Yli viisikymppisille kysymys

Kuuluisaa muusikkoa lainaten: Life is shit, then you die.

Työ ja perhe ovat olleet tuki ja turva. Nyt on liikunta, hyvä ruoka, uni, mahdolliset ystävien tapaamiset joskus.

Olen lähtenyt lähes nollasta. Köyhästä duunariperheestä, jossa kaikki oli rikki.

Tajusin jo nuorena että aion selvityä voittajana.

Tiesin, että vain opiskelemalla voin päästää irti historiasta. Kukaan ei uskonut että onnistuisin. Mutta onnistuin. Pääsin yliopistoon.

Teen töitä arvostetussa ammatissa ja olen oman itseni herra. Asun keskellä Helsinkiä. Myös puolisi on korkeasti koulutettu ja arvostetussa asemassa.

Double incomes, no children.

Tämän lisäksi mini muukin moni suuri unelmani on toteutunut.

Voin koska tahansa lopettaa työnteon, ei ole taloudellisia huolia.

On minulla edelleenkin haaveita ja projekteja. Pari suurinta unelmaani tulee toteutumaan lähi vuosina.

Olen onnellinen.

Se on itsestä kiinni. Koskaan ei ole liian myöhäistä saavuttaa unelmia.

Vierailija kirjoitti:

Ihanat lapset sain, ydinperhe hajosi ja lapsia kotona hoitaessa 5v meni urajuna kun sinä aikana muutettiin ex työn perässä ja hyvä työpaikka jäi. Tuleva pieni eläke hirvittää. Huomaan, että omat lapset ovat minun kokemusteni vuoksi paljon viisaampia, vaikka en niitä 5v heidän kanssaan kotona kadu pätkääkään.

Mulle kävi kanssa vähän samoin, olin hyvässä urakiidossa ja jo johtoryhmätasolla. Perhevapaa romutti kaiken, ja perhevapaan (1,5v) aikana sain laittomat potkut, tipuin työttömäksi ja sen jälkeen vain huonotasoisia pätkätöitä kun ikää alkoi jo olla. Samoin oli huono tuuri asuntokaupoissa ja meni rahat.

Nyt sitten entinen johtaja ja entinen omistusasuja onkin pätkätyössä vuokraluukussa.

Aina ei mene kaikki kuten luulisi menevän.

Kyllä. Hyvä ammatti, paljon harrastuksia, oma talo, perhe ja hyvä puoliso.

Se on miten kukakin asiaa mittaa. En ole rahallisesti menestynyt, vaikka akateeminen olenkin, mutta mulla on ihana oma perhe ja lapsia. Se on valtaisa saavutus siihen nähden mistä ponnistin. Narsistiset väkivaltaiset vanhemmat jotka kiusasi ja rääkkäsi koko lapsuuden ja nuoruuden, ja jatkoivat pitkälle aikuisuuteenkin - koskaan en saanut mitään tukea, apua, välittämistä, ainoastaan uhkailua, kiristystä, väkivaltaa, ja jopa aikuisiässä fyysistä päällekäymistä.

Lähtökohtiin suhteutettuna olen kuin lottovoittaja.

Puolison kanssa ollaan edelleen yhdessä ja lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Lapset ovat sillä tavalla bonus, että nuorena en missään nimessä halunnut lapsia, mutta jossain vaiheessa mieleni muuttui. Töiden suhteen on ollut huonompi tuuri. Olisin halunnut pitkän ja vakaan työsuhteen, mutta sainkin lukemattomia yt-neuvotteluja ja kolmesti potkut niiden seurauksena. Olen hyvä työntekijä, mutta onnettoman huono markkinoimaan itseäni, joten en ole uskaltanut tarttua kaikkeen, mihin olisin kyennyt. Yhdessä työpaikassa meni terveys ja jouduin viisikymppisenä työkyvyttömyyseläkkeelle. Eläke on pieni, mutta velattomana pärjään, kun mies maksaa puolet kuluista. Lapset on huipputyyppejä ja heistä olen onnellinen joka päivä.

Tää sai mut oikein pohtimaan. Olen tyytyväinen elettyyn elämään, ja toivon yhtä hyvää elämää vielä monen monta vuotta. Mutta olenko saavuttanut unelmani? Joillakin on unelmia, joita kohtaan he pyrkivät ja ovat valmiita uhraamaan paljon saavuttaakseen ne. Ne ovat enemmänkin päämääriä.

Itse kuvittelin nuorena elämäni ehkä monella tapaa toisenlaiseksi, mutta en sillä tavalla, etteikö moni muukin vaihtoehto tuntuisi yhtä oikealta. Silti sanon, että unelmia pitää aina olla!

