Ystävien puute aikuisena on omaa syytä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se on omaa syytä?

Mulla ei ole yhtään kaveria, ei täällä pikkukylässä vain ole ketään ja väkisin ei voi kaveerata kenenkään kanssa.

Ja sen kaverin on aivan pakko olla just sieltä samasta pikkukylästä?

Miten mä naapurikunnasta saisin kavereita?

Samalla tavalla kuin ihmiset saavat kavereita jopa maapallon toiselta puolelta. 

Niin. Harrastamalla, menemällä mukaan johonkin toimintaan, hankkimalla elämän. Paljon tapahtuu myös etänä, höpöhöpöä väittää että näillä niitä ystäviä olisi ollut pilvin pimein ennen koronaa.

Opiskelemalla (miten edes voi opiskella eikä tutustua kehenkään).

Jos valitsee ankean elämän koostuen työstä, kotitöistä ja ruudusta, ei ole kovin kiinnostava.

Ei täällä ole mitään toimintaa tai ohjattuja harrastuksia.

Miksi mun pitäis lähteä opiskelemaan, töitä kyllä on.

Ei elämäni ole ankeaa, mulla on perhe, harrastukset ja työ kotona.

Ystävä vain puuttuu.

No muuta pois. Mitä sinä ystävällä? Elämäsi ei kuulosta sellaiselta, että kukaan jaksaisi kuunnella mitä sinulle kuuluu.

Muuttaisin omasta kodista pois ja jättäisin miehen ja lapset??

Elän ihan tavallista elämää ja sen takia en ansaitse ystävää?

Kuule , vietät elämäsi sen perheesi kanssa . Kaikille parempi : D D

Mistä sinä puhuisit ystävän kanssa? Mitä ketään kiinnostavaa sanottavaa sinulla olisi? Että tänään pesit pyykkiä, lapsesi söi makkarasoppaa ja sitten puhut tv-ohjelmista? Kiinnostaisiko sinua kun joku muu puhuu töistä, kotitöistä ja töllöstä?

Miksi luulet että minulla ei ole mitään kiinnostavaa sanottavaa?

Miksi puhuisin tv-ohjelmista kun edes katso telkkaria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se on omaa syytä?

Mulla ei ole yhtään kaveria, ei täällä pikkukylässä vain ole ketään ja väkisin ei voi kaveerata kenenkään kanssa.

Ja sen kaverin on aivan pakko olla just sieltä samasta pikkukylästä?

Miten mä naapurikunnasta saisin kavereita?

Samalla tavalla kuin ihmiset saavat kavereita jopa maapallon toiselta puolelta. 

Niin. Harrastamalla, menemällä mukaan johonkin toimintaan, hankkimalla elämän. Paljon tapahtuu myös etänä, höpöhöpöä väittää että näillä niitä ystäviä olisi ollut pilvin pimein ennen koronaa.

Opiskelemalla (miten edes voi opiskella eikä tutustua kehenkään).

Jos valitsee ankean elämän koostuen työstä, kotitöistä ja ruudusta, ei ole kovin kiinnostava.

Ei täällä ole mitään toimintaa tai ohjattuja harrastuksia.

Miksi mun pitäis lähteä opiskelemaan, töitä kyllä on.

Ei elämäni ole ankeaa, mulla on perhe, harrastukset ja työ kotona.

Ystävä vain puuttuu.

No muuta pois. Mitä sinä ystävällä? Elämäsi ei kuulosta sellaiselta, että kukaan jaksaisi kuunnella mitä sinulle kuuluu.

Muuttaisin omasta kodista pois ja jättäisin miehen ja lapset??

Elän ihan tavallista elämää ja sen takia en ansaitse ystävää?

Kuule , vietät elämäsi sen perheesi kanssa . Kaikille parempi : D D

Mistä sinä puhuisit ystävän kanssa? Mitä ketään kiinnostavaa sanottavaa sinulla olisi? Että tänään pesit pyykkiä, lapsesi söi makkarasoppaa ja sitten puhut tv-ohjelmista? Kiinnostaisiko sinua kun joku muu puhuu töistä, kotitöistä ja töllöstä?

Eihän ihmiset yleensäkään kommunikoi toistensa kanssa siten että kumpikin luettelee mitä on sinä päivänä tehnyt. Pointtihan on niihin tekemisiin liitetyt omat tunteet ja ajatukset. Niitä herkeää tai ei herkeä yhtä kiinnostavasti (minkälaiset ajatukset nyt ketäkin kiinnostaa) riippumatta käytännössä siitä, mitä se varsinainen tekeminen on. Mielenkiintoisen jutun voi saada aikaan kauppareissusta, ja tylsän vaikka kuussa käynnistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se on omaa syytä?

Mulla ei ole yhtään kaveria, ei täällä pikkukylässä vain ole ketään ja väkisin ei voi kaveerata kenenkään kanssa.

Ja sen kaverin on aivan pakko olla just sieltä samasta pikkukylästä?

Miten mä naapurikunnasta saisin kavereita?

Samalla tavalla kuin ihmiset saavat kavereita jopa maapallon toiselta puolelta. 

Niin. Harrastamalla, menemällä mukaan johonkin toimintaan, hankkimalla elämän. Paljon tapahtuu myös etänä, höpöhöpöä väittää että näillä niitä ystäviä olisi ollut pilvin pimein ennen koronaa.

Opiskelemalla (miten edes voi opiskella eikä tutustua kehenkään).

Jos valitsee ankean elämän koostuen työstä, kotitöistä ja ruudusta, ei ole kovin kiinnostava.

Ei täällä ole mitään toimintaa tai ohjattuja harrastuksia.

Miksi mun pitäis lähteä opiskelemaan, töitä kyllä on.

Ei elämäni ole ankeaa, mulla on perhe, harrastukset ja työ kotona.

Ystävä vain puuttuu.

No muuta pois. Mitä sinä ystävällä? Elämäsi ei kuulosta sellaiselta, että kukaan jaksaisi kuunnella mitä sinulle kuuluu.

Muuttaisin omasta kodista pois ja jättäisin miehen ja lapset??

Elän ihan tavallista elämää ja sen takia en ansaitse ystävää?

Kuule , vietät elämäsi sen perheesi kanssa . Kaikille parempi : D D

Mistä sinä puhuisit ystävän kanssa? Mitä ketään kiinnostavaa sanottavaa sinulla olisi? Että tänään pesit pyykkiä, lapsesi söi makkarasoppaa ja sitten puhut tv-ohjelmista? Kiinnostaisiko sinua kun joku muu puhuu töistä, kotitöistä ja töllöstä?

Eihän ihmiset yleensäkään kommunikoi toistensa kanssa siten että kumpikin luettelee mitä on sinä päivänä tehnyt. Pointtihan on niihin tekemisiin liitetyt omat tunteet ja ajatukset. Niitä herkeää tai ei herkeä yhtä kiinnostavasti (minkälaiset ajatukset nyt ketäkin kiinnostaa) riippumatta käytännössä siitä, mitä se varsinainen tekeminen on. Mielenkiintoisen jutun voi saada aikaan kauppareissusta, ja tylsän vaikka kuussa käynnistä.

Anteeksi, mutta mitä tarkoitat tuossa yhteydessä tuolla herkeää? 😄

Itse olen oppinut käyttämään sitä lopeta-sanan synonyyminä esim. "herkeä jo valittamasta!"

Vierailija kirjoitti:

Siinä mielessä se on omaa syytäni, että olen kiinnostunut ystävystymään vain samalla aaltopituudella olevien kanssa eikä heitä tule kovin usein vastaan. Nuorempana olin ennakkoluulottomampi ja kärsivällisempi mutta kääntöpuolena liika erilaisuus ja erilaiset ajattelutavat alkoivat rasittaa sekä itseäni että toista osapuolta. Se puolestaan alkoi heijastua ystävyyteemme mm. tiuskimisena, välinpitämättömyytenä, piikittelynä ja yhteydenpidon viivyttelynä. En esimerkiksi halunnut aina vastata puhelimeen tai soittaa takaisin, jos huomasin, että soittaja on eräs tietty silloinen ystäväni. Ystävyyssuhteiden pitäisi tuoda mielekkyyttä ja iloa molempien elämään, ei lisää alituisia ristiriitoja ja valtataisteluita. Olen vain joutunut hyväksymään sen, että en enää voi tai halua joustaa samaan tapaan kuin nuorena ja sen hintana on sitten vähäinen ystävien määrä.

Olen samoilla linjoilla. Yhtä vähän kuin hyvin erilainen ihminen sopisi kumppaniksi, yhtä vähän voi ystävyyssuhde onnistua, jos ollaan esim. eri älykkyystasolla, erilainen luonne ja elämänkokemukset. Ystävien välillä pitää olla riittävästi yhteistä henkistä kosketuspintaa, että ystävyys kantaisi. Jos toinen on hyvin tarvitseva, toinen pärjää mainiosti omillaan, ei ystävyys voi olla tasapuolista. Ekstrovertin ja introvertin välinen kaveruus on todennäköisesti epätyydyttävä, molempien mielestä.

Älykkäät ihmiset viihtyvät hyvin yksin, eivätkä he usein tunne tarvitsevansa ystäviä. Toki nauttivat hyvästä seurasta kuten muutkin. Mistähän muuten johtuu, että naisilla on useammin ja useampia ystäviä kuin miehillä? Olen itse poikkeava nainen ilman ystäviä.

Juuri em. syistä.

En ole samaa mieltä että ystävien puute on omaa syytä. Olosuhteet vaikuttavat paljon asiaan. Itse asuin opiskeluaikaan kotona enkä osallistunut iltamenoihin. Lisäksi sairastelin nuorena eikä sitä moni samanikäinen silloin ymmärtänyt. Onneksi rinnallani on kulkenut lapsuudesta asti paras ystäväni, joten en ole ollut yksinäinen. Nyt nelikymppisenä olen päätynyt työpaikkaan, jossa meillä on aivan mahtava tiimi. Muut ovat minua 10-15v nuorempia, mutta meillä on aivan mahtava yhteishenki ja teemme vapaa-ajallakin asioita yhdessä. Olen superonnellinen tästä. Ei ystävyys katso aikaa, paikkaa tai ikää, kyllä ystäviä voi löytää milloin vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se on omaa syytä?

Mulla ei ole yhtään kaveria, ei täällä pikkukylässä vain ole ketään ja väkisin ei voi kaveerata kenenkään kanssa.

Ja sen kaverin on aivan pakko olla just sieltä samasta pikkukylästä?

Miten mä naapurikunnasta saisin kavereita?

Samalla tavalla kuin ihmiset saavat kavereita jopa maapallon toiselta puolelta. 

Niin. Harrastamalla, menemällä mukaan johonkin toimintaan, hankkimalla elämän. Paljon tapahtuu myös etänä, höpöhöpöä väittää että näillä niitä ystäviä olisi ollut pilvin pimein ennen koronaa.

Opiskelemalla (miten edes voi opiskella eikä tutustua kehenkään).

Jos valitsee ankean elämän koostuen työstä, kotitöistä ja ruudusta, ei ole kovin kiinnostava.

Olen harrastanut monenlaista ja käynyt yliopiston tutustumatta kehenkään. Teen työkseni kirjoitushommia freenä ja olen vaimoni omaishoitaja. Lapsuus meni pienellä paikkakunnalla koulukiusattuna, niin en oppinut ystävystymistaitoja.

Itsellä ystävät ovat kaikonneet perhe-elämän ja töissä juoksemisen kaaoksessa. Pidin yhteyttä, soittelin ja käytiin syömässä ilman lapsia. Siihen se jäi, jos en pitänyt yhteyttä, niin eipä sitä vuorovaikutusta ollut muuten. En enää jaksanut sitä, vaan ajattelin, että ystävyys on vastavuoroista. Nyt ne ystävyydet ovat hiipuneet, käyn miehen kanssa syömässä, lapset jo nuoria aikuisia, eivätkä kulje mukana.