnöllinen häiriö.
Neuvolatiedot 80-luvulta tuskin löytyy, kun kyseistä neuvolaa ei ole enää edes olemassa. Kouluterveydenhuollossa käytiin liukuhihnatyyliin eikä siellä keskusteltu yhtään mistään. 90-luvulla ei paljoa tiedetty näistä diagnooseista ja tytöt kasvatettiin hiljaisiksi ja se riitti.
Kieltäydyin jopa menemästä hän luokse. Inhoan kun he raivoaa.