Ap, mitkä ovat sellaisia unelmia, joiden haluaisit toteutuvan, tai päämääriä, jotka haluaisit saavuttaa?

Itse haaveilen, että voin matkustaa hitaasti maailman ympäri tutustuen kunnolla jokaiseen kohteeseen. Se saattaa hyvinkin toteutua, mutta jos ei, niin joku muu asia on sitten sillä hetkellä tärkeämpää, ja se on ihan fine.

Vierailija kirjoitti:

Jos miettii 12v ikäistä minua, niin ammattia lukuunottamatta unelmista suurin osa toteutui. Halusin toimittajaksi, tuli insinööri.

Itsekin olen insinööri ja varsin tyytyväinen uran valintaan. Olen kuitenkin monesti surkutellut ettei ole suotu kirjoittajan lahjoja, joista olisi hyötyä dokumentoinnissa. Osalle kirjallinen osuus näyttää syntyvän lähes itsestään.

On toteutuneet ja nyt juuri mietin, että mitä unelmia olisi loppuelämäksi. Eläkeikään on vielä 18 vuotta (67 v 8 kk), joten ehtisi opiskella uuden ammatinkin, tai voisi muuttaa jonnekin muualle tms. Juttu on niin, että perussairaana en ole varma, pysynkö hengissä ja terveenä eläkeikääni asti, joten nyt on tosi tärkeää miettiä, mitä unelmia haluaisin vielä toteuttaa, kun on mahdollisuus.

En tajua että joku tässä vaiheessa luopuisi unelmistaan, nythän niiden huomioiminen vasta tärkeää onkin.

N50

Job kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ne kaikilta muilta osin, että ydinperhe ei pysynyt kasassa.

Ydinperhe on pysynyt kasassa, mutta muuten tuntuu kaikki murenevan.

Saatiinnnopeassa tahdissa 5 tervettä(niin luultiin) lasta, vaihdoin ammattia alkaen yrittäjäksi, ostettiin suuri, vanha talo.

2 lasta osoittautui kehitysvammaisiksi, kolmella on puhjennut muita sairauksia, puoliso on sairastellut itse kävin läpi keskivaikean masennuksen.

Puoliso on päätynyt osa-aikaiseksi matalapalkka-alalla opinnoistaan huolimatta.

Yritylsen kannattavuus on heikentynyt, vielä yrityslainoja on pari vuotta maksetravana, talo alkaa hajota käsiin, remontteihin ei ole rahaa, lainaa en uskalla enää ottaa, kun entisestä eroon päästään.

Olen kyllä toteuttanut sinänsä monta unelmaa, mutta perheen vastoinkäymiset pistävät mielen matalaksi.

Toivotan jaksamista sinulle ja perheellesi.

Voit löytää onnen vaikeuksien keskellä, kun huomaat, mitä hyvää elämässä on. Teillä on toisenne, ruokaa ja lämpöä. Maallinen mammona on sivuseikka.

Ei sine päinkään että unelmat olisivat toteutuneet. Elämä nyt vaan on meille useimmille ankeata puurtamista.

Kaduttaa, että tuli tehtyä lapsia. Uralla eteneminen tyssäsi. Rahatkaan ei meinaa riittää.

Lapsettomat kurssikaverit uransa huipulla nyt.

Miettikää kahdesti teettekö lapsia.

Olen 50 v. Lapsuuden perheestä en saanut parhaita eväitä, mutta asetin itselleni tavoitteeksi hyvän koulutuksen ja tulotason, joiden eteen olen tehnyt kovasti töitä. Lisäksi suurin unelmani liittyi puolison löytämiseen ja lasten saamiseen.

Opiskelin akateemisen loppututkinnon, ja ollut tämän jälkeen 25 v. mielenkiintoisissa töissä. Välillä on ollut erittäinkin vaikeaa töissä, mutta olen onnistunut vaihtamaan työpaikkaa tarvittaessa ja edennyt hyvin toimitusjohtajaksi.

Nuoruudessa oli parisuhteessa pettymyksiä, mutta lopulta löytyi ihana puoliso, joka on yhä rinnalla. Kärsimme lapsettomuudesta, mutta saimme lopulta 3 lasta ( kaksi hoidoilla, yksi luomu). Kaksi vanhinta lasta ovat jo muuttaneet kotoonta, tuntuvat tasapainoisilta ja onnellisilta. Olen niin onnellinen lapsistani ja puolisosta.

Vielä haaveilen, että oppisin ottamaan rennommin, viettämään aikaa enemmän lomalla ja mökillä sekä ystävien kanssa. Pikku hiljaa on aikaa huolehtia enemmän itsestä.

Mä oon vain jätkä tällainen /josta ajat sitten aika teki reliikin /

Ja unelmat, jos niitä on koskaan ollutkaan / katosivat jonnekin